Mesmerin juuret löytyvät vuosituhannen vaihteen Mäntsälästä, jolloin orkesterin esiaste Thee Fleshless julkaisi kaksi hyvin pienipainoksista ep:tä (Murder Means Meat, 2001, sekä Patterns of Unhappy Life, 2002) muutamien live-esiintymisen ryydittämänä. 2003 vuoden pyhäinpäivänä orkesteri oli kokenut nimenmuutoksen ja ensimmäinen esiintyminen Mesmer-otsikon alla oli tosiasia. Seuraavana vuonna rumpukone oli korvattu ihka oikealla ihmislyöjällä ja debyyttialbumi ”Sugar Sermon” näki päivänvalon. Tämän vuoden kesäkuussa Mesmer putkautti pihalle kiihkeästi odotetun uutukaisensa, joka tottelee nimeä ”Throwing Scissors”. Vaikka allekirjoittanut oli aikoinaan täysin myyty Mesmer-debyytistä, niin kyllä Throwing Scissors kaikessa brutaaliudessaan on selkeä askel eteenpäin, vai mitä mieltä tästä on Miki Brunou, Mesmerin multi-instrumentalisti/laulaja. Miten Mesmer on muuttunut/kehittynyt kolmessa vuodessa?

Mesmer on kasvanut triosta kvintetiksi, ja musiikki on sitä myöten muuttunut konevoittoisesta hämyilystä raa’empaan suuntaan. Myös melodioiden ja harmonioiden asema biiseissä on kokenut pienen inflaation. Joku voisi väittää, että meidän biisit muuttuvat koko ajan yksinkertaisemmiksi, vaikkei ne koskaan mitään kovin monimutkaisia olekaan olleet. Mitä taas tulee biisien tunnelmiin, niin ääripäät ovat ainakin voimistuneet entisestään. Jos hymyillään niin hymyillään, ja kun kirotaan niin se todellakin kuuluu.

Minkälaista palaute on ollut uuden albumin tiimoilta ja oletteko itse tyytyväisiä uusimpaan tuotokseenne näin muutama kuukausi julkaisun jälkeen?

Itseasiassa aika useat kaverit, jotka kuulivat levyä ensimmäistä kertaa, ehtivät haukkua levyn aika paskaksi. Muutamien kuuntelukertojen jälkeen monien fiilikset ovat kuitenkin vaihtuneet aika dramaattisesti. Yksikin kaveri sanoi ensin, että levy on hengetön ja heikko, mutta ei mennyt kauaakaan kun se jo lähetteli fanipostia, ja kertoi itkeä vollottaneensa levyä kuunnellessaan. Tämä saattaa tietysti johtua vain yleisestä henkisestä epätasapainoisuudesta. Mitä tulee toimittajien kirjoittamiin arvosteluihin, niin aika positiivista ja ymmärtäväistä palautetta on tullut. Rumban kirjoittamassa arviossa tosin vitutti se, että meitä väitettiin tamperelaisbändiksi, vaikkei meistä kukaan asu siellä. Ottaisivat saatana asioista selvää ennen kuin tarttuvat kynään! Long live the True Spirit of Mäntsälä!

Throwing Scissorsin kansitaide on herättänyt keskustelua oikeastaan kaikkialla, missä albumi on esille nostettu. Sikiöitä, epämuodostumia, sisälmyksiä… ja kaikki tämä yhdistettynä siirappisen iloiseen värimaailmaan. Kannet ovat japanilaisen Norihiro Sekitanin käsialaa, mutta miten te päädyitte työskentelemään tuon japanialaisen kanssa ja onko kuvilla syvempää sanomaa?

Kansia ovat tosiaan haukkuneet lähes kaikki, mikä ei sinänsä ole mikään yllätys. Tämä ei tosin tarkoita sitä, ettenkö ainakin minä olisi niihin erittäin tyytyväinen. Lähetin herralle levyn biisejä raakamiksauksina, ja pyysin sitä tekemään oman visionsa pohjalta kansiluonnoksia. Ensimmäiset luonnokset olivat vähän liian synkeän näköisiä, ja pyysimme Norihiroa lisäämään kansiin tujauksen hilpeää elämäniloa. Tämä on lopputulos. Sanomasta pitäisi kysyä häneltä itseltään, minä en siihen nimittäin pysty vastaamaan.

Miten kauas Mesmer on musiikillisesti lipunut noista Thee Fleshless -ajoista? Miten suuri genre-kuilu esimerkiksi Murder Means Meatin ja Throwing Scissorsin välillä on?

Thee Fleshless… en oikein tiedä mitä musaa se oli. Ensimmäisellä eepeellä oli jotain sekavaa rautalankameininkiä sotkettu ylisärötettyihin hevikitaroihin ja rääkymislauluun. Siitä sitten lähdettiin vähän melodisempaan shoegaze-poppiin, jota oli tahrittu kömpelöllä garage-kitaroinnilla. Alkuaikoina Mesmer oli kyllä aika suoraa jatkumoa Thee Fleshlessille, mutta kyllä meidän meininki on nykyään aika eri lähtökohdista tehtyä. Vaikka kyllähän sellainen tietty tyylillinen hällä väliä -asenne on yhdistävä tekijä noiden alkuaikojen ja Throwing Scissorsin välillä.

