Aihearkisto: Haastattelut

Maypole

Vielä varsin monelle meille tuntematon eindhovenilaissekstetti näyttää kuinka soittaa hyväntuulista musiikkia kuulostamatta kornilta ja säilyttää musiikissa rankan fiiliksen kevyemmistä vivahteista huolimatta. Maypolen rumpali Pit vastaili sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin…

Voisitko aluksi kertoa vähän Maypolen historiaa ja ketä bändissä vaikuttaa?

Maypole1

Olemme hardcore punk bändi Hollannin Eindhovenista, olemme olleet kasassa nyt kymmenen vuotta. Olimme joukko ystävyksiä, joista oli siisti idea laittaa bändi pystyyn. Aluksi soitimme vainhauskuuden vuoksi, teidäthän. Reenien ajan meillä oli paikka jossa hengata, ja se piti meidät poissa kaduilta. Vasta kun päätimme nauhoittaa esimmäisen levymme Contradictions, aloimme ottaa homman enemmän vakavissamme. Tämän levyn julkaisimme vuonna 2001. Sen jälkeen aloimme kirjoittamaan uutta materiaalia, ja julkaisimme uusimman levymme ”Burning in Water-Drowning in Flame” vuonna 2003. Bändissä vaikuttaa laulajat Michiel & Henk, kitaristit Walter & Joris, basisti Willian ja meikäläinen, eli Pit, rummuissa.

Tiedän, että että tämä kysymys on esitetty teille jo tuhansia kertoja, mutta eikö Maypole (suom. juhannussalko) ole vähän epätavallinen nimi hardcore bändille?

AERG, EI!! Ei taas tuota kysymystä… No, koska ette todellakaan tiedä meistä mitään, voin selittää vielä yhden kerran! Henk etsi sanakirjasta siistiä bändin nimeä, muistakaa että hän oli vasta 13. Hän löysi sanan Maypole, joka kuulosti vähän niinkuin Madballilta, hehe… No, me kaikki hyväksyimme sitten hänen ideansa…
Kyllä, onhan se vähän outo nimi hardcorebändille. Ajattelimme sen muuttamista, mutta vuosien mittaan se tavallaan jämähti meihin, eikä sen vaihtaminen enää tässä vaiheessa olisi viisasta, koska ihmiset tuntevat meidän jo sillä nimellä. Olemme kylläkin itse jo tottuneet siihen. Olemme läpi käyneet bändinä todella paljon asioita, ja se todella iso osa elämäämme, joten nimen vaihtaminen olisi sama kuin oman lapsensa hyvästeleminen tai jotain, tiedäthän… Emme myöskään pidä hc kliseistä, joten siinä yksi hyvä syy lisää olla vaihtamatta nimeä… Riittänee kuitenkin tästä aiheesta…

No joka tapauksessa, mielestäni nimi kuvastaa hyvin positiivista fiilistä joka musiikkinne kautta välittyy. Meinaan, ette ole tyypillisen ”totinen” kovisbändi, vai?! ?

Aivan totta! Emme ole lavalla näyttelemässä vittuuntuneita koviksia tai mitään. Olemme enemmänkin hauskanpidon kannalla, soitamme hyvän keikan, hengaamme kidien kanssa, tapaamme uusia ihmisiä ja niin edelleen…

Viimeisin albuminne ”Burning in water, Drowning in flame” julkaistiin alunperin hollantilaisella Buttkick Recordsilla. Hiljattain se uudelleenjulkaistiin toisella hollantilaisella, GSR, levymerkillä. Miksi uudelleenjulkaisu ja levy-yhtiön vaihdos?

Noh, Buttkick päätti lopettaa toimintansa 4 kuukautta levyn julkaisun jälkeen. Se oli todella syvältä, ja molemmat osapuolet, levy-yhtiö ja me, päätimme etsiä uuden julkaisijan levylle mahdollisimman pian. Tiesin GSR:n Theon diggailleen albumiamme todella paljon, ja pian hän päättikin auttaa meitä.
GSR on tehnyt eteemme hyviä juttuja, ja se on ollut meille todella suuri muutos. Olemme päässeet paljon enemmän esille ja ihmiset ottavat sinut enemmän tosissaan. Joten loppujen lopuksi kaikki kääntyi osaltamme oikein hyvin.

Kuten mainitsit, julkaisitte ”Contradictions” mcd:n ennen täyspitkää. Minkälaisia musiikillisia eroavaisuuksia näette näiden kahden albumin välillä?

Uusin levymme on paljon kehittyneempi. Materiaali mcd:lle oli kirjoitettu 7-8 vuoden aikana, paljon vanhoja biisejä ja vain 1 tai 2 uudempaa. ”Burning in water, Drowning in flame” tehtiin paljon lyhyemmällä aikavälillä, ja saundimme muotoutui siinä enemmän. Kehitymme kyllä edelleenkin, uudemmat biisit ovat vielä paljon rankempia ja melodisempia. Contradictions on lisäksi enemmän New York –kamaa, kuin taas BIWDIF on melodisempi ja siinä on paremmat biisirakenteet.

Erityisesti diggaan uudella levyllänne biiseistä ”Soapoperascene” ja ”Family Now”, jotka selvästi viittaavat hardcore sceneen joista toinen myös kritisoi sitä… Kuinka tärkeä hardcore ja siinä osallisena olevat ihmiset ovat? Onko se mielestäsi pelkkää saippuaoopperaa?

Soapoperascene todellakin osoittaa isoon ongelmaan. Jotkut ihmiset ottavat asiat liian vakavasti ja puhuvat paskaa, ja se saa homman tuntumaan toisinaan saippuaoopperalta. Ei sillä että scene olisi läpensä paha, sillä hardcoressa on valtavasti myös positiivisia asioita. Muutenhan emme tietenkään tekisi tätä. Family Now ei niinkään kerro scenestä, vaan kasvamisesta ja ystävyydestä. Tavoitteiden asettamisesta ja omistautumisesta.

Niille jotka eivät ole vielä tutustuneet musiikkiinne, miten kuvalisit saundianne? Teillä on myös kaksi laulajaa, mikä on sen vaikutus kokonaiskuvaan?

Soitamme nopeaa ja melodista hc-punkkia. Jotain Pennywisen ja Good Riddancen välimaastossa raa’alla otteella terästettynä. Toisella laulajalla on karkeampi ääni kun toisella se on taas vähän raaempi, muutei kuitenkaan mitään murinaa. Käytämme myös kahta kitaristiamme tehokkaasti, sillä he eivät soita jatkuvasti samaa riffiä, ja se tekee koko jutusta paljon kiinnostavamman. Ainakin omasta mielestämme.

Olette olleet yhdessä jo aika monta vuotta… Mikä pitää teidät motivoituneena niin bändin kuin koko punk/hardcore touhun suhteen?

Maypole on ollut kasassa jo todella piykän aikaa, ja se on asia joka pitää meidät yhdessä ystävinä. Olemme ottaaneet homman kuitenkin tosissamme vasta noin kahden vuoden ajan, kun ”Burning in water…” ilmestyi, sen tuntui kuin uudelta alulta bändille, ja nyt tuntuu että olisimme vasta aloittaneet. Ulkomailla soittaminen pitää homman mielenkiintoisena, tapaat uusia ihmisiä ja muutenkin tuntuu että maiden välillä on paljon eroavaisuuksia, vaikka henki onkin sama kaikkialla…

Voitko nimetä joitain bändejä, jotka saivat aikoinaan innostumaan, ja mahdollisesti sykähdyttävät vieläkin?

Madball, Sick Of It All, Biohazard, Life Of Agony, eurooppalaisista Ryker’s, Right Direction ja Backfire. Nämä bandit saivat suurimman osan meistä koukkuun hardcoreen, ja on hienoa että useimmat niistä ovat vielä kuvioissa ja soittavat keikkoja. Kun kuulee vanhoja biisejä soitettavan tulee ihan samallainen fiilis kuin silloin aikoinaan, ja se on siistiä.

Mitkä ovat odotuksenne albuminne ja bändin tulevaisuuten suhteen nyt kun olette päässeet isommalle levy-yhtiölle, miten luulet sen auttavan bändin promotoinnissa jne.?

Asetimme ”Burning In Water…” -levyllä aika hyvät lähtökohdat tulevaisuutta ajatellen. Emme oikeastaan odota enää mitään, koska lähes kaikki arviot ovat olleet positiivisia ja saamme positiivista palautetta ympäriinsä. Isommalla levy-yhtiöllä oleminen helpottaa paljon, kuten aikaisemminkin selitin, ihmiset ottavat bändin paljon enemmän tosissaan. Saat antaa esimerkiksi haastatteluja upeille suomalaisille lehdille! Hehe… Mutta tosissaan, he tietävät paremmin miten promotoida bändiä ja käyttävät siihen paljon enemmän aikaa ja voimavaroja.

Mitä suunnitelmia teillä on tulevaisuudessa GSR:llä? Uutta täyspitkää, vai…

Toivottavasti, GSR yrittää myöskin kasvaa, ja toivon että voimme pysyä vielä siellä. Puolen vuoden sisällä keskustelemme heidän kanssaan tulevista diileistä, silloin he tietävät olemmeko tarpeeksi hyviä uuden täyspitkän nauhoittamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme soittamaan niin paljon keikkoja kuin mahdollista, etenkin ulkomailla.

Mitä muuta voimme odottaa Maypolelta tulevaisuudessa?

Kuten sanoin, yritämme soittaa niin paljon kuin mahdolliseta. Tavoitteenamme on päästä Japaniin soittamaan, joten meillä on vielä pitkä matka edessämme. Lähitulevaisuudessa yritämme tehdä kiertueita Euroopassa, ja yritämme saada myös joitain keikkoja teidän alueellenne, joten olkaapa varuillanne!

Okei, kiitoksia haastattelusta! Kuuluisat viimeiset sanat vielä?

Kiitos mahdollisuudesta kertoa tarinamme. Jos ihmisiä kiinnostaa bändimme, käykää kotisivuillamme kuuntelemassa biisejä ja katselemassa videoita. Toivottavasti pääsemme Suomeen soittamaan. Kiitoksia ajastanne!

Nine

Raskasta rokkia ja hardcorea herkullisesti yhdistävä ruotsalainen Nine julkaisi neljännen albuminsa syyskuussa, ja on pikapuoliin tulossa myös Suomeen vierailulle. Kysymyksiin ennätti bändin kiertukiireiden välillä vastailla laulaja Johan.

Olette vastikään kotiutuneet kiertueelta Entombedin ja Disfearin kanssa. Miten kiertue meni?

Kiertue Entombedin ja Disfearin kanssa meni todella hyvin. Meillä oli todella hauskaa.

Näyttää siltä, että olette jatkuvasti tien päällä. Miten jaksatta moista tahtia, vai jatkuva kiertäminen enemmänkin unelmien täyttymys?

Joo, olemme syys-, loka- ja marraskuussa 50 päivän aikana yhteensä 42 keikkaa. Ensin Entombedin ja Disfearin kanssa, jonka jälkeen kiersimme The Hope Conspiracyn kanssa. Viihdymme tien päällä, joten teemme kyllä niin paljon keikkaa kun vain mahdollista

Okei, puhutaan seuraavaksi teidän jokin aika sitten julkaistusta neljännestä albumistanne ”Killing Angels”. Minkälaiset fiilisket teillä on levystä?

Mielestäni se se on vahvin albumimme tähän mennessä. Olemme siitä todella ylpeitä, ja minusta se edelleenkin potkii perseelle.

Albumin julkaisua siirrettin syyskulle Turbonegron ”Scandinavian Leather” –albumin tieltä viime keväänä. Mitä mietteitä tämä herätti levy-yhtiötänne (Burning Heart) kohtaan?

Kyllä albumi viivästyi, mutta syy oli kokonaan miedän omamme. Ensin nauhoituksemme kestivät kaksi ja puoli viikkoa liian pitään, jonka jälkeen emme löytäneet ketään tekemään levyn kansia. Andreas Pettersonilla, jonka ne piti väsätä, ei ollut aikaa tehdä hommaa. Siten kysyimme Jake Bannonia tekemään kannet, mutta hänellä oli siihen aikaan paljon hommia, ja kansien tekeminen kesti häneltä sen kaksi ja puoli kuukautta. Kyllä, Burning Heartilla oli melko paljon julkaisuja viime keväänä, mutta julkaisumme viisätyminen ei ollut heidän syynsä.

Daniel Bergstrand on tuottanut albumin. Mikä on mielesäsi miehen vaikutus lopputulokseen?

Danielin panos albumiin on valtava. Hän sai meidän kuulostamaan parhaimmaltamme.

Albumilla on ainakin omasta mielestäni varsin ”synkkä” fiilis, jota Bannonin tekemät kannet entisestään vahvistavat. Kuinka tärkeää on teille, että koko paketti on hyvin suunniteltu ja pitää sisällään tietyn fiiliksen tai ”sanoman”?

Todella tärkeää. Kun sinulla on hyviä biisejä haluat että ne tuodaan esille hienossa paketissa. Kissed By The Misanthrope -levyn annoimme muiden hoidettavaksi, eikä siinä ollut meidän panostusta ollenkaan. Se oli meille suuri pettymys, ja kun sitä albumia miettii nyt siinä on kyllä surkeimmat kannet mitä olen ikinä nähnyt. Mielestäni on tärkeää, että bändi on mukana levyn kaikissa tuotantovaiheissa.

Olette alunperin Linköpingistä, jossa oli koko Ruotsin tavoin hyvä scene muutama vuosi sitten. Mitä sen jälkeen tapahtui? Entä mikä on mielestäsi tilanne tällä hetkellä?

Jotenkin scene tappoi itsensä, mutta se on vahvistumassa taas. Uudet bändit kuten Roswell ja The Jam Session ovat tekemässä tuloaan.

Miten tärkeä ruotsalainen hardcore ja metalliscene on sinulle? Seuraatko esimerkiksi paikallisia bändejä?

Yritän parhaani mukaan. Kun törmään siistiin bändiin, yritän auttaa heitä seiskantuumaisen julkaisemisessa…

Tietämykseni mukaan jotkut bändin jäsenistä soittavat myös muissa bändeissä. Voitko kertoa niistä lisää?

Kyllä, minä laulan Insulassa ja I.R.D.:ssä. Robert soittaa bassoa Between Us –yhtyeessä.

