Kun kuutisen vuotta Endstandin haastattelua lehteemme odoteltiin, niin nyt sitä on saatavilla oikein kaksin kappalein. Tässä siis kakkososa lehdessä aloitettuun juttutuokioon.

Endstand tuskin esittelyjä kaipaa. Vuodesta 1996 Suomen ja Euroopan keikkalavoja kiertänyt yhtye on vuosien saatossa tullut varmasti kaikille tutuksi, mutta kuinka moni tietää, että bändin nimessä on germaaninen kalskahdus?

- Joeli katteli lätkän mm-kisoja, mitkä järjestettiin Saksassa silloin, ja siellä oli tulostaululla lopputulos, mikä oli endstand saksaks. Joeli sitä ehdotti, ja kun se näytti ihan englanninkieliseltä sanalta ja kuulosti hyvältä, niin päädyttiin siihen. Ei siinä mitään hirveen syvällistä tarkotusperää ole takana, mutta eipä oo tullu toista samannimistä vielä vastaan. Saksalaiset sitä nyt vielä ihmettelee, mutta saksalaiset nyt ihmettelee montaa muutakin asiaa…

Onko Endstand ollu aina itsestäänselvyys, vai onko ollu sellasia karikoita, ettei tiedä jaksaako enää…?

- Kyllä se aikalailla omalla painollaa on menny. Joskus on tullu semmosia lyhyitä turhautumisen hetkiä, kun asiat ei oo menny ihan sillee niinku olis itte toivonu. Mutta kyllä ne on sit ollu semmosii kolmen minuutin hetkiä, ettei koskaan oo ollu semmosta, että oltais vakavissaan harkittu, et oltais lopetettu. Kaikki tyypit ketä tässä bändissä on mukana, on edelleen niin innoissaan soittamisesta ja kaikesta mitä siihen liittyy, niin ei sitä vaan osaa lopettaa. Se on edelleen vaan niin siisti tunne, kun saa jotain uutta aikaseks, on se sitten uus biisi tai pääsee soittaa keikalle tai saa levyn aikaseks. Kyllä se vaan tuntuu edelleen niin hyvältä. Aika samat tarkotusperät tällä bändillä on kuin silloin kun alettiin soittamaan, vaikka tyypit vähän näyttää erilaiselta ja jotkut ajatukset on muuttunu, niin se lähtökohta on edelleen sama. Halutaan soittaa äänekästä musiikkia, mikä myös tuntuu jossain. Että siin on oikeasti tunnetta mukana.

Keskustellaanpas hivenen viimeisimmästä miehistönvaihdoksesta. Security Threatista tuttu Pekka soittaa nykyään kannuja, miten ja miksi päädyitte häneen?

- No, Pekka on hyvä rumpali! Viime vuoden puolella tultiin siihen… kaikki oli sitä mieltä, jopa vanha rumpali Henkka, ettei se vaan enää toimi. Että ei todellakaan ollu mitään riitaa, rupes vaan olee jotenki niin eri tavotteita bändin sisällä. Henkka sano itte, että se on vaa jarruna tässä ja halus siirtyä sivuun, että edelleen ollaan hyviä ystäviä. Me ei kuitenkaan oltu halukkaita lopettamaan bändiä, tuntu et vielä on paljon saavutettavaa ja paikkoja missä ei olla käyty. Pekka oli yksi vaihtoehdoista, tiedettiin ettei sillä ollu bändiä, kun Security Threat oli lopettanu, mutta vähän epäilytti kuinka kiireinen se on koulujuttujensa kanssa. Sit eräänä päivänä Mikan ja Joelin kanssa tässä samaisen pöydän ääressä mietittiin tilannetta, sit mä vaan ajattelin, että kai sitä voi Pekalle soittaa. Juteltiin siinä ensin niitä näitä vähän aikaa, ja sit mä kysyin, et ootko missään bändissä tällä hetkellä? No ei se ollu, ja kysyin sit et kiinnostaisko soittaa. Totta kai sitä kiinnosti, mut ei se varmaan siinäkään vaiheessa vielä tajunnu mihin bändiin sitä oltiin kysymässä… Sit se myöhemmin avautu, että oltiin vähän niinku esikuvia sille kun se hommista kiinnostu, et olihan se kuulemma tosi ihmeellistä, kun siihen bändiin sitten kysyttiin soittamaan. Mut onhan se tosi taitava rumpali, ja semmonen tyyppi, et kyl sen kans juttuun tulee. Ei siinä sit kauaa menny, kun se tuli koittaa, ja kyllähän se saatana toimi, heti ekoista treeneistä lähtien. Pekka sit toi rumpunsa tänne heti ekana viikonloppuna, ja siitä se sit lähti. Hirveen monia reenejä ei keretty vetämään ennen ekaa keikkaa, et olihan se tietty vähän hakemista mut koko ajan paranee. Ja nyt kun ollaan tehty uusia biisejä, niin helvetti, mitä rumputulta sieltä on tulossa!

