Aihearkisto: Bändiprofiilit

Process:pain

Jos musiikkityyli on melodinen deathmetalcore, niin mitä se käytännössä tarkoittaa? Onko kyseessä siloiteltua death metallia vai raskaammalla kädellä veivattua melometallia? Ehkäpä vaasalainen process:pain tietää.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi)?

– Process:pain on perustettu kesällä vuonna 2006 Vaasassa Laurin (kitara), Teemun (rummut) ja Tonin (kitara) toimesta. Oli muutama raakile omaa matskua ja kourallinen covereita. Näitä edellämainittuja pyöriteltiin kolmen koplalla loppukesä, kunnes Teemu Björni tuli bassoa soittamaan ja syksyllä Jan-Erik Niemi tuli rääkkäämään äänihuulia. 2007 syksyllä oli käsissä viisi kokonaista kappaletta, jonka voimin päätettiin lähteä niitä äänittämään. Lauri laittoi kitaran koteloon ja jatkoi bändissä graafisella puolella. Muutama viikko ennen studiota Sami Sandberg liittyi orkesteriin ja tällä porukalla se levy sitten äänitettiin. ”The Beginning” -levy saatiinkin ulos marraskuussa ja se piti sisällään neljä kappaletta. Pian tämän jälkeen Teemu Björni lopetti soittamisen ja tämän paikan lunasti Mikko Keränen. Tällä kokoonpanolla ollaankin sitten menty tähän asti. Ollaan soitettu muutamat keikat esim. Vaasassa, Kauhajoella ja Turussa. Maaliskuussa äänitettiin neljä uutta kappaletta, jotka odottavat vielä julkaisua.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Energiaa löytyy. Tavoite on saada biisit kuulostamaan samalta kuin levyllä. Ääh. Tule Perkele itse toteamaan.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Vaikutteita on ammennettu varmaankin lähes kaikesta, mitä omassa soittimessa on pyörinyt. Joku voi haukkua musiikkiamme perus jenkkimetalliksi, mutta emme itse täysin tätä allekirjoita. Puhtaat ollaan jätetty suosiolla pois jne.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Kitaroilla on tähän asti tehty pohjat ja rungot. Siinä sitten jokainen tekee oman osansa sovittamalla oman instrumentin kappaleeseen ja mahdollisesti lisää uuden jutun. Lyyrikoista löytyy Jan-Erikin, Tonin ja Teemu B:n sanoituksia ja olemme saaneet myös ulkoista apua, kuten uusimmista kappaleista kolme on sanoittanut Denis Hautaniemi.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Varsinaista sanomaa ei lyriikoilla ole. Jokaisen kappaleen sanoilla on pointti, mutta aiheita on laidasta laitaan.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

– Päätavoite on soittaa heavya, pitää hauskaa ja ulkomailla olisi mahtava käydä veivaamassa.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Viisi soittajaa ja viisi eri vastausta tähän. Ei pysty sanomaan vain sitä yhtä.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Jaa’a. Spinefarm nyt tulee ensimmäisenä mieleen, mutta onhan noita.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Potentiaali korkea ja samaten innostus. Itsekustannus rajoittaa paljon musiikin levitystä.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– Ei pyydellä mitään anteeksi!

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Tulemme keikalle minne meitä vaan pyydät. Levyn poisto ym. osoitteessa www.processpain.com ja musaa/keikkoja www.myspace.com/processpain.

Cavus

Tuhon siemenet on kylvetty Suomi-neidon kupeille melkoisen tiheään, sillä routainen äiti maa versoo äärimetallista aluskasvustoaan aina kiireestä kantapäähän. Nyt tarkastelun alla on tauti nimeltä Cavus, joka on saanut alkunsa jalkapohjasta, mutta tartuttaa mustan kuolemansa jokaiseen ruumiinosaan, joka sen tielle osuu.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?).

– Kitaristimme J.K ja rumpalimme T.T.T päätyivät erinnäisten hermomyrkkyjen vaikutusten alaisina tekemään musiikkia kahdestaan. Ajankohtana oli vuosien 2007 ja 2008 välimaasto, ja paikkana Porvoo. Joitakin treeninauhoja kuulleena joukkoon liittyi W hoitamaan vokaaleja ja pian sen jälkeen liittyi myös A.R.G bassoon. Jo aikaisista nauhoituksista paistoi sellainen lävitsetunkeva rujous että se niinsanotusti houkutteli kärpäset ruumiille.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Rumaa ja raskasta black metalia, missä basso pörisee ja sylki lentää.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Vaikutteet vaihtelevat tietysti yksilöllisesti, mutta väittäisin, että tietyt primitiiviset vaistot ohjaavat pitkälti monia yhtyeen kollektiivisiä tekemisiä. Ihmisen luoma maailma on sairas ja mätä, emmekä voi olla huomaamatta sen kauneutta. Reagoimme vaistomaiseti ulkopuolisiin ärsykkeisiin, eläimiä kuin olemme. Massasta erottaminen tapahtuu helpoiten ihan vain yhtyettä kuuntelemalla. Emme ole keksimässä pyörää uudestaan mutta ammennamme materiaaliamme tavoin joka eroaa joiltakin osin monesta muusta yhtyeestä.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Useimmat kappalerakenteet syntyvät yhtyeen luolastossa kitaristin ja rumpalin hellän telminnän tuloksena. Näiden luiden ympärille sitten jokainen antaa palan lihastaan kunnes olento koetaan valmiiksi.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Olemme indiviidejä, jotka toteuttavat vapauttaan niin teistisen satanismin kuin moraalivapaudenkin kautta. Emme tue järjestäytynyttä uskontoa tai yksittäistä filosofiaa, joten emme voi näinkään myös ylläpitää mitään yksittäistä yhteistä sanomaa. Lyriikkamme tukevat tätä vapautta vahvistaen samalla musikaalista puolta, luomalla jokaiselle kappaleelle ikäänkuin oman maailmansa ja motiivinsa. Motiiveina toimivat niin henkinen sorto kuin fyysinen voima, yksilön vapaus, jumaluus kuin alistetun katsekkin.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

– Tulevaisuutta ei osaa povata kukaan, mutta jatkamme tietysti runnomistamme niin kauan kuin mahdollista. Etsimme tällä hetkellä virallista jakelijaa jo valmistuneelle EP:lle, ja suunnitteilla on myös vinyylisplitti erään kotimaisen yhtyeen kanssa. Neuvottelemme myös erinnäisistä live-esiintymisistä sekä kotimaassa että ulkomailla, joten aika näyttää minne suunta vie!