Between Us kiinnitettiin juuri Burning Heartille, ja I.R.D. julkaisi seiskatuumaisen jokin aika sitten Combat Rockilla. Onko teillä bändiprojektienne ohella aikaa mihinkään muuhun?

Me kaikki rakastamme musiikkia, ja pyrimme pysymään sen suhteen niin kiireellisinä kuin suinkin. Pääasiassa keskitymme kuitenkin Nineen.

I.R.D. julkaisun lisäksi Killing Angels albumi on tulossa ulos vinyylinä Combat Rockin kautta. Miten päädyitte yhteen näiden heppujen kanssa?

Olemme tunteneet Combat Rockin Jannen ja soittaneet Endstandin kanssa keikkoja aikojen alusta alkaen. Meillä on ollut aina todella hauskaa yhdessä, joten he olivat varsin luonnollinen vaihtoehto.

Sain juuri kuulla, että tulette joulukuussa uudelle viiden keikan mittaiselle Suomen kiertueelle. Mitä odotuksia keikkojen suhteen?

Eipä ihmeempiä, tarkoituksena olisi pitää kivaa. Tiedän että olemme hyvässä seurassa Endstandin kanssa.

Soitatte joitan keikkoja myös Disco Endemblen ja Rotten Soundin kanssa. Ovatko kummatkaan näistä bändeistä tuttuja? Mitkä suomibändit tippuu parhaiten?

Molemmat ovat minulle täysin uusia. Eniten tykkään Riistetyistä.

Okei, siinäpä kaikki… Viimeisiä sanoja?

Nähdään keikoilla. Lisäinfoa saatte www.killingangels.com.

l’Esprit Du Clan

Voisitko alkajaisiksi kertoa kuka kukin on bändissä ja antaa pienen yhteenvedon EDC:n historiasta?

Meitä on yhdeksän l’Esprit Du Clanissa, ja useimmat meistä ovat tunteneet toisensa jo kouluajoista lähtien. Ennen EDC:n perustamista vuonna 94 olimme jo soittaneet muissa bändeissä. Kun bändi oli saatu pystyyn, teimme muutamia undergound demo- ja promonauhoja, jotta saisimme vähän jalansijaa Ranskassa. Asiat alkoivat bändimme kohdalla muuttua kuitenkin vasta vuonna 99 ensimmäisen varsinaisen demomme ”Chapitre 0” jälkeen, jossa oli ensimmäistä kertaa kunnon soundit ja La Casta -järjestömme tuki takana. Olemme soittaneet paljon keikkoja Euroopassa, festivaaleja ja kiertueen yhdessä Merauderin kanssa, sekä tehneet joitakin tv juttuja Ranskassa. Nyt kun olemme kiertäneet 2 vuotta, olemme vihdoin saaneet aikaiseksi uuden, ”Chapitre 1” nimeä kantavan albumin, joka sisältää 13 uutta biisiä ja joka julkaistiin Ranskassa 24. Syyskuuta 2002.

Ympäri maailmaa on alkanut tulla paljon brutaaleja metalcore bändejä, jotka laulavat omalla kielellään, kuten Devil Inside/Jaylan Saksasta, Ownfight Espanjasta ja monet muut. Mistä luulet tämän johtuvan?

Laulamme luonnollisesti Ranskaksi, koska se on äidinkielemme… Mielestäni on todella hyvä laulaa äidinkielellämme, ja sama pätee tietenkin myös Devil Insideen ja muihin alan bändeihin. Teemme musiikkia ensisijassa itsellemme, joten miksemme tekisi sitä tällä tavoin??

Teillä on jonkin verran hip-hop vaikutteita musiikissanne. Monien ihmisten mielestä hardcore imee nykyään liikaa vaikutteita hip-hopista, ja monet rapscenen ongelmista (itsekkyys, raha, seksismi, trendien perässä juoksu jne.) ovat tulleet siten osaksi myös hardcore sceneä. Mikä on oma näkemyksesi tähän?

Emme soita fuusiokamaa, EDC on kaukana siitä. Pidämme hip-hop scenestä sen vuoksi, mitä he merkitsevät meille… se on iso liike täällä. Ranskassa on paljon hyviä ryhmiä, jotka laulavat todellisista asioista, kuten esim. ”Ideal J” ja todella suosittu ”NTM”. Mutta mielestäni itsekkyyttä, ahneutta ja seksismiä näkyy muuallakin maailmassa. Näet sitä sontaa televisiostasi joka päivä, ei se ole ainoastaan hip-hop scenen ongelma…

Bändiinne kuuluu myös ääni- ja valomiehet. Miten päädyitte tällaiseen ratkaisuun?

Mielestämme on parempi, kun mukana on kunnon ryhmä, ja nämä tyypit ovat olleet kavereitamme jo monta vuotta. He pitävät musiikistamme, joten on helppo työskennellä heidän kanssaan! Äänimiehemme tietää tarkalleen mitä haluamme, ja minkälainen soundin pitää olla. Ja sama pätee myös valomieheen. Hän tietää biisimme ja mitä tehdä kunkin biisin kohdalla… Meillä on myös paljon ystäviä, jotka otamme mielellämme mukaan tien päälle, jos vain mahdollista!

Aikaisemmin mainstitkin jo tuota hiljattain ilmestytnyttä uutta albumia ”Chapitre 1”. Voitko kertoa jotain siitä ja miten se tehtiin?

Ensinnäkin, nautimme todella paljon yhdessä työskentelystä studiossa, ja tuloksena oli uusi albumimme… ensimmäisemme!! Ystävämme Big Red Raggasonicista tuotti sen yhdessä kanssamme ja julkaisi sen Smockaz levy-yhtiönsä kautta. André Gielen nauhoitti levyn hyvässä Pariisilaisessa Davout -studiossa, ja tämän jymypaukun äänittämiseen ja miksaamiseen kului kuukausi! Uusi albumi on voimakkaampi ja metallisempi kuin ”Chapitre 0”. Levyllä on 13 uutta biisiä, ja mukana on featuroimassa myös Big Red, joka vääntää raggametalli kamaa!

Todellakin, levy on rankempi kuin ”Chapitre 0”. Miten muuten kuvailisit musiikkianne? Teillä tuntuu olevan aika paljon vaikutteita, kiinnostaa tietää mitä kuuntelette siviilissä?

Kutsumme musiikkiamme urbaaniksi metalliksi… Pariisin kaduilta!! Kyllä se on metallisempi kuin edellinen julkaisu. Tähän on vaikea vastata, koska bändissä on niin useita tyyppejä, mutta voin kertoa että kuuntelemme paljon metalcorea, trip hoppia, hip hoppia, rokkia, salsaa, poppia… esimerkiksi bändejä kuten Slayer, Hatebreed, All Out War, Sepultura, Massive Attack, Portishead, Tricky, Muse, Radiohead, U2, Compey Segundo, Bob Marley, Red Rat, Method Man, Master P, NTM, Raggasonic, Busta Rhymes jne… liian monta tässä mainitakseni!

Molemmat albuminne Chapitre 0 & 1 on julkaistu Universalin kautta, joka on varsin iso lafka. Kuinka sinne päädyitte, ja miksi edellistä levyänne on tästäkin huolimatta ollut niin vaikea löytää?

Universal ei ole tuottajamme, vaan vastaa lähinnä levyn toimituksista, he auttavat kaikessa tässä säädössä. Aikoinaan meillä oli sopimus toisen yrityksen (MCA) kanssa, ja kun se kaupan kautta joutui Universalin haltuun, myös me siirryimme mukana. Se, miksi ensimmäistä ”Chapitre 0” –levyä on ollut niin vaikea löytää, johtuu siitä ettei sitä ole koskaan julkaistu! Se oli tarkoitettu ainoastaan promotointiin. Levyä on ympäri Eurooppaa vain noin 3500 kappaletta, joten se on nykyään jo todellinen keräilyharvinaisuus!!

Teitä on usein verrattu Merauderiin? Häiritseekö se teitä koskaan?

Ei, pidämme todella paljon siitä bändistä! On totta, että olemme kuunnelleet paljon Merauderia, ja näitä vaikutteita kuultiin enemmän aikaisemmalla levyllä, mutta mielestäni asiat eivät ole samalla tolalla uuden levyn kohdalla. On surullista, ettei Merauder ole koskaan saanut ansaitsemaansa suosiota, se on erinomainen bändi!

Koska laulatte Ranskaksi, voisitko kertoa jotain sanoistanne, koska kovinkaan moni lukijoistamme ei ymmärrä kaunista kieltänne… Jotenkin olen tullut siihen johtopäätökseen, ettette ainoastaan räksytä ympäriinsä, kuten monet muut bändit nykyään?

Todellakin, sanoituksemme kertovat todellisista asioista. Olemme tehneet biisejä, joissa puidaan Ranskalaista koululaitosta, tuleeko kaikki uskoa mitä siellä opetetaan ja mitä siellä jätetään kertomatta. Sanoitukset kertovat myös mm. ihmisistä, joita ei pidetä minään; tytöistä; etäisyyden ottamisesta elämässään; siitä ettei ihmisiä tulisi tuomita pelkän ulkonäön perusteella ja siitä kuinka tämä maailma tuntuu jo kuolleelta, tämän tyylisistä asioista. Meille lyriikat ovat todella tärkeitä, aivan kuten Ranskalaisessa hip-hopissakin. Luulen, että ainoa yhteinen tekijä meillä ja hip-hop kamalla on juuri tämä sanoitusten tärkeys.

Puhuit tästä ulkonäön perusteella tuomitsemisesta. Vaikuttaako valitsemanne musiikkityyli päivittäiseen elämäänne, ja onko se vaikuttanut muiden ihmisten suhtautumiseen teitä kohtaan?

Kyllä, luulen niin. Mutta me emme kohtele ihmisiä eri tavalla, olemme mukavia heppuja ja erittäin maanläheisiä joka suhteessa. Pysymme maisemissa koko yön, valmiina kaikkeen! Mutta joskus ihmiset tuntuvat aliarvioivan itsensä meidän edessämme. Emme kuitenkaan leiju missään tähtijärjestelmässä, puhumme mielellämme yleisömme kanssa keikan jälkeen…

Teette myös eräänlaista faneillenne tarkoitettua lehteä nimeltään Volume, joka sisältää tietoa bändin tulevista keikoista ym. Näyttäisi siltä, että L’Esprit Du Clan on paljon muutakin kuin vain musiikkia?

Kyllä, olemme luoneet siitä eräänlaisen järjestön, joka hoitaa bändin keikkoja, oheistuotteiden myyntiä, fanilehteä, multimediaa jne… Teemme mielellämme paljon juttuja, ja pidämme siitä kun on paljon tekemistä, meillä todellakin on paljon projekteja käynnissä. Mutta bändi on tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen, ja kehitämme sitä ennen muita.

Olette kotoisin Pariisista. Olen kuullut villejä huhuja paikallisen scenen väkivaltaisuudesta, ja että jotkut kidit kantavat aseita mukanaan keikoilla. Onko näissä kuulopuheissa mitään perää?

Ei niissä ole. Itse on ole nähnyt mitään sellaista. On totta että hardcore scene oli ennen väkivaltainen, mutta ei se enää ole sitä. Täällä on paljon nu metal bändejä ja yleisö ei ole enää sama. Vuosina 94-97 meininki oli todella rajua, ja luulen että pitti Kickbackin aikana tulee aina olemaan täynnä väkivaltaa, mutta muuten asiat ovat mukavammin… on se meininki silti rajumpaa kuin Espanjassa tai Italiassa…

No aivan varmasti, eihän siellä ihmiset jaksa dullapäissään käsiään heilutella… Mitä muuta kuuluu Pariisiin, olisiko jotain bändejä mielessä joita meidänkin tulisi katsastaa?

Ainakin Es La Guerilla, jotka ovat paitsi hyviä ystäviemme, myös erinomainen bändi. Myös eräänlaista deathcorea soittava Drowning on erittäin hyvää kamaa.

EDC:n lisäksi teillä on ainakin jokin hip-hop projekti, eikö? Onko muita virityksiä?

Itse asiassa se ei ole meidän projektimme. Avitamme vain jotain ystäviämme (La K-Bine) silloin kun he apua tarvitsevat. Tuotimme La K-Binen ensimmäisen maxi cd:n, mutta emme suorittaneet mitään taiteellista panosta levylle. Mahdollisesti teemme jossain vaiheessa huviksemme viiden biisin raggametal levyn, ehkä kuullette siitä tai sitten ette!!

Entä livetilanteet? Olen nähnyt teidät kerran livenä ja se oli todellakin jotain! Arvatenkin tykkäätte esiintyä faneillenne?

Aivan kuten sanoit, pidämme siitä enemmän kuin mistään muusta! Olemme livebändi ja syntyneet tekemään tätä. Tykkäämme hyppiä, pomppia, vähän myllyttää ja pyöriä ympäriinsä, ja keikan jälkeen olemme aina aivan kuolleita!! Aivan kuin urheilisi ja vielä enemmänkin… Tahdomme soittaa joka ilta hyvän keikan ja parantua jatkuvasti. Meillä on kiertueilta vain hyviä muistoja!

Huomasin tosiaan kivan näköistä kick-boxingia joidenkin teidän jätkien toimesta. Harjoitteletteko sitä vai miten luonnistuu niinkin mahdottomat liikkeet?

Kyllä, osa meistä harjoittelee sitä, ja yksi tyyppi itse asiassa myös opettaa Thai Boxingia. Se saa adrenaliinin virtamaan suonissamme… En tiedä, meille on luonnollista antaa kaikkemme joka ilta!

Entä muu urheilu, kiinnostaako esim. numeromme teemalaji jalkapallo? Mikä on paras tapa kannustaa suosikkijoukkuettanne?

Osa bändistä on kiinnostunut potkupallosta. Suosikkijoukkue on tietenkin Ranskan maajoukkue Zinedine Zidane etunenässä… Enkä usko että he tarvitsevat meiltä kannustusta, heillä tuntuu sitä riittävän muutenkin. Emme ole myöskään tehneet urheiluaiheisia biisejä!

Okei, viimeinen kysymys, enkä oleta teidän olevan objektiivisia tämän suhteen… Aikojen alusta asti Ranskalaisia on pidetty maailman parhaimpina rakastajina. Onko tämä totta?!

Ikävä myöntää tämä muulle maailmalle, mutta luulen että se on totta, me olemme parhaita rakastajia!! Älkää jätkät olko kateellisia, ja tytöt… nähdään taas kun päästään tien päälle!! Kiitos haastattelusta, tahdomme tulla Suomeen niin pian kuin mahdollista!

