Rob & Che / Born From Pain

Born From Pain

Viime vuoden marraskuussa (2001) nähtiin Suomessa taas ulkomaan eläviä kun hollantilainen Born From Pain kävi vierailemassa parin keikan verran. Ilmeisesti bändi ei ollut kuitenkaan tarpeeksi kaukaa, kuten Atlantin takaa, koska jengiä oli vaivautunut keikkapaikoille vain murto-osa kesäiseen new jerseyläisbändiin verrattuna. Ennen toista keikkaansa Turussa bändiä jututti samperin tiukka toimituskunta Vedenpään johdolla. Papupadan ääreen oli saatu vokalisti Ché, basisti Rob ja hiljaisempi kaveri Stefan, joka soittaa kitaraa yhdessä bändin tuoreimman jäsenen Marijnin kanssa, viides lenkki on rumpali Wouter. Ihan alkajaisiksi ihmeteltiin äijien kanssa mistä mahtaa johtua bändin nopea nousu Euroopan hardcore eliittiin.

Ché: Mielestäni suurin syy siihen on se, että teemme todella kovasti töitä sen eteen. Uhraamme asioita sen hyväksi, jotta saavuttaisimme mitä haluamme.
Rob: Meillä on myös hyvä levy-yhtiö (Gangstyle Records) takanamme, joka tekee paljon meidän hyväksemme. Olemme kuvioissa nyt jo neljättä vuotta, ja soittaneet paljon keikkoja mm. Cold As Lifen kanssa. Olemme käyneet joka puolella Eurooppaa, Portugalissa, Italiassa ja Kreikassa, vain tehdäksemme nimeämme tunnetuksi. Meiltä on tullut ulos myös kaksi levyä, ja loppujen lopuksi tekemämme kova työ kantaa hedelmää ja ihmiset alkavat tuntea bändiämme. Uskon että ne ovat suurimat syyt… Luulen myös että yleisö pitää musiikistamme, eiväthän ne muuten välittäisi paskaakaan.

Sanoitte käyneenne mm. Kreikassa, joka ei heti tule mieleen puhuttaessa hardcoresta. Miltä scene näytti tällaisissa ei niin luonnollisissa hardcoremaissa?

Ché: Kreikkalainen scene on uskomaton!

Ihan totta?!

Rob: Metalli musiikki on siellä todella suosittua. Siellä se on suurin underground musiikkiscene, mutta sen rinnalla on myös iso hardcorescene, koska paljon metallin ystäviä käy myös hardcore keikoilla.
Stefan: Kreikassa meininki ei ole niin jakautunutta kuin muualla.
Rob: Aivan. Mutta siellä on paljon myös ”aitoja” hc kidejä, jotka diggaavat kaikenlaisia hardcorebändejä, jopa suomalaisia… He ovat kuitenkin jostain syystä jollain tapaa eristyksissä siellä, scene ei ole samanlainen kuin Suomessa tai Hollannissa, mutta suurissa kaupungeissa on hyvä meininki, Ateenassa soitimme kahdelle ja puolellesadalle ihmiselle ja kaikki meni ihan pähkinöiksi (”all went nuts”, vapaa suomennos. Toim.huom.). Portugalissa on ihan sama juttu.

Olen myös kuullut paljon hyvää Portugalista, että jengi on aika villiä siellä. Noh, takaisin teidän bändiin… Mitä itse asiassa haluatte sanoa sanoituksillanne, nehän ovat aika synkkiä?

Rob: Sanoitukset ovat kirjoitettu vertauskuvallisesti, niitä ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Monet tosiaan pitävät niitä death metal -henkisinä, mutta sitä ne eivät todellakaan ole, käytän ainoastaan paljon synkkiä kielikuvia. Punainen lanka kaikissa sanoituksissa on, että usko itseesi, vaadi itsellesi se mikä sinulle kuuluu. Niin kauan kuin uskot itseesi, voit saavuttaa mitä ikinä haluatkaan ja olla mikä ikinä tahdot. Et saa antaa polkea itseäsi lokaan, jos sinut isketään kanveesiin, nouse ylös ja tee itsesi eteen jotain. Niitä ei ole kirjoitettu sinne kirjaimellisesti, mutta on rivien välistä luettavissa.
Ché: Tämä tyyli sopii hyvin myös varsin metalliseen musiikkiimme.

