Aihearkisto: Bändiprofiilit

Suudella

Heinolalainen Suudella jää takuuvarmasti mieleen jo pelkän nimensä vuoksi. Vähintäänkin omalaatuisella nimivalinnalla varustettu Suudella on tosin syytä noteerata myös iskevän metalli/hardcore-hybridinsä ja kantaaottavien sanoitustensa vuoksi. Lammas Zine tiedusteli yhtyeeltä yhtä sun toista bänditoimintaan liittyvää, ja tässä sähköpostihaastattelun satoa:

Ensimmäiseksi on pakko kysyä tästä teidän bändinne nimestä. Mistä tämä Suudella-nimi juontaa juurensa ja miten se päätyi bändinne nimeksi?

Aleksi: Jos ei nyt lähdetä luomaan mitään myyttiä asiasta, niin Suudella oli yksi sunnuntaiprojektibändi. Bändi oli paska, mutta nimi hyvä, niin napattiin se tälle ”hyvälle” bändille. Nimi on aika osuva kuvaamaan meidän asennetta tähän touhuun. Vaikka on vihaisia vokaaleita, tylyä tekstiä ja paikoitellen metallisia elementtejä, ei tehdä tätä touhua Brutalfuckingmurder666-hengessä. Tosin ei myöskään pyhässä hengessä. Lisäksi nimi jää pyörimään ihmisten päähän, kun joutuu miettimään, että miten sitä pitäisi taivuttaa.

Suudella on kieltämättä haastava nimi! Mutta miten Suudella sai alkunsa, miksi ja koska? Keitä bändiinne kuuluu?

Aleksi: Muut neljä ovat soittaneet yhdessä jo pidempään, mutta voisi sanoa, että bändi nykyisellään sai alkunsa keväällä 2009 Teemun liittyessä basistin paikalle. Tällaisella kokoonpanolla mennään:

Kosti Laisi: kitara
Tuukka Ojansivu: laulu
Jukka Mustonen: kitara
Aleksi Huhtaniemi: rummut
Teemu Koski: basso

Omaksi iloksi tätä tehdään, se on ollut meininki alusta alkaen. Suomeksi kun vääntää, niin ei ole hirveitä maailmanvalloitusvisioita ollu missään vaiheessa. Tietysti on iso plussa, kun joku muukin tykkää ja tulee keikalle katsomaan. Keikat on ollu koko touhun ehdoton suola.

Miten kuvailisitte yhtyeenne soundia? Mitkä bändit ja levyt voisitte nimetä suurimmiksi vaikuttajiksi?

Aleksi: Pallotellaan nykyhardcoren ja hardcore punkin välimaastossa. Vokaaliosasto tarjoilee niin epäpuhdasta kuin puhdastakin ääntelyä. Biiseissä on vahvaa rytmiikkaa ja tarttuvia melodioita. Ja myös tuo suomen kieli tekee meidän soundista erottuvan. Kuuntelen musiikkia jazzista kirkonpolttoon, mutta semmosia yhtyeitä, jotka on vaikuttanu Suudellan musiikkiin ovat ainakin Abduktio, Totalt Jävla Mörker, Raised Fist, Misery Signals jne. Mitään tiettyä albumia en osaa heittää.

Miten biisinne syntyvät?

Aleksi: Meillä ei ole tiettyä nikkaria, joka tekisi biisit, vaan homma menee yleensä niin, että jollakulla on pari riffiä, muttei kokonaista biisiä. Muut sitten tekevät lisäyksiään. Joskus jokainen soittaja tuo osansa biisiin. Tämä tekee biisien tekemisestä todella hidasta. Lähellekkään kaikki aihiot eivät valmistu biiseiksi. Tai jos valmistuvat, ne karsitaan keikkaseteistä ja äänitteiltä. Silloin tällöin palaset loksahtaa kuitenkin paikalleen, ja biisistä tulee hyvä. Ensin rakenne kohdalleen, sitten kirjotan lyriikat, sitten mietitään vielä yksityiskohtia: köörihuutoja, breikkejä ja taustavoksuja.

Olette ilmoittaneet kantaaottavuuden tärkeäksi elementiksi. Mitä teemoja haluatte nostaa esille, ja kumpi on tärkeämpää; musiikki vai sanat?

Aleksi: Kirjotan paljon antimilitarismista, tasa-arvosta ja kehitysmaista. Jo ennen perussuomalaisten vaalimenestystä tuli kritisoitua suomalaista mentaliteettia ja arvopohjaa. Jytkyn jälkeen palo ei ole rauhoittunut. Lipposen sanoin; ”punavihreätä mössöä”.

Tuskin meistä kukaan pitää Suudellaa yhteiskuntakritiikin välineenä. Tekstit ovat enimmäkseen pintaraapaisuja. Nostetaan kissa pöydälle ihmeteltäväksi, muttei välttämättä tarjota ratkaisua ongelmaan. Provosoivat lyriikat vaan antaa pienen lisäpotkun jo valmiiksi äkäseen biisiin. Mutta kyllä muutamat ihmiset on sanonu, että meidän lyriikat ovat herättäny niissä paljon ajatuksia. Hyvä näin!