Unearth

Unearth on metallista hardcorea suoltava orkesteri lukuisista erinomaisista bändeistään ja aivan liian vaikeasti kirjoitettavasta nimestään tunnetusta Massachusetten alueelta, joka jokin aika sitten julkaisi ”Endless” nimeä kantavan EP:n Eulogy/Alveran Recordsilla. Sähköpostikysymyksiin vastaili vokalisti Trevor. Muita vaikuttajia bändissä ovat Ken Susi (kitara), Buz McGrath (myöskin), Mike Rudberg (rummut) ja John Slo Maggard (basso).

Kerro meille vähän Unearthin taustaa, ja mistä hommassa on oikein kyse?

Unearth on metalli/hardcore bändi, joka on kotoisin Bostonin alueelta. Olemme julkaisseet kaksi albumia Eulogy Recordingsilla, ”The Stings of Conscience” täyspitkän ja ”Endless” ep:n. Myös ensimmäinen demomme on tullut ulos ”Above the Fall of Man” nimellä Endless Fight Recordsilla. Olemme tehneet kuusi täyttä kiertuetta Yhdysvalloissa, Euroopan kiertueen ja soittaneet lukuisilla festivaaleilla. Kirjoitan lyriikkamme henkilökohtaisten, poliittisten ja uskonnollisten vakaumusteni pohjalta.

Olette useaan otteeseen todenneet, että halusitte ”kaivaa esiin” (unearth) uuden soundin metalli ja hardcore maailmaan. Minkälainen tämä saundi on, ja miten se on ”uusi” teidän mielestänne?

No, jos mennään takaisin aikaan jolloin julkaisimme ”The Stings of Conscience” täyspitkämme, se on ensimmäinen levy jossa yhdistyy Iron Maiden tyylinen metalli Hatebreed tyyppiseen hardcoreen. Se oli niin päivänselvä saundi meille, mutta nyt meidän täytyy edistyä sillä saralla, koska sen jälkeen on tullut paljon saman tyylisiä bändejä.

Omasta mielestäni se on erinomainen sekoitus puhdasta ja ilkeää metallia vihaisella hardcore laululla ajoittaisilla ruotsimetalli vaikutteilla vahvistettuna. Eli siis aika heviä. Pidättekö itseänne enemmän hardcore vai metallibändinä?

Olemme hyvä sekoitus molempia. Aina kun ajattelemme että olemme enemmän metallibändi, tajuamme kuinka suuri vaikutus hardcore scenellä ja liikkeellä on ollut persooniimme ja musiikkiimme.

Mitkä hardcore, tai metalli, bändit ovat sitten vaikuttaneet teihin eniten?

Hardcoren puolella Earth Crisis ja Strongarm olivat suunnattoman iso juttu minulle. Metallibändeistä Testament, Pantera, Iron Maiden ja Crowbar.

Teidän oli tarkoitus julkaista viimeisin ”Endless” EP aluksi splittinä belgialaisen Liarin kanssa, mutta se ei koskaan toteutunut. Luuletko että olisi ollut teille tärkeä saada splitti ulos, sanotaan nyt vaikka, saadaksenne nimeänne tunnetummaksi Euroopassa?

Olisi ollut siistiä julkaista EP splittinä, olemme todella harmissamme että Liar ja Alveran erosivat huonoissa väleissä. Endless menestyi kuitenkin hyvin, ja odotamme innolla että pääsisimme taas pian Eurooppaan kiertämään.

Olette myös kiertäneet Liarin kanssa, joten splitin peruuntuminen ei johdu bändien väleistä, vaan Liarin ja Alveranin erosta?!

Bändimme tulevat toimeen erinomaisesti ja haluaisimme mielellämme soittaa jälleen keikkoja heidän kanssaan.

Minkälaista palautetta EP on saanut? Itse en voi sanoa siitä muuta pahaa kuin että se on aivan liian lyhyt!

Ihmiset tuntuvat tykkäävän EP:stä paljon, joka on siistiä. Se on kyllä syvältä, että se on niin lyhyt. Jos olisimme tienneet että splitti ei tule toteutumaan, olisimme mieluummin julkaisseet täyspitkän.

EP:n äänimaailman on melkoisen ”massiivinen”. Työskentelitte tällä albumilla Killswitch Engagesta tutun Adam Adam Dutkiewiczin kanssa, miltä työskentely hänen kanssaan tuntui?

Meidän mielestämme hän on yksi parhaista, ellei paras tuottaja ja teknikko metallin ja hardcoren alalla. Teemme kaikkemme jotta voisimme nauhoittaa kaikki albumimme hänen kanssaan.

Kirjoitatte parhaillaan materiaalia uudelle täyspitkällenne, eikö? Miltä uusi materiaali vaikuttaa ja koska albumi on ilmestymässä?

Tähtäämme levyn julkaisun viimeistään maaliskuuhun 2004. Materiaali on tähän mennessä parasta mitä olemme ikinä kirjoittaneet. Biisien rakenne, aggressiivisuus ja kaiken kattava rankkuus on niin paljon parempaa kuin aikaisemmin. Odotan todella innolla että ihmiset pääsee kuulemaan sitä.

Soitatte hyvin aggressiivista musiikkia, mutta sanoituksianne on usein kuvattu ”positiivisiksi” ja ”mieltäylentäviksi”. Näetkö tässä mitään ristiriitaa?

Olen kyllä tehnyt positiivisia sanoituksia, mutta esimerkiksi suosituin biisimme Endlessillä kertoo taistelusta masennusta vastaan, jonka lähes jokainen ihminen kokee elämänsä eri vaiheissa. Kirjoitan lyriikkani asioista joita näen ja tunnen sillä hetkellä kun biisit tehdään. Jos minulla on positiivinen fiilis, eikä mitään sanottavaa politiikasta, ympäristöstä, uskonnosta tai muusta maailman menosta, silloin kirjoitan positiivisesti.

Kuten sanoit, kirjoitat myös jotain poliittisempia sanoituksia, mutta et kuitenkaan pitäisi Unearthia poliittisesti orientoituneena bändinä?

Emme ole poliittisesti suuntautunut bändi, mutta en myöskään epäröi kirjoittaa mitä mieltä olen ja mitkä asiat saattavat olla väärin. Seuraavalla levyllä on todellakin muutamia politiikan motivoimia biisejä.

Mitä olet mieltä nykyisestä trendistä, kun major lafkat pestaavat, tai ainakin yrittävät houkutella, leipiinsä ”underground” hardcore/punk bändejä, kuten esim. Thursday ja kiertuekumppaninne From Autumn To Ashes. Onko tässä suuntauksessa mitään hyvää, vai tuleeko hardcore ikinä edes olemaan valtavirrassa?

Hardcore ja alamaailman metalli ei tule ikinä olemaan valtavirtaa, mutta Much Musicin ja Headbangers Ballin ansiosta se saattaa saavuutta suosion, joka metallilla oli 80- ja 90-lukujen taitteessa. Ja totta puhuakseni en näe siinä mitään pahaa. Bändit raatavat perseet ruvella tien päällä ja studiossa. Olisi todella hienoa nähdä hyvien hardcorebändien tekevän tarpeeksi rahaa, jotta he voisivat jatkaa levyjen tekoa myös 25. ikävuoden jälkeen. Bändit hajoavat yleensä, koska alamaailmassa ei juuri liiku rahaa. Ainoa asia miksi jotkut bändit jaksaa niin kauan on hauskanpito ja kokemukset, joita saa tapaamalla ihmisiä, matkustamalla ja soittamalla uskomattomia keikkoja.

Olette kiertäneet paljon Yhdysvalloissa, ja myös Euroopassa. Mitä pidät kiertueista? Onko se unelmien täyttymys, vaiko enemmän ”velvollisuuksien” hoitamista? Pidätkö bändiä edelleen harrastuksena?

Jos voisin, olisin tien päällä 12 kuukautta vuodessa. Jotkut ihmiset pitävät sitä harrastuksena, ja kiertävät puolipäiväisesti, mutta onneksi suurin osa bändistämme haluaa olla kiertueella 24/7/365. Se on unelmien täyttymys. Bändin kanssa kiertäminen on paras työ maailmassa.

Olette matkoilla tavanneet myös useita bändejä. Mitkä niistä ovat parhaita kiertuekumppaneita?

En millään pysty nimeämään yhtä suosikkia. Bändit, joista on tullut kiertueilla myös erittäin hyviä ystäviä ovat muiden muassa Shadows Fall, Cephalic Carnage, Poison the Well, Sworn Enemy, Underoath, Shai Hulud, Zao, Killswitch Engage ja Every Time I Die.

Mitä tekisit jos et soittaisi bändissä?

Tekisin jotain musiikin parissa. Levy-yhtiötä, kirjoittaisin levyarvioita, jotain. Minun on pakko olla tekemisissä musiikin kanssa.

Levy-yhtiöistä puhuttaessa, sinullahan on myös oma yhtiösi Ironclad Recordings. Mikä on firman tarkoitus ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on sen suhteen?

Aloitin sen firman auttaakseni nuoria bändejä, joista itse pidän ja avittaa heitä saamaan vähän ääntään kuuluviin. Niin useat levy-yhtiöt, jopa riippumattomat, signaavat bändejä koska heillä on muodinmukainen soundi. En halua kuulla sellaista möykkää. Haluan auttaa bändejä jotka omasta mielestäni kuulostavat hyvältä, ja jotka ovat valmiita työskentelemään kovasti. Olen luonut lukuisia kontakteja viimeisten 12 vuoden aikana, miksen käyttäisi niitä myös muiden auttamiseen?

Miten olet nähnyt asioiden muuttuva sinä aikana kun olet ollut mukana toiminnassa?

Olen ollut nyt mukana hardcore ja metalli sceneessä melkein 12 vuotta, enkä edes tiedä mistä voisin aloittaa kertomaan sinulle. Suurin muutos on kuitenkin se, että ihmiset tuntuvat olevan paljon avoimempia erilaisille musiikkityyleille, oli se sitten metalli tai hardcorea, indie-rokkia tai punkkia, rappia tai poppia. Ketään ei voi oikein enää luokitella puhtaasti metallipääksi tai määrätietoiseksi hardcore kidiksi, vaan ihmiset ovat todella avanneet korvansa kaikenlaiselle musiikille mitä maailmasta löytyy.

Miten tulit alun perin lähteneeksi mukaan?

Pienestä pitäen olen haaveillut soittavani bändissä. Ensimmäinen bändini perustettiin kun olin 14 -vuotias. Kavereillani oli bändi, ja menin eräänä päivänä katsomaan heidän treenejään. Kun heidän laulajansa lähti kotiin nukkumaan, lauloin heidän säestyksellään Metallican biisin. Seuraavana päivänä he erottivat alkuperäisen laulajan, ja pyysivät minua mukaan. Siitä lähtien olen ollut mukana muutamissa bändeissä, ja olen sekaantunut yhä enemmän musiikki skeneen ihan yleisestikin.

Olette Massachusetten alueelta, jolta tuntuu tulevan koko joukko erinomaisia bändejä. Mistä luulet tämän johtuvan?

Selvä syy siihen miksi täältä tulee niin paljon hyviä bändejä löytyy siitä, että täällä on bändien välillä niin paljon kilpailua. Jos bändisi on keskinkertainen, yleisö ei anna sinulle huomiotaan. Nuorille bändeille se on todella turhauttavaa, mutta se saa heidät yrittämään kovemmin ja panostamaan parempien biisien kirjoittamiseen.

Voitko antaa jotain esimerkkejä paikallisista suosikeistasi ja nousevista kyvyistä?

Parhaat paikalliset bändit ovat The Red Chord ja Since The Flood. Molemmat näistä bändeistä rokkaavat todella kovaa. Meillä päin on myös hyvä nouseva indie rock bändi Allherkings, johon ihmisten tulisi tutustua.

Mitä suunnitelmia Unearthilla on tulevaisuudessa uuden cd:n lisäksi?

Teemme joukon keikkoja Hatebreedin kanssa elokuussa, käymme soittamassa Furnace Festeissä. Tarkoituksena olisi tehdä pieni kanadan kiertue ja ehkä isompi Yhdysvaltojen kiertua, mutta mitään tarkempaa tietoa siitä ei vielä ole.

Okei, kiitos haastattelusta. Jotain lisättävää?

Kiitos kiinnostuksesta bändiämme kohtaan.

Razorblade

Hollantilaisen Razorbladen ensilevy ”Spreading Fear” yllätti sen verran positiivisesti, että päätin ottaa hieman enemmän selvää bändistä. Vastaamassa laulaja-kitaristi Wouter, joka on myös levyn julkaisseen Rebellion Recordsin nokkamies. Antaa miehen itse kertoa miten kaikki alkoi.

Miten itse päädyit mukaan Oi!/rock’n roll -touhuihin, entä voitko valottaa hieman bändin alkuvaiheista, mistä ja miten kaikki sai alkunsa?

Minusta tuli skini kun olin 16 vuotta. Olen nyt 23, joten en ole ollut mukana scenessä kovinkaan kauaa… Ensimmäiset bändit, jotka näin ja muuttivat elämäni olivat Discipline, The Business ja Condemned 84. Razorblade on ollut kasassa vasta 1 tai 2 vuotta.

Kun aloititte, oliko heti selvää minkälaista musiikkia halusitte soittaa, entä mitkä ovat suurimmat vaikuttajat musiikillenne?

Soitin kitaraa Squalorissa vuodesta 96 lähtien. Squalor aloitti hardcoresta, mutta muuttui enemmän ja enemmän oi! ja rock ’n roll suuntaan. Tahdoin soittaa oi!ta, kun taas muut halusivat tehdä jälleen enemmän old school hardcorea. He pistivät pystyyn For The Famen (joka vastikään vieraili maassanne), ja itse aloitin Razorbladen yksinäni… Kirjoitin muutamia biisejä, jonka jälkeen Knockdownin Joost liittyi bändiin basistiksi. Vähän ajan päästä löysimme Ruudin rumpuihin, jonka jälkeen aloimme reenamaan kirjoittamiani biisejä. Vuoden 2002 lopussa nauhoitimme sitten ”Spreading Fear” levyn.
Pari kuukautta sitten soitimme ensimmäisen keikkamme Bruggessa kuuluisassa skinhead pubissa nimeltään Kastelein, joka oli menestys. Viisi järjestysmiestä joutui hillitsemään tanssivaa yleisöä, muuten olisi bändi jäänyt jalkoihin.
Vaikutteina ovat toimineet kaikki rankat klassiset oi! bändit kuten Condemned 84, Vicious Rumors, Close Shave, Combat 84… muuten, Squalor hajosi viime viikolla, joten Razorblade ja For The Fame jatkavat omia teitään…

Kuulostaa hullulta kun kyse Oi! -levystä, mutta minusta olette saaneet luotua aika omaperäisen musiikillisen ilmeen ”Spearing Fear” -levyllenne. Mitä itse olet mieltä, entä minkälaista palautetta olette saaneet mm. medioissa?

