Kuva: Fun

Fun

Tämän haastattelun matka teidän luettavaksenne on ollut pitkä. Loppukesästä 2007 minun piti istahtaa alas Fun–kolmikon kanssa ja keskustella yhtyeen ”Zu-Pa!” –albumista, joka tuolloin oli vielä melko tuore tapaus. Nyt, puoli vuotta myöhemmin Zu-Pa! on jo vakiinnuttanut paikkansa yhtenä vahvimmista math/noiserock-teoksista, joita tässä maassa on tehty. Nyt, puoli vuotta myöhemmin myös Funin ja Samperin yhteinen juttutuokio saatiin vihdoin ja viimein toteutettua, tosin sähköisten viestimien välityksellä.

Funin juuret lepäävät vuosituhannen vaihteen Helsingissä, jolloin Riku (rummut) etsi lehti-ilmoituksella itselleen soittokavereita. Teemu (kitara/laulu) oli juuri ottanut ritolat edellisestä orkesteristaan, ja kun hän näki Rikun ilmoituksen, yhteydenotto oli selviö. Alunperin duona operoinut Fun kaipasi kuitenkin lisää läskiä luittensa päälle ja muutamien basistikokelaiden jälkeen Vesa lunasti tontin itselleen.

Rikun lehti-ilmoitus oli muuten näin jälkeen päin ajatellen melko profeetallinen, sillä siinä mainittiin monen muun yhtyeen lisäksi myös Shellac, josta muodostui sittemmin melko tärkeä tekijä Funin uran kannalta. Tai tarkemmin sanottuna Shellacin Steve Albinista muodostui sittemmin melko tärkeä tekijä Funin uran kannalta. Jos joku ei nyt tiedä kuka tämä kyseinen herra Albini on, niin kerrottakoon, että hän on oman muusikkoutensa (Shellac, Rapeman, Big Black) lisäksi työskennellyt äänityspöydän toisella puolella n. kahdellatuhannella äänitteellä; mm. Pixies, Nirvana, Whitehouse, PJ Harvey, Mono, Om, Neurosis, The Stooges…

Ei mennä kuitenkaan Albiniin ihan vielä, vaan kysellään ovatko Teemu ja Riku tyytyväisiä toisen albuminsa, Zu-Pa!:n saamaan palautteeseen, näin kymmenen kuukautta myöhemmin?
– Kyllähän me tiedettiin että ne on hyviä biisejä, Teemu napauttaa itsevarmasti, mutta Riku tuo miehen takaisin maanpinnalle:
– Mun mielestä se on itse asiassa saanut aika paskaa palautetta, kun vertaa edelliseen levyyn. Menikö vastaukset tarpeeksi ristiin?

Menihän ne, mutta ei anneta sen haitata hyvin alkanutta matkaa, vaan siirrytään eteenpäin, tarkemmin Amerikan Yhdysvaltoihin. Fun nimittäin käväisi kahdeksantoista keikan USA:n turneella vuoden 2007 alkuneljänneksellä ja tässä vaiheessa astuu kuvioihin myös herra Steve Albini. Mistä homma sai alkunsa?
– Meillä oli pitkään ollut mielessä jenkkirundin tekeminen ja kännipäissämme sitten jostain keikkamatkalta kotiin tullessamme saatiin idea, että mitäs jos menisimme tekemään seuraavan levyn Electrical Audiolle (Albinin oma studio toim. huom.). Selvin päin alettiin sitten laskemaan raakaa matematiikkaa ja päädyttiin siihen, että kolmeen päivään olisi juuri ja juuri varaa, vokalisti summaa kiertueen lähtökohtia.
Eli täysin diy-pohjalta? Lähditte niin sanotusti soitellen sotaan. Oliko siellä päässä minkään näköisiä kontakteja valmiina?
– Diy-pohjalta hyvin pitkälti. Olin ollut Echo Is Your Loven kanssa jenkkirundilla edellisvuonna ja järjestin keikat n. 50/50-suhteessa noilla kontakteilla ja netistä etsimällä, sekä utelemalla. Kolme välipäivää tuli kolmen viikon kiertueelle ja ainoastaan yhdet oharit, kuuluu Rikun tyytyväinen vastaus.