Teette biisinne suomeksi. Onko lyriikoiden veistäminen suomeksi helpompaa/vaikeampaa kuin englanniksi?

Aleksi: Väittäisin että lyriikat syntyisivät nopeammin ja vaivattomammin englanniksi, mutta silloin niistä tulisi myös helpommin sisällöttömiä. Toisaalta tommonen kielen kanssa kikkailu, sanojen vääntely ja muu on helpompaa äidinkielellä.

Minkälaisen vastaanoton olette saaneet? Onko keikkoja riittänyt?

Aleksi: Palautetta on tullu joka lähtöön. Paljon kehuja, mutta myös paljon kehitettävää. Keikkoja on ollut varsin mukavasti. Keväällä 2011 vedettiin seitsemän keikkaa, joista neljä sisältyi Leijonankesyttäjät-pikkurundiin Ocean Withinin ja We Are The Illusionin kanssa. Ongelmaksi on muodostunut se, ettei keikoille tahdo riittää jengiä. Pitäisi olla joku isompi nimi, tai vähintään kovassa huudossa oleva paikallinen bändi mukana. Joka keikan jälkeen on kyllä tullut joku juttelemaan, joka on tykänny. Oli yleisöä paljon tai ei.

Teemu: Tarkennuksena, kahdeksan keikkaa tämän kevään aikana. Tosiaan joskus on melkeinpä seinille soiteltu, mutta esim. tuon mainitun pikkurundin kahdella keikalla saatiin myytyä baari täpötäyteen. Ja ainahan se mieltä lämmittää jos joku diggaa, sillä kuitenkin pyritään siihen, ettei keikka olisi vain biisien läpi soittelua, vaan ikään kuin sen meidän intohimon yleisöön välittävä tapahtuma. Toisaalta en usko että tässä pyrkimyksessä voi koskaan kokea onnistuvansa täydellisesti, joka antaakin hyvän motivaation pyrkiä koko ajan parempaan.

Millaista on elämä Heinolassa? Onko kaupungissa omaa elävää skeneä vai koetteko enemmänkin yhteenkuuluvuutta lahtelaisten kanssa?

Aleksi: Kyllähän täällä on Heinola Rock United, joka järkkää baareissa ja Nuokkarilla keikkoja. Mutta piirit ovat pienet ja sisäsiittoiset. Kerran kaks vuodessa voi vetää Heinolassa keikan niin, että ihmiset innostuu tulemaan paikalle. Eli kyllä jonkunmoinen skene löytyy. Aktiivisia bändejä on yllättävän paljon. Yksi syy voi olla nuorisopalveluiden edulliset treenikämpät. Ennen ne tosin oli ilmaisia. Lahdessa on mahtava Torvi ja nuorisotoimen 8-sali ja Fillari Cafe, muttei oikein muita keikkamestoja, jotka meidät huolisi soittamaan.

Eniten kotonaan on tuntenut olevansa Porissa, siellä on meno kohillaan!

Heh, tuo Pori tuli hieman yllätyksenä. Asun siellä tällä hetkellä, mutta se teidän taannoinnen keikkanne Baarikaapissa jäi itseltä välistä… Mutta mitäs Suudellan tulevaisuuteen kuuluu?

Aleksi: Meillä on kesän ajan hiljasta keikkarintamalla. Valmistellaan pikkuhiljaa täyspitkää levyä, jonka äänitykset olisi tarkoitus aloittaa tämän vuoden puolella. Paljon on vielä tekemättä, ennen kuin pääsee studioon. Syksyllä on luvassa pari keikkaa lahtelaisen Down Underin kanssa. Luulen, että ei ainakaan itse aleta syksylle hirveästi muita keikkoja myymään, kun silloin pitäisi keskittyä levyn materiaalin työstämiseen. Mutta ne joille kutsu käy vedetään tietysti parhaamme mukaan!

Lopuksi tämmöinen erikoisempi kysymys: Nimetkää kolme maailmassa vallitsevaa epäkohtaa ja ehdotuksenne niiden ratkaisemiseksi?

Aleksi: Ensimmäinen voisi olla viljelysmaan ylenpalttinen vuokraaminen kehitysmaista. Vuokraamiseen pitäisi kehittää jonkinlaiset rajat. Paikalliset pienviljelijät menettävät elantonsa, kun massiiviset tehoviljelypellot raivataan alueille. Valtavat viljelmät työllistävät paikallisia, mutta palkka ei takaa edes samanlaista elintasoa, kun valtion mailla viljelty pieni palsta. Valtiokaan ei juuri hyödy tästä maanvuokrasta, silla vuokrat ovat usein vain nimellisiä.