Ihmiset ovat kutsuneet sitä hardcore oi!ksi, luulen sen johtuvan siitä että kuulostamme tavallista brutaalimmalta… Myös monet oi! bändit ryssivät soundien kanssa, tahdoin Razorbladelle hyvän ja kovan saundit. Mutta ei se loppujen lopuksi kiinnosta miksi sitä kutsutaan, ihmiset jotka rakastavat Razorbladea ovat, ja tulevat aina olemaan, useimmiten skinheadeja.

Teillä on myös yksi hollanninkielinen kappale, ”Gehaat & veracht”. Mistä se kertoo? Hollanti kuulostaa mielenkiintoiselta, onko tulevissa julkaisuissanne luvassa lisää hollannin kieltä?

Biisi kertoo mediasta. Kyllä aiomme tehdä seuraavalle levylle pari hollanninkielistä biisiä. Toinen on versio Smash The Disco’s (”Sloop De Disco’s”) hitistä, ja toinen on skinikulttuurista kertova biisi ”Jeugdcultuur”.

Joitakin vuosia siten Oi! skene oli pintapuolisesti aikas hiljakselleen ainakin Euroopassa, mutta nyt homma taas luistaa. Millainen tilanne Hollannissa on tällä hetkellä ja miten hommaa pitäisi kehittää tulevaisuudessa?

Varsinkin eteläisessä Hollannissa tapahtuu paljon. Paljon hyviä bändejä tulee koko ajan, kuten Badlands (paras uusi bändi mielestäni), Knockdown, Razorblade, Banner of Thugs, Southern Way, Lager Louts, BBK. Myös Get Out, Evil Conduct, Discipline ja Tech9 ovat enemmän voimissaan kuin koskaan. Uusia levy-yhtiöitä ja lehtiä tulee myös…
Toivottavasti se vielä kasvaa tästä, ja että yhä useampi nuori kidi kiinnostuisi kulttuuristamme ja scenestä. He eivät ehkä tiedä kaikkia, mutta heissä on tulevaisuus (kuunnelkaa nyt minua, itsekin olen vasta 23 haha!)

Monesti mustavalkoinen media leimaa kaikki skinit rasisteiksi. Oletteko törmänneet bändinne kohdalla tähän ongelmaan, mm. mustamaalaukseen ja miten siihen pitäisi mahdollisesti puuttua?

Razorbladen kanssa ei ole ollut vielä ongelmia. Olin itsekkin aika yllättynyt kun isommatkin mainstream lehdet antoivat levystämme positiivisia arvioita. Squalorin kanssa oli kyllä paljon ongelmia. Olimme riskilistalla, koska keikoillamme kävi väkivaltaisia ihmisiä. Saimme vihapostia ja huonoja arvioita lehdiltä, jotka keskittyivät vain ulkonäköömme. Emme myöskään päässeet soittamaan useisiin Hollantilaisiin paikkoihin… kaikki syyttä suotta.

Luin jostain arvostelusta että olette ”oikeistolainen” bändi, vaikka sanoituksissanne ette ota kiivaasti kantaa politiikkaan. Miten itse koet politiikan ja poliittisen vaikuttamisen?

Emme ole oikeistolainen bändi.. Vasemmisto/oikeisto ovat kaikki samaa täyttä paskaa!! Minulla on omat ajatukseni, ja se riittää. Samoin ajattelee basistimme ja rumpalimme, vain vanha kunnon skinhead working class –mentaliteetti. Emme seuraa johtajia…

Mitä patriotismi teille merkitsee?

Luulen, että kaikilla on erityinen side paikkaan, jossa he ovat kasvaneet. Olen iloinen olevani Hollannista, varsinkin sen eteläosasta, mutta en kyllä ajattele sitä paljoa.

Biisinne ”Peadophiles” kertoo nimensä mukaan pedofiileista ynnä muista perversseistä yökötyksistä, minkälainen suhtautuminen Hollannista lainsäädännöllisesti näitä iljetyksiä kohtaan? Mitä lasten hyväksikäyttäjille pitäisi tehdä?

Itse asiassa biisi kertoo tositapahtumista Hollannissa. Pedofiili paskiainen raiskasi nuoren pojan, ja kolmen vuoden linnareissun jälkeen äijä oli vapaana kaduilla. Raiskatun pojan isä etsi äijän käsiinsä, ja löydettyään hänet puukotti tämän hengiltä. Isä sai 12 vuotta linnaa.
Ei armoa näille paskiaisille, eihän heilläkään ole armoa lapsia kohtaan, vai? Aseta vain itsesi uhrien omaisten tilalle, että se olisi oma lapsesi joka raiskataan tai vielä pahempaa… Vain yksi rangaistus sopii heille!

Aina kun on kyseessä skinit ja Hollanti, on kysyttävä jalkapallosta. Onko teillä suosikkijoukkuetta ja mikä suhtautumisenne jalkapalloon noin yleensä?

En juurikaan välitä jalkapallosta. Basistimme on fanaattinen PSV huligaani. En välitä pahemmin, niin kauan kun joukkue tulee alueeltamme se on ok.

Pyörität myös Oi!/street rock’n roll -lafkaa Rebellion Recordsia. Miksi halusit perustaa levy-yhtiön?

Tahdoin antaa lahjakkaille hollantilaisille streetpunkbändeille mahdollisuuden ja nostaa heidän maailman kartalle.

Mitä voimme odottaa tulevaisuudessa Rebellion Recordsilta?

Meillä on tällä hetkellä seitsemän julkaisua. Tulevia julkaisuja on tulossa bändeiltä Hateful (kuulostaa Cock Sparrerilta, Skotlannista kotoisin), Badlands ”Early Years” kokoelma ja Razorbladen uusi täyspitkä. Lisäksi on tulossa alehintainen Streetpunk Worldwide –kokoelma, joka sisältää oi! ja streetpunk bändejä Englannista, Skotlannista, Ruotsista, Saksasta, Hollannista, Belgiasta, USA:sta jne. Käykää osoitteessa www.rebellionrecords.nl pysyääksenne ajan tasalla.
Tulipa vaan mieleen mainostaa samalla, että etsin hyvää jakelijaa Pohjois-Euroopasta, en vain onnistu löytämään sopivaa. Jos joku siellä luulee pystyvänsä auttamaan, voi lähettää sähköpostia osoitteeseen info@rebellionrecords.nl. Meillä on jakelua jo Ranskassa, Benelux –maissa, Jenkeissä, Espanjassa, Italiassa, Tsekeissä, Saksassa ja pian myös Englannissa, joten olisi varmaan aika saada sinne pohjolankin skineille ja katupunkeille vähän meidän saundia…

Mitäs muuta teette, kun ette soita musiikkia tai pyöri levy-yhtiössä?

Työskentelen kuskina postissa, minulla on myös tyttöni ja tykkään juoda ystävieni kanssa viikonloppuisin. Käyn usein myös keikoilla.
Basisti Joost on Disciplinen roudari, soittaa Knockdownissa ja kulkee futisjenginsä perässä koko kauden.
Rumpali Ruudista en sen enempää tiedä, en tunne häntä oikein hyvn… Ei, vitsi vitsi Ruud! Hänellä on tyttöystävä ja työskentelee uskoakseni suunnittelijana. Hän soittaa myös kahdessa hardcore bändissä nimiltään Short Fused ja Bronson Death Wish.

Mitkä punk/Oi!-levyt/bändit ovat vaikuttaneet kaikkein voimakkaimmin sinuun ja voitko jotenkin perustella?

Levyjä, jotka ovat muuttaneet elämäni, tai ovat vain kaikkien aikojen suosikkejani… Condemned 84 ”Face The Aggresion” (ensimmäinen kuulemani oi! albumi), Badlands ”False Gestures” (heidän ansiostaan aloitin Rebellion Recordsin, paras laulaja jonka olen streetpunkissa koskaan kuullut), Cock Sparrer ”Shock Troops” (ei varmaan tarvitse perustella, kaikkien aikojen paras streetpunk orkesteri), Discipline (ei tiettyä albumia, he ovat paras tietämäni livebändi).

Lyhyet mielipiteet seuraaviin asioihin:
Naiset

Sori olen homppeli… Hahaha, ei vaan, minulla on erittäin ihana ja kaunis tyttöystävä, hän ei ole skinityttö, mutta hänellä ei ole ongelmaa oman skiniyteni kanssa.

Skrewdriver
Pidän heidän aiemmasta tuotannostaan, todella hyvin tehtyjä biisejä, sääli vain että politiikasta tuli musiikkia tärkeämpää.

Euroopan Unioni
Minusta on tärkeää, että jokaisella kansalla on oma identiteettinsä. Joten siltä pohjalta en ole ”yhden suuren Eurooppalaisen perheen” suuri kannattaja. Toisaalta, yhteisen valuutan ansiosta asiointi muiden yhtiöiden kanssa on helpottunut, joten…

Pim Fortuym (kiistelty hollantilainen oikeisto(populisti)poliitikko, jonka eko/eläinaktivisti ampui vuonna 2002. Kaiken lisäksi Pim oli julkihinari (kuten etunimestäkin voi päätellä…))
Äänestin häntä, jopa sen jälkeen kun hän oli kuollut. Olin todella vihainen, kun hänet ammuttiin, koska vasemmistopoliitikot tekivät hänestä yleisön silmissä itse paholaisen, joten ei vaadittu kuin yksi sekopää hoitamaan hommat, ja ampumaan hänet. Minun mielestäni hänet ammuttiin vasemmistopoliitikkojen mielenosoituksena.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia Razorbladella? Keikkaa, levyä…?

Tällä hetkellä työskentelemme toisen albumimme kimpussa, joka julkaistaan tämän vuoden kuluessa. Razorblade on projekti, eikä minulla ole aikaa soitta bändissä täyspäiväisesti, joten teemme vain muutamia keikkoja. Soitamme Pariisissa Oi! En France –tapahtumassa yhdessä Perkeleen (tiedätte varmasti tapauksen, erittäin hyvä bändi) ja Outfitin kanssa. Soitamme myös muutamia keikkoja Saksassa, mutta emme pysty läheskään kaikkia meille tarjottuja keikkoja soittamaan, koska muut bändin jätkät ovat kiireisiä muiden bändiensä kanssa, ja itse työskentelen suurimman osan ajasta Rebellion Recordsin parissa.

Onko vielä jotain jota haluatte sanoa suomalaisille lukijoillemme?

Tukekaa paikallista sceneä, ja pitäkää korvat auki muualta tulevalle hyvälle streetpunkille. Käykää osoitteessa www.rebellionrecords.nl ja ladatkaa ilmaisia mp3 –biisejä, jotta tiedätte mikä on meininki täällä Etelä-Hollannissa. Ja kiitos Saulille haastattelusta.

Full Blown Chaos

Full Blown Chaos on vuonna 1997 perustettu raskailla metallivaikutteilla höystettyä hardcorea vääntävä newyorkilaisorkesteri. Bändin esikoinen ilmestyi jonkin aikaa sitten euroopassa Filled With Hate Recordsin toimesta, ja nyt Stillborn Records on lykännyt seuraajan tälle minilätylle. Itse en ole vielä ehtinyt kuulemaan, mutta tuntuvat äijät itse olevan aika tyytyväisiä.

full blown chaosOk äijät, aloitetaan ihan perus setillä, eli keitä olette, mistä tuutte ja mitä olette puhanneet tähän asti?

Mike: Mitä on ylhäällä! Olen Mike ja soitan kitaraa Full Blown Chaosissa.
Ray: What’s up! Nimi on Ray ja hoidan vokaalit FBC:ssa
Jeff: Tere, olen Jeff ja soitan bändissä rumpuja. Minä, Mike ja Ed asumme New Yorkin Queensissa. Ray on kotoisin Brooklynista. Olemme olleet jatkuvasti tienpäällä ympäri Valtoja, teimme esim. Stillborn fest 2002 -kiertueen joulukuussa, ja juuri äskettäin päätimme Stillborn kiertueen levy-yhtiö kumppaniedemme The Takeoverin ja Dead Wrongin kanssa. Parhaillaan valmistaudumme 4 päivän kiertueelle yhdessä kaikkivaltiaan Biohazardin kanssa. Sen jälkeiset suunnitelmat on vielä auki.

Olette hiljattain julkaisseet seuraajan itsenne nimiselle albumille. Uuden levvyn nimi on ”Prophet Of Hostility”. Voitteko kertoa jotain tämän uuden albumin synnystä ja sen biiseistä ja nimestä?

Mike: Uusi albumi ”Prophet of Hostility” sisältää 6 biisiä, jotka nauhotimme Sound Investments studiolla Penssylvanian Scrantonissa. Biisit levyllä ovat ”Blood Flow”, ”No Others”, ”Means To An End”, ”No Way Out”, ”At My Side” ja ”My Suffering”. Jameyn kanssa jouduttiin yksiin, kun hän kuuli, että olimme nauhoittamassa levy-yhtiöille ähetettävää demo CD:tä. Jamey sai sen haltuunsa ja piti kuulemastaan, joten pädyimme nauhottamaan tämän 6 biisin EP:n, joka nyt siis julkaistaan Stillbornin kautta. Siitä asti olemme työskennelleet yhdessä Jameyn ja Jay Reasonin kanssa.
Jeff: Uuden levyn tuotanto on jokseenkin raaempi kuin aikaisemman, koska se on nauhoitettu livenä. Mutta mielestäni se onnistuu vangtsemaan saundimme paremmin kuin ensimmäine julkaisumme. Mitä levyn nimeen tulee, sen tarkoituksena on tiivistää näiden kuuden biisin olemus. Väkivaltainen ja vihainen, ja kuusi biisiä jotka edustavat tunteitamme.