Luin levyarvionne Value Of Strength -zinestä, ja tyyppi, jonka nimeä en nyt muista, aika suorasanaisesti haukkui bändiänne. Kyse taisi olla jostain muustakin kuin musiikista?

Rob: Luin itsekin saman jutun. Olemme tunteneet sen tyypin joskus aikoinaan, mutta hän on dropannut hardcoren ja kaiken muunkin, ja jostain syystä hänellä on jokin ongelma kanssamme. Se on henkilökohtaista, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa, hän vain haluaa saattaa meidät huonoon valoon. Mutta ketä kiinnostaa?! Tyyppi joka kirjoitti sen jutun on lehden päätoimittajan hyvä ystävä, ja olivat varmaan yhdessä päättäneet haukkua meitä. He ovat kaksi paikallista hyypiötä, joilla ei ole enää mitään tekemistä paikallisen scenen kanssa, he eivät ikinä käy keikoilla, ja yrittävät saada siihen hyvitystä meidän kustannuksella. Mutta ketä kiinostaa?!!
Ché: Ja se mitä he kirjoittivat, oli todella ala-arvoista. Isku vyön alle, niin sanoakseni.

Juttelimme ennen haastattelua laivamatkastanne Pohjanlahden ylitse. Soititte siis ennen tänne tuloanne myös Ruotsissa, miltä siellä näytti meininki. Ja kertokaa laivamatkasta jotain!

Ché: Okei, aloitetaan laivamatkasta. Se oli… intensiivinen, kaikin mahdollisin tavoin. Jengi joi drinksuja kuin viimeistä päivää, se oli outoa. Mutta sitten merellä pauhasi myös myrsky, se oli vielä intensiivisempää. Koko matkan oli todella huono sää, ja luulin jo kuolevani!
Rob: Olimme kuulleet paljon juttuja yölaivoilla tapahtuvista bileistä, mutta koska me tulimme päivälaivalla, myrskyä lukuun ottamatta siellä oli todella tylsää.
Ché: Mitä Ruotsin sceneen tulee, siitä on todella vaikea sanoa, koska soitimme siellä vain yhden keikan.
Rob: Senkin keikan soitimme American Nightmaren kanssa, joten paikalla oli paljon old school kidejä. Lisäksi muuttuneen kiertueaikataulun johdosta meidät buukattiin sille keikalle viime tingassa, joten emme olleet edes missään mainoksissa eikä meidän tulomme ollut yleisessä tiedossa. Siispä puolet noin 150 ihmisestä lähti pois kun aloimme soittamaan, koska aina kaikelle niin avomieliset old school diggarit eivät pitäneet saundistamme. En tiedä onko se tyypillistä ruotsalaiselle scenelle, ehkä ei, kenties siellä on myös ennakkoluulottomampia ihmisiä. Mutta jengiä oli aika paljon, joten siinä mielessä scene näytti elinvoimaiselta. Menemme takaisin maanantaina soittamaan toisen keikan, joten ehkä silloin asiat ovat paremmin.

Mitä muuta teette bändin ohella?

Stefan: Työskentelen tietokonefirmassa, rakentelen enimmäkseen kotisivuja ja muuta sellaista
Rob: Minä työskentelen samassa yrityksessä, mutta toimenkuvaani kuuluu pitää kursseja yrityksille, eli olen opettaja… Ei kyllä ihan heti uskoisi, mutta sitä minä teen elääkseni!
Ché: Minä olen bändin ainoa opiskelija, sekä lisäksi työskentelen osa-aikaisesti. Rob: Rumpali työskentelee autovuokraamossa, ja Marijn ajaa tupakkarekkaa ympäriinsä.
Ché: Ja mitä hardcoreen tulee, Robin kanssa järjestämme kotikulmillamme keikkoja kerran kuussa.

Miten aikanaan päädyitte hardcoren pariin?