Teemu: Epäkohtiahan on maailma täynnä… joten turhan varmaan edes yrittää mitään Top 3:a kasailla. Pointsit kyllä mielenkiintoisesta kysymyksestä!

Mutta jatkoksi heittäisin tämmösen yleisemmän, eli ihmisten sokean urautumisen omaan kapeakatseiseen ajatusmalliinsa/uskomukseensa. Tuskin on yhtä tapaa olla oikeassa, mutta jos on liian varma siitä, että se oma juttu on ehdoton totuus, on helppo mennä metsään… ainakin silloin kun päädytään lahtaamaan niitä, jotka ovat eri mieltä. Tämä ei olekaan ihan kädenkäänteessä ratkaistu, mutta ehkä rationaalisen, kriittisen ja itsenäisen ajattelun suurempi jalansija voisi tuoda positiivisesti tuulettavaa vastapainoa useampaankin kulttuuriin.

Samaan hengenvetoon, abstraktilla linjalla pysyen, nostaisin kolmanneksi itsekkyyden. Tämä on ainakin länsimaiden näkökulmasta korostetun merkittävä tekijä. Media pitää kyllä huolen, että maailman eriarvoisuus on myös eliitin tiedossa, mutta peruslänkkäri lähinnä turtuu tähän viestiin, ja keskittää voimavaransa sen miettimiseen, ostaako auton vai isomman asunnon.

Eipä tässä sitten muuta. Kiitos haastattelusta!

www.myspace.com/suudella

Retaliatory Measures

Sonispheren menettänyt Pori ei ehkä ole Suomen metallipääkaupunki, mutta kaupungin metallitarjonta ei ole onneksi hataralla pohjalla. Jo kolme keikkaa death/thrash-jyrä Retaliatory Measuresilta nähtyäni päätin ottaa bändiin yhteyttä pienehkön haastiksen merkeissä. Lampaan tentattavaksi päätyivät vokalisti Pessi Haltsonen ja kitaristi Kalle Hahtamo. Aikana alkukesäinen maanantai-ilta, paikkana aina yhtä viihtyisä Beer Hunters –kapakka Porin kauppatorin laidalla.

Miten Retaliatory Measures sai alkunsa? Ketkä perustivat, koska ja miksi?

Kalle: Olisikohan ollut aikaa kaksi vuotta ja rapiat päälle, kun funtsittiin että voitaisiin jotain musiikkitouhuja ruveta tekemään, jossa olisi muutakin kuin sitä perusjunttahevijuttua. Musiikillisesti vähän haastavampaa. Että saataisiin jotain vammailtuakin välillä, kun me kuunnellaan kaikenlaisia vammaisia bändejä muutenkin, esimerkiksi Mastodonia.

Pessi: Meidän bändi tavallaan koostuu erilaisista musiikinkuuntelijoista. Mä kuuntelen pitkälti black metallia, death metallia ja ambienttia. Kallelle taas menee… no, saat itse kuvailla.

Kalle: Hillitön kitararunkkaus. Iiro nyt kuuntelee mitä sattuu, Markolla on aika perusmaku ja Janne kuuntelee pelkästään The Hauntedia.

Kuvailisitteko vähän sanallisesti, miltä Retaliatory Measures kuulostaa?

Pessi: Mitenköhän sen nyt sanoisi…? Siellä on loppujen lopuksi piirteitä monenlaisista musiikkigenreistä.

Kalle: Siellä on aika paljon thrash-juttuja, mutta meidät mielletään aika monessa paikassa death metalliksi tämän Pessin vokaaleiden takia. Se koittaa olla Chris Barnes, joten vaikka jos tekee rässibiisin, Pessi saa sen kuulostamaan death metallilta.

Pessi: Sitten siellä on rokkijuttuja.

Kalle: Ja sitten vielä kaikenlaisia progevammailuja. En sitten tiedä onko hyvä vai huono juttu että meillä on äärimmilleen opetettu rumpali.

Miten kappaleenne syntyvät? Minkälaisen prosessin käytte läpi, kun sävellätte biisejä?

Kalle: Siinä on aikalailla se peruskaava. Mulla on joku idea ja käydään porukassa sovittamassa.

Pessi: Ja mä väännän siihen sanat, kun mä ”näen” sen biisit sanat.

Kieltämättä aika perusvastaus…

Kalle: Olisiko pitänyt vastata, että me menemme tuonne Ruosniemen mäkeen vuorille juomaan viskiä? (naurua)

Pessi: Akustiset ja patarumpu mukana!

Oliko musiikillisen tyylinne valinta itsestäänselvyys? Death/thrash ei ole mitenkään harvinainen genrevalinta nykymetallibändeille, ja henk. koht. minusta tuntui 5-6 vuotta sitten, että suunnilleen joka toinen demobändi soitti death/thrashia. Miten aiotte erottautua joukosta vai onko se teille edes tärkeää?