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Albumi olisi tietenkin oma albumi, sillä mikä olisi parempaa ihasteltavaa kuin omin käsin tehty työ? Jokainen tietysti halajaa oman suosikkilevynsä puikkoihin, mutta ei saa sortua liikaa idoleiden palvontaan vaan pitää pyrkiä nousemaan niiden yläpuolelle. Luulen kuitenkin, että monet black- ja death metalin klassikkolevyt olisivat päällimmäisenä listalla, jos näitä kredittejä olettaisiin mielikuvituksellisesti haalimaan.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Sovimme levy-yhtiölle, joka antaa meidän tehdä sitä, mitä me osaamme parhaiten ja pitää huolen omista asioistaan. Emme vaadi paljoa, mutta se mikä luvataan on hoidettava silloin, kun on luvattu; emme katsele paskanjauhantaa päivää pidempään. Rehellinen, osaava ja artistejaan ymmärtävä yhtiö on varmasti jokaisen yhtyeen kriteerilistalla.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Levytyssopimus solmitaan yleensä jos kyseisellä orkesterilla on yhtiön mielestä tarpeaksi iso kaupallinen potenttiaali. Meidän kaupallinen potenttiaali lepää pitkälti tuotoksiemme varassa, joten jos kuuntelijat pitävät niistä, niin he ovat sen sopimuksen meille ansainneet, emme me. Me vain toteutamme mielihalujamme ja luomme taidettamme.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– ”Pahuus pursuaa heidän sisimmästään, heidän sydämensä on tulvillaan juonia.” Ps. 73:7

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Kiitämme mielenkiinnostanne Cavusta kohtaan, lähetämme vastapalveluksena kuolleen rotan postiluukkuunne.

www.myspace.com/cavusmusic

Highway Burns

Joensuulainen Highway Burns kärhämöi Kaustisilla kännissä kantria soittaen.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

Tuukka (kitara-laulu): Homma lähti siitä, kun 2005 muutin Joensuuhun ja nykyisin Sweepin’ Tonesissa soittavan Rossin Jukan kanssa löydettiin yhteinen innostus countryyn. Alettiin yhdessä jamittelemaan oikeaa countrya ja sitten tätä punkahtavaa countrya, mitä esimerkiksi Mike Ness ja Eddie Spaghetti on soololevyillään tehneet. Sitten kysyttiin vanhalta kaverilta Rautiaisen Eemeliltä, että tuleeko mukaan soittamaan ja että ottaako se basson vai rummut. Hän päätyi rumpuihin ja lähdettiin Siilaisen punkkitreenikselle pitämään lökäsessareita. Tarvittiin vielä basistia, joten pyydettiin Lucky Bastardsissa Jukan kanssa soittanutta Sorsan Mikkoa mukaan. Vuoden päästä Jukka muutti Helsinkiin, eikä me edes silloin mikään bändi oltu, soiteltiin vaan kun siltä tuntui. Jukka kuitenkin puhui Tanskasen Jannen paikkaamaan Jukkaa tai Janne puhui itsensä mukaan, en nyt muista miten se meni, mutta siitä ei kauaa mennyt, kun minä ostin akustisen kitaran, Janne toi treenikselle sähkiksen sijaan maniskan ja huuliharpun ja Mikko hommasi läskärin. Sitten alkoi biisejäkin tehdä mieli vääntää, ja kun jotain tuntui puuttuvan, pyysin silloisen työkaverini Elina Nenosen toiseksi laulajaksi. Kun Elina tuli mukaan, olikin meillä ekaan keikkaan vain pari viikkoa aikaa. Se oli Wanhassa Jokelassa ja tupa oli täynnä. Silloin Highway Burns oikeastaan vasta todella syntyi, se oli marraskuuta 2007.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

T: Se on semmoinen monen tekijän summa. Countrysta se lähtee, mutta matkan varrella muodostuu Highway Burnsin kuuloiseksi. Toisen mielestä se on punkkia, toiselle silkkaa folkia ja mulle se on vinksahtanutta countrya. Se kuulostaa meiltä, ei tähän oikein muuta voi sanoa.

Eemeli (rummut): Sanoisin, että paikoitellen hapuilevaa, mutta tanakkaa humppapoljentoa pienessä nousuhumalassa.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

E: Vaikutteet tulevat varmaan vähän joka suunnalta. Folkista punkkiin, mutta kaikki saavat tuoda omaa maustettaan bändin musiikkiin. Countrystahan tämä koko idea lähti, niin kärjistetysti voisi kai sanoa, että cashit, dylanit ja supersuckersit on kuunneltu. Se, miten se ”erottuu” massasta, on varmaan Tanskasen soittimet ja Elinan ja Tuukan vuoropuhelulaulu.

T: Me kaikki kuunnellaan ihan todella paljon musiikkia ja ainakin mä miellän itseni ensisijaisesti musiikin kuluttajaksi. Joskus joitakin juttuja ihan tietoisesti fiilistelee, mutta joskus jotkut jutut tarttuvat ilman, että niitä sen kummemmin pohtii. Ei me koskaan olla vaikutteista puhuttu, joten sinänsä mun omilla vaikutteillakaan ei ihan hirveästi ole merkitystä: kun mä tuon uuden biisin treenikselle niin siitä muodostuu joka tapauksessa meidän kuuloinen mikä on vain hyvä asia. Varmasti siellä on kuultavissa kaikkia meidän vaikutteita punkrockista countryyn, mutta en mä aivan vastaavanlaiseen musiikkiin ole vielä törmännyt. Ainakaan Suomesta ei ihan hulluna löydy akustisella kitaralla, steelillä, maniskalla, huuliharpulla ja läskibassolla höystettyä kohkausta muualta kuin jostain Kaustisilta.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

T: Ensin jostakin tulee mulle idea, että tästä jutusta olisi hauska tehdä biisi. Se on yleensä joku ihan todella pieni ja hemmetin tyhmä juttu, jolle mä itsekseni tovin hykertelen. Sitten mä sitä räplään kotona kitaran kanssa ja jos se tuntuu natsaavan, niin mä vien sen treenikselle, eikä muut näe siinä mitään hauskaa. Jos kuitenkin muut siitä innostuu, mitä ei todellakaan aina tapahdu, me aletaan vaan soittamaan sitä kunnes se on tikissä. Aika vähän me toisiamme ohjeistamme, että sä voisit soittaa tuossa noin ja sä tuossa näin: paljon annetaan toisillemme tilaa tehdä niin kuin parhaaksi näkee.

E: Tähän mennessä homma on toiminut siten, että kun pohja on ollut hyvä, niin ei sitä olla paljon muuteltu. Pyritty vain tekemään omalla tavalla ja oman näköiseksi.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

T: Koko touhu lähti siitä, että halusin tehdä biisejä mahdollisimman perinteisistä country-teemoista. Ja niitähän on viina, naiset ja kotiseuturakkaus. No tappelu myös, mutta siitä ei olla vielä biisiä tehty. Ja lopulta olen huomannut, että alkoholi ja baarielämä ovat aiheina aika hauskoja. Niihin kiteytyy niin paljon iloja ja suruja, että kyllä se on melkoinen runsauden sarvi. Ja varsinkin, kun olin enemmän baarissa töissä, tuli nähtyä jos vaikka minkälaisia ihmiskohtaloita. Että tavallaan nämä ovat kertomuksia tavallisista ihmisistä ja tavallisesta elämästä: arjen romantiikkaa ja kieroutunutta huumoria.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

E: Niin kauan tehdään kuin on hauskaa. Henkilökohtaisesti ajattelen siten, että jos bändi joskus lopettaa, niin voi hyvillä mielin katsella taaksepäin ja olla tyytyväinen siihen, mitäs sai aikaan.

T: Jos nyt parempia biisejä opittaisiin tekemään ja paremmin soittamaan sekä saataisiin tehdä riittävästi viihdyttäviä keikkoja, niin eikös siinä ole tavoitetta ihan riittämiin.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin
mikä tuo albumi olisi ja miksi?

E: Sen verran vaikea kysymys, että ei tuohon ainakaan minulta saa vastausta.