Ché: Olen aina kuunnellut normaalista poikkeavaa musiikkia. Aluksi kuuntelin metallia, mutta kun 15 -vuotiaana sattumalta näin Sick Of It Allin, olin aivan ihmeissäni, että ei saatana, ja tajusin että tämä on mun juttu. Siitä lähtien aloin käydä keikoilla, ja siten jouduin mukaan kuvioihin.
Rob: Jouduin myös mukaan metallin kautta. 80-luvulla kuuntelin trashiä ja muuta heviä, Slayeriä, Anthraxia, Metallicaa ynnä muuta. Niillä äijillä oli yllään hardcorebändien paitoja, joten päätin ottaa myös niistä bändeistä selvää, ja yhtäkkiä kuuntelin Misfitsejä, GBHta sun muita, ja pidin valtavasti kuulemastani. Sitä päivästä lähtien myin pois melkein kaikki metallialbumini ja ostin tilalle hardcorelevyjä, joka näin jälkikäteen kaduttaa vietävästi, sillä olen joutunut ostamaan ne kaikki levyt uudestaan takaisin! Ja samaa olen kuullut useilta muiltakin hardcore kideiltä.

Been there, done that!

Rob: Aivan! Siitä on nyt neljätoista vuotta aikaa, joten olen muita bändin jäseniä paljon varttuneempi, vanha pieru jo!
Stefan: Siellä missä vartuin, kuunneltiin paljon rankkaa musiikkia, jotenkin vain jouduin myös tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, ja siten pääsin touhuun sisälle.

Asutteko sitten kaikki samalla alueella, olin jostain lukevinani että jotkut joutuu ajamaan bänditreeneihin monta tuntia?

Rob: Me kolme asumme samassa kaupungissa, muut asuvat noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä, Wouter De Hoegissa ja Marijn, vanha roudarimme ja kuskimme, joka korvasi edellisen kitaristimme reilu vuosi sitten, Amsterdamissa. He ovat loistokavereita, he ajavat tänne jokaisiin treeneihin ja kaikille keikoille, eikä se ole heille mikään ongelma. Hollantihan on muutenkin varsin pieni maa, pohjoisesta etelään ajaa noin neljässä tunnissa, joten parin tunnin ajomatka ei ole suurikaan este.

Jotkuthan teidän bändistä oli osallisina myös orkesterissa Feeding The Fire, eikö?

Rob: Kyllä, minä ja rumpalimme…

Sehän oli poliittisesti aika vahvasti vasemmalle kallistunut orkesteri, ja olen kuullut että nykyäänkin…

Rob: Me (Born From Pain) emme ole poliittinen bändi millään lailla. Mutta ainakin mitä itseeni tulee, minulla on yhä vasemmistolainen lähestymistapa asioihin, mutta se on nykyään paljon realistisempi kun on tullut lisää ikää. Nuorempana romantisoin koko homman, nyt tajuan ettei vallankumousta tule ikinä tapahtumaan, tai ainakin se tulee olemaan hyvin vaikeaa. Ajattelen yhä hieman vasemmistolaisesti, koska olen useasta asiasta edelleen samaa mieltä, mutta toisaalta en myöskään usko enää moneen asiaan mihin aikaisemmin. Aikoinaan kun koko scene oli täysin poliittinen, siihen oli helppo mennä mukaan. Alettiin boikotoimaan kaikkea ja muuta paskaa, mutta kun pari vuotta oli kulunut, huomasin etteivät asiat etene niin. Joten nykyään lähestyn asioita hieman eri suunnasta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisin luopunut kaikista aatteistani.