Entäs se Albini? Miekkonen siis nauhoitti ja miksasi Zu-Pa!:n, mutta täysin vieraita ette tainneet toisillenne olla ennen fyysistä kohtaamista. Suuremmilta yllätyksiltä taidettiin välttyä?
– Albini tosiaan tiesi Funin jo entuudestaan, joten tuskin ainakaan se tuli yllätyksenä, että kaikki on varastettua hänen akteiltaan. Me ollaan lähetetty kaikki meidän levyt aina Albinille, ja kerran olen ollut lyhyesti yhteyksissäkin miehen kanssa sähköpostilla, jolloin kävi selväksi että levyt on kuunneltu ja kuulleesta on pidetty, rumputaiteilija kertoo ja antaa yhtyetoverinsa jatkaa:
– Electrical Audiolla käy varmaan aika paljon bändejä jotka kuulostaa Albinin bändeiltä, mutta sanoipa kuitenkin, että ”pojat, ei kaikki yhtyeet, jotka tulevat tänne nauhoittamaan ole noin hyviä kun te”. Silloin kyllä vähän alkoi päässä hölskyä.
Myös hieman nololta tilanteelta onnistuttiin välttymään Teemun ansiosta.
– Oli pakko lauluja äänittäessä muuttaa vähän yhden kappaleen melodioita, kun ne oli yks yhteen erään Rapemanin biisin kanssa.

Aikaa ei Funilla ollut tuhlattavanaan Electrical Studiossa, sillä äänityssessiot olivat ohitse jo kolmessa päivässä. Tuossa ajassa nauhalle tarttui yksitoista raitaa, joista sittemmin syntyi Zu-Pa! Miten aika riitti vai riittikö?
– No ei tosiaan, Riku huudahtaa.
– Karkeasti homma meni niin, että ensimmäisenä päivänä vedettiin puolet pohjista, toisena loput, sekä puolet lauluista ja kolmantena loput laulut ja miksaus. Pitkiä päiviä. Viimeinen päivähän meni sitten lähinnä niin, että me pyörittiin kännissä studiossa ja Steve miksasi silmät turvonneina. Raakamiksaus saatiin valmiiksi silloin ja valmis masteri haettiin studiolta kiertueen jälkeen kolmen viikon päästä. Flunssakin tartutettiin miehelle ja kyllä se aika kuolleelta näytti kun poistuttiin.

Vaikuttiko Albini miten paljon siihen, että miltä Zu-Pa! lopulta kuulostaa?
– Eipä oikeastaan muulla tavalla kuin tietysti tuomalla oman soundinsa levylle. Mitään ns. tuotannollista kantaahan mies ei suostu ottamaan, vaikka ei se toimintaperiaate mielestäni kuitenkaan ihan niin jyrkkä ole tuon homman kanssa, kuin haastatteluista voisi ymmärtää. Aina toki mentiin meidän ehdoilla, mutta jos me ei osattu päättää jonkun oton kohdalla, että onko se hyvä vai huono, niin silloin Steve saattoi sanoa mielipiteensä johonkin. Aika pitkälle kuitenkin päätimme itse, mitä tehdään.

En taida olla ensimmäinen, enkä varsinkaan kovin omaperäinen kysyessäni näitä Albini –kysymyksiä? Miten paljon tästä aiheesta puhuminen mahtaa teitä ottaa päähän?
– Ei yhtään. Ihan mahtavaa brassailla näillä jutuilla, Teemu hehkuttaa ja Riku komppaa:
– Nimenomaan. Egohan tässä vaan kasvaa.
Siinä tapauksessa otetaan vielä kerta kiellon päälle. Tehän olette työskennelleet myös Suomen Albinin, eli Pentti Dassumin kanssa, joka mm. äänitti ”Szklarska Poreban” (Funin debyyttialbumi vuodelta 2004), joten Albini vai Dassum?
– Dassum koska se on seksikkäämpi, kuuluu Teemun vastaus, ja ilmeisesti Riku on samoilla linjoilla, sillä vastaukseksi saadaan seuraavanlainen yhtälö:
– Pentti = hot!

Nyt kun saatiin pakolliset albinit alta pois, niin siirrytään Funin tulevaisuuteen. USA:n turnee ei ollut troikan ensimmäinen piipahdus ulkomaille, sillä kolmikko on viihtynyt ympäri ämpäri Eurooppaa oikeastaan koko uransa ajan. Onko yhteellä tarkoitus lähteä levittämään myös Zu-Pa!:n sanomaa ulkomaaneläville?
– Tarkoitushan tässä olisi varmaan valloittaa maailmaa niin paljon kuin mahdollista, mutta kun kukaan ei osta levyjä, eikä jengiä käy keikoilla, niin tulevat nuo taloudelliset realiteetit ikävästi vastaan, Riku manailee.
Entä onko kaksikolla tietoa Zu-Pa!:n Suomen rajojen ulkopuolisesta myynnistä?
– Erittäin vaikea siitä on sanoa oikeastaan mitään, sillä jenkkikiertueellahan tuo ei vielä ollut pihalla, eikä olla ulkomailla julkaisun jälkeen käyty. Lähinnähän tuo meidän levyjen myynti tapahtuu kuitenkin keikoilla. Jenkkijakelijan kautta levyjä on jonkun verran mennyt ja varmasti If Societyn nettikaupasta myös. Keväällä olisi suunnitteilla pitkästä aikaa Euroopan kiertue, joten toivottavasti myydään tsiljoona levyä siellä.

