Hasta La Vista Social Club on jatkanut jo vähintään kohtuullisen ajan oman polkunsa tallaamista. Taannoin se julkaisi ”Melt”-nimisen neljännen studiolevynsäkin ja on pitänyt itsensä muillakin tavoin liikkeessä. Mutta annetaanpa jätkien itsensä puhua, kitaristilaulaja Hentun suulla.

Heti alkuun voisi tiedustella yleisiä kuulumisia. Uusi studiolevy ”Melt” on pihalla, mutta mitäs muuta Hasta La Vista Social Clubin kevääseen ja kesään kuuluu?

No heti kärkeen tässä basisti vaihtuu, tai onkin jo ollut tuo Timo tässä yhden keikan verran mukana. Asiaanhan ei sen kummempaa dramatiikkaa liity. Tämä kun ei pääleipätyö ole, niin joskus aika ei vaan riitä keikoilla kulkemiseen. Se on ymmärrettävää. Silloin muun karavaanin täytyy vaan jatkaa kulkuaan ja ottaa laumaan uusi jäsen. Ei voi lopettaa sen takia että joku toinen haluaa, jos itse kuitenkin haluaa tehdä tätä juttua koko sydämellään. Keikkojahan tässä nyt alkaa aktiivisemmin taas olla tuon levyn myötä, kun on vähän sellaista hiljaiseloa vietetty tässä pari vuotta.

Tuoreen studioplatan ”Meltin” kannessa poltetaan kynttilää molemmista päistä. Haluatteko avata tuota levyn titteliä vähän? Mitä se teille merkitsee?

Ideahan oli kansitaiteilijan eli Kujasen Juhan. Annettiin vaan vapaat kädet tehdä kannet ja helevetin hienothan niistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan. Aina ennenkin on menty tuolla kaavalla että ei ruveta kansitaiteisiin puuttumaan muuta kun sen verran että ne meille kelpaa. Ei nekään rupee meitä neuvomaan miten sitä rokkia pitäis oikein soittaa. Mutta kuitenkin… on sitä kieltämättä miettinyt miten osuva tuo kansi on ja miten sitä itsekin on polttanut välillä kynttiläänsä molemmista päistä liian pitkään työllä ja kaikella muulla härväämisellä. Onneksi nykyään on alkanut tajuamaan että välillä voi vaan rauhoittua ja antaa asioiden rullailla omalla painollaan. Ei kaiken tarvitse olla valmista heti samana päivänä kun alat sitä tekemään. Kun antaa aikaa, saa aikaan hienompia juttuja.

Haluatte varmaan muuten vaan mainostaa uutta levyä? Millainen se on?

Paras. Me suomalaiset ei osata oikein ikinä ihteemme kehua ja ehkä se on hyvä niin. Mutta silloin kun on aihetta täytyy osata jotakin omaa tekemistään kehua, tämmösen nöyrän maalaiskissankin. ”Melt” on kaikkea sitä mitä ollaan aina meidän musiikin haluttu olevan.

”Meltin” julkaisi Secret Entertainment. Edellisen platan julkaisi eri puulaaki. Miten vanha yhteistyö tuli tiensä päähän ja miten uusi alkoi?

No eihän vanha yhteistyö tiensä päähän ole tullut, koska joudumme itsemme kanssa toimimaan vieläkin päivittäin, heh. Eli siis julkaistiin edellinen levy meidän omalla yhtiöllä, Zombie Noisella. ”Melt” julkaisussa ollaan myös mukana puoliksi ja Secret Entertainment hoiti toisen puolen ja hyvin on ainakin tähän asti toiminut. Secret Entertainmentilla on paljon paremmat yhteydet Suomeen ja maailmalle ja sitä tässä haluttiinkin, että levy jaellaan nyt paremmin ympäri tämän pallon. Tämä levy ansaitsee tulla kuulluksi muuallakin kuin Mynämäen Essolla.

Mikäli käsitin oikein, niin Topi Sorsakosken piti vastata levyn julkaisusta ja bändin managerihommista, mutta kaikkihan tietävät miten tuossa sitten kävi… mutten kyllä itse arvannut Sorsakosen diggailevan tämänkaltaisesta musiikista. Valaisetteko hieman, miten tuohon yhteistyökuvioon oltiin siirtymässä?