Edellinen levy on julkasitu Euroopassa Filled With Hate Recordsin toimesta. Kuinka tärkeä mielestänne on Jenkkibändille saada levynsä julkasituksi myös Euroopassa, noin niinkuin jakelumielessä? Entä tullaanko tämä uusi Stillborn -tuotos myös julksiemaan Euroopassa?

Mike: On todella hienoa saada jakelua meren silläkin puolen, koska siinä vaiheessa kun saamme itsemme raahattua sinne soittamaan, ihmiset tietävät biisimme ja useimmilla on mahdollisuus kuulla levyämme. Uskoakseni tätä uutta levyämme tullaan levittämään Euroopassa Noizzin kautta lähimpien kuukausien aikana.

Näettekö kehitystä näiden kahden levynne välillä?

Mike: Kyllä, todellakin. Kun nauhoitimme ensimmäistä minikiekkoamme, olimme vielä aika nuoria emmekä olleet kovin kokeneita mitä nauhoittamiseen tulee. Plus siihen vielä, että uudempi materiaalimme on musiikillisesti enemmän sitä mitä tahdommekin sen olevan. Mielestäni uusi materiaali on paljon raskaampaa ja biisit on paremmin sovitettuja.
Jeff: Joo, aivan kuten Mike sanoikin, olimme nuoria ja kokemattomia, joten levy ei ollut aivan sitä mitä halusimme sen olevan.

No miten sitten näette asemanne muiden NYHC bändien joukossa, ja mikä saa teidät erottumaan massasta, omasta mielestänne?

Mike: Näkisin meidät hyvin onnekkaina muiden n.y.h.c. bändien joukossa, koska useat NY bändit saavat tietyn leiman otsaansa, eikä kukaan halua työskennellä heidän kanssaan. Onneksi bändit kuten Madball, Agnostic Front ja Sworn Enemy ovat pystyneet murtamaan nämä ennakkoluulot ja viemään suosiotaan pidemmälle. New Yorkista tulee paljon erinomaisia bändejä, mutta ne eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Se on syvältä, koska NY scenestä tämä kaikki on lähtöisin.
Jeff: Mikä erottaa meidät muista bändeistä, on se valtaisa työmäärä, jonka olemme valmiit tekemään unelmamme eteen.

Mielestäni musiikkinne on erinomainen sekotus metallisempaa otetta ja hardcore breakdowneja. Mitkä ovat suurimpia vaikutteitanne niin metalli kuin hardcore puolelta?

Metallivaikutteemme pita sisällään sellaisi bändejä, kuten Slayer, Pantera, Sepultura, Metallica ja In Flames. Mitä hardcore bändeihin tulee, joudun sanomaan Hatebreed, All Out War, Sworn Enemy ja Madball.

Mitä mieltä ollette noin yleensä metallin vaikutuksesta hardcore sceneen?

Mike: Mielestäni metalli ja hardcore on loistava sekoitus.
Jeff: Mielestäni sillä on 50/50 vaikutus skeneen. Positiivisena puolena se tuo paljon lisää musiikkiin ja toisaalta myös laajentaa kuulijakuntaa. Negatiivisena aspektina voisi nähdä sen, että kaksi erilaista kidiä ei varmasti ole samaa mieltä monistakaan asioista. Tämä aiheuttaa paljon draamaa scenessä.

Nettisivuillanne sanotaan: ”Musiikkiscenessä, joka on nykyisin täynnä tyhjiä iskulauseita ja jonka ideologia on haalistumassa, FBC laulaa ajanmukaisista aiheista jotka kertovat kuulijoiden jokapäiväisestä elämästä”. Kuinka tärkeitä sanoitukset ovat teille? Ja mitä tarkalleen ottaen ovat nämä ”ajanmukaiset aiheet” joista te laulatte?

Ray: Sainotukset ovat meille hyvin tärkeitä. Jokaisessa biisissä on sanoma. Lyriikamme käsittelevät yhteiskunnan luhistumista, ystävyyden tarvetta ja oman itsensä hukkaamista. Vihan, masennuksen ja surun karvaasta todellisuudesta perheen, rehellisyyden ja veljeyden voimaan. Biisimme ovat heijastuksia ihmisen sielusta ja edustavat todellisuutta johon kaikki voivat samaistua.

Onko bändillänne muuta sanomaa? Ja mitkä asiat ovat tärkeitä henkilökohtaisessa elämäsänne, hardcoren lisäksi…

Ray: Yritän ilmaista, että elämä satuttaa. Viha on todellisuutta. Tuntea itsensä vihaiseksi ja yksinäiseksi on normaalia, mutta tuska ei kestä ikuisesti. Jokainen käy pohjalla jossain vaiheessa elämäänsä. Elämä heittelee laidasta laitaan, ja sen mukana tulee myös paremmat päivät. Ilmaise itseäsi, äläkä ikinä tukahduta tunteitasi. Ole uskollinen itsellesi ja läheisille ihmisillesi. Ystävyyttää ja sisäistä voimaa ei tule ikinä korvata vääränlaisella ”unityllä”. Pysy uskollisena itsellesi, koska olet ainoa ihminen, joka sieltä peilistä katsoo takaisin.

Ok, vaihdetaan vähän kevyempiin aiheisiin… Mikä on ensimmäinen hardcore muistonne?

Mike: Kun näin Mindsetin (a.k.a. Sworn Enemy) keikalla Castle Heightsissa New Yorkissa. Yksi ensimmäisistä ja parhaista keikoista jossa olen ikinä ollut.
Jeff: Kun näin E-Town Concreten Voodoo Loungessa kauan sitten, hyviä muistoja…
Ray: Hitto… olen ollut messissä liian kauan, haha!

Mikä on hienoin ja paskin hetkenne bändinne kanssa tähän mennessä?

Mike: Minulle hienoin hetki on kun pääsimme soittamaan Roselandin tanssisaliin New Yorkissa. Yksi kaupungin isoimmista keikkapaikoista, jossa ovat soittaneet mm. Slayer ja Pantera. Paskin muisto lienee kun jäimme Floridassa tien päälle kesken kiertueemme yhdessä Sworn Enemyn ja Figure Fourin kanssa. Autosta hajosi vaihteisto.
Ray: Jokainen hetki on hieno. Ainoa asia joka harmittaa on tien päälle jääminen ja keikan missaaminen.

Valitkaa seuraavien bändien kesken, ja jos on tarvetta selitykselle, olkaa hyvät!
Slayer / Pantera?

Mike: Minun on kyllä mahdoton valita näiden kahden bändin välillä, koska Slayer ja Pantera ovat kaksi suosikki bändiäni ja mielestäni tasavertaisia. Ei olisi oikein heitä kohtaan tehdä valintaa niiden välillä.
Ray: Slayer vai Pantera? Molemmat ovat suuria vaikuttajia, joiden väliltä on mahdoton valita.

Cro-Mags vai Agnostic Front?

Mike: Agnostic Front
Ray: Cro-Mags vai Agnostic Front? Yritätkö nyt vitsailla?? Eihän näiden kahden välillä voi valita, molemmat ovat hardcoren perustan kivijalkoja.

Limp Bitzkit / Linkin Park?

Mike: Linkin Park
Ray: Linkin Park

Sum 41 vai Blink 182?

Mike: Sum 41, pienien metallivaikutteiden takia.
Ray: Molemmat ovat hauskoja, kännissä.

Bad Religion vai NoFX?

Mike: Bad Religion
Ray: Mielummin Bad Religion, mutta NoFX on hyvä myös.

Suosikkilevyt tällä hetkellä?

Mike: Sworn Enemy – ”As Real As It Gets”
Biohazard – ”Kill Or Be Killed”
50 Cent – ”Get Rich Or Die Trying”
Through the Discipline – ”Demo 2003”
E-Town Concrete – ”The Reniassance”
Jeff: Kataklzym – ”Shadows And Dust”
Biohazard – ”Kill Or Be Killed”
The Takeover – ”Everyone For Themselves”
Hatebreed – ”Perserverance”
Killswitch Engage – ”Alive Or Just Breathing”
Ray: The Takeover – ”Everyone For Themselves”. Melkeinpä parasta kamaa tällä hetkellä.
Sworn Enemy – ”As Real As It Gets”. Todella häikäisevä!
Hatebreed – ”Perserverance”. Tarviiko edes sanoa mitään!?
Killswitch Engage – ”Alive Or Just Breathing”. Mieletön!
Bad Luck 13 Riot Extravaganza – ”Bats On The Dance Floor”. Henk. koht. suosikkini.

Suunnitelmia seuraavien kuukausien ajaksi? Kaavailuja Euro-tourin suhteen?

Mike: Tällä hetkellä suunnitelmissa on ainoastaan tuleva viikonloppu Biohazardin kanssa. Huhtikuuksi on suunnitteilla isompi kiertue, mutta siitä ei ole vielä mitään varmaa. Eurooppaan toivomme pääsevämme vuoden loppuun mennessä.

Okei, siinäpä sitä, kiitos haastattelusta! Olisiko vielä viimeisiä kommentteja?

Tahdomme kiittää haastattelusta. Kaikki jotka tätä lukee, muistaa tarkistaa uusi Stillborn Recordsin kautta ilmestynyt levymme ”Prophet of Hostility”. Tarkistakaa myös kotisivumme lisäinformaation tarpeessa. Kiitos vielä kerran. Rauhaa!

Right 4 Life

Kovinkaan moni Suomessa ei tunne bändiänne, joten aloitetaan helpolla kysymyksellä: Eli kuka tekee mitäkin bändissä ja mitä Right 4 Lifen tähänastisessa historiassa on tapahtunut?

Ensinnäkin kiitos haastattelusta! R4Life vuoden ’95 lopussa erilaisella kokoonpanolla. Olemme tähän asti julkaisseet yhden demon, seiskatuumaisen, splitti seiskan, ”Destroy Babylon” mcd:n, ”Give Us Light For Truth” cd singlen, ja hiljattain ilmestyneen ”Off The Beaten Track” kokopitkän, sekä esiintyneet lukuisilla kokoelmilla. Olemme soittaneet paljon keikkoja ympäri Eurooppaa, mutta vielä on monta maata valloittamatta… Tällä hetkellä bändissä vaikuttaa Job rummuissa, allekirjoittanut, eli Oliver laulussa, Erwan ja Sebastien kitaroissa, sekä Alex bassossa, joka liittyi bändiin levyllä soittaneen Cedin jätettyä bändin keskittyäkseen pääbändiinsä Neurotic Explosioniin. Jos haluatte tietää lisää, levy-yhtiömme sivuilta löytyy kattavampi biografia, luulen että olisi hitusen tylsää kirjoittaa se tänne kokonaan.

Right 4 LifeHiljattain sain käsiini erinomaisen ”Off The Beaten Track” täyspitkän, ja mielestäni se on läpikotaisin tyylipuhdasta old schoolia.

Monet kiitokset! Suurimmat vaikutteemme ovat tietenkin klassiset NYHC kokoonpanot, kuten Cro-Mags, Madball, Sick Of It All, miksei myös Judge tai Shelter, mutta olemme yrittäneet tällä levyllä ilmaista paljon myös tunteita, jotka eivät ole niin tyypillisiä sataprosenttisille old school bändeille. Teemme myös paljon töitä kirjoittaaksemme henkilökohtaisempia biisejä. Musiikillisesti saatamme olla sekoitus vanhaa koulua ja modernimpaa otetta, en tiedä mitä ihmiset siitä ajattelevat, mutta siltä meistä tuntuu.

Miten yleisö sitten on ottanut levyn vastaan?

Rehellisesti sanoen hyvin, jollei jopa erinomaisesti. Kuten ”mahtava albumi”, ”paras ranskalainen bändi” tai ”yksi seuraavista johtavista eurooppalaisista bändeistä”. Ei ole minun hommani sanoa tätä, ja olen pahoillani jos kuulostan ylimieliseltä, mutta näin lehdet ovat tähän mennessä levyämme kuvailleet.

Niinkin isoksi maaksi Ranskasta ei tule kovinkaan paljoa bändejä, itse en ainakaan montaa tunne (Kickback, L’Esprit Du Clan, Underground Society), mutta ne ovat ehdottomasti huippulaatuisia. Mistä luulet tämän johtuvan?

Ranskassa on kyllä ihan kiitettävästi bändejä, ja ainakin kymmenen niistä ovat todella erinomaisia, olkoon se sitten youth crewta, emoa, kaoottista meteliä tai brutaalia deathcorea. Kaikkien alasta kiinnostuneiden tulisi tutustua Ranskalaisiin levy-yhtiöihin ja bändeihin, joukosta löytyy varmasti mielenkiintoisia kokoonpanoja, olkoon musiikkimakunne sitten mikä tahansa. Luulen, että mielikuva siitä, että Ranskasta tulee ainoastaan hyviä bändejä, johtuu varmaan siitä että huonoimmat yhtyeet onnistuu harvoin viemään soundiansa ulkomaille. Mutta todellakin, meiltä löytyy joitain muitakin hyviä bändejä joihin kannattaa tutustua.

Old schoolinne myös eroaa aika paljon yllä mainituista bändeistä. Onko metalcore siellä sitten paljonkin suositumpaa?

Luulenpa että se on kaikkialla maailmalla paljon suositumpaa kuin old school. Metalcorelle on enemmän kysyntää sikälikin, että useat ihmiset kuuntelevat metallia, ja heihin saattaa vedota myös metalcore- tai new school soundi.

Millaista on olla hardcorebändi teillä päin? Onko helppoa saada levyjänne myydyksi tai järjestää keikkoja?

Ainahan sitä saa paiskia töitä hiki hatussa jotta hommat saisi toimimaan. Scene oli ennen vahvempi kuin nykyään, mutta suurimmaksi osaksi vallitsee erinomainen ilmapiiri ja keikat ovat todella ystävällisiä, pidän asioiden nykytilasta. Aika ajoin toivon ainoastaan, että enemmän ihmisiä vaivautuisi paikalle.

Edellisestä julkaisustanne on jo tovin aikaa, mikä tämän levyn kirjoittamisessa kesti niin kauan? Taidatte olla aika kriittisiä biisejänne kohtaan…

Kyllä, tämän albumin tekemiseen meni kolme vuotta. Rumpalimme joutui ajamaan neljä tuntia harjoituksiin, ja soitimme koko ajan myös paljon keikkoja, joten uuden materiaalin kirjoittamiseen ei ollut paljoa aikaa. Viimein päätimme pitää 10 kuukauden keikkatauon saadaksemme aikaa kirjoittaa biisit kasaan. Teemme myös paljon töitä saadaksemme jokaisen biisin eheäksi ja persoonallisen kuuloiseksi, kuten sanoit. Joskus biisi saattaa olla silausta vaille valmis, mutta viimeisen riffin tai idean löytymiseen saattaa mennä useita kuukausia.