Teidän äänimaailmaa ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa helpoksi ja genre-arsenaalista löytyykin jos jonkin sortin termiä. Monet Mesmer-musiikin ystävät ovatkin tutustuneet ja ihastuneet orkesteriin melko erilaisista lähtökohdista, mutta onko teillä tyypillistä fania?

En ole koskaan oikein kokenut minkäänlaista yhteenkuuluvaisuutta minkään tietyn skenen kanssa, mikä varmaan heijastuu meidän musiikissakin aika selkeästi. Siksi keikoillekin eksyy aika värikästä väkeä, silmät kiinni tanssivista skineistä twee-poppareihin ja hevikarpoihin. Ehkä se on enemmän tietty asenne ja maailmankatsomus, joka yhdistää meidän yleisöä. Tuntuu, että aika iso jengistä, johon on keikoilla tutustunut, on melko ”ulkopuolisia” monellakin tavalla. Tyyppejä, jotka on aika syvällä omissa jutuissaan, eivätkä ole niinkään kiinnostuneita niistä kaikkein ilmeisimmistä elämäntavoista, joita yhteiskunnalla on tarjota. Vaikka enhän minä nyt oikeasti tiedä mitä ihmisten päässä liikkuu. Ehkä ne on vaan samanlaisia hitaalla käyviä urpoja kuin mekin.

Tehtailet suurimman osan Mesmer-ralleista itse ja materiaalin ollessa noinkin synkkää, kieroutunutta ja diversiteettirikasta, niin on pakko kysyä, miksi ja miten? Onko Mäntsälä jollain tavalla syyllinen mielesi demoneihin vai mistä löytyvät Miki Brunoun inspiraation lähteet?

Jaa-a. Aika paha kysymys. Ehkä sitä pääsee arkitodellisuudessa ilmaisemaan niin pientä osaa itsestään, että musiikkia tehdessä on pakko päästellä menemään ilman turhanpäiväisiä rajoja. Inspiraatio on sinänsä aika epämääräinen käsite. Yleensä musiikkia syntyy kun päättää tehdä musiikkia. Tietysti aina silloin tällöin ideoita tulee yllättävissä tilanteissa ja paikoissa, jolloin voisi varmaan puhua jonkinlaisesta inspiroitumisesta. Ahdistus ei ainakaan ole mikään kovin luova tila, vaikka jotkut meidän biiseistä saattavat kuulostaa piinaavan ahdistuksen vallassa kirjoitetuilta. Yleensä ne kaikkein synkimmätkin biisit syntyvät aika optimistisen, ellei jopa hilpeän innostuksen vallitessa. Kyllähän muiden tekemä musiikki on varmaankin suurin innoituksen lähde, vaikkei sitä kovin moni musiikintekijä uskallakaan julkisesti myöntää. En minä olisi varmaan koskaan tuntenut tarvetta tehdä yhtään biisiä valmiiksi saakka, ellen olisi innostunut muiden musiikista. Ja kyllähän muutkin taiteenlajit tietysti ruokkivat ideoita. Etenkin ei-esittävän kuvataiteen suhde konventioita karttavaan musiikkiin on ainakin minun silmissä paljon vahvempi kuin monen muun taidemuodon. Kun kuuntelee vaikka jotain puhdasta noisea, tyyliin Merzbow tai Putrefier, ja katselee samalla vaikka Jackson Pollockin maalauksia, niin kyllähän siinä samanlaisesta energianvälityksestä on kyse.

Aina Thee Fleshless -ep:istä asti kaikki Mesmer-viisikon tuotokset on julkaissut Mälsä Kolhoosi. Kyseinen yhtiö on julkaissut myös 90-luvulla Mäntsälässä vaikuttaneen Total Denialin (soittajistossa mm. Stummin J. Mattila) ”best of” -kokoelman. Tuon ”kultturiteon” lisäksi lafkasta ei juuri mitään tietoa löydy ja internetin informaatiotulvakaan ei hakusanalla ”mälsä kolhoosi” paljoakaan tarjoa. Joten voitko hieman selventää tätä levy-yhtiöasiaa?

Mälsä Kolhoosi on eräänlainen elämäänsä pettyneiden maalaispoikien kollektiivi, jonka tarkoituksena on ensisijaisesti tuhlata toimeentulotukensa kaljaan ja Jaloviinaan, ajella humalassa traktoreilla, ja julkaista silloin tällöin levyjä. Kollektiivilla on tosin suunnitelmia laajentaa toimintaansa uudella ja varsin yllättävällä bändikiinnityksellä, mutta tästä on vielä liian aikaista sanoa mitään sen kummempaa.