Olin just kysymässä, et onko vaikuttanu…

- Kyllähän nykyään pystytään tekemään vähän teknisempää materiaalia. Henkka soitti vähän ”punkimmin”, ettei se ollu teknisesti niin taitavasti. Kyllähän siitä saattaa tulla vähän teknisempi ja hevimpi.

Mitä suunnitelmia on uuden levyn suhteen?

- Joulukuussa olis tarkotus mennä nauhottamaan uus levy. Nyt on hirvee into päällä, jotenki Mikalta on tullu biisejä ihan järjetöntä tahtia. Sillon päässään varmaan jo levyllinen biisejä, ei olla vaan hirveesti ehitty treenaamaan, et pari biisiä on ilman mua katottu. Et lauluja ei oo vielä yhessäkään biisissä, mut äkkiäkös ne rykäsee kasaan… Jotenkin on ihan uus into taas tässä bändissä, kun on jotain muutosta tapahtunu. Ja niin se on ollu aina. Silloin kun meille tuli kakkoskitaristi, niin saatiin sellanen uus sysäys siihen, ja silloin ku Henkka tuli bändiin, niin samallailla jotenkin innostu koko asiasta uudelleen.

Seuraavaks tulee sit uus laulaja?

- Toivottavasti, taso paranis ainakin. Mut siis kyllähän muutokset tekee hyvää. Ei ne välttämättä oo toivottavia, mut jos vaikeuksista pääsee siten yli, niin asiat maistuu taas paremmalta.

Mitä annettavaa teillä on vielä musiikillisessa mielessä?

- Kyllä mä luulen että aika paljonkin. Kun noita uusia biisejä kuuntelee, niisson sellanen saatanallinen raivo…

Ei oo semmosta junnaustilannetta syntyny?

- Silloin kun me tehtiin se Never Fall Into Silence, siin oli aika paljon sellasia kevyempiäkin biisejä. Onneks me ei lähetty siitä enää kevyemmälle linjalle. Kun tää nykytrendi on, et pitää olla niitä hirveitä puhtaita lauluja…

Et oo aatellu vetää?!?

- No en todellakaan! Mua vituttaa ne!

Rick Ta Lifekin vetää!

- Oikeesti!? Nykyään kaikki tää mitä Trustkill ja nää julkasee, se on niin saatanan ennalta-arvattavaa. Siin on saatananmoista tykitystä, tuplabasarit soi ja huudetaan niin saatanasti, ja sit kertsissä lauletaan puhtaasti ja kaikki on ihanaa. Se on jotenki niin selkee muotti, minkä mukaan nykyään pitää mennä. Kyllä täyyty olla vähän kiukkuakin musiikissa. Mä oon jotenkin tosi tyytyväinen tohon edelliseen levyyn, et se on ainakin raivokas, jos ei muuta.

Te ootte siellä tšekkiläisellä lafkalla, tuleeko tää seuraavakin levy sieltä?

- Ei.

Onko tää salaisuus?

- On.

Selvä.

- Tässä juuri levy-tyhiön vaihdosta ollaan puuhamassa.

Seuraava on Universalilla?

- Ei nyt sentään mikään majori, mutta on se isompi ku Day After.

Et paljasta nimiä?

- Ei kai tässä vielä oikein uskalla. Kyllä me ollaan suullisesti aika pitkälti sovittu asiat…

No ei tarvi kertoo… älä kerro…

- Ei siitä tiedä vielä oikein kukaan.

Joo, eiköhän tää ollu tässä…

- Syyn siihen, miksi me ollaan vaihtamassa levy-yhtiötä voin kyllä kertoo. Kun uus levy tulee, niin olis kiva, että ihmiset tietäis, että uus levy on tullu. Mielellään tekis haastatteluja ja kaikkee semmosta. Jos levy-yhtiö on tuolta Keski-Euroopasta, olis kiva että se media siellä myös huomais sen. Viime levyn tiimoilta mä tein ulkomaille varmaan jonku kolme viiva viis haastattelua. Vähän ammattimaisempaa panosta myös sen lev-yhtiön osalta toivois. Day Afteria kuitenki pyörittää yks tyyppi, ja sillon tosi kattava jakelu, se siis jakelee noita amerikkalaisia levy-yhtiöitä tonne Keski-Eurooppaan aika paljon, se vie niin paljon sen aikaa, ettei sillä oo niin paljon mahollisuutta sit panostaa tohon levy-yhtiöön. Se on mukava tyyppi, ja onhan se hyvin meijjän levyjä myyny, mut voishan noita myydä paremminkin (ja nauraa räkäisesti). Nyt kun tää Burning Bridges tuli, ja oli jotenki niin hyvä fiilis siitä levystä, et nyt lähtee!, mut sit jotenkin tuntu et oltiin jämähetty siihen samaan, missä oltiin sen edellisen levyn kanssa. Et kyl asioiden pitää mennä eteenpäin.