Myös sanoituksenne tuntuvat kantavan sisällään keskimääräistä enemmän asiaa. Onko lyriikat tärkeä osa musiikkianne?

Mitä musiikkiimme tulee, menee minulta tunteja, ellei jopa viikkoja, sanoitusten kirjoittamiseen, mutta mielestäni musiikki on paljon tärkeämpää. Jos sanoitukset olisivat tärkeämpiä, kirjoittaisimme kirjoja tai runoja. Olemme musiikkiyhtye, ja biisit ovat numero yksi. Mutta luonnollisesti bändinä yritämme välittää viestiä ja ilmaista mielipiteitämme.

Pidän erityisesti ”Disclose The Lies” ja ”From Sheeps Into Wolves” –biisien teksteistä, jotka tuntuvat käsittelevän paljon samoja asioita kuin esim. EDC:n lyriikat, vallan väärinkäyttöä yms. Mikä on suurin ongelma Ranskalaisessa yhteiskunnassa?

Hienoa että arvostat työtäni ja ideoitani, kiitos! ”Disclose The Lies” käsittelee hallitusten ja maailmaa johtavien ihmisten välinpitämättömyyttä vapautta ja henkilökohtaista kehitystä kohtaan. He orjuuttavat tavallisia ihmisiä ja haluavat heidän elävän nilviäisten lailla. He ovat aina halunneet tuhota nuorisoa levittämällä huumeita. Vaikka sanotaan että ne ovat laittomia, mutta hallitukset – ja vielä hallituksiakin vaikutusvaltaisemmat salaiset järjestöt – ovat alituisesti osallisena huumebisnekseen, ja pitävät huolen siitä, että kovia huumeita on saatavilla aina kun on ilmassa sosiaalista tyytymättömyyttä. Huumeet ovat yksi heidän tavoistaan pitää ihmiset heidän kontrollinsa alaisina siinä missä televisio tai muut massamediat. ”Sheeps” kertoo siitä, kuinka meitä rajoitetaan yhteiskunnan toimesta, ja kuinka se pakottaa massat käyttäytymään tietyllä tavalla. Se puhuu aina vapaudesta, mutta toisaalta pitää huolen siitä, ettei yksikään yksilö tule ikinä sitä saavuttamaan. Eliitin kasaama yksipuolinen hallitus ylläpitää ja laajentaa maailmanlaajuista ihmismielen ja vapaan ajattelemisen hallintaa. Ne luovat sotia, erimielisyyksiä, kaaosta, ja pitävät ihmisiä vihan, epätoivon, valheiden ja illuusion vallassa. Viha ja palko ovat heidän aseitaan, kun taas minun mielestäni rakkaus on vastaus. Mielestäni Ranskassa ei ole mitään tiettyä ongelmaa. Ihmisiä johdetaan sokeasti, ja tämä pätee kaikkialla maailmassa. Ongelma on siinä, että meillä on huono itsetunto. Minut on pienestä pitäen kasvatettu niin, että kapitalismi pyörii ja etää minulla on aina oltava rahaa ostaa tavaroita, joita en tarvitse. Meitä ei ole ikinä opetettu tuntemaan fiiliksien, kuten myötätunnon ja jakamisen, kauneutta. Rakkaus on avain, koska rakkaus on elämä.

”Off The Beaten Track” on ehdottomasti laadukas julkaisu niin äänenlaadultaan, tuotannoltaan kuin taiteeltaankin, joka varmasti on syönyt pitkän pennin. Onko hardcoren tekeminen nykyään tuottoisaa, vaikka maksaako itsensä takaisin ehkä jollain muulla tapaa?

Kiitos jälleen kerran. En usko että hardcorella tekee nykyään sen enempää rahaa kuin ennenkään, on hyviä ja huonoja aikakausia jotka tulevat ja menevät. Cd todellakin maksoi studioineen ja kansilehtineen levy-yhtiölle aika paljon, mutta on erinomaista, että se kuulostaa ja näyttää tältä. Toivoisin että ihmiset uhraisivat sen kuuntelemiselle vähän aikaansa, ja nauttisivat siitä yhtä paljon kuin mekin. Voitte muute ladata nettisivuiltamme ilmaisen biisin, osoite löytyy alhaalta.

Saatekirjeestä luin, että edellistä ”Destroy Babylon” levyä myytiin Japanissa tuhatkunta kappaletta. Minkälaista feedbackia olette saaneet sieltä?

Kumma homma kerrassaan, emme ole ikinä saaneet sieltä mitään palautetta. Yhtiö, jolle myin lisenssin ei ikinä kertonut meille juuri mitään, joten emme ole siellä soitelleet, toivon todella että joskus voisimme.

Mitä muuta kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin?

Tärkein asia meille juuri nyt on kiertää Eurooppaa laajalti, koska on paljon ihmisiä, jotka eivät ole vielä ikinä nähneetkään meitä, ja voisimme varmasti pitää hauskaa yhdessä! Järkkäsin pienellä avustuksella syksyllä bändin ensimmäisen euroopan kiertueen, ja jos tulevaisuudessa joku tätä lukeva luulee pystyvänsä auttamaan meitä, voi lähestyä sähköpostitse. Haluaisimme tietysti tulla myös Suomeen, pistätte vain bileet pystyyn ja olemme siellä! Tarvittavat kontaktitiedot löydätte alta.

Kiitos kovasti, olisiko vielä jotain lisättävää?

Kyllä. Kiitos, että luitte tämän haastattelun, ja toivotan kaikille hyvää päivän jatkoa tai hyvää yötä. Paljon tietoa ja biisejä saatavilla osoitteesta www.TheAgeOfVenusRecords.com, tai jos haluat meidät keikalle, kirjoita sähköpostia osoitteeseen lehuby.olivier@free.fr. Monet kiitokset teille ja rauhaa!

Hatebreed

Jutusteltiin marraskuussa Hatebreedin basistin Chrisin kanssa bändin Tukholman keikan jälkitunnelmissa. Kädet darrasi raskaan setin jälkeen niin, ettei meinannut kysymyksistä saada selvää, mutta onneksi apuja tuli. Haastatteluun osallistui myös moukkamaisesti väliin huutelemalla eri ihmisiä. Itse haastattelu on tuttuun Chambers-tyyliin mitäänsanomaton ja mihinkään asiaan tosissaan pureutumaton. Hatebreed kuitenkin myy pelkällä nimellään, sisällöllä ei ole sitten niinkään väliä. Joten tässä tulee…

Terve mieheen ja kiitos uskomattomasta keikasta ja että jaksatte vielä tehdä haastattelun kanssamme!

Eipä mitään, kiitos itsellesi. Teemme tätä faneillemme…

Joo, mistäköhän sitä aloittaisi…

Onko tämä ensimmäinen kysymys… ”What The Fuck?”

Yeah, kyllä, eli mitä vittua?!

Chris: Enpä todellakaan tiedä…
Marijn (BFP): Kyl sä tiedät, mitä vittua!
Chris: Niin, heh heh… (ja kaikilla oli kivaa)
Marijn: Mikä on toinen kysymys…

”Are you game?”

Marijn: Are you game… ARE YOU GAME?!!! (taas oli kivaa!)
Chris: Mitä ihmettä, olenko ”peli”? Mitä ”peli” tarkoittaa.
Marijn: Se on koristermi, tarkoittaa ootsä messissä!
Chris: Emmä ymmärrä…
Marijn: Ootsä messissä?
Chris: Kyllä mä pelaan koripalloa, oon ihan hiton hyvä.
Rob: Älä puhu paskaa!

No niin, siiten itse asiaan. Eli soittelitte tänään tällaisessa pikkuklubissa. Miltä se tuntuu olla tällaisessa paikassa isompien keikkojen, kuten Ozzfestin, jälkeen?

Kyllä tälläisten keikkojen soittaminen on mukavampaa, yleisö on paljon lähempänä ja tunnelma on tiiviimpi. Vuorovaikutus on parempi.

Hmm… pasmat edelleen ihan sekaisin… Eihän tässä haastattelussa ole mitään järkeä muutenkaan…

Ei se mitään.

Miksi Boulder (bändi kitaristi vielä jokin aika sitten) lähti?

Hän vain lähti. Ei kiinostanut meininki enää, joten hän lähti. Ei mitään erityistä syytä.

Jaahas, Boltin Visse tuli mukaan haastatteluun! Visse, mitä sun silmälaseille tapahtui?

Visse: Menin pittiin… sain köniin… lasit meni rikki… hävitin hattuni… olin maissa muutaman minuutin… mitn ei ollut tehtävissä…
Hei jätkät, kattokaa kaverin laseja… ihan paskana! Hei Johnny (bändin nelisilmäinen merchandise myyjä, oikeeta nimeä ei tiedetä), sun pitäis antaa kaverille sun silmälasit kun siltä meni ne ihan mäsäks!

Sukkelasti asiasta kukkaruukkuun, eli olette siirtyneet isommalle levy-yhtiölle. Onko tullut kritiikkiä itsensä myymisestä yms?

Ei varsinaisesti, sillä soitamme vielä paljon pikku keikkoja. Useimmat bändit lopettavat pienenpien keikkojen soittamisen siirtyessään isomman yhtiön leipiin. Soitamme vaikka 40 ihmiselle, jos he haluavat, meillä on aina hauskaa lavalla. Mutta kun pääsi paisuu ja egosi kasvaa, et välitä tällaisista asioista…

Mikä oli sitten diili Victoryn kanssa, miksette halunneet enää jatkaa siellä?

En voi oikein puhua niistä. Ne on juridisia asioita, joihin en mielellään sekaannu…

Okei… Biisinnehän on uuden Triple X –elokuvan ääniraidalla, vai?

Joo, itse asiassa se on uudelleenmiksaus ”I Will Be Heardista”. En ole kyllä vielä nähnyt itse leffaa…

Miltä moinen kunnia tuntuu?

Onhan se siistiä, ei sellaista osaa ajatella tapahtuvan omalle kohdalle, jos tiedät mitä tarkoitan… Tällaisia asioita näkee telkkarissa muiden ihmisten tekemänä, joten se on todella siistiä! Tavoitamme myös paljon uutta yleiasöä sen avulla.

Myöskin videonne on pyörinyt MTV:lla.

Kyllä, itse asiassa MTV2:lla. Jenkeissä sitä ei kyllä näytetä paljoa.

Sehän on bändille hyvä asia, mutta monien mielestä myös tämä on itsensä myymistä valtavirralle. Miten mielestäsi tämä kaikki on vaikuttanut teihin bändinä?

Ihmisillä voi olla mielepiteitä, ihan miten vaan. Olemme joka tapauksessa varmaan ainoa bändi maailmassa, joka on soittanut tänä vuonna yli 260 keikkaa. Dude, jopa vasen jalkani on ihan tunnoton!! Olimme sitten isolla levy-yhtiöllä tai emme, soittaisimme silti yhtä monta keikkaa. Me vain teemme sitä, mistä pidämme, joten minua ei ainakaan kiinnosta, mitä ihmiset meistä sanovat, olemmeko sell-outteja vai emme.

Olette tosiaan kiertäneet paljon, ja päässeet käymään paikoissa, joissa tuskin olisitte käyneet, jos ette soittaisi bändissä. Miten luulet että tämä on muuttanut käsitystäsi maailmasta?

Pidän esim. Euroopasta todella paljon, ihmiset ovat todella mukavia ja hardcore yhteisö on hyvin tiivis. Mitä muuta maailmalla tapahtuu bändien ulkopuolella, ei paljoa kiinosta minua. Maailma on hullu paikka, mutta silti ihmiset tulevat keikoille. On hienoa nähdä, että samoin ajattelevia ihmisiä on paljon ympäri maapalloa. Se on siisti fiilis.

Tämä kysymys olisi ehkä sanoittajan ominaisuudessa enemmän Jamielle, mutta kuitenkin, tuntuuko siltä, kun olette myyneet satoja tuhansia levyjä Jenkeissä, ja epäilelämättä aika paljon myös euroopassa, että teillä on eräänlainen vastuu sanomisistanne, eräällä tapaa ohjata nuoria?

Ehmm… eli mitä…

Eli mikä on niinku se viesti minkä te haluatte hardcoresta välittyvän…

Haluaisimme ihmisten saavan jotain positiivisia kokomuksia keikastamme, emme halua heidän negatiivisten patoutumien purkautuvan toisten ihmisten niskaan, on todella hölmöä joutua esimerkiksi pidätetyksi sen takia. Negatiiviset fiilikset tulisi kohdistaa jonkin positiivisen asian tekemiseen.

Kuten esimerkiksi keikan soittamiseen?

Aivan, tai ihan mihin vaan. Jos jokin asia pännii, kohdista se negatiivinen energia johonkin jota todella haluat tehdä, ja saat aikaiseksi jotain hyvää. Vittuun kaikki negatiiviset ajatukset, ne eivät johda sinua mihinkään!

Jees. Ymmärtääkseni levyjänne on myyty paljon, eli paljon on mennyt rahaa pomojen taskuihin. Tuntuuko siltä, että ihmiset hyötyvät teidän työstä, ettekä te saa muuta kuin känsiä?

Kyllä meillä menee mielestäni ihan hyvin, emmehän me ole mikään todella iso bändi. Pitää ajatella asiaa laajasti, kun bändi myy 7 miljoonaa levyä, on kyse isoista rahoista. Me myymme pari sataa tuhatta. Se on vain tapa, miten maailma pyörii. Jos olisimme pienemmässä yhtiössä, jokuhan ne rahat saisi joka tapauksessa.

Ja pienemmällä yhtiöllä tuskin saisitte yhtä hyvää levitystä levyllenne?

Niin, onhan se levy osaksi myös Jamien lafkan (Stillborn Records) julkaisema, joten siten pidämme langat käsissämme.

Okei, luulempa, että viimeistä viedään… Näin Hatebreedin t-paidan Jack Osbournen päällä…

Kenen??!

Jack Osbourne, Ozzyn poika??

Aivan, aivan…

Niin, soititte myös Ozzfestissä. Eli nyt kysynkin, että koska voidaan bongata Hatebreed The Osbournes tv-sarjasta?