Mesmerin musiikillinen ulosanti huokuu suomalaista hulluutta, mutta mistään juntti-rockista tahi muutenkaan leimallisesti maantieteellisestä materiaalista ei teidän kohdalla voi puhua, joten olisiko Throwing Scissorsin myötä hyvä aika lentää pesästä ja suunnata katse kohti ulkomaita vai haluatteko pysytellä vielä kolhoosin siipien suojissa?

Tähän saakka olemme olleet aika tyytyväisiä Mälsän kolhoosin isännöintiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Throwing Scissorsia olisi tarkoitus saada myyntiin ainakin pariin ulkomaiseen distroon, mutta sen suurempia suunnitelmia ei tällä haavaa ole.

Teidän musiikkinne ei juurikaan täytä radiotäytteiden tai tanssilattiahittien määreitä, mutta jos saisit soittaa yhden Mesmer-rallin missä tahansa, niin mikä se paikka olisi ja mikä kappale pyörisi levylautasella?

No olisihan se hienoa jos Throwing Scissorsin ”Man Is Not the Measure” pärähtäisi soimaan tyypillisenä perjantai-iltana Turun Onnelan tanssilattialla. Se olisi oikeastaan hienointa mitä meille voisi tapahtua. Sen jälkeen voisi hyvillä mielin lopettaa koko touhun ja alkaa tehdä jotain järkevämpää.

Mesmerin musiikkia on vaikea luokitella mihinkään kastiin ja Suomen ”synkistely-undergroundinkin” jakautuu todella moneen eri suuntaan, mutta koetteko hengenheimolaisuutta minkään Suomi-joukkion kanssa? Ainakin Apples of Idun on viihtynyt useamman, kuin kerran kiertuekumppaninanne.

Kyllähän jonkun ”synkemmän underground soundin” alle voi tosiaan luokitella niin monenlaisia bändejä, ettei se anna kenellekään mitään kovin selkeää kuvaa. Itse odotan ainakin vesi kielellä porilaisen Sinkin tulevaa albumia, joka on Kaos Kontrolin ja Kult Of Nihilowin yhteisjulkaisu. Mitä tulee Mesmerin ”hengenheimolaisiin”, niin ei niitä montaa taida olla. Pakkohan se Circle on mainita, vaikka ne nyt ovat enemmänkin esikuvia ja innoittajia kuin hengenheimolaisia. Tamperelaisen Candy Canen asenteessa on myös jotain samaa kuin meillä, vaikka C.C. onkin paljon hevimpi bändi kuin Mesmer. Mitä Apples Of Iduniin tulee, niin heidän kanssaan me teimme parin vuoden ajan yhteiskeikkoja, mutta viime keväänä totesimme, että molemmat bändit ovat lähteneet niin eri suuntiin, ettei yhteisten keikkojen tekeminen ole enää kauhean järkevää. Vaikka eiköhän niitä vielä erikoistapauksissa tulla tekemään.

Muutaman Mesmer-shown nähneenä olen jäänyt miettimään live-soundianne. Se on mielestäni paljon riisutumpaa, kuin levytetty materialinne, joka välillä on hyvinkin mahtipontista. Onko tarkoituksenne nimenomaan pelkistää tuota soundia keikoilla, että ihmisten ei tarvitsisi kuulla elävää imitaatiota albumeistanne?

Näin voisi sanoa. Jos sovitusten pitäisi olla täsmälleen samanlaisia kuin levyillä, niin olisihan niitä keikkoja helvetin tylsä soittaa. Tarkoituksena on muutenkin panostaa tulevilla keikoilla improvisointiin, vaikka en sitten tiedä missä puitteissa tämä tulee toteutumaan. Itse haluaisin improilla enemmänkin, mutta muu bändi ei ole oikein lämmennyt ajatukselle. Meillä on ylipäätänsäkin vähän paha tapa lopettaa levytettyjen biisien soittaminen heti, kun ne tulevat julkaistuiksi. Se on vaan niin paljon jännittävämpää soittaa uutta matskua kuin kertailla vanhoja biisejä.

Asuin Turussa useamman vuoden ja tutustuin yllättävänkin moneen Mäntsälä-juuret omaavaan ihmiseen. Tällä ei ole mitään tekemistä musiikkisi kanssa, mutta miksi ihmeessä mäntsäläläiset muuttavat niin sankoin joukoin entiseen pääkaupunkiimme? Osaatko selventää asiaa?

Olen itsekin ihmetellyt sitä. En kyllä tiedä, mistähän sekin oikein johtuu. Ehkä kyseessä on jonkin sortin ketjureaktio. Itse tulin Turkuun opiskelemaan elokuvantekoa.

Loppuun vielä pieni kevennys, eli sävellyskynäsi maalaa surumielistä ja paikoin raastavankin synkeää maisemaa, mutta mikä nauratti Miki Brunouta viimeksi?

No, viime päivinä Mikiä on naurattanut Shaun Ryderin laulutyyli, sieniteen juominen ja polkupyörällä kaahaaminen, ystävien mahtipontiset ahdistuskohtaukset, The Officen Gareth Keenan, sekoileminen sulkapallokentällä, sekä ihmisten loputon typeryys.