T: Mä en mitään toisten tekemää levyä edes nimiini haluaisi, ja kun ei meidän kuuloista musaa ole muualta löytynyt niin ei tähän voi mitään sanoa. Jos nyt kuitenkin joku nostetaan, niin sanotaan vaikka että Ryan Adamsin Cold Roses on aika törkeen kova levy. Miekkonen puski samana vuonna kolme levyä, joista yhtenä tämän tuplalevyn. 29 oli ok, loput pelkkää huippua. Huhhuh!

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

T: Monella pienlevy-yhtiöllä on ihan hyvä meininki, mutta vaikea meidän musaa on useimpien niiden menoon istuttaa. Isoista nyt ei tarvitse edes keskustella, tuskin tätä musaa tullaan Voicella soittamaan.

E: Se olisi sitten varmaan joku ”We’re drunk and we’re trying to play country Records”…

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

E: Meidän biisejä on helppo hoilata mukana.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

E: ”Miten tää biisi menee?”

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

T: Ei kai tähän muuta voi sanoa kuin suositella jengiä käymään keikoilla ja suhtautumaan musiikkiin varauksettomasti.

E: Ja kiitokset kaikille, jotka jaksavat kuunnella.

www.myspace.com/highwayburns

Disease of the Nation

Ei lopu hevi Suomesta ainakaan soittamalla. On kuitenkin mukava huomata, että kaiken sen b-luokan tilulilun ja summajaujaun keskellä kasvaa myös rikkaruohoja, jotka eivät yksinkertaisesti suostu taipumaan markkinamiesten aivottomille aivoituksille. Disease of the Nation on yksi näistä suomihevin valopilkuista, joten olikin paikallaan kysellä hieman Migen ja Kaikan iloista ja suruista.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

– Lappeenrantalaiseen Disease of the Nation -orkesteriin kuuluu Mikko ”Mige” Knuutila; laulu/kitara, Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki; kitara, Juha-Matti ”Boltzi” Kangasmäki; basso ja Jimmy ”Timppa” Salmi; rummut. Kielisoittajien yhteinen soittohistoria ulottuu jo vuoteen 1998, jolloin ensimmäinen bändi perustettiin, mutta DotN sai syntynsä nimen ja rumpalinvaihdoksen myötä vuonna 2006. Uusin jäsen on rumpali Timppa, joka hyppäsi völjyyn 2009 vuoden alussa.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Kuvittele, että vieroitushoidosta juuri päässyt ikikrapulainen siitosori päästetään kahden kuukauden selibaatin jälkeen laitumelle ”hommiin”. Siinähän on hirveä raivo päällä, sitten rauhoitutaan rakastelemaan, saavutetaan kliimaksi, poltetaan rööki ja sama myllytys jatkuu taas. Dynaamista toimintaa!

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Vaikutteita tulee erittäin laajalta skaalalta. Säveltäjien alitajuntaan jää todennäköisesti kaikki hyvä musiikki, genreistä ja tyyleistä riippumatta. Se erottaa meidät suurimmasta osasta demobändejä, että emme mieti ”voiko tähän nyt tällasen riffin laittaa” tms, koska jos se meidän mielestä kuulostaa hyvältä, niin se on aivan sama onko se bläkkistä, countrya tai keittiön tiskiveden lorinaa. Genreuskottavuus ei toisin sanoen kiinnosta meitä paskan vertaa.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Homma toimii aika lailla niin, että Kaikka ja Mige rämpyttelevät riffejä kotona, kasailevat niistä biisejä, ja sitten yhdessä koko bändin voimin reeniksellä hiotaan niistä valmiit kappaleet. Lyriikat ovat jakautuneet niin ikään säveltäjien vastuulle, ja Mige vastaa lähes kaikista laulumelodioista.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Lyriikoissa käsitellään lähinnä ihmisen eri pimeitä puolia nyky-yhteiskunnassa, mutta ei myö lähetä saarnaamaan mistään kellekään. Jos lyriikat pistävät kuuntelijan edes hetkeksi miettimään asioita, niin se on hyvä juttu. Orkesterin nimihän viittaa muiden asioiden lisäksi tähän perinteiseen suomalaiseen synkistelyyn, mutta ei tämä ainakaan nykyään mitään surusilmämeininkiä ole. Tällä hetkellä työn alla oleva teksti esimerkiksi lähti siitä, kun soitettiin tulevan EP:n slovaria Rotalle (FM2000), jonka mielestä kappalen kieroutunut tunnelma vaatii arvoisensa sairaan tekstin. Koiran nussimista tai vastaavaa. Kelasin asiaa hetken, ja päätin tehdä kappaleen Josef Frizlistä. Eli loppujenlopuksi kukkia ja mehiläisiä nämä käsittelee.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

– Pääasia on, että homma jatkuu hauskana. Jos kymmenen vuoden päästä reeneissä on vielä yhtä hauskaa kuin nytkin, niin periaatteessa se riittää. Tosin, eipä meillä ole mitään sitä vastaan jos saataisiin levysoppari ja keikkamyyjä, koska nuo tahot ovat tietenkin suurena apuna musiikin levittämisessä. Keskitytään kuitenkin tällä hetkellä siihen, että lähitulevaisuudessa saataisiin uudet kappaleet kuosiin studiota varten.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin
mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Valinta on vaikea, koska tämähän täytyy valita tietenkin taiteellisista syistä. Henkilökohtaisella tasolla joka jätkän valinnat saattas olla kyllä ihan eri planeetoilta, mutta vastataan Faith No Moren ”King for a Day”. Se on kuitenkin ollut yks suosikki levyistä yli 10 vuotta ja on ainakin näin säveltäjän näkökulmasta ehkä lähimpänä meidän meininkejä. Yks parhaista, mitä on ikinä tehty. Tai sitte John Fruscianten ”Niandra LaDes and Usually Just A T-shirt”. Kaunista.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Sellaisen, joka arvostaa musiikkiamme sellaisenaan. Silloinhan homman pitäisi toimia jos molemmat osapuolet ovat yhtä liekeissä musiikista.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Vaikka tässä meidän meiningissä tietynlainen huumorinkukka kukoistaakin, teemme silti ihan tosissaan hyviä biisejä. Uskomme, että meillä on paljon annettavaa metallimusiikille.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– Kuulematta paskaa.