Kalle: Se on kyllä totta, että joka toinen bändi on sitä death/thrash metallia, mutta tosi harvoin voidaan oikeasta deathrashista puhua. Enkä mä nyt tietenkään väitä, että me oltaisiin deathrashia. Se on vaan se, että itse on kuunnellut molempia lajeja ja sitä on mukava soittaa. Se on mielekästä, ja itse voi kuunnella sellaista musiikkia mitä tekee.

Pessi: Tavallaan ei meillä ole tarkoitus erottautua joukosta, vaan tehdään sitä mitä itse tykätään tehdä. Itse nautitaan siitä musiikista.

Kalle: Jonkun verran on noihin humppa- ja coverjuttuihin pyydetty mukaan, mutta se ei ole mielekästä. Ei se ehkä ole itsensä myymistäkään, mutta itse olen miettinyt että sitten kun ”joutuu” soittamaan, niin sitten voisi alkaa jo miettiä lopettamista. Harrastus kumminkin.

Miten teidät on yleisesti ottaen otettu vastaan sekä Porissa että muualla? Olen nähnyt teiltä kolme keikkaa vuoden aikana ja olen huomannut että joka kerta paikalla on ollut enemmän porukkaa. Damngodin kanssa vedetyllä keikalla teillä oli jo lähes sankareiden vastaanotto!

Pessi: Se oli kyllä jo yleisömäärältään ihan tyylikäs keikka. Harvemmin näkee niin monta alastonta miestä pomppimassa!

Kalle: Yläosatonta. Kyllä varmaan EP:n tekeminen (”MMX”) on tuonut lisää näkyvyyttä. Se EP onnistui aika hyvin, varsinkin olosuhteisiin nähden.

Pessi: Niin, ja kyllä se meidän musiikki on aika monipuolista omalla tavallaan. Sieltä löytyy rokkijuttuja, progevammailuja ja semmoista, niin se voi saavuttaa kuuntelijakunnan huomion.

Mitkä olosuhteet?

Kalle: No, meillä piti olla hyvin aikaa valmistautua, mutta sitten tuli kaikenlaista ja tulikin sitten kiire. Saatiin se kuitenkin raavittua hyvin kasaan.

Pessi: Melkeinpä se viimeisteltiin sävellyksellisesti vasta studiossa.

Mitä mieltä olette porilaisen metallin nykytilasta? Millaisena näette paikallisen metalliskenen? Mitä kertoisitte Porista ulkopaikkakuntalaiselle metallipäälle?

Kalle: Aktiivisia bändejä on ainakin GhostTide… sitten en tiedä missä vedossa jätkien death metal -bändi Stench of Decay on. Internetissä he ovat ainakin suosittuja ja vinyylit myydään melkein heti loppuun. Nuoremmista bändeistä en sitten tiedä yhtään mitään. Sitten on tietysti tuon baarimikon (nyökkää tiskiä kohti) BlindWithin.

Pessi: Onhan täällä nyt aika pieni skene, kun kaikki ovat vähän kaikissa bändeissä.

Kalle: Synestesialta on tulossa uusi levy… tai itse asiassa ne viimeistelee biisejä ja jossain vaiheessa menevät nauhoittelemaan.

Pessi: Se on ainakin kasvava nimi Porissa.

Mitä Retaliatory Measuresin tulevaisuuteen kuuluu?

Kalle: Nyt ollaan laikka punaisena väännetty uusia biisejä ja tarkoituksena on joka tapauksessa tehdä täyspitkä levy. Tässä on jotakin vääntöjä ollut, mutta katsotaan haluaako kukaan julkaista sitä.

Onko neuvotteluja käyty?

Kalle: Sanotaan näin, että olemme saaneet positiivisia yhteydenottoja?

Pessi: Ja ihan oikeilta lafkoilta. Julkistamme sitten mihin ollaan päädytty sitten kun se on ajankohtaista.

Porista kun puhuttiin, niin mitä tuntemuksia teissä herätti Sonispheren siirtäminen Helsinkiin?

Pessi: Minulle se oli oikeastaan aivan sama, kun en ole tähänkään mennessä ollut yhdenkään festarin kuuntelijapuolella.

Kalle: Mastodon oli viime kesänä helvetin hyvä, vai oliko se toissakesänä? No, siellä kun oli vaan nimibändejä niin setit olivat lyhkäsiä eikä niistä bändeistä oikein saanut kunnolla irti. 2-3 pääesiintyjää veti pitemmän setin, mutta toisaalta Profane Omen veti helvetin hyvän keikan, että kyllä siinä sai puolessa tunnissa helvetin paljon irti.

Pessi: On se sinänsä sääli, kun olisi se tuonut rahaa tänne Poriin.

Eli ette varmaan tänä kesänä koko bändi pakkaudu pakuun ja lähde Helsinkiin viettämään Sonisphere-piknikkiä?

Kalle: En usko.

Pessi: Nyt kun se pienempi tapahtuma, niin ei se ole sellainen spektaakkeli että sinne menisi viideksi päiväksi vetämään viinaa.

