The Bleedout
Tämä karhukopla on nuoresta iästään huolimatta pusannut jo kaksi demonstraatiota ja se hetki, kun pennuista kasvaa aikuisia tappajia on aivan käsin kosketeltavissa. Metallista hardcorea viäntävä The Bleedout on myös Ääni ja Vimma -kandidaatti, eli eiköhän tästäkin koplasta tulla vielä kuulemaan. Antaa kioskinpitäjä Juha Lahden turista orkesteristaan hieman lisää.
Alkuun nopea esittely, eli mistäs sitä oikein tullaan ja ketkä tulevat?
Joonas Suomaan (Laulu, 17v), Arno Mellerin (Kitara, 18v), Juha Lahden (Rummut, 17v) ja Taneli Kaalikosken (Basso, 17v) summana The Bleedout iskee itä-Helsingistä ja ydinkeskustasta: Herttoniemi, Sörnäinen, Kruununhaka.
Jäsenistön menneet, nykyiset ja tulevat projektit?
Tämä on kaikkien muiden paitsi basistimme ensimmäinen projekti. Basistimme on soittanut muutamissa bändeissä. Tulevia projekteja ei kellään ole kiikarissa.
Orkesterin historia lyhyesti. Koska, miksi ja milloin?
Aloiteltiin siinä varmaan -04 keväällä ex-kitaristimme kanssa soittelemaan ihan vain ajankuluksi tuolla Kauniaisten seurakunnan nuorisotiloissa, missä treenikämppämme muuten sijaitsee edelleen. Kitaristimme saapui kuvioihin ja Metallicaa aloitettiin lainailemaan. Siinä sitten laulaja ilmaantui ja basisti hommattiin. Tässä vaiheessa junnattiin paikoillamme, heitettiin basisti helvettiin ja hommattiin uusi tilalle. Näin sitten Opethia lainailtiin hetki ja tehtiin ihan oma rallikin, tästä eteenpäin omia biisejä on syntynyt enemmänkin.
Miten kuvailisitte The Bleedoutin musiikillista ulosantia? Onko tyylilajin valinta ollut tietoinen vai sattuman kauppaa?
Ööh, no metalliahan me haluttiin ihan alusta asti soittaa. Nyt kun sitten ollaan kehitytty on meitä nimitetty viimeisen demoarvioinnin yhteydessä HCS:n sivuilla deathcore-bändiksi, mistä kyllä pidämme.
Mistä saatte vaikutteenne ja toisaalta miten pyritte erottumaan?
Vaikutteinamme on ollut Opeth-tyylinen musiikki jo kauan, tosin kummallakaan demolla ei oikeastaan sitä kuule. Äänittämättömistä biiseistä kyllä Opethin vaikutus paistaa läpi kuin keltainen mustalta pohjalta. Tietenkin hardcore, thrash ja metalli ylipäätänsä on myös vaikutteenamme. Pyrimme nimenomaan erottumaan melodisilla riffeillä, balladimaisilla väliosilla, joita nimenomaan äänittämättömissä ralleissa on.
Mitä yhtyeenne edustaa lyriikallisesti? Mistä sanoitukset kertovat?
Näin mitä rumpalina voin sanoituksista sanoa on, että sanoituksemme ovat aina sieltä emotionaalisuudesta aina sinne maailmanpahuuteen saakka.
Millaisena näette orkesterin tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?
Orkesterin tulevaisuus tällä hetkellä näyttää erittäin valoisalta. Tavoitteenamme on saada levytyssopimus ja päästä soittamaan suuremmille yleisöille.
Areena, jolle The Bleedout haluaisi nousta?
Ei nyt sentään heitetä ihan ranttaliksi, sanotaan että Tavastia ois vitun hieno.
Miten näette kotikaupunkinne musiikkielämän? Elää ja kehittyy vai kuolee ja kuihtuu?
Helsingin metal/hardcore-skene on kovassa nousussa, bändit tulevat taitavimmiksi ja suuremmiksi päivä päivältä. Voisimme ehkä kiittää MySpacea tästä. Jätkät tekee vitun kovaa duunia, puskee omakustanteita ulos vaikka millä mitalla. Nostan hattua kaikille meille!
Entäs koko Suomen musiikillinen kenttä?
Nousussa, onneksi.
Kiteyttäkää The Bleedout yhteen lauseeseen?
Karhun pentu, jos siitä ei tehdä mattoa siitä kasvaa tappaja.
Sana on vapaa (mainostusta, vittuilua…)?
No käykää nyt [url=http://www.myspace.com/thebleedout]MySpace.com/thebleedout[/url] kuuntelemassa, siellä taitaapi olla neljä biisiä kuunneltavana, siis kaksi rallia demoa kohden. Ja tietenkin, jos joku teistä tuolla Tampereen seudulla diggailee, niin kannattaa YO-talolle tulla tuossa 19.4.07.
Bändi osallistuu myös Ääni ja Vimma bändikatselmukseen, katsotaan miten tänä vuonna käy.