Miten te sitte päädyitte sinne ensisijassa, miksette esim. ite julkassu niitä levyjä?

- No ei meillä ollu Combat Rockin kanssa varaa maksaa meijän studioita. On Day After varmasti myyny enemmän levyjä, kuin me oltais Combat Rockin kanssa pystytty, et kyllä se nää kaks levyä on hoitanu ihan mallikkaasti. Mut nyt jotenki tuntuu siltä, että on aika mennä eteenpäin. Me oltiin tutustuttu siihen, kun me oltiin käyty Tsekeissä soittamassa, ja se oli kans diggaillu meitä ihan alusta saakka. Oiskohan se ollu 2001 kun soitettiin siellä Fluff Festissa, keikan jälkeen sit alettiin jutteleen, että se olis kiinnostunu ja siitä se jotenki lähti. Kyllähän se homma toimii, et sillä on selkee sapluuna. Mut sekään ei vielä tiedä meijän suunnitelmista.

Onneks se ei varmaan ymmärrä mitä me tässä puhutaan… ja tää lehtikin on varmaan pihalla vasta sit levyn jälkeen. Teillähän tuli se eka mcd tuolta Impressionilta, joka on Lifeforce nykyään… ?

- Aivan… niin tuli…

Ehkä tästä sitten alkaa spekulaatiot…

Syksyisenä, kylmänä torstai-iltana oli suunnaksi valittu ravintola Klubi, kun Endstandin uuden “Burning Bridges” -levyn julkkarikiertueen etapeista oli vuorossa Turku. Mukana reissussa keikoilla on maanmainio On A Solid Rock, ja Turussa lisäksi lämppäämässä paikallinen Ace In The Hole.
Turun pojat ekana lauteilla ja ihan mukavaa tuntui meno olevan, ainakin paikoitellen. Hardcoren, punkin ja nu-metallin välimaastossa seilaava orkesteri ei vain tuntunut tietävän aivan täysin mitä näistä kyseisistä tyyleistä haluaisi vetää. Soitto oli hyvää, mutta bändin laulajan hevanderimaiset kiljunnat eivät oikein välillä tippuneet meikäläiselle. Aineksia olisi varmasti parempaankin, en nyt kuitenkaan missään tapauksessa paskaksi sanoisi.

Seuraavana oli allekirjoittaneen suurin odotus, sillä taas hiukan aikaa oli kulunut kun On A Solid Rockin pojat oli viimeksi nähnyt lavalla. Aina energinen ja varmasti veivaava orkesteri veti biisi toisensa jälkeen Steal It Back -minin kipaleita. Kahdella kitaralla höystetty Solid Rock livesoitanto iski niin maan perkeleesti! Keikan kruunasi todellinen yllärikoveri toisen kitaristin Miikan ottaessa mikin haltuun ja siirtyessä laulaja Tumen seuraksi, alkoi muu bändi vetää Project-X:n legendaarista Straight Edge Revenge -kappaletta. Tanssijalkakin alkoi muutamalla paikallisella vipattaa ja pääsihän siitä kerran pari pyörähtämään. Hyvä meno ja hyvä keikka Solid Rockeilta jälleen kerran.

Illan päätähtenä olikin sitten tietysti Endstand, jonka viimeksi taisin nähdä SOIA:a ja MPB:ia lämmittelemässä. Jätkät aloittivat keikan varmasti, kuten aina ja muutaman Never Fall Into Silence -levyn veisun jälkeen alettiinkin tutkailemaan uutta materiaalia. Burning Bridges levyltä kuultiin mm kappaleet Never Good Enough, Remind Me ja Run Like Hell. Biiseissä kuului todella paljon kehitystä suuntaan ja toiseen, rauhallisempien fiilispohjaisten kohtien käyttöä kappaleissa ja toisaalta taas meno oli mitä raskaampi. Muutamat biisi sisälsivät oikein kunnon hevi-riffejäkin. Aina energinen Endstand veti keikan varmasti ja tiukasti, Jannen laulukin tuntuu jotenkin tiukemmalta.
Hyvä keikka, kolme bändiä illassa tuntui olevan oikein sopiva määrä sillä sen verran alkoi jo väsyttää, joka tapauksessa hyvä meininki ja hyvät bändit.