Mitäs terveisiä lähettäisitte Porisperen järjestäjille?

Kalle: Päästäänkö me Harri (Vilkuna) levynjulkkarikeikalle sun baariin (Kino)?

Eipä tässä muuta. Kiitoksia haastattelusta!

www.myspace.com/retaliatorymeasures

The Skoogie Boys

Ei tarvitse olla kummoinenkaan yhteiskuntatieteilijä, että huomaa ympäröivän maailman menevän yhä huonompaan suuntaan. The Skoogie Boysin kaltaisille yhtyeille on siis tilausta. Keravalaisyhtye saarnaakin bilettämisestä punk rockin ilosanoman keinoin. Kysymyksiin tarjosi vastauksia Keravan kollien kitaristiherra TT.

Minkä takia The Skoogie Boys on olemassa? Mikä johti bändin syntyyn, ja minkälaisia ukkoja vaikutti sen syntymiseen?

Bändin syntyyn vaikutti rumpali RT ja basisti Luis ja kitaristi TT. Ihan simppeli syy oli että kaikki aikaisemmat proggikset rupesi rakoilee ja lopulta hajosi, niin aateltiin että nyt kaikki bullshitti vittuun ja aletaan pitää ennen kaikkea Hauskaa ja tehdään hyvää musaa. Ja alusta lähtien oli kyllä selvää että pyydetään famous John Analog messiin laulamaan. Eli ensin vähä kokeiltiin miten lähtee ja sen jälkeen tää onki ollut yhtä ilotulitusta.

Ja aika nopeesti kyllä sitten selvisi että minkä takia me ollaan olemassa: meillä on hyviä piisejä, mahtava livemeno ja helvetin hauskaa ja niin on kyllä yleisölläkin. Tiedän että kaikki sanoo näin (paitsi ne kenen tyyliin kuuluu surkutella) mutta todisteekis voi tsekata Back To Home:n musavideon. Siinä ei ole mitään lavastettua tai sovittua kameroiden kanssa livetilanteissa; kaksi kameraa, kuvatkaa minkä pystytte ja me ladataan.

Soittelevatko pojat muissakin bändeissä vai onko The Skoogie Boys jäsentensä ainoa bändi tällä hetkellä?

Joo tällä hetkellä ainoa proggis kaikilla, eikä tässä muita kyllä tällä hetkellä edes tarvitakaan.

Keksisittekö jonkin nasevan, superlatiiveilla koristellun tavan kuvata bändinne ilmaisua? Mitkä taas ovat ne musiikilliset vaikutteet, joita tiedostaen tuotte musiikkinne kautta esille?

Johan tuli kysymys. Rehellistä partyrienaamista saatanallisilla viboilla?

Ei kyllä taideta tiedostaen tuoda mitään esille, tiedostamatta kyllä varmaan tulee tehtyä vaikka mitä, mitä ei edes itse huomaa ja kuulee sitten myöhemmin ihmisiltä palautteesta. Ja kun alettiin niin tehtiin piisejä vaan mitä kitarasta irtosi ja niin tehdään vieläkin. Yksi piisi on kyllä tehty ihan siksi koska Ramones on mahtava ja Tom Waitsilla on niin makeita juttuja että sieltä varmaan tarttuu väkisinkin asioita.

Miten pyritte erottumaan muista punkrokki-bändeistä? Vai kiinnostaako teitä erottuminen tippaakaan?

Jos tietoisesti yrittämällä yrittää erottua tai tehdä asioita niin että kukaan ei olisi ikinä niitä tehnyt niin vituiksi menee. Sitä sitten erottuu tai ei erotu, parasta antaa mennä vaan kullin osoittamaan suuntaan ja jos jengi saa meijän sekoilusta kiksejä niin siinähän se on, tyyleistä ja erottumisista siis viis.

Mitkä sanoitukselliset aiheet koette omiksenne? Onko olemassa jotain sellaista aihetta, mistä haluatte tehdä laulun muttette ole saaneet vielä aikaiseksi?

Sellaisia aiheita on varmaan paljonkin mistä ei olla vielä tehty sanotuksia, mutta mitä ne aiheet on niin sitä ei tiedä vielä. Eli ei ole mitään polttavaa tarvetta tehdä piisiä jonkun maan tilasta tai jostain vastaavasta. Näistäkin aiheista voi tehdä piisejä kuhan ne on tehty hyvin ja ne ei ole saarnaavia, saarnaaminen on tylsää touhua.

Meijän sanat taitaa olla sitä partyosastoa (naiset, dokaus, sekoilu, yms) ja sitten toisena puolena haikailevaa ja jotain elämän pohtimissanoitusta. Kuulostaa siis krapulalta, mutta sehän käy, ensin on pirskeet ja sen jälkeen krapula kunnes taas mennään.

Millaista palautetta olette tähän mennessä saaneet? Levystä, keikoista, mainituista videoista?