Kun Marijn liittyi bändiinne, oli paljon puhetta siitä ettei hän ollut kovinkaan suosittu tietyissä piireissä johtuen hänen aika räväköistä mielipiteistään Standard -yhtyeensä ajoilta, ja saitte…

Rob: …aika paljon paskaa niskaamme, koska hän ei ajatellut vasemmistolaisesti niin kuin muut? Kyllä! Mutta asiahan on niin, että Marijn kirjoitti ne sanoitukset kun hän oli paljon nuorempi. Hän on kehittynyt ja nykyisin hänkin näkee asiat hieman eri valossa. Ihmiset pitävät häntä ehkä oikeistolaisena ja fasistina, mutta sitä hän ei todellakaan ole, hän on täysin kaikkea sellaista toimintaa vastaan. En ole hänen kanssaan samaa mieltä tietyistä ulkomaalaiskysymyksistä, mutta hän ei myöskään lähesty näitä asioita kuten natsit tai muut oikeistolaiset. Se on ajattelutapa, jonka hän omaksui liikkuessaan tietyissä piireissä Standardin aikoihin, eikä hän ikinä tullut ajatelleeksi asioita toiselta kannalta.
Ché: Viittaat tässä nyt ilmeisesti erityisesti biisiin Ungrateful, eikö? Hän ei kirjoittanut sitä biisiä yleistämismielessä, vaan hän tunsi joitain yksilöitä joista sanat kertoo.
Rob: Kyllä, se oli enemmänkin henkilökohtaisella tasolla. Saimme tosiaan kuulla siitä aika paljon paskaa, mutta ketä kiinnostaa? Tiedämme, että Marijn on avoin ja vilpitön ihminen jolla on hyvä sydän, joten en välitä niistä puheista hittojakaan. Jos ihmiset eivät halua antaa hänelle mahdollisuutta, painukoot helvettiin. Mutta sen verran täytyy vielä sanoa, että aluksi asia oli enemmän tapetilla ja saimme paskaa niskaamme, mutta pikkuhiljaa juttu kuihtui, eikä se ole enää mikään ongelma.

Hollannissa tuntuu olevan nykyään enimmäkseen old school hardcore ja oi! kovassa huudossa. Kun kuulin Born From Painia ensimmäisen kerran, ajattelin että taas yksi metalcore bändi Belgiasta, joten olin aika yllättynyt kun kuulin että olettekin Hollanista…

Ché: Niin…?

Mitäköhän olinkaan kysymässä… (tässä vaiheessa Dahlin mietintäkarva saa koko remmin remahtamaan nauruun, kunnes toimittaja saa taas ajatuksensa kasaan) Oliko vaikeuksia saada homma toimimaan Hollannissa?

Rob: Kyllä aluksi oli vaikeuksia. Silloin kun aloitimme, kuten sanoit, Hollannissa oli paljon old school bändejä.
Ché: Ja eri scenien välillä oli suuri jakautuminen…
Rob: No jaa, siihen aikaan ei ollut metalli vaikutteista sceneä Hollannissa juuri lainkaan, ainoastaan pari bändiä. Julkaistuamme pari levyä ja soittamalla paljon keikkoja meistä on tullut tunnetumpia Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa, ja luulenpa, että olemme siten avanneet joitain ovia hollantilaiselle metalcorelle. Kuten sanoit, meillä on old school kamaa niin kuin esimerkiksi Backfire!, Right Direction ja Reaching Forward, ja sitten oi! -vaikutteisia bändejä kuten Squalor, Discipline ja Tech-9. Meillä ei ikinä aikaisemmin ollut sellaista bändiä, joka olisi tuonut musiikissaan paljon metallivaikutteita esille, me olimme ensimmäinen bändi, joka otti sen enemmän tosissaan. Vuosien saatossa useat kidit ovat päässeet sisälle musiikkiimme, ja nykyään kun soitamme keikalla, paikalla on metalcoren ystävien lisäksi paljon myös old schooli ja oi! diggareita, mikä on mielestäni todella hyvä asia.

Joten olette tehneet paljon hyvää työtä scenen eteen tuomalla ihmisiä takaisin yhteen?