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Hail the Rudum!

www.myspace.com/diseaseofthenation

Frontlines

”Joku on kuunnellut Panteraa…”: ajatus, jolta ei voi välttyä oululaisen Frontlinesin räimintää kuunnellessa. Kvartetti ei kuitenkaan ole kahden markan Pantera-kopio, vaan suoraselkäinen metallinuorukainen, joka ei kuvia kumartele, mutta vetää käden lippaan tarpeen vaatiessa. Mutta onko Frontlines enemmän takapulpetin häirikkö vai eturivin hikipinko? Basisti Jussi Lassila raottaa yhtyeen verhoa.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

– Homma sai alkunsa Kaitsun (kitara) ja Maken (rummut) toimesta vuonna 2006 Oulussa. Minä hyppäsin messiin samaisena vuonna. Pitkän ja piinallisen vokalistin haun jälkeen löysimme Simon kesällä 2008. Tavoitteena oli kasata bändi, joka soittaa kunnon rehellistä louhintaa.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Raskaita, rytmikkäitä ja tarttuvia biisejä timmillä kitaroinnilla ja rullaavalla rytmiryhmällä toteutettuna. Kuorrutteeksi asenteella ja vahvuudella möykätyt vokaalit. Koemme tärkeäksi, että musamme saa niskalihakset nykimään, jalan veivaamaan ja kuuntelijan viihtymään.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Vaikutteena on pitkä liuta bändejä , joita on tullut vuosien varrella kuunneltua ja fiilisteltyä. Mm. Judas Priest, AC/DC, Black Sabbath, Sepultura, Metallica, Dream Theater ja tottakai Pantera ovat antaneet kiksejä niin musiikillisesti kuin henkimaailman puolellakin. Ainakin suomimetallin massat tuntuvat suosivan progehtavia ja melodiarikkaita ongenkoukkubiisejä kun taas Frontlines on selkeälinjainen ja helpommin lähestyttävä tapaus. Nämä tuntuisi olevan selkeimmin erottelevat piirteet.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Bändin alkuvaiheilla homma lähti pyörimään Maken rumpukomppien ja Kaitsun kitaroinnin pohjalta. Nykyään luomisprosessi toteutuu porukalla jamittaessa ja niitä kuningasideoita jahdatessa. Joku saattaa tuoda valmiin piisin reeneihin ja se sitten porukalla sorvataan Frontlines -muotoon.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Lyriikat käsittelevät pääasiassa mentaalipuolen juttuja. Henkilökohtaista kasvuprosessia ja asioiden näkemisestä avoimin silmin. Rehellisesti ja suoraan ilmaistuna ilman kummempia piilokäsityksiä ja ennenkaikkea positiivisessa hengessä. Eli aina sellainen rakentava ja eteenpäin vievä teema ajatuksissa ja niiden pohjalta sitten lyriikan taivuttelua ja sovittelua.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

– Hommaa jatketaan samaan tyyliin kuin tähänkin asti. Tinkimättömästi, itsevarmasti ja hyvällä fiiliksellä kohti unelmia. Tavoitteena on saada bändille paljon keikkoja ja kokemuksia rundaamisesta. Tiedämme, että se kasvattaa bändiä musiikillisesti ja hienosäätää jäsenten väliset kemiat ja visiot.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Metallican Black -albumin saundit ja Bob Rockin kultainen visio olisi mielenkiintoista yhdistää Frontlines-soppaan.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Vaikea sanoa jotain tiettyä. Sellainen, mikä on valmis tekemään yhteistyötä bändin kanssa hyvässä hengessä ja määrätietoisesti.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Jos sen voisi suoralta kädeltä saada, niin syy siihen olisi motivaatio, omistautuneisuus ja kirkkaat visiot tulevaisuudesta. Tällaiset tekijät ovat koko toiminnan pohja. Ensin kuitenkin tarvitsemme näyttöä tästä tunteen palosta. Demoja värkätään, keikkoja järkätään ja promotaan parhaan osaamisemme mukaan.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– Aim to conquer beyond myself!

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Oulussa kuhisee uuden metalliaallon siemenet. Tarkkailkaa sen hedelmiä! Frontlinesin Demo II putkahtaa ulos heinäkuussa suoraan MySpaceen lietsomaan kuhinaa Qstock -keikkaa silmällä pitäen. Kiitos haastattelusta ja arvostelusta Lammas zinelle.

www.myspace.com/frontlinesmetal

The Dead On’s

Tämä on katupunkkia suoraan sydämestä. Jos et usko, lue THE DEAD ON’Sin bändiprofiili!

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

Mika ja Toni kehitteli hardcore ja ska -biisien ohessa huvikseen Oi!-matskua, lähinnä Mikan innostuksesta. Suomessa oli pulaa hyvistä Oi! biiseistä ja oli sit pakko ruveta väsää ite jotain mitä kuunnella(heh).

Pikku yhteensattumien kautta löyty Waltsu rumpuihin, jonka kans paukuteltiin toista vuotta silloin tällöin. Vuos sitten löytyi sattumalta Hanna, mikä sekään ei ollut tarkotusperästä. Ideana oli se, että löyty ihmisiä ketkä haluaa veivata oi!ta koska se on mukavaa touhua. Mitään sen ihmeempiä tavoitteita ei täs vaihees viel ollu.

Ekat kaks keikkaa on takanapäin ja useita edessä. Uusia biisejä tulee kokoajan.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

Toivottas et meistä välittyis positiivinen asenne ja yhteenkuuluvuus. Yhteenkuuluvuudella meinataan sitä, että me ei suunnata soittoa mihinkää tietylle genrelle/porukalle, vaa kaikille ketkä siitä diggaa ja toivottavasti voitas ennemminkin yhdistää ihmisiä kuin erottaa toisistaan.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuunnellaan kaikkee New Age –musasta Death metalliin ja bändistä löytyy rikkaasti kaikenlaisia ajatusmaailmoita.

Erotutaan sillä et soitetaan melodisempaa katupunkkia.

Katupunk/Oi!-bändeillä näkee harvemmin naisvokalisteja, onko tästä tullut millaista palautetta?

Ollaan vasta niin vähän aikaa keikkailtu ja oltu esillä, niin ei sen kummosempaa palautetta oo kerenny tulee. Moni tykkää tyttöpowerista, mut bändi me ollaan siinä missä muutkin.

Julkaisitte hetki sitten yhdeksän biisin EP:n, haluatko kertoa vähän levyn syntyprosessista jne.? Soundimaailma on ainakin mukavan kirkas ja pelkistetty, oletteko itse tyytyväisiä lopputulokseen?

Levy sisältää kaikki meidän tähän asti valmistuneet biisit plus yhen koverin. Nauhotettiin kahessa päivässä yhdeksän biisiä ja tää kaikki tapahtu ennen ku oltiin yhtään keikkaa vielä vedetty. Kid Chameleonin Samuli hoiti miksauksen, annettiin sille vähän niinku vapaat kädet. Saundimaailmasta tuli tosissaan kirkas, mikä oli pelkästään positiivinen yllätys.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

Tahdotaan levittää hyvää fiilistä ja tehä musiikkia, koska se tulee sydämestä. Toivottavasti se toimii positiivisessa mielessä. Ollaan puolueettomia. Anti-kaikkee ja Pro-kaikkee. Lyriikat tulee fiilispohjalta Hannan päästä.

Miltä Suomen Oi!/katupunk-skene nykyään vaikuttaa?

Ei olla niinkään noissa ”piireissä” pyöritty. Luokittelu on daijua ja tosi hataraa. Jotkut saattais sanoo, et soitetaa 77punkkia ja jotkut että poppia. Se ja sama. Punkkia on monenlaista ja Suomessa varsinki tosi kattavat ja huikeet juuret omaava suuri skene.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

Paljon keikkoja, reenejä, uusia piisejä ja tuotoksia! Luovuutta ja rentoutta.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

Ei pysty sanoo.. vaikka joku Madonnan hittilevy, otettas siitä kaikki rahat pois ja saatas isompi reenikämppä, paremmat vehkeet, studio, oma levy-yhtiö ja voitas keikkailla ympäri maailmaa.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

Positiivista katupunkkia sydämestä! Positive Streetpunk from the Heart!