Videosta on tullut vaan kehuja oikeastaan ja ihmiset on sanonut että tulee hyvä fiilis kun kattoo ja tekee mieli bailata, joten hyvin on onnistuttu.

Keikoista on tullu suurimmat kiitokset oikeastaan aina. Lättyjäkin kehuttu yleisön toimesta kuin myös levy arvioijien toimesta, mitä nyt muutamia arvostelijoita on tuntunut hiertävän EP:n erilaiset piisit. Kunhan osaisivat kirjoittaa edes piisien nimet oikein, niin sitten voisi miettiä asiaa uudestaan ja samalla tiedottaa että kokopitkälle on tulossa puolalaista humppaa, ticoticoa alpeilta ja ranskalaista runkkua Venetsiasta!

Omiin korviin ei valitettavasti ole kantautunut haukkuja oikeastaan, niitä odotellessa! Yksi sano että ihan paska bändi (oli tainnu kuulla 2-3 piisiä) ja kävi keikalla ja tokaisi että ihan vitun hyvä bändi ja osti vielä levynkin, joten otetaan pienet sille!!

Olette laittaneet noinkin nuoreksi bändiksi poikkeuksellisen paljon videoita juutuupiin. Mistä idea niiden tekemiseen lähti? Valloitetaanko niiden avulla maailma helpommin?

Eihän siellä ole kuin kaksi ihan videota? Ja sitten jotain rupisia livepätkiä. En tiedä kyllä mistä ideat lähti, kai se oli vaan että tehdään videoita kun se on hauskaa ja meillä on tossa mahtava kaveri kenellä pysyy kamera kädessä ja sillä oli intoa vääntää. Kyllähän tämmöisillä videoilla tässä vaan ootellaan nyt jenkkidiiliä!

Onhan tuo kaksi melko iso määrä, kun EP:lläkin on vain viisi biisiä, eh! Ja siitä päästään aasinsillan kautta seuraavaan kysymykseen; onko Devil knows your name saamassa lähiaikoina jatkoa? Mitä muuta The Skoogie Boysien lähitulevaisuuteen kuuluu?

Heh, no suunnitelmissa oli enemmänkin mutta ehkäpä ne jätetään tuonnemmas ja muihin viisuihin.

”Devil knows your name” on saamassa jatkoa ainakin kokopitkän voimin, tehdään juuri piisejä lisää ja sitä rataa. Tietoa ei vielä ole milloin se tulee, kaiketi kun saa rahaa kasaan, toisaalta ei ole kova ongelma koska rahaa on!

Ja tulevaisuuteen tulee mitä tulee, ei olla kauheasti mietitty, toivottavasti helvetin hyviä bileitä ainakin!

Millaiset olisivat The Skoogie Boysien unelmabileet? Mitä bändejä valitsisitte soittamaan, keitä kutsuisitte mukaan?

Eiköhän niissä olisi paljon virvokkeita, paljon kavereita, ihania naisia, täyspalvelu, ne kestäisi kaksi päivää, me soitettaisiin keikka ja ammuttaisin tykillä rahaa yleisöön että kaikilla olisi varaa sikailla holtittomasti.

Jos allekirjottanut järjestäisi ne niin siellä olisivat K.Eronen & Ekseema, maailman paras Irwin Goodman -koveribändi, The Accidents ruotsista, Tom Waits ja Snoop Dogg (erikseen tosin). Eiköhän noilla lähtisi jo aika hyvät setit.

Lopuksi sana on vapaa. Voitte lähettää terveisiä ja kutsuja bileisiin!

Ostakaa lättyjä, tulkaa keikoille, tai järkätkää bileitä ja kutsukaa meijät, ei kai siinä muuta!

www.myspace.com/theskoogieboys

[youtube url=1h5h-5zAikc]

Burweed

Suomalaiset sludgebändit voidaan hyvin laskea kahden käden sormilla. Siksi jokainen uusi tuttavuus kiinnostaa automaattisesti, ja niin oli asianlaita karhulalaisen Burweedinkin tapauksessa. Sähköpostin välityksellä lauottuihin kysymyksiin vastasivat kitaristilaulaja Toni ja basistilaulaja Eetu.

Keitä te olette ja minkä takia olette päätyneet vääntämään mammutinraskasta sludgea Burweed-nimisessä bändissä?

Burweed on nelihenkinen herrakokoelma joka sai alkunsa joskus vuoden 2009 tienoilla Kotka-Hamina-akselilla. Oltiin tutustuttu postmetal ja sludgeskeneen Calliston, Neurosiksen ja Cult of Lunan kautta ja tuli heti semmoinen fiilis että tämän tyyppistä halutaan tehdä. Alussa toimittiin kolmen miehen voimin ja vähän myöhemmin uusi tuttavuus Sakari tarttui toiseen kitaraan ja näin saatiin avarrettua soundipalettia kahden kitaristin suomin mahdollisuuksin. Tehtiin hyvällä tahdilla biisejä ja alettiin suunnittelemaan studioon menoa.