Ché: Kyllä, luulen niin, nimenomaan Hollannissa. Mutta se johtuu myös siitä, että voimme soittaa minkä bändin kanssa tahansa, olemme hyvin avoimia kaikelle.
Rob: Minäkään en ole ikinä ollut oi! -vaikutteisen hardcoren suurimpia ystäviä, mutta esimerkiksi Discipline on loistava live bändi, aivan kuten Tech-9. Homman idea on siinä, että me käymme old school keikoilla katsomassa bändejä, ja he käyvät vuorostaan meidän keikoillamme. Toisaalta muissa maissa, kuten esimerkiksi Belgiassa jonka äsken mainitsit, mistä nämä kaikki metalcore bändit ovat lähtöisin, heidän koko scenensä on paskana ja todella kuollut. Kukaan ei välitä pätkääkään, heitä kiinnostaa vain millaisia vaateita pidät päälläsi. He ovat paljon kiinnostuneempia imagostaan kuin siitä, että saisivat scenen taas toimimaan, siksi siellä on niin paljon tappeluita sun muuta paskaa. He alkavat pikkuhiljaa päästä takaisin jaloilleen, mutta Hollannin scene on silti paljon parempi kuin Belgiassa, se on paljon yhtenäisempi.

Noh, olette olleet Suomessa nyt pari päivää. Mitä mieltä olette suomalaisesta scenestä, ja yleensä meiningistä? Kuulin, että osa joutui tappeluun eilen ja jotain taisi onnistaa myös naisten kanssa?

Rob: Hahaha, ei laiteta sitä siihen!!
Ché: ??

Lehti tulee olemaan suomeksi, joten ihmissuhteenne eivät tule olemaan vaarassa.

Rob: Hyvä! Kerronpa teille silti yhden asian: Meillä oli naisia, mutta kukaan ei päässyt pukille, joten ei syytä huoleen!!

Kuulimme kyllä jotain ihan muuta!

Rob: Se on ihan okei…
Stefan: Unohtakaa koko juttu!

Sinäkö olit sitten päästä polkasemaan?

Ché: Eijeijei, minulla oli kyllä mahdollisuus, mutta ei kiinnostanut.
Rob: Hän olisi päässyt hommiin kahden naisen kanssa!

Mutta ei tahtonut, outoa! Mikä sinussa on vikana, mies?

Rob: Olemme ihmetelleet ihan samaa!
Ché: Tiedän olisi pitänyt olla paikalla…
Rob: Mutta oikeasti, Suomi on ollut tähän mennessä erinomainen. Eilen keikalla Helsingissä oli todella hauskaa ja keikan jälkeen jatkoimme meininkiä kuuteen asti aamulla, joten oli todella siistiä.

Tänään jatketaan sitten kahteentoista aamulla, eikö?

Rob: Meidän pitäisi olla kyllä lautalla jo kahdeltatoista, mutta mikä ettei! Toivomme näkevämme tänään myös lisää suomalaista sceneä, odotan todella innolla näkeväni pari bändiä, kuten 7th Legionan ja Down My Throatin toistamiseen. Olin todella yllättynyt, kun näin eilen kidien osaavan biisien sanat ulkoa ja laulavan mukana. Ja olen todella iloinen kun voimme tulla tänne takaisin kunhan saamme uuden levymme pihalle ensi vuonna. (siis tänä vuonna 2002. toim.huom.)
Stefan: Kesällä!
Rob: Niin, kesällä todellakin! Teidän mielestänne täällä ei ole varmaan yhtään kylmä, koska olette tottuneet tällaiseen. Ei täällä nyt ihan hullun kylmä ole, Hollannissa voi joskus olla ehkä vähän kylmempääkin, mutta viime vuosina talvetkin ovat olleet aika lämpimiä, ilmasto on ihan pilalla. Meille täällä on kyllä vähän liian viileä, teillä kun on nämä tuulet ja kaikki…
Ché: Mitä taas sceneen tulee, mielestäni teillä on täällä erinomainen meininki ja paljon ystävällisiä ihmisiä.
Rob: Pidän paljon myös bändeistä jotka ovat olleet Hollannissakin soittamassa, kuten Morning After, Bolt ja Down My Throat, skandinaavisista maista Suomessa on ehdottomasti paras meininki.

Luulenpa että jäljellä on enää yksi kysymys, jonka juuri keksin. Eli mitä tapahtui Full Court Pressille, joiden piti olla mukana tällä kiertueella?

Rob: He ovat kuolleet…

?????

Rob: Hahaha!!
Ché: He putosivat veneestä.

Okei, sillä lailla! Kiitos!