In Truth

Samperin Jaska piinasi chicagolaisen In Trught -bändin vokalisti Chuckia. Kuvia ei bändistä ole löytynyt jotan saatte diggailla pelkästään kuivaa arial-fonttia. Mutta lukekaa toki eteenpäin!

Ensimmäistä kertaa kuulin yhtyettänne Victoryn Only The Strong -kokoelmalla. Miten biisinne päätyi kyseiselle levylle? Onko sillä mitään tekemistä sen kanssa että soititte Tonyn kanssa ennen samassa bändissä?

Angermeansin piti alun perin tehdä kappale levylle, mutta koska he eivät saaneet sitä ajoissa Victorylle asti, kysyin Tonylta tahtoisiko hän meidän biisin ja hän suostui. Soitin Tonyn kanssa Even Score -nimisessä kokoonpanossa ja olemme tunteneet toisemme 80 -luvun lopusta. Itse asiassa ensimmäinen yhteinen bändimme nimi oli Only The Strong ja tästä myös kokoelmien nimi juontaa juurensa.

Onko suunitelmissa työskennellä Victoryn kanssa myös tulevaisuudessa?

Ei mitään tietoa siitä, mutta tottakai se olisi todella hienoa. Lähetämme uutta demoamme eri paikkoihin ja katsellaan mitä tapahtuu.

Oletko soitellut muissa bändeissä Even Scoren lisäksi?

Joitakin juttuja on ollut mutta ne eivät ikinä saaneet mitään ihmeellistä aikaan. In Truth on musiikillisesti paras bändi missä olen ollut. Kaikki tyypit bändissä ovat parhaita kavereitani ja työskentelemme todella hyvin yhteen.

Entäs muut tyypit bändissä?

Rumpalimme Tony ja kitaristimme Kevin ovat soittaneet useissa eri bändeissä. Viimeksi he tekivät demon entisten 88 Fingers Louie -tyypien kanssa. Bändi on nimeltää Rise Against. Luulen että he tekevät diilin Fat Recordsin kanssa. Basistimme Joe soittaa muiden projektien ohella bändissä nimeltä Division.

Miten muuten saatte aikanne kulumaan bändin ulkopuolella?

Tony ja minä työskentelemme kokopäiväisesti, Kevin ja Joe käyvät collegea täyspäiväisesti. Lisäksi reenaamme 3-4 kertaa viikossa.

Piditte taukoa jonkin aikaa. Mistäs moinen johtui?

Rumpalimme jalkaa jouduttiin operoimaan ja toipuminen kesti lähes 6 kuukautta. Lisäksi Kevin ja Joe opiskelivat kokopäiväisesti ja heidän piti saada se kunnialla päätökseen.

Mitään jäsen- tai tyylivaihtoa ei siis liittynyt tapahtuneeseen?

Ei sitten minkäänlaisia. Soitamme yhä nopeata kamaa rajuilla tanssikohdilla varusteltuna.

Kun nyt olette taas aloittaneet reenaamisen yhdessä, millainen fiilis on bändin sisällä?

Nyt juuri bändi tuntuu paremmalta kuin koskaan aiemmin, koska kaikki tiedämme mitä haluamme tehdä tämän bändin kanssa.

Eli mitä suunnitelmia on tulevaisuuden varalle?

Uuden demon avulla yritämme löytää levy-yhtiötä joka haluaisi meidän leipiinsä. Ja tietenkin heitetään hitosti keikkaa mm. All Out Warin, Reach The Skyn ja Buried Aliven kanssa.

Kovinkaan moni ei ole varmaankaan kuullut musiikkianne täälläpäin. Perinteinen kysymys: Miten kuvailisit saundianne ja mitkä ovat vaikutteenne?