Mikä sludgessa kaikkein eniten viehättää ja miten se on vaikuttanut ilmaisuunne? Miten yleensä itse kuvailisitte Burweedin sointia sellaiselle henkilölle, joka ei ole sitä vielä kuullut?

Sludge on loppujen lopuksi erittäin vaikea asia määrittää. Se on enemmänkin vaan sellainen punainen lanka taustalla mikä ohjaa muuta mikä pinnalla tapahtuu. Meille se tarkoittaa ehkä eniten sitä tunnetta mitä se välittää. Likainen ja omalla tavallaan painostava soundimaailma mihin voi sotkea käytännössä mitä vaan, bluesia, punkkia, progea, psykedeliaa, jazzia yms. Sludgen saralla pääosassa ei ole se että sahaa ja tiluttaa minkä kerkeää, vaan enemmänkin että mitä haluaa sillä soundilla ja melodioilla välittää eteenpäin. Kait se on jonkinlainen groove mikä siellä taustalla jyllää. Likaisissa soundeissa on aina jonkinlainen pieni pilke silmäkulmassa ja jos soundi itsessään tuo jo kylmiä väreitä niin hyvillä melodioilla voi saada vaikka mitä aikaan. Ja onhan tuollainen pörinä vitun hauskaa soitettavaa ja fiilisteltävää.

Burweedissä kyse on nimenomaan sen tunteen välittämisestä eteenpäin elokuvamaisella tavalla. Burweed yhdistelee heleitä kitaramelodioita ja raakaa runttausta saadakseen aikaan saumattomia kuvia siitä tunteesta, mitä halutaan milläkin hetkellä välittää.

Tyylivalintanne on siis täysin tiedostettu. Miten pyritte erottumaan muista samankaltaista musiikkia vääntävistä yhtyeistä? Mikä tekee Burweedista spesiaalin?

No valinta on siinä määrin tiedostettu että kun ekat biisit kyhäiltiin kasaan niin hommat rupesi toimimaan heti tosi luontevasti niitä jammaillessa. Riffit ja osat löysivät toisensa helposti ja biisit muodostuivat aika itsestään. Tajuttiin että tämä toimii tällä porukalla.

Se mikä Burweedin erottaa muista samantyyppisistä bändeistä on se että yhdistellään aika erilaisia elementtejä, varsinkin nyt tuoreemmissa biiseissä. Ei jumiuduta pelkästään sinne hitaimpaan ja raskaimpaan laahaukseen vaan pudotellaan sekaan myös nopeampia runttauksia ja ehkä muutenkin vähän erilaisia juttuja kun mitä genressä on perinteisimmillään totuttu kuulemaan. Mutta biisien ehdoilla tietenkin, ei ole tarkoitus lyödä hommaa leikiksi. Lähinnä pointtina äskeisessä on että koitetaan jotenkin vähän sävyttää sitä harmaata ja raskasta äänimaisemaa. Ehkä noista jutuista muodostuu sitten se oma soundi.

Niin ja tietenkin yritetään tehdä parempia biisejä kuin muut…

Minkälaisen prosessin kautta kappaleenne sitten syntyvät?

Eletään koko bändi aika hajallaan ympäri Suomea, joten homma perustuu yleensä Saken ja Tonin himademotteluihin joita sitten treeniksellä raivokkaasti hierotaan valmiiksi biiseiksi. Kotidemot ammentaa suuntansa ja fiiliksensä niistä jutuista mitkä on treeneissä noussut positiivisesti esiin. Jossain vaiheessa jompikumpi allekirjoittaneista kirjoittelee biiseihin sanoitukset. Vuodenvaihteessa käytiin Suomenlahdella hakemassa inspistä mökkimeiningeistä ja reissu tuntui olevan ihan tuottoisa. Mutta kieltämättä välimatka ja aikataulujen yhteensovittaminen on yleensä aika työlästä eikä soittelemaan pääse koko porukalla läheskään niin usein kun haluaisi.

Mitä haluatte sanallisella ilmaisullanne viestiä?

Selkeää linjausta lyriikoissa ei ole. Ne kumpua eniten sieltä, mikä kirjoitushetkellä painaa mieltä ja pyörii ajatuksissa. Sitä kirjoitetaan, mikä biisin luonteeseen parhaiten sopii.

Minkälaista palautetta olette tähän mennessä saaneet? Lammas Zinessähän demoanne kehuttiin, mutta onko muualta tullut minkälaista palautetta? Entä mitä porukka on sanonut keikoistanne?