Yeah, tapasimme Jackin jokin aika sitten ja hän on ihan hyvä tyyppi. Itse asiassa hän pyysi meitä värikuula-ammuntaan kanssaan, ja siellä sitten kuvattiin jotain jaksoa. En ole varma, mutta luulen että se tulee ulos joskus lähiaikoina.

Ihan totta! Sehän on siistiä!

Onhan se joo…

No mutta siinä kaikki, kiitos haastattelusta!

Eipä kestä, kiitos itsellenne!

Field Of Hate

Kyselin korviini kantautuneiden loistavien uusien ääninäytteiden innostamana Nummelalaisen Field Of Haten vokalisti-Timolta bändin kuulumisia ennen taannoista 7th Legion levynjulkaisukeikkaa helmikuun alussa Torvessa. Olin huolellisesti valmistautunut tilanteeseen noin kolmen kysymyksen verran, ja sen kyllä huomaa myös läpän tasosta. Siispä aloittakaamme!

Testi, testi? Tää on ihan oikea sanelukone, kahdella kympillä ostin kirpparilta? Ketäs meillä on tänään haastateltavana?

Paksu-Sakke: Meikä.
TimoX: äks timo äks.
Timon parempi puoli: Mä en saa puhua nauhurille.

Ai naiset ei saa puhua tänään? Ok, no puidaan nyt ihan ensimmäisenä, kun lehden ensimmäiseen numeroon haastateltiin Meant To Lastia, niin mitä on sittemmin tapahtunut. Teille tuli pesäero ja syntyi pari uutta bändiä?!

Siinä tapahtui kaikennäköistä, lähinnä henkilökemiat ei natsannut. Haluttiin tehdä vähän brutaalimpaa matskua, ja se ei oikein sillä kokoonpanolla onnistunut. Sitten lähettiin tekemään vähän eri porukalla, ja nyt ollaan vissiin taas miehistönvaihdoksen edessä, kun kitaristia ei ilmeisesti oikein kiinnosta. Se on vähän hakusessa koko homma nyt tällä hetkellä, ei treenikämppääkään…

Tästä päästiinkin sitten sujuvasti seuraavaan aiheeseen, eli kävitte syksymmällä studiossa nauhoittamassa neljä biisiä, ja ne olisi ilmeisestikin tarkoitus julkaista jossain muodossa joskus. Mikäs on tilanne tällä hetkellä?

Joo, nauhoitettiin neljä biisiä, ja kaikki onnistu perkeleen hyvin. Kaikki on oikeastaan uusia biisejä, paitsi yksi biisi oli sillä vanhalla demolla, se legendaarinen sotarumpu biisi (”See Through Your Lies”), tää meidän imagobiisi, mutta sekin on soitettu paljon paremmin. Treenattiin aika paljon ja väännettiin siihen kaikennäköisiä, ja vielä pitäisi jälkeenpäin lisätä jotain pieniä kivoja yksityiskohtia.

Helikoptereita…

Joo, helikoptereita ja marssia, radiokohinaa, tällaisia sotajuttuja, kyllä sä tiedät? Malinen oli tuottamassa sitä, se auttoi saundipolitiikkaan aika paljon, ja Tonin (Red Five -studion isäntä, toim.huom.) systeemit oli kehittyneet aika paljon, joten siitä tuli aika hyvän kuuloinen. Nuo neljä biisiä olisi sitten tarkoitus julkaista miniceedeenä kevään tai kesän aikana saksalaisen Spill The Blood Recordsin kautta, kunhan he saavat ensin hoidettua vanhat levyproggikset alta pois.

Aika paljon kehitystä tapahtunut joka osa-alueella.

On on, sen edellisen demon kun vei studiosta himaan niin oli sellainen itsensätappofiilis heti.

Eihän se nyt paska ollut!

Ei niin, mutta kun studiossa kuunteli kymppitonnin vehkeillä sitä ja sitten kun sen löi himassa soimaan löytyi saatanasti virheitä ja laulu oli hirveetä paskaa. Ainoa mikä siinä oli niin kitarasaundit oli hyvät, ja oli siellä jotain muutakin hyvää, mutta uudet biisit on parempia ja ne on soitettu vitun paljon tiukemmin kuin vanhat.

Jotenkin kuulostat niin vittumaiselta näillä uusilla biiseillä, ettei melkein uskalla kuunnellakaan, tuntuu että sä tulet oikeasti vetämään lättyyn sieltä kajareiden läpi. Mistä sä ammennat tän kaiken negatiivisen energian?

Pitää kuunnella paljon Krutchia ja Grimlockin kaksnelosta, niin sieltä se lähtee. Ei vaan, jos nyt aletaan tosissaan puimaan… Aikaisemmin sitä vaan ajatteli että nyt huudetaan matalalta ja se on siistiä ja lässyn lässyn. Sitten kun alkoi kuuntelemaan noita muita levyjä ja mitä itse diggaili oli just sitä vihaista huutamista ja sitten keskittyi siihen, että nyt huudetaan siten että oltaisiin oikeasti vihaisia, eikä vaan huuda siihen mikkiin että jee, nyt lauletaan hardcorea… Että periaatteessa siitä se tuli se systeemi. Kyllä mä ainakin itse olen saatanan tyytyväinen. Vähän kyllä jännitti, kun ensimmäisenä päivän tehtiin muita juttuja, ja toisena päivänä sitten laulusysteemejä ja mulla oli ollut jotain flunssaakin siinä vissiin päällä, että mitenköhän ne nyt onnistuu, mutta hyvinhän se sitten meni. Ja pitää nty mainostaa, että siellä on myös Kalle BTBC featuroimassa ja myös meidän kitaristi laulamassa death-vokaaleja yhdessä biisissä.

Joooo? Samperi, ei mulla oikeastaan ole tässä enempää kysymyksiä?

No keksi nyt jotain vielä, kysy lisää!!

Emmä nyt väksin viitsi keksiä mitään peruskysymyksiä? Mitä mieltä olette väkivaltaisesta tanssimisesta?

Se on ihan liian löysää Suomessa, paljon enemmän tuoleja ja pöytiä ja verta sinne saatana. Musta tuntuu että Suomessakin saattaa tulevilla keikoilla tulla tällaisia yhteenottoja, olen havainnut tietynlaista ilmapiiriä eräissä piireissä, että aika räjähdysaltis tilanne on selvästi. Mutta hyvinhän tämä rinnakkaiselo on tähän asti sujunut, se on ihan vitun jees, sitä pitää olla enemmän.

Mites uskonto? Mistäs teidän sanat sitten kertoo? Ei saatana… teillä on näitä sota-aiheisia sellaisia?!

Ei itse asiassa edes ole…

Ainakin helvetisti fuck-sanoja!

Itse asiassa laskin siinä ekassa biisissä, mua rupesi vähän naurattamaan sen fuckin käyttö, mutta tosiasiassa sen avulla saa rytmitettyä paremmin, fuck fuck, että kyllähän sitä tulee käytettyä ihan uskomattoman paljon. Mutta kiroilenhan mä suomeksikin paljon enemmän kuin sillä levyllä, niin miksei sitä voisi englanniksikin kiroilla? Mutta mitä noihin sanoituksiin vielä tulee, mehän ollaan tällaisia kultapojuja kaikki ja meillä menee ihan helvetin hyvin, että jos siellä on jotain synkkiä juttuja… mutta kyllähän ihmisiä saa vituttaa, ja jos siellä nyt on useampi fuck-sana, kaikki lyriikat on kirjoitettu just siten miltä on silloin tuntunut, että jos vain on pyörinyt niin paljon fuckkii päässää niin sitten ne löytyy myös sieltä paperista. Mitään ei olla lähdetty sensuroimaan, ”ei laiteta fuckii kun scenepojat voi ajatella että vitsi kun ne sanoo noin monta kertaa fuck, onpa hölmöä!” Että vissiin kiinostaa!? Ei niin!! Että siinä biisissä on parikymmentä fuck -sanaa eri lauseissa, jos ei lasketa toistoja, että onhan se kieltämättä aika kornia. Se sotateema nyt vain on lähinnä sellainen yleinen läppä, se on näitä imago-juttuja…

Niin pitäähän sitä pitää imagostaan kiinni. Pitäisiköhän meidän sitten ajatella jotain taistelua 7th Legionan ja teidän välille?

Teillähän on vähän sellainen old school meininki siinä, miekkoja sun muita, että me voidaan sitten tulla ärkoiden kanssa sinne heilumaan.

No sittenpähän nähtäisiin kummat on enemmän miehiä? No nythän sä pääsit armeijaan toteuttamaan näitä fantasioitasi. Onko ollut siistiä? Onko tapahtunut mitään hassua?

Kyllä siellä on hauskaa, mä olen kyllä aika paska ampumaan. Aina siellä kaikennäköistä sattuu ja tapahtuu, meidän tuvassa kokoontuu iltaisin ninjakerho, meillä on nyt ollut miekkailuharjoituksia.

Kuulostaa kyllä kivalta! Harmittaa ihan kun ei itse tullut mentyä!

Oikeesti, siellä on kivaa!! Mutta se oli nyt siinä, Down My Throat aloittaa juuri soittamaan. Hyvää sotaa kaikille!

Ja kiitos samoin Timolle. Moi Moi!

Second Chance

Tiukkaa old schoolia punkvaikutteilla sahaava Second Chancelle putoaa kalja ja hurttihuumori. Kun nämä osaset löytyvät paketista, ei bändi voi olla huono. Annetaanpa äijien itse avautua hardcoren olemuksesta ja siitä mitä hajonneelle Spice Girlsille oikeasti tapahtui.

Ihan alkajaisiksi voisitte kertoa lyhyen historian ja mitä on bändinne olemassa olon aikana tapahtunut.

Perry: Well, perustimme bändin yhdessä Wilcon kanssa vuonna 1995, soitimme molemmat kitaraa ja teemme sitä yhä edelleen. Kaikki sai alkunsa, kun Wilco osti rumpukoneen. Me olimme kammottavia siihen aikaan, löysin tuossa juuri päivänä eräänä nauhan, jonka olimme tehneet yhdessä sen typerän koneen kanssa. Soitimme Madballin It’s My Lifen, enkä oikein tiennyt pitäisikö vetää lärvit vai itsensä kiikkuun! Hahaha… Mutta onneksi pari tuttua kaveria tuli paikallisista bändeistä avittamaan rumpujen ja bassojen kanssa sillä välin kun etsimme pysyvämpää kokoonpanoa. Koulutoverini Marco liittyi bändiin vuoden ’96 alussa ensimmäiseksi kokopäiväiseksi laulajaksi, ja kirjoitimme ensimmäiset omat biisimme. Sitten törmäsimme Yeggyyn, joka oli aiemmin soittanut yhdessä Wilcon kanssa maailman kaikkeuden surkeimmassa death metal bändissä Undigestible Remainsissa. Hän oli aina pitänyt punkista, ja oli innokas korvaamaan silloisen väliaikaisen rumpalimme. Vuonna ’97 äänitimme ensimmäisen demomme ”Strife For Unity”, jonka avulla saimme joitakin keikkoja. Sitten seuraavana vuonna suurin fanimme ja kaljoittelukaverimme René otti basson haltuun ja Jordy tarttui rumpukapuloihin, ja vielä vuotta myöhemmin Dries liittyi bändiin toiseksi laulajaksi. Muutaman keikan jälkeen huomasimme, että Driesin ääni sopi paljon paremmin uusiin melodisimpiin biiseihin, ja Marco päätti lähteä bändistä. Näemme silti häntä usein, ja olemme todella kiitollisia kaikesta siitä mitä hän on bändimme eteen tehnyt! Se on ollut viimeinen kokoonpanon muutos tähän päivään asti, ja tällä ryhmityksellä nauhoitimme ensimmäisen kahdeksan biisin levyn ”Premium Hardcore” vuonna 1999. Me teimme kaikki nauhoitukset itse, ja päätimme myös kustantaa sen itse, ja olimme todella yllättyneitä millaisen vastaanoton se sai! Muutama kuukausi ilmestymisen jälkeen Gangstyle Recordsin omistaja Theo Noizz otti levyn jakeluunsa, ja sen avulla pääsimme myös soittamaan kolmansiin European Hardcore Partyihin, jossa oli pääesiintyjänä kaikkivaltias Cro-Mags!! Saimme siten myös diilin Gangstylen kanssa, ja vuoden 2001 alussa nauhoitimme ensimmäisen täyspitkämme ”Fortune Favours The Bold”. Sen albumin ansiosta olemme taas ottaneet aimo harppauksen eteenpäin, ja olemme saaneet myös jonkin verran mainetta niin Hollannissa kuin ulkomaillakin.

Tätä kysymystä tuossa jo vähän sivuttiinkin, eli miten yhteistyönne Gangstylen kanssa sai alkunsa ja miten se on tähän mennessä sujunut?

Perry: Tapasin Theon ensimmäisen kerran, kun olin Bostonissa Marcon kanssa. Olimme Ianin luona yhdessä Theon kanssa Blood For Bloodin ja Madballin keikan jälkeen. Sitten vuotta myöhemmin Agnostic Frontin keikalla tapasin hänet jälleen, ja annoin hänelle kopion ”Premium Hardcore” -levystä. Parin päivän kuluttua hän soitti, ja sanoi olevansa Onno Cro-Magin kanssa aivan tolaltansa levyn ansiosta. Silloin yhteistyömme alkoi, ja on ollut upeaa työskennellä hänen kanssaan siitä lähtien. Tiedäthän, Theo on yksi niistä harvoista ihmisistä levy-yhtiö bisneksessä, joka on siinä mukana oikealla periaatteella!!

Mitä tekemistä sitten Onno Cro-Magillä on asian kanssa?

Perry: Hänhän työskentelee Metal Hammerin hollantilaisen varsion kimpussa, ja kirjoittaa kaikki hardcoreen liittyvän haastattelut ja arviot. Hän toimii myös I Scream Recordsin kykyjenetsijänä, ja hän on yhdessä Theon kanssa vastuussa European Hardcore Party -tapahtumista. Hän on eräänlainen hollantilaisen hardcoren suurlähettiläs, jokainen bändi joka tulee ulkomailta tänne soittamaan, tuntee hänet, eikä ainoastaan poseeraamisestaan keikkajulisteissa!! Hän tekee paljon hyvää työtä hardcorescenen eteen Hollannissa.

Olette soittaneet myös paljon keikkoja uuden levynne myötä. Mikä on ollut hienoin kokemus?