Hyvin oudosti. Sorsakoski oli kuullut edellisen, eli ”Lake Lark White Trash” -levyn, ja otti sitten itse yhteyttä, että haluaisi tuottaa tuon uuden. Puhelinyhteyksissä oltiin sitten ja sovittiin että aletaan nauhoittamaan täällä ja sitten toimitetaan biisit Topille ja katsotaan nauhoitetaanko uudelleen hänen kanssaan. Näin sitten alettiin nauhoittamaan biisejä, mutta kohta saatiinkin tosi huonoja uutisia siitä että mies on joutunut sairaalaan, vaikka ei kauan ollut kun soiteltiin ja Sorsakoski oli kolailemassa lumia mökkinsä pihalta terveen oloisena kuin pukki! Siinä sitten jumitettiin että mitä tehdä, kunnes sitten päätettiin että nauhoitetaan nyt biisit niin hyvin kuin mahdollista ja katsotaan mitä tapahtuu. Heinäkuussa 2011 sitten näyttikin jo hetken että syöpä olisi voitettavissa ja Topi kutsui meidät mökilleen toimittamaan nauhan ja jutskailemaan asioista. Tykkäsi kovin materiaalista ja sanoi että ”pumppu toimii!”, eikä enää nähnyt tarvetta uudelleennauhoitukseenkaan. Tarkoitus oli että Sorsakoski alkaa etsimään meille levy-yhtiötä tai jos ei nappaa hän julkaisee sen itse. Muutenkin musa-asioista keskusteltaessa tuli ilmi että kyllä mies ymmärtää monenlaisen musiikin päälle, olipahan hän ollut niin pitkään kuvioissa että siitä ei ole mitään epäilystäkään etteikö olisi ymmärtänyt. Muutama viikko kuitenkin sen mökkivisiitin jälkeen kaikki meni taas mustaksi ja sitten kävi niin kuin kävi. Kaikki kunnioitus ja rauha Mestarin muistolle. Pitkiä toveja saatiin miettiä kun jouduttiin puhtaalta pöydältä taas lähtemään vaikka levy olikin jo olemassa ja nauhoitettuna.

Teille tulee ensi vuonna kymmenen vuotta täyteen. Alkaako ahdistamaan? Onko Kiuruvesikään muuttunut yhtään paremmaksi paikaksi? Onko nyt hauskoja tai vähemmän hauskoja muistoja jaettavaksi ?

Aika lyhyeltä on tämä aika tuntunut. Muistaa kuitenkin vielä ihan ekat keikatkin ja miten kaikki lähti. Ei ainakaan ahdistamaan ole alkanut ja tietää mielessään että kaikki parempi on vielä edessä. Yhdeksän vuoden työharjoittelu tässä takana ja nyt vasta aletaan takomaan!

Ei Kiuruvesi sen paremmaksi eikä huonommaksi ole muuttunut. Se on vaan kotikaupunki ja ainakin itse olen ylpeä siitä että olen sieltä kotoisin. Respect your roots! On semmoisia muistoja kyllä keikoilta että oksat pois. En tiedä pystyykö niitä hurjimpia juttuja kertomaan julkisesti joutumatta laturiin. Enpä lähde nyt tässä irstailemaan vaan kerron muiston ulkomaan reissulta kun oltiin kiertelemässä Itä-Euroopassa. Tultiin meidän ruosteisella Chevy Vanilla semmoseen junaristeykseen joka kulki läpi maissipellon. Aurinko paistoi ja heinäsirkat siritti. Tuntui niin kuin olisin jossain elokuvassa, kavereiden roadtripistä kertovassa semmosessa. Aika vaan tuntu pysähtyvän siinä. Oikeesti saatana, ei mitään klisepaskaa ole tämä! Se hetki on piirtynyt meikäläisen verkkokalvoille ja pääkoppaan niin hyvin että muistan sen aina. Vähän matkan päähän pysähdyttiin sitten kuvaamaan saatasko etana ja kovakuoriainen tappelemaan. Se oli sitten eri elokuva se.

Hasta La Vista Social Club on kyllä liikkunut jonkin verran eteenpäin. Vuonna 2005 Lampaalle tehdyssä bändiprofiilissa ilmoititte soittavanne ”melodista rähinä punkrockia”. Onko tässä mielestänne enää niin kauheasti rähinää?

On eteenpäin menty ja se on hyvä niin. Kuitenkin kun kuuntelet ”Meltin” niin tiedät että kyllä siellä sitä rähinääkin on ihan riittämiin ja uhokin päällä vanhoilla miehillä, hah.

Kysytäänpäs loppuun vielä kliseisesti, että mitä on tulevaisuuteen ajateltu?

Uusia vielä parempia biisejä on jo tässä nyrkillinen olemassa ja varmaan tässä ruvetaan uutta levyä jossain vaiheessa tekemään sitten. Pistetään sitten toiset kymmenen vuotta Hasta la Vistaa kehiin ja jutellaan sitten taas lisää! Kiitos!