Palaute on ollut kautta linjan varsin positiivista josta ollaan oltu aika yllättyneitä vaikka kyseessä on vasta ensimmäinen julkaisu. Mutta hyvältähän se tuntuu. Varmaan musiikkityyli auttaa sekin erottumaan äänitetulvasta, meidän tyyppiset bändit taitaa olla aika vähemmistössä verrattuna muihin genreihin. Myspace-sivuilta voi tsekata muistakin nettizineistä saatuja arvioita jos niitä joku niitä haluaa kaivella. Lisäksi ollaan saatu muutamia yhteydenottoja Suomen rajojen ulkopuolelta. Odotellaan mitä siellä pidetään.

Keikat ovat kuulemma jättäneet positiivisia fiiliksiä. Erityisen jees on ollut kuulla hyvää palautetta jengiltä jolle tämän tyyppinen musa ei ennestään ole tuttua. Tälläisen pienen bändin näkökulmasta tollaiset positiiviset yllätykset tuntuu tietenkin hyvältä.

Suomessa sludgea soittavia yhtyeitä ei tosiaan montaa ole. Onko teillä suunnitelmissa panostaa jossain vaiheessa ulkomaille enemmänkin, sieltä kun on kerta palautettakin tullut? Luuletteko, että Burweed voisi lunastaa paikkansa myös kansainvälisessä liigassa?

Ei olla vielä mitään varsinaisia valloitussuunnitelmia tehty vaikka viidakkorumpua paukutetaankin joka suuntaan. Mutta kyllähän toi skene tällä hetkellä enemmän tuolla muualla Euroopassa ja valtameren takana on pinnalla vaikka Suomessakin alkaa pikkuhiljaa näitä bändejä olemaan. Koitetaan panostaa ajan ja rahan puitteissa sinne missä meitä halutaan kuulla.

Minkälaisia suunnitelmia ja tekoja on horisontissa näkyvissä? Minkälaisia tavoitteita Burweedilla on tällä hetkellä?

Lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus ruveta äänittelemään biisejä ja suunnittelemaan pikkuhiljaa seuraavaa julkaisua. Myös videosta on ollut puheita ja alustavia suunnitelmia, mutta nähtäväksi jää, miten budjetti ja tukiaiset antaa myöten. Koitetaan aktivoitua treeni- ja etenkin keikkarintamalla vähän runsaammin. Lahdessa Torvessa on nyt keväällä keikkaa tulossa ja tarkoitus olisi, ettei tuo jäisi kevään ainoaksi rupeamaksi.

Teiltä Karhulasta päin on tullut moniakin metallibändejä, mutta Burweed erottuu siitä joukosta. Millaisena näette kaupunkinne metalliskenen? Onko karhulalaisuus helpottanut tai vaikeuttanut Burweedin uraa/näkyvyyttä mitenkään?

Se Karhulan metalliskene mitä kaikki on tottunut kuulemaan, on käytännössä yhden meitä vanhemman ikäluokan kaveriporukan aikaanpanemaa, samat naamat pyörii kokoonpanosta toiseen, tai ainakin kaikki tuntee kaikki. Myä erotutaan, koska tullaan ihan eri lähtökohdista.

Karhulasta ponnistaa bändejä ehkäpä sen vuoksi, että kaupungin treenikämpät ovat halpoja, erinäiset tapahtumat ja baarit tukee paikallisten bändien toimintaa. Onhan se hienoa kuulua Karhulan poppooseen, mutta toisaalta keikat on tainnu olla ainut asia mitä karhulalaisuus on meille saanut aikaseksi. Vaikka sieltä kaikki on lähtenyt, niin nykyään Karhulassa on tasan treenis ja rumpali.

Tässä alkavat kysymykset loppua… Vakuuttakaapa vielä lopuksi, minkä takia Burweediin kannattaisi tutustua? Sana on myös vapaa, joten voitte lähettää myös terveisiä.

No onpa paha. No aina kantsii kokeilla jos meidän musa herättäisi jotakin ajatuksia tai fiiliksiä koska siihen me ollaan pyritty. Ja keikoilla halutessaan saa ne postrockniskatkin kipeiksi. Tulkaa keikoille, pyytäkää meitä keikoille, kuunnelkaa musaa, morjestelkaa kadulla. Ollaan reippaita talkoolaisia, huomaavaisia rakastajia ja hauskoja kännissä. Plus että meillä on aika hyvä bändi. Jees. Over and out.

Demo ladattavissa kokonaisuudessaan osoitteesta burweedband.blogspot.com.

Myspace: www.myspace.com/burweed

Path of Mine

Olen havainnut, että Hämeenlinnasta tulee suhteellisen monta modernia metallimusiikkia soittavaa yhtyettä. ”Old school” -menon nimeen sokeasti vannovia yhtyeitä eivät ainakaan ole Pain Confessor, Corruption Inc. tai aiemmin Devia Crucis -nimellä tunnettu Path of Mine. Laitoin kaivamaani sähköpostiosoitteeseen viestejä, joihin vastasi nelikielistä ja kurkkuaan kurittava Jari.

Minkälaisen polun Path of Mine on jo kulkenut? Miten bändi sai alkunsa?

Bändi sai alkunsa yläasteella kun oltiin jotain 15