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

Tulkaa keikoilla ja taitaa olla vielä levyjäkin jäljellä muutama, niitä voi vaikka myspacen kautta tilailla. Sieltä löytyy myös tulevat keikat. Keikkatarjouksia otetaan myös vastaan, nyt löytys virtaa! [url=http://www.myspace.com/thedeadons]www.myspace.com/thedeadons[/url]

A Thousand Bright Tomorrows

Tamperelaisen A Thousand Bright Tomorrowsin kohdalla herää ainoastaan yksi kysymys: Miksi helvetissä tämän tasoinen ryhmä rämpii vielä demoviidakossa? Osaavatko vokalisti Pekka tai kitaristi Toni valaista asiaa?

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

Pekka: A Thousand Bright Tomorrows perustettiin keväällä 2007 minun, Tonin ja Jeren (rummut) toimesta edellisen bändiproggiksemme hajottua omaan mahdottomuuteensa. Päätettiin aloittaa puhtaalta pöydältä, ja jo alusta alkaen mietittiin minkälaista musiikkia haluttaisiin oikeasti
soittaa. Esim. Rise Against ja BoySetsFire olivat jo kotvasen olleet meidän kaikkien yhteisen diggailun kohteena, joten oli aika helppo hakea tyyliä sieltä suunnasta.

Toni: Samoin metalli eri muodoissaan on ollut kaikkien musiikkidieetissä
koko ajan.

P: Nuo metallivaikutteet tulevat varmaan meillä olemaan vielä enemmän pinnassa tulevilla julkaisuilla; tällä hetkellä työstettävinä olevat biisit ovat aika riffivetoista kamaa.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

P: Energistä, särmikästä, pontevaa…

T: Raskasta, mutta melodista.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

P: No, esim. noiden noiden yllämainittujen bändien lisäksi ATBT hakee aika paljon vaikutteita melodisesta punkrokista ja epämelodisesta metallista. Punkosastolla oon pitkään pitänyt eritoten sellaisista bändeistä kuin Hüsker Dü, Ramones, Bad Religion, Samiam… siis sellaisesta vähän popahtavammasta matskusta (ei kuitenkaan ns. ”pop-punkista”, se ei ainakaan nykymuodossaan puhuttele meikäläistä yhtään). Metallin saralla taas tykkään lähinnä peruskurituksesta, tyyliin jostain Slayerista ja Panterasta, ja lisäksi metallisempaa hardcorea oon paljon kuunnellut viime aikoina. Nuo bändit/genret ovat tietty tavallaan aika kaukana toisistaan, mutta niitä toisaalta yhdistää energisyys ja iskevyys, ilmaisun tiivistäminen olennaiseen. Ittelle ainakin meidän soundi on hyvinkin luonteva kombinaatio, ja minusta me ollaan ihan suht’ linjakas yhtye. Bändin ukoista varmaan kukaan ei ole oikeasti miettinyt tarkemmin miten yhtyeen pitäisi erottua muista… toisaalta, meillä on aikas hitosti muitakin vaikuttajia kuin nuo ilmeisimmät, joten uskoisin että sitä kautta myös ATBT:n musiikki hioutuu aika persoonalliseksi.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

T: Mun tekemät kappaleet alkaa yleensä sillä, että teen kotona karkean rungon ja laitan sen mp3:na äijille mietintään. Tässä on se etu, että Pekalla on yleensä treeneihin tullessaan jo laulujuttuja valmiina. Sitten sovitetaan kämpillä yhdessä. En yleensä halua tehdä kovin valmista matskua, koska meillä laulu määrittää sovituksia hyvinkin paljon.

P: Minä puolestaan teen melko suuren osan biisien rungoista kotona akustisella kitaralla, ja sitten tuon ne treenikselle sovitettavaksi. Tässä vaiheessa biisit ovat myös tosi raakilemaisia, mikä on vaan hyvä juttu – yksittäiset soittajat voivat sitten lisäillä mielin määrin omia persoonallisia juttujaan kokonaisuuteen, vaikka perusrunko olisikin jo kasassa. Sovitusvaiheessa tyypit yllättävät minut positiivisesti kerta
toisensa jälkeen; takavasemmalta tulee sellaisia uusia juttuja joita en
olisi osannut aavistaakaan.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

P: Joo… oikeastaan heti kun ensimmäisiä kappaleita ruvettiin kasaamaan, mulle oli lyriikoista vastaavana bändin jäsenenä selvää, että meidän yhtyeen sanoitukset eivät voi olla mitään lukioromanssikamaa… ei sillä, että rakkauslaulut minusta jotenkin itsearvoisesti turhia olisivat, mutta jo itse musiikki kuulosti siltä että ei siihen yksinkertaisesti voinut mitään lähteä mitään ”parisuhteen aakkoset”-lyriikoita laulamaan päälle. Itte oon kuitenkin pitkälti saanut varsinaisen musiikillisen herätykseni 90-luvun alkupuolella, jolloin monilla ns. alternative rock-yhtyeillä jotka silloin kolahtivat oli oikeasti jonkinlainen ideologia takana, ts. nuo aktit puhuivat muistakin asioista kuin kokkelin imuroimisesta ja pillun vonkaamisesta. Minusta olisi mukavaa ajatella on ATBT olisi tavallaan osa tuollaista vähän ”tiedostavamman” rokin perinnettä. Joitain teemoja mitä nyt oon sanoituksissa viljellyt ovat esim. sieluttomien rutiinien tuhoisa vaikutus elämään, perheväkivalta, suuryritysten tapa jyrätä nykymaailmassa tieltään kaikki esteet (kuten demokratian).. ylipäätänsä sellaiset asiat jotka tekevät vihaisiksi tai surullisiksi, ja haluamaan muutosta.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

T: Saada soitettua hyviä keikkoja mahdollisimman paljon.

P: Joo, itse haluaisin myös erityisesti saada lisää keikkakokemusta… tämä musiikki on minusta nimenomaan livemusaa. Pitkäsoittoakin olisi jossain hamassa tulevaisuudessa mukavaa päästä tekemään – mielellään jonkun muun rahoilla.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

P: Hitto miten vaikea kysymys, niitä on varmaan helposti tuhat. Heitetään nyt lonkalta vaikka Far-yhtyeen ”Water And Solutions”. Siinä on kyllä lähestulkoon täydellinen levy mun mielestä: sopivan raskas mutta hengittävä, emotionaalinen mutta ei imelä… ja kaikki biisit sanoituksia myöten pirun hyviä. Ja luonnollisesti kyseinen lätty ei myynyt ilmestyessään paskaakaan…

T: No kyllähän joku Helmetin ”Meantime” olisi ollut kiva tehdä … Harvemmin sitä kuitenkaan tulee moista -yhtä genreä ja koko lähestymistapaa kitaransoittoon määrittävää – merkkiteosta tehtyä.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

P: Niin… Suomessa tuntuu olevan useitakin erinomaisia indielafkoja, jotka julkaisevat tämän tyylistä musiikkia, joten sieltä suunnalta varmaan
todennäköisin julkaisija löytyisi… mutta viime kädessä ns. tylsä vastaus on varmaan ainoa oikea: ei kai sillä levy-yhtiöllä ole niin väliä onko se iso vai pieni, kotimainen vai ulkomainen kunhan homma toimisi, ja saataisiin vapaat kädet ja tarpeeksi resursseja toteuttaa omia, köh, taiteellisia mieltymyksiämme.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

P: Minusta meillä on aika hemmetin hyviä biisejä, ja koko ajan tuntuu tulevan vielä parempia… treeniksellä syntyy tälläkin hetkellä sellaista matskua, joka jättää nuo edelliset tuotokset kepeästi varjoonsa – ja näinhän pitääkin olla (ei kai tätä jaksaisi kauaa tehdä, jos uusimmat tuotokset kuulostaisivat itsestä paskemmille kuin vanhat…). Ollaan myös valmiita tekemään hitosti duunia bändin eteen, uskotaan siihen että tämä on tärkeää ja kuuntelemisen arvoista musiikkia.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

P: Ööh… ”Yksinkertaista musiikkia monimutkaisille ihmisille”?!