Olemme hardcore bändi eikä siitä pääse mihinkään. Me soitamme kiivasta ja iskevää musiikkia. Meitä on verrattu mm. Hatebreediin, Sick Of It Allin ja Strifeen. Musiikissamme voi kuulla myös jonkin verran metallivaikutteita. Tulisin hulluksi jos alkaisin luettelemaan mistä musiikista kukakin bändissä tykkää, mutta jos pikaisesti vilkaisee levyhyllyyn löytyy sieltä nimiä kuten Cro Mags, Slayer, Killing Time, Gorilla Biscuits, DMX ja Good Riddance.

Millainen olisi teille täydellinen keikka soittaa ja kenen kanssa?

Kaikki pidämme keikoista joissa on paljon erilaista yleisöä. Kidejä jotka pitävät hardcoresta, punkista, skasta ja metallista. Jotkut parhaimmista seteistämme olemme soittaneet kun jokainen noista genreistä on ollut keikalla edustettuna. Pelkästään hardcore kideille soittaminen tuntuu liian helpolta ratkaisulta. Haluamme antaa muillekin ihmisille mahdollisuuden päästä osalliseksi hardcoreen. Ja soittamalla laajemmalle yleisölle olemme onnistuneetkin usein murtamaan raja-aitoja. Mitä muihin bändeihin tulee, Buried Alive, Reach The Sky, Catch 22 ja Hatebreed ovat olleet erinomaisia keikkakumppaneita. Mutta meillä on aina hauskaa soitimmepa sitten kenen kanssa tahansa.

Onko In Truthin takana jotain tiettyä filosofista tai muuta ajatusmallia?

Tärkein asia on pitää hauskaa bändin kanssa. Olemme hyviä ystäviä bändin ulkopuolella ja aiomme olla sitä myös jatkossa. Olemme sopineet että jos bändistä tulee jotain muuta kuin hyvien ystävien tapa jakaa ajatuksia ja pitää hauskaa, se täytyy lopettaa. Se on homman ydin. Mutta mitä noihin filosofioihin tulee, käsittelemme biiseissämme mm. eläinten oikeuksia, lasten hyväksikäyttöä ja tavallista ihmiselämän draamaa. Emme saarnaa vaan pikemminkin keskitymme saamaan ihmiset tietoisiksi niistä paskamaisista asioista joita ihmiset tekevät toisilleen ja muille eläville olennoille.

Jutellaan vähän hardcore scenestä? Mitä Chicagoon kuuluu nykyään?

Chicago on aina ollut vähän omituinen. Se on valtava kaupunki mutta pieni scene. Vaikkei se oli kovin suuri se on todella erinomainen, mutta luulen että ihmiset kuvittelevat sen olevan suurempi koska Victory päämaja lymyilee täällä. Toivottavasti voimme kuitenkin muuttaa sen asian ja saada enemmän porukkaa kiinnostumaan hardcoresta ja mistä siinä on kyse. Joitakin paikallisia nousevia kykyjä, Evolution, Superslueth, Subsist ja Rise Against vain muutaman mainitakseni.

Miten asiat ovat mielestäsi muuttuneet niiden vuosien aikana jolloin olet ollut mukana?

Mielestäni suurin muutos on kaikki ne luokitukset joita olemme antaneet hardcorelle. Meillä on niin monta alalajia hardcoren sisällä että ajoittain se tuntuu todella hölmöltä. Se hämmentää jengiä ja estää asioita kehittymästä, koska juuri silloin kun joku bändi alkaa saamaan tuulta siipiensä alle, ihmisistä on hienoa ampua se alas ja siirtyä seuraavaan uhriin. Todellisuudessa tämä kaikki paskapuhe vain tekee asioille omistautumisen vaikeaksi ja estää sceneä kasvamasta. Ihmiset ovat huolissaan siitä mitä viereinen ihminen tekee sen sijaan että olisivat omia yksilöitä.

Miten alun perin jouduit mukaan hardcore sceneen?