Funin kotisivuilta löytyy pitkä lista yhtyeistä, jotka ovat trion ulosantiin vaikuttaneet. Albinien ja dassumien lisäksi listalta löytyy monia, math/noise rockin, post punkin ja hardcoren ystäville tuttuja nimiä. Yksi asia pistää kuitenkin silmään; ”ja viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä: Henry Charles Bukowski jr.”. Miten tuon renttukirjailijan vaikutus näkyy tai kuuluu teidän musiikissanne?
– Me soitetaan keikat tosi humalassa, Teemu vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
Jos Funin yksi suurimmista vaikuttajista on Charles Bukowski, niin miksei teidän tekstitaidetta ole painettu juuri mihinkään? Ovatko ne pikemminkin viimeisenä rustattavaa pakkopullaa, kuin intohimon kohde?
– Kyllä ihan aikaa niihin uhraan, vaikka se ei välttämättä lopputuloksessa näy. Pidän sanojen tekemisestä tosi paljon, varsinkin sellaisten todella naivien ja typerien juttujen kirjoittamisesta; ”my baby’s got the rabies, woppaapaluba!”. Sanat jäi Zu-Pa! –cd:ltä ihan vaan esteettisistä syistä. Ja onhan se kiva suosia vinyylin ostajaa, vokalisti analysoi.
– Tosiaan, vinyylillähän sanat on mukana. Szklarska Poreballa on
suurin osa sanoista. EP:ltä (s/t 10”, 2002 toim. huom.) puuttuu. Eivät sanat ole varmaankaan kovin oleellinen asia meidän touhussa, Riku vielä taustoittaa tekstipolitiikka.

Zu-Pa!:n ilmestymisen aikoihin te haitte ohjaajaa Slonko –kappaleesta tehtävälle musiikkivideolle. Missä vaiheessa tämä projekti on? Onko ohjaaja löytynyt vai onko asia haudattu vähin äänin?
– Tää homma on jäänyt vähän jäihin, lyömäsoittaja myöntää.
– Muutamia yhteydenottoja on tullut – tosin kaikki ovat olleet vähän siihen suuntaan, että tekninen puoli hoituisi, mutta käsikirjoitus ei. Meillä taas ei ole oikein aikaa satsata videoon, niin tarkoitus olisi hoitaa homma niin, että meidän ei tarvitsisi laittaa tikkua ristiin. Levyn julkaisusta alkaa olla kohta vuosi, joten katsellaan nyt tuleeko tätä tehtyä.
Jos ei aikaa ole musiikkivideon tekoon, niin riittääkö sitä mihinkään muuhun Funin ohella? Rikun Echo Is Your Loven ja Teemun Electric Retardin lisäksi siis?
– Minulla on myös maailmankaikkeuden kovin bändi, the Mymmelins, Teemu hehkuttaa.
– Meikäläinenhän tosiaan soittaa myös tuossa Echo Is Your Lovessa rumpuja. Äskettäin perustettiin myös Brutalus, mikä soittaa sludgea kolmella kitaralla, kahdella bassolla ja kaksilla rummuilla, Riku jatkaa listaa.

On loppukevennyksen aika. Jos saisitte toimia valmentajana noiserock/postpunk-all stars-joukkueelle, niin keitä kuuluisi all stars -kentälliseen? Lajin saatte valita itse.
– Se olisi vitosdivarin jääkiekkojoukkue. Tad Doyle (mm. Tad) olisi maalivahti, Mike Watt (mm. The Minutemen) olisi puolustajana aina silloin harvoin, kun kaikki sen luut olisi ehjinä. Sonic Youthin tyypit vaan pörisisi siellä täällä, Bruce Loose (mm. Flipper) lojuisi aina vaihtopenkillä liian huumeissa pelaamaan, Steve Albini olisi sellainen hyökkääjä, joka vaan haastaa riitaa ja joutuu nyrkkirysyihin, jotka se aina häviää ja David Yow (mm. The Jesus Lizard) olisi juoppo valmentaja. Se hoitaisi sen homman silti paremmin kuin me, Teemu lopettaa Rikun jatkaessa vielä virtuaalijoukkueen kasaamista huoltoryhmän puolelle:
– Ian MacKaye (mm. Fugazi) on joukkueen huoltaja, joka tekee hyvät proteiinipirtelöt koko jengille. Sitä vaan vituttaa, kun Gibby Haynes (mm. Butthole Surfers) tulee aina heittämään LSD:tä sen pirtelöihin, vaikka se ei edes kuulu koko joukkueeseen. Ei taida raukkaparka tietää itsekään, mitä siellä jäähallilla tekee.