T: ”Melodisella otteella, säröä säästämättä”??

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

P: Tiemme erkanivat juuri basistimme kanssa, joten kaikki Tampereelta tai lähiseudulta olevat potentiaaliset bassottelijat, ottakaapa yhteyttä osoitteeseen: band@atbt.fi. Lupaamme olla helliä…

T: …paitsi jos pidät rajuista leikeistä!

Dead Rabbit

Miten jänis voi olla sika, ja miten lammas liittyy asiaan? Boogiecoren kruunaamattomat pupujumalat ovat parantaneet kuin sika juoksuaan demonstraatio toisensa perään, joten Lampaan oli jo korkea aika kysellä yhtyeen perään. Ja perästähän kuului…

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

– Bändi perustettiin Helsingissä kesällä 2006, kun vanha bändi alkoi vituttamaan todenteolla. Tätä ennen vedettiin suomeksi älytöntä paskaa ja bändi tarvitsi totaalisen suunnanmuutoksen. Eli sama junttitrio asialla Eki – rummut; Tommi – laulu/kitara; Tomi – basso/laulu.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Tunnusomaisena voi pitää matalalle viritettyjä kitaroita, hullua rumpujen hakkaamista ja rähinälaulua. Joskus siitä syntyy livetilanteessa uskomatonta paskaa, joskus taas vitunmoinen turpaanveto, joka potkaisee kaikilta jalat alta, eikä jätä kyseenalaiseksi mistä tässä on kyse! Boogiesta!

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Yhtye saa vaikutteita kaikkialta ja toisaalta taas ei mistään. Eikä nyt puhuta pelkästään ympärillä kuuluvasta musiikista. Radiosta ja teeveestä tulee sellaista paskaa, että toivottavasti sieltä ei mukaan tartu paljoakaan. Suurimmat vaikutteet tulee esim. siitä, kun näet vaikka grillijonossa, kun jotain vedetään turpaan. Tai siitä, kun pukumies kuvittelee olevansa työpaikalla uusi jeesus, vaikka on riippunut köydessä jo siitä asti kun sai sisäänpääsykutsun Hankeniin tai vastaavaan! Musiikilliset vaikutteet on haettu Factoryn lauteilta, jossa näki bändejä laidasta laitaan – paskaa ja vitun kovaa. Pääasia, mikä meidät erottaa muista on se, että tehdään juttuja eikä kuvitella mitään turhia. Ja onhan meillä alusta asti ollut aika omanlainen soundi, jonka energisyys toivottavasti erottaa meidät massasta.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Se on paskapuhetta, että joku säveltää kappaleet punaviinipullon kanssa kotona taiteilijan tuskaa tuntien. Se on tekopyhää jeesustelua, ja jonkun mulkun itsetunnon nostatusta! Tosiasia on, että kyllä se meillä on ihan tsäkästä kiinni. Joskus tulee uusi riffi ja joskus siittä syntyy biisi ja joskus ei. Yhdessä se sit työstetään treeniksellä alusta loppuun ja sitten katsotaan lähteekö vai ei. Yleensä ei, mutta onneksi välillä kyllä.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Kyllähän se on tässä vuosien saatossa muodostunut Herravihaksi. Vituttaahan se käydä töissä 1500 euron kuukausipalkalla, tehdä suurinosa töistä. Sit joku mulkku ottaa rahat ja ostaa vaimolleen kakkosautoksi citymaasturin tai Audin, ja ostaa lomaosakkeen Rukalta. Sitten kun kysyt joskus yhtä päivää vapaaksi tai lisää liksaa, niin mulkero sanoo, että juuri nyt ei ole firmalla varaa. Se on käynyt selväksi, että töitä tekemällä ei rikastu. Eli lyriikat kertoo hyvin pitkälti juuri tästä. Ja tämä kaikki voidaan sanoa ilman, että ollaan hippejä tai kasvissyöjiä.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

– Tulevaisuus näyttää hyvältä. Se on ollut alusta asti ainoa päämärä ja tavoite, että keikkaa saadaan tehdä ja saadaan pitää hauskaa. Keikat lisääntyy koko ajan ja vitun hauskaakin on vielä ollut.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne,
niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Turkulaisen Yleislakon uusin ”demo”, joka sisältää 11 pirun kovaa stygeä!

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Jos johonkin, niin kyllä se joku pieni tai itsenäinen yhtiö olisi. Ei tässä kenenkään suuren käskytettäväksi alettaisi. Eikä toisaalta tämä meidän musa ihan heti musiikkitelevisioissa ja hittiasemilla tulisi soimaankaan. Joten ei meillä sinne olisi mitään asiaakaan.
Suomessa on tuhansia bändejä, jotka ei tee keikkaa tai yhtään mitään. Silti puheet on kuin suurimmilla rokkitähdillä. Istutaan rokkibaareissa, kahviloissa ja puhutaan, että kyllä meilläkin olisi keikkaa ja kyllä meilläkin on vitusti faneja ja kyllä meilläkin on hirveä suosio Euroopassa. Odotellaan sitä sopimusta Sonylta ym. Mitä vittua? Mikä bändi se on, kun ei jakseta tai osata hakea keikkaa tai sanotaan, että me ei kyllä tossa paskabaarissa soiteta. Odotetaan kutsua heti Tavastian lavalle. Sitten on myöskin tämä toinen ääripää, joille on kusi noussut päähän, kun on saatu pari keikkaa. Tällaiset mulkut tunnistaa siitä, kun lavalla ennen keikkaa alkaa hirveä säätäminen: mietitään mihin tulee kitarakaappi, mihin 10 eri pedaalia ja mihin mikäkin. Sen jälkeen Soundcheck kestää 30 min, vaikka 2 min. yleensä riittäisi. Sitten nää katoavatkin läheiseen rokkibaariin istumaan ja lesoamaan, että kohta meillä on keikka. Omat kaverit kutsutaan keikkapaikalle vasta silloin, kun on oman setin vuoro ja itsekin saavuttaaan paikalle 5 min. ennnen keikkaa ja lähdetään samantien keikan loputtua kavereiden kera pois… Eihän se vittu niin mee!! Mut onneksi ollaan löydetty viimein hyviä bändejä kenen kanssa tehdä keikkaa.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Me ollaan tehty alusta asti töitä ilman, että kukaan olisi vahingossakaan tarjonnut apua. Rakennettu tää bändi tyhjästä paskasta siihen pisteeseen, että nykyisin meitä jo pyydetään aina välillä jonnekkin keikalle. Se on vaatinut satoja sähköposteja ja puheiluita ja rahaakin niin saatanasti. Jos sitä pidetään mittarina, niin ainakin siksi me se ansaittaisi.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– Ihan hirveä Boogie!