René: Nooh! itse pidin eniten viidestä keikasta jotka soitimme yhdessä Agnostic Frontin, Death Trethin ja The Distillersin kanssa Saksassa ja Belgiassa. Se vasta oli jotain! Itse asiassa aika outoa soittaa Agnostic Frontin kanssa, olemme aina käyneet heidän keikoillaan, ja nyt kun sai toimia heidän lämppärinään ja kiertää heidän mukana, se oli hieno kokemus!

Teidän biisinnehän kertovat enimmäkseen ystävyydestä ja hauskan pidosta. Mikä on teidän näkemyksenne mistä hardcoressa pitäisi olla kysymys? Kuinka tärkeää on säilyttää hauskuus mukana näinä kuoleman vakavina aikoina?

Perry: Mielestäni se on kaikista tärkein asia hardcoressa! Vitut kaikista itse keksityistä säännöistä, joita ihmiset yrittävät tunkea alas toistensa kurkuista, vitut kaikista läskiperse diivailijoista ja heidän kickboxing karate liikkeistä pitissä! Hardcore on meidän tapamme viettää viikonloppua raskaan viikon jälkeen ja silloin kaikki kiteytyy yhteen sanaan: Hauskuus! En tarkoita, että siinä olisi mitään pahaa, jos musiikissasi on sanoma mukana, kuten Ignite levittää sanaa Sea Shepherd tai Earth First -järjestöistä. Kunnioitan paljon myös Ray Cappoa ja muita hänen kaltaisiaan siksi, että he ovat vilpittömiä. Mutta Second Chance ei ole bändi jolla olisi syvällisempää sanottavaa, haluamme vain antaa kideille jotain mihin he voivan samaistua, ja ennen kaikkea tahdomme heidän nauttivan olostaan!

Vaikutteet New Yorkilaisilta bändeiltä kuten Agnostic Font ja Warzone ovat varsin selvästi kuultavissa musiikissanne. Mitä muita bändejä kuuntelette, jotka ovat mahdollisesti tuoneet jotain myös musiikkiinne?

Perry: Tällä hetkellä mielestäni Blood For Bloodin uusi albumi on paras hardcorelevy ikinä!! Blood For Blood on usein väärinymmärretty, jotkut ihmiset pitävät heitä jopa oikeistolaisina rasisteina, mutta tiedän etteivät he ole. Ihmiset jotka ajattelevat näin eivät useinkaan ymmärrä satiiria ja sarkasmia heidän sanoituksissaan, ja ottavat kaiken helvetti vieköön liian tosissaan. Latasin juuri pari mp3:sta Robin uudelta bändiltä Sinners And Saints, ja vaikkei sitä voikaan määritellä hardcoreksi, mielestäni se on parasta musiikkia mitä olen ikinä kuullut! Se on kuin Guns ’n Roses, Blood For Blood ja Social Distortion yhdessä bändissä, ja sitten kolminkertaistetaan tulos. Tällä ryhmällä tulee olemaan vaikutus, joka ulottuu kauas hardcore scenen ulkopuolelle. En ihmettelisi, jos näkisin heidät MTV:llä pian. (Eri asia sitten on tahtooko Rob mtv beibien ja limp bitzkittien sekaan heilumaan. Mikäli uuden levyn avautumiseen on uskominen, tuskinpa. toim.huom.) Muita bändejä mitä kuuntele on tietenkin Agnostic Front, Ignite, Cro-Mags tai mitä ikinä Harley nykyään puuhaileekaan, Bad Religion, ja kaikkien aikojen hollantilainen suosikkini on levy-yhtiötoverimme Right Direction.
Dries: En pysty oikein valitsemaan yhtä suosikkibändiä, se riippuu millä tuulella olen. Jos jokin asia vituttaa, voit pistää pääsi pantiksi, että Blood For Blood, Backfire! tai Slapshot soi stereoissa. Ja iloisina hetkinä tykkään hoilata minkä tahansa old schoolin tahtiin. Tai Queenin!
Wilco: Slapshot, Social Distortion!
René: öö! Cro-Mags, ja pidän myös valtavasti Igniten ja Bad Religionin uusimmista albumeista. Ja tietysti Iron Maidenista!!!

Huomasin cd:n sisälehdiltä, että olette käyneet hengailmassa myös Yhdysvalloissa. Soittelitteko keikkoja tai saitteko tilaisuutta tutustuitteko paikalliseen meininkiin?

René: Kun lähdimme jenkkeihin, toivoimme saavamme soittaa pari keikkaa, meillä oli kaikki pelit ja vehkeet mukanamme. Maximum Penaltyn Jimmy yritti järjestää meille joitakin keikkoja, mutta valitettavan tapauksen johdosta, joka sattui lavalta daivaajalle (penska mursi niskansa, ja hänen äitinsä nosti kanteen keikkapaikkaa vastaan), yksikään klubi ei halunnut enää järjestää hc keikkoja. Mutta muuten oli todella hauskaa. New York on mainio paikka hengata pari päivää!
Perry: Kyllä, yritimme päästä katsomaan joitain keikkoja. Olisimme halunnet mennä katsomaan Sick Of It Allia Roxyyn, mutta jopa se tapahtuma oli peruttu. Paikalliset ihmiset osasivat kertoa, että nyhc scene on historiansa syvimmässä suonsilmässä, mutta onneksi näimme Mike Nessin (Social Distortion) soolobändeineen Irving Plazalla ja se oli loistava keikka, vaikka lavalta alas höntyily olikin kielletty. Pari vuotta aiemmin, ’98 vuoden lopussa, kävin myös New Yorkissa, ja kävin katsomassa yhden show’n The Wetlandsissa. Se oli Breakdownin levynjulkaisu keikka, ja voi pojat, se oli uskomatonta. Yleisön reaktio, kasat ja pitti, se oli aivan uskomatonta, en ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa täällä Euroopassa. He mellastivat kuin raivo härät!!

Miten määrittelisitte bändinne kolmella sanalla?

Perry: Old school hardcore
René: We fucked up
Dries: Back Street Boys

Tietääkseni lähes kaikki bandit Benelux alueelta soittavat brutaalia metalcorea. Miten teidän old school ja jopa punkki saundi sopii tähän kuvaan?

René: Sieltä mistä me tulemme, ei ole sceneä juuri lainkaan, ehkä juuri siksi emme kuulostakaan metallibändiltä. Kuulostamme juuri siltä miltä haluammekin! Mutta ehkä jo ensi vuonna mekin soitamme death metallia! Satan!!
Wilco: Se on välilllä hyvin turhauttavaa soittaa ”hardcore”-keikalla, kun olemme ainoa oikea hardcorebändi. Tarkoitan, että muut bändit soittavat metallia ja kutsuvat sitä hardcoreksi!

Niin, mitäpä mieltä olette metalcoresta ylipäätänsä?

René: En pidä sittä, en sitten alkuunkaan! Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Tiedättekö mikä on kuitenkin vielä pahempaa?! Emo! Ihmettelen kuka keksii näitä hassuja nimiä eri tyyleille. Minä kun olen aina olettanut että on vain punkrokkia, hardcore punkrokkia!
Perry: Niin, selvästikään se ei ole meidän juttumme, paitsi rumpalimme Jordy pitää joistain metalcore bändeistä. Minua rasittaa se kun markkinoilla on suuri joukko niin kutsuttuja hardcorebändejä, jotka soittavat puhdasta death metallia, täydennettynä lyriikoilla, jotka kertovat veren roiskeesta raiskauksesta kuolemasta partateristä tappamisesta tuhoamisesta murhaamisesta, millä ei ole millään tapaan mitään tekemistä hardcoren kanssa. Miksi kutsua sitä hardcoreksi!? Hardcore on lähtöisin punkrokista, eikä Black Sabbathista tai Venomista!

Mitä scenelle kuuluu muuten teillä päin?

Perry: Secene täällä Rotterdamin ympärillä. mistä me tulemme, ei ole meille suotuisa lainkaan. Old School bändejä on nykyään todella vähän, joko se on metalcorea tai rehtiä punkkia. Mutta scene maan eteläisimmissä osissa on paljon parempi, siitä syystä soitammekin melkein kaikki keikkamme siellä. Täälläkin on kuitenkin old school hardcore tekemässä tuloa takaisin kuvioihin ja se on hyvä asia! Bring It Back!!

Jos voisitte, mikä olisi yksi asia jonka muutaisitte maailmanlaajuisessa hardcorescenessä?

René: Kaikki se kitinä ja valitus. Ihmisten pitäisi tajuta, että kyse on vain musiikin tekemisestä ja parinkaljan ottamisesta ystävien kanssa. Siinä kaikki, ei enempää eikä vähempää.

Nyt tuleekin sitten todella paha kysymys. Haluaisitteko uuden mahdollisuuden (viittaan tässä nyt siis näppärästi bändin nimeen!)?

René: Joka kerta kun poistun lavalta ja tiedän ryssineeni pahemman kerran! hahaha!
Perry: Joka kerta kun näen Renén mokaavan, rukoilen polvillani jumalalta uutta mahdollisuutta basistin suhteen Mutta se paskiainen ei suostu lähtemään bändistä! Haen yhä syytä heittää hänet pellolle, mutta hän tulee aina vain takaisin. Se on kuin todella paha sairaus, joka hitaasti levittäytyy koko kehoosi, ja kun saat sen eliminoitua yhdestä paikasta, se ilmestyy johonkin muualle.

Mitä bändin nimenne sitten tarkoittaa?

Perry: Useat ihmiset ansaitsisivat mahdollisuuden parempaan elämään, mutta vain muutamat saavat sen mahdollisuuden. Se on syvältä, ja siksi bändimme nimi on Second Chance.

Olen myös antanut itseni ymmärtää että teette ”Hardcore Lives!” -lehteä. Mitä sille projektille kuuluu nykyään?

Perry: Teimme sitä lehteä vuosina 1995/1996 ja me saimme ainoastaan yhden paperiversion ulos. Toinen numero ilmestyi internetissä, mutta sitten bändin ja muiden töidemme kanssa tuli kiireitä. Se vaati kovaa työtä mutta sitä oli hauska tehdä, ja toivoisin että minulla olisi edelleen aikaa tehdä sitä, mutta juuri nyt tämä bändi on tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen.

Mikä on mielestäsi pienlehtien merkitys hardcorescenelle?

Perry: Mielestäni ne ovat todella tärkeitä tämän päivän scenessä, koska hardcore on yhä underground-liike ja zinejä tarvitaan levittämään sanaa uusista bändeistä ja sen sellaisesta. Internet on tehnyt siitä paljon helpompaa, tällä hetkellä luenkin eniten juuri netistä löytyviä lehtiä.

Mitä mieltä olet sitten netissä tapahtuvasta paskanjauhamisesta ja muusta sonnasta?

Perry: Internetin suurin etu on siinä, että se antaa jokaiselle mahdollisuuden kirjoittaa ja julkaista mielipiteitään ja ideoitaan, mutta se on myös sen suurin haitta. Ei ole helppoa todentaa mitä ihmiset saattavat julkisuuteen nettisivujensa tai message boardien kautta. Mutta suurin osa näistä tyhjän jauhajista ovat 15 -vuotiaita pikku paskiaisia, jotka kertoo mikä bändi on sold out tai mitkä bändit ovat rasistisia. En juurikaan jaksa loukkaantua näistä kirjoituksista, ja jätän ne omaan arvoonsa. Netissä on paljon hyviä lehtiä vilpittömien ihmisten tekeminä, ja kun tiedät mistä niitä löytää, pystyt erottamaan rehellisen materiaalin roskasta.

Mitä on suunnitelmissa bändin suhteen lähitulevaisuudessa?

Perry: Olemme innokkaita kiertämään Eurooppaa, ja toivomme että levy-yhtiömme löytää jonkin bändin jota voisimme lähteä supportoimaan tänä kesänä. Tällä hetkellä kirjoitamme uutta materiaalia, ja luulenpa että uusi albumi tulee ulos joskus vuonna 2003.

Entä koska tulette Suomeen ihmettelemään paikallista viinanotto kulttuuria?

René: Minusta olisi siistiä päästä Suomeen, vaikka se onkin varsin kaukana Hollannista. Ja mitä viinan ottoon tulee, olen kuullut että teikäläiset siellä suomessa juovat petroolia!

Voitteko kirjoitta ensimmäisen reaktion seuraaviin sanoihin:

Hardcore: Asia, joka yhdistää meidät ja antaa mahdollisuuden nousta vahvempana tätä sairasta yhteiskuntaa vastaan, jonka osa mekin olemme, pidimme siitä tai emme.
Bändärit: Wilco.
Suomi: Nokia.
E-zinet: Kiva lukea.
Keskipöhö: Tänä yönä.
sXe: Nwaaa! come on, rauhoittukaa! Ottakaa vaikka pari kaljaa.
WTC : Un-fucking-believable!
PC: älä mene liian pitkälle sen kanssa.

Ja lopuksi tämä perinteinen Chambers kysymys: Mitä lukijoidemme tulisi tietää bändistänne, mikä ei tule ikinä ilmi haastatteluissa. Ehkäpä pakkomielle saksalaisiin pornoelokuviin??

Dries: Mistä tiesit saksalaisten scheisse pätkien kokoelmastani? Ei, tosissaan, teidän pitäisi tietää että olimme ennen The Spice Girls, mutta emme kestäneet suosion paineita ja suoritimme leikkauksen. Kaikki muut paitsi Perry, hän vain vaihtoi nimeään, jos katsotte tarkkaan huomaatte Sporty Spicen vaatteidensa alla.
Perry: Voi kun se olisikin totta. Ihailisin vain itseäni peilin edessä päivät pitkät! Mutta yhden asia tahtoisin vielä lisätä. Toinen osa Roger Miretin kokoamasta maailmanlaajuisesta OI! tribuutista ilmestyy helmikuussa I Scream Recordsin kautta ja meiltä on sillä levyllä kaksi biisiä. Soitamme The Bloodin ”Stark Raving Madin” ja Angelic Upstartsin ”I Won’t Pay For Libertyn”. Muita bändejä tuolla kokoelmalla ovat Ignite, Roger Miret And The Disasters, Murphy’s Law, Harley Cro-Mag, Death Theat, Last Resort ja paljon muita.

Okei, siinäpä kaikki. Kiitoksia ajastanne!

Perry: Kiitos itsellenne haastattelusta, ja toivottavasti pääsemme joskus Finlandiin katsastamaan sikäläistä sceneä ja soittamaan muutaman keikan!