12 vuotiaana kuuntelin Venomin, Slayerin ja Iron Maidenin kaltaisia metallibändejä. Samoihin aikoihin kuulin punk rokista ja pidin myös siitä, mutta suosin silti raskaampaa materiaalia. Noin viidentoista vanhana kun siirtyminen taas enemmän punkimpaan suuntaan alkoi löysin bändit kuten Unity, Stalag 13, Cromags, Agnostic Front. Aloin pitämään enemmän kovaytimisistä orkestereista ja siitä pitäen olen ollut koukussa hardcoreen, ja tämä tapahtui joskus 1984-85.

Mikä on paras asia minkä hardcore on antanut sinulle?

Ystävät

Miltä tuntuu kuin suurin osa yleisöstä on paljon sinua nuorempia?

Olen bändin vanhin, yli kolmikymppinen, muut äijät ovat 22. Nuoret kaverit ympärillä itse asiassa saavat minutkin tuntemaan itseni nuoreksi.

Pidätkö itseäsi sitten vanhana?

En ikinä! Minulla ei ole tapana ajatella että ikä merkitsisi jotain. Inhottaisi olla vanha epätoivoinen hölmä jonka pitää murehtia tyypillisistä jokapäiväisistä asioista. Minulla on ystäviä hardcoren ulkopuolella ja he ajattelevat että minä todella pidän siitä mitä teen, sitten katson heitä ja heidän tekemisiään ja ajattelen samalla tavalla. Sanoisinpa että pirullinen noidankehä.

Miten kuvailisit elämäntapaasi ns. tavalliselle ihmiselle?

Ihmiset kysyvät minulta aina samaa asiaa, että ”mitä sinä teitkään?”. Viime vuosien aikana on tullut helpommaksi selittää se heille koska punkista on tullut iso bisness täällä Amerikassa. Mutta ihmiset ovat olleet todella innoissaan kun olen selittänyt heille että olen 32 -vuotias vetelys josta on aika ajoin hauska juoksennella ympäri lavaa kirkuen ja näyttäen hölmöltä. Tämänkin jälkeen heillä on hitusen vaikeuksia asian sisäistämisessä, mutta tuumivat sitten, että ”ai niin kuin se bändi Blink 182” ja minä vain nyökkään ja sanon ”kyllä, juuri niin”.

Tuputtaisitko elämänarvojasi omille lapsillesi? Kuten isä vie pojan lätkätreeneihin kysymättä tältä mitään.

Minulle kävi ihan samalla tavalla, itse asiassa pelaan vieläkin lätkää. Puhuin tästä asiasta juuri tässä eräänä päivänä tyttöystäväni kanssa. Luulen että minusta tulisi erinomainen isä koska olen tekemisissä asioiden kanssa joista lapset ovat kiinnostuneita. Minulla ei ollut isää kasvaessani, ainoastaan äitini. Hän opetti minua olemaan yksilö ja se etiikka on kaiverrettu ikuisesti takaraivooni. Haluaisin lapseni oppivan ilmaisemaan itseään niin kuin he itse haluavat eivätkä minun maailmani kautta. Olisin heidän käytettävissään mitä ikinä he tarvitsevatkaan ja toivottavasti he näkisivät minut ystävänä joka neuvoo heitä kokemuksen tuomalla viisaudella.

Lopuksi kerro vielä jokin sellainen asia mikä jokaisen pitäisi tietää teidän bändistä?

Meillä on vaikeanlaatuinen pakkomielle Caddy Shack -nimiseen elokuvaan. Olemme katsoneet sen noin miljoona kertaa ja olemme jopa omaksuneet joitain luonteenpiirteitä siitä omaan elämäämme. Otamme sen usein myös kiertueille mukaan ja pakotamme ihmisiä katsomaan sitä kansamme. Se on yksi hauskimmista elokuvista mitä on ikinä tehty!

Siinäpä sitä, tuhannet kiitokset. Haluaisitko vielä lisätä jotain?

Kiitos haastattelusta. Ja pitäkää silmät ja korvat höröllä sillä In Truth on kiertueella kaikkialla vuonna 2001. Ja suuri kiitos myös tohtorille joka operoi rumpalimme jalan, ilman hänen taitojaan olisimme nyt ilman rumpalia!