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– No tässä on tullutkin aika paljon jo vittuiltua, mutta sanotaan vielä sen verran, että meitä ei kiinosta paskaakaan, jos joku ei tykkää. Se voi suksia vaikka vittuun. Enempi kiinostaa se, jos joku tykkää. Mutta tulkaa tsekkaamaan Dead Rabbit livenä. Keikat löytyypi osoittesta: myspace.com/deadrabbitrock. Siellä myös uuden demon biisit kuultavissa. Ja keikalle saa pyytää meitä! Kiitos!
deadrabbitrock@hotmail.com

Trident

Peikkohumppaa ja natsipropagandaa. Edellämainittuja elementtejä et tule löytämään porvoolaisen Tridentin musiikista. Nelikko ei kuulu true-uskovaisten seurakuntaan ja haistattaakin pitkät undergroundjumalille metallin katkuisella hardcorellaan. Mutta onko yhtyeen lempialbumi NYHC:ta vai sittenkin Goa trancea? Matias Löfman kertoo.

Alkuun lyhyt esittely (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

– Vuoden 2005 loppupuolella Porvoon vesilaitoksen kolkossa bunkkerissa Matias, Tuomas, Wille ja Aksu rupesivat ideoimaan biisejä, joissa yhdistyisi swedujen ja jenkkien metalliperintö omalla tatsilla soitettuna. 2006 loppupuolella yhtye nauhoitti puoliksi demon, jolla kuitenkin heitettiin vesilintuja kun kappalemateriaali ei ollut tarpeeksi vahvaa. Wille läksi inttiin ja Jukka tuli paukuttelemaan kannuja. 2007 kesällä homma pärähti käyntiin alkunikoittelun jälkeen ja tuolloin soitimme ensimmäisen keikan legendaarisessa Bar Maryssa. 2008 ulostui ensimmäinen EP ”Chained to Routines” ja keikkoja tuli vyön alle reilut kymmenen. Tänä aikana bändi kasvoi musiikillisesti enemmän hardcoren suuntaan hamuavaksi. 2009 narulle tarttui kaksi uutta rallia promotarkoituksiin. Aksu väistyi sivuun kiireistä johtuen ja alunperin rumpalina aloittanut Wille astui takaisin ruotuun kitaran kera.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Matkan varrella on tullut kaikennäköistä palautetta, parina mielenkiintoisena letkautuksena voisi huomioida ”rosoisen raastavaa ja sinne jonnekin death ’n rollin sekä hardcoremetallin väliin iskeytyvää mäiskettä” Desibeli.netissä, ”Trident paiskoo menemään thrash -vaikutteilla terästettyä metallimusiikkiaan raskain ottein” Imperiumi.netissä sekä Lammas zinen assosiaatiovertailut Merauderiin, Pro-Painiin ja Biohazardiin.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Ei ole mikään salaisuus että nykimättö on pyörinyt tehokuuntelussa. Nuorella bändillä tottakai vaikutteet vielä kuuluvat voimakkaammin kuin pitkän linjan orkestereissa, mutta uusilla kappaleilla olemme taas askeleen lähempänä Tridentin omaa soundia. Sekoituskipossa on ollut nykihooceen ja swedudödsin lisäksi Slayerit, Panterat, NOLA, saksathrashit ja iso liuta kuolonkurittajia, jotka tietysti myös vaikuttavat yhtyeen ulosantiin. Vaikka mättö on suoraviivaista ja rankaisevaa, meille on kuitenkin ollut tärkeää pitää kiinni sellaisesta osa-alueesta kuin soolot. Kerta keppipuolella homma taittuu, niin niitä myös sitten hyödynnetään. Suomessa ei tämänkaltaista vääntöä ole pahemmin tullut vastaan, joten vaikuttaisi siltä, että olemme omassa suomikarsinassamme omilla poluilla. Emme ole tarpeeksi hc ollakseen taas yksi hooceebändi metallisoundein, mutta ei myöskään tarpeeksi true kuuluaksemme johonkin undergroundjumalien palvomaan genreen. Jos nyt olisi vuosi 1994, meillä olisi sielunkumppaneita toispuoljokkee.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Hidas. Kokeilimme alussa säveltää treenikämpillä, mutta se ei
toiminut pidemmän päälle, osaksi johtuen kolomme ahtaudesta, osaksi
treeniajan rajallisuudesta. Nykyisellään riffejä ja kappalerunkoja
sävelletään varastoon kotona ja sitten ne sorvataan kappaleiksi koko
bändin voimin tai sitten Tuomaksen ja Matiaksen virityssessioissa. Kun
runko on valmis ja siihen ollaan osapuillaan tyytyväisiä, kappale
viedään kämpälle. Siellä kappale saa lopullisen muotonsa, kun
jammaillessa tulee harmonioita, stoppeja, fillejä ja muita kuvioita
mieleen. Tuomaksen Millennia-kiireistä johtuen sanoituspuoli on enemmän
ollut Matiaksen vastuulla. Tässäkin kuitenkin koostetaan sanoitukset
Tuomaksen kanssa yhdessä ja tehdään ne sellaisiksi, että niitä on
mielekästä karjua. Matkan varrella tippuu pois kappaleita, jotka eivät
tunnu koko poppoon mielestä mielekkäiltä ja sanoituksiinkin saa puuttua.
Loppupeleissä kappaleet ovat siis koko yhtyeen teoksia, vaikka eri
osa-alueet olisivatkin jonkin kynästä lähtöisin.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Sanomamme ei ole niinkään yhtenäinen. Sanoituksissa pohditaan mm. omaa itseään, ihmismieltä, yhteiskuntaa ja motivaatiota eteenpäinjaksamiseen. Maailmaa ei paranneta, mutta pyrimme kuitenkin käsittelemään asioita vakavammin. Pilke silmäkulmassa tehdään suurinpiirtein kaikki muu, mutta kappaleet itsessään ovat ehkä liiankin haudanvakavia. Välillä kuitenkin sitten pistetään vähän pienempää vaihdetta silmään ja huudetaan sitten ryyppäämisestä tai liiallisesta skenerypemisestä. ”Chained to Routinesilla” oli pari kappaletta, jotka ovat niin henkilökohtaisestia latautuneita angstista ja epätoivosta, ettei niitä halua pahemmin purkaa. Teksteistä ei välttämättä aina löydä sitä samaa punaista lankaa, millä ne on koostettu, mutta jääpähän sitä kuuluisaa tulkinnanvaraa. Natsipropagandaa tai kommunistivallankumousta sieltä kuitenkin on turha etsiä.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden?

– Nyt on betoniperusta valettu, seuraavaksi olisi tavoitteena saada isommat rattaat pyörimään. Juuri nyt on kuvioita kehitteillä, joita voi vasta myöhemmin valottaa. Mutta eteenpäin vie tämä tervahaudanomainen polku.

Päämääriä/tavoitteita?

– Seuraava suurempi päämäärä on täyspitkä esikoislevy, mutta ennen sitä ehditään kujeilla kasaan muuta mukavaa. Jamey Jastaa lainaten: ”I Will Be Heard”.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Biohazard – State of the World Address. Bändissä neljä jätkää, näillä neljä suosikkilevyä. Veriseksi tappeluksihan se menisi, jos yksi pitäisi valita. Tässä levyssä on kuitenkin sellaista potkua ja fiilistä, josta aina käydään hakemassa inspiraatioita. Siinä toimii kaikki ja soundikin on mitä mahtavin. Hambelin liiditkin ovat tällä levyllä uskomattomassa terässä.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Kyllä se tuonne ison maailman puolelle menisi, sillä Suomessa nyt ei hirveästi tällaista kamaa ole. Fullhouse ja Combat Rock ovat ehkä liian punk/hc ollakseen sopiva koti meille, kun taas spinet, stayheavyt sun muut keskittyvät omasta näkökulmastamme liiakseen peikkohumppaan ja siihen perusturvalliseen suomivääntöön. Victory ja Trustkill olisivat jenkeissä muuten ok, mutta ne ratsastavat liikaa pikkubändeillä aallonharjalla. Ei sieltä mitään tukea saisi tällaisen bändin eteenpäin puskemiseen. Jos olisimme iso bändi, Roadrunner voisi olla hyvä koti. Toisaalta, Sakara ja Biotech viitoittavat omalta osaltaan miten tätä hommaa pitäisi oikeasti tehdä.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Koska Suomessa yritetään puristaa kaikki julkituotava musiikki tietyyn suomiformaattiin, joka lopulta tekee julkaistavasta musiikista vähän yksitoikkoista. Kaikilla levy-yhtiöillä on samanlainen rosteri ja sieltä ei paria poikkeusta lukuunottamatta uskalleta tehdä hyppyjä sivummalle. Meillä on oma juttumme ja tästäkin maasta löytyy runsaasti väkeä, joka on valmista kauraa hieman valtavirrasta sivulla könyävälle kamalle eikä kuulosta suomalaiselta. Loppukaneettina voisi tiivistä tämän siihen, että olemme yksinkertaisesti niin saatanan hyviä jätkiä, jotka eivät epäonnistu niin musiikissa kuin elämässäkään!

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– Spinal Tap Goes Amok in a Meatgrinder.

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Perskeles, jos tässä nyt turisemaan pitää lähteä, sitten niin tehdään. Tsekkailkaas huhtikuun loppupuolella ilmestyvä ”Uprising – A Collection of Itä-Uusimaa’s Finest Metal Cuts”-kokoelmalevy. Nauhoitettiin sitä varten kaksi uutta rallia, jotka potkivat persettä enemmän kuin steroidimöykkyportsari! Lisäksi kannattaa vilkuilla meidän kotisivuja keikkoja varten, sillä pohjimmiltaan olemme kuitenkin live-bändi. Hyvää kevättä vaan kaikille satanauteille, tästä tämä lähtee.

Cold Cold Ground

Kylmä kylmä maa, vaikka huhtikuu jo kohta saa. Oli vuodenaika sitten mikä tahansa, niin teollisen rock-musiikin parissa puuhastelevan Cold Cold Groundin äänimaailma on aina kolea – joskin myös tanssittava. Nelikon valmistautuessa debyyttialbuminsa julkaisuun, Lammas päätti kysäistä basisti Noozilta: ”Kuis roikkuu?”.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

– Alunperin Cold Cold Ground sai alkunsa laulaja Hauptmann D:n kiinnostuksesta yhdistää elektroninen- ja raskas musiikki. Muut jäsenet löytyivät muutaman mutkan jälkeen tuttavapiiristä. Nykymuodossaan yhtyeemme on ollut kasassa viitisen vuotta ja varsinaisen muotonsa se sai yksinkertaisesta halusta ja tarpeesta luoda maailmaan musiikkia ja live-esityksiä, joita sieltä puuttui.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

– Musiikkinen genre-määritelmämme ”Electric Shock Rock” kuvastaa ulosantiamme ehkä parhaiten. Niin musiikkiamme, kuin myös esiintymistämme. Keikoillamme on tätä nykyä aika maaninen meininki, mielipuolisia miehiä lavalla ja jykevää yhteensoittoa. Emme ylipäätään koskaan aliarvioi katsojaa/kuulijaa, vaan luotamme kunkin omaan arvostelukykyyn ja havainnointiin.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

– Kannattaa käydä katsomassa kuvia ja videoita nettisivuillamme, sekä kuuntelemassa
tuotoksiamme, niin voi huomata miten vahvasti yhtyeemme massasta erottuu. Musiikillisia vaikutteita bändin jäseniltä löytyy hyvin laajalta, juntta industriaalista
Finn-hitseihin. Periaatteessa kaikki vaikuttaa kaikkeen mutta ehkä kaikkein eniten
musiikkiimme vaikuttaa ihmisen perverssi ja kieroutunut mieli – kaikilta se löytyy, mutta toiset pitää sen paremmin piilossa kuin toiset.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

– Useimmiten kappaleen tekijä (eli pääasiallisesti Hauptmann D tai Mr.Bunny) tuo
rakenteen melko valmiina treenikämpälle, jossa muokataan ainoastaan harmonioita ja
joitain sointukulkuja. Soiton treenaaminen luonnistuu näin nopeasti mutta toki
kappaleiden tekoprosessi saattaa joskus olla hidasta. Lyriikat syntyvät useimmiten
tekijän päässä, samassa tekoprosessissa musiikin kanssa. Joskus käytämme jo olemassa olevia tekstejämme, joka tematiikaltaan sopii tunnelmaan tai vaihtoehtoisesti synnyttää kiehtovan ristiriidan.

Onko yhtyeellä jokin sanoma? Mistä lyriikat kertovat?

– Pääosin kukin kappaleemme liittyy vahvasti ihmisen kieroutuneeseen mielenmaisemaan, kaikkien sisältä löytyviin voimavaroihin ja niiden löytymisen synnyttämiin ristiriitoihin ympäröivän todellisuuden kanssa.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden? Päämääriä/tavoitteita?

– Olemme parasta aikaa työstämässä kappaleita esikoispitkäsoitollemme. Lähitulevaisuuden päämäärinä ovat siis lähinnä debyytin julkaiseminen, hyvän musiikin ja unohtumattomien keikkojen tekeminen, sekä kiinnostavien yhteistyötahojen löytäminen. Se on ainakin meille kaikille selvää, että tähän tämä ei jää!

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne,
niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

– Saatamme olla jonkun mielestä tylsimyksiä, mutta kysymykseen on mahdoton vastata. Emme haluaisi kreditoida mitään olemassa olevaa albumia nimiimme, sillä ensilevystämme tulee SE levy meille.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

– Ammattitaitoinen ja luotettava, mieluummin kotimaisin voimin pyörivä raskaamman
musiikin levy-yhtiö.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

– Vuosien aikana tehty päämäärätavoitteinen työ alkaa kantamaan hedelmää juuri näinä hetkinä. Päätä on nyt hakattu tarpeeksi seinään ja olemme itse todella innoissamme viime aikoina kokemistamme valtavista onnistumisista joille ei loppua tunnu tulevan. Kokeneina ja aikuisina ihmisinä osaamme suhtautua asioihin analyyttisesti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat nopeasti ja hyvässä hengessä.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

– Kun kylmä on kuumaa, paha voi olla hyvää.

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Tervetuloa kaikki keikoille katsomaan ja ällistymään ja pitäkäähän korvat auki tulevan musiikin suhteen. Vittuilla ei juuri nyt tee mieli…

Liätietoja osoitteista:
www.coldcoldground.com
www.myspace.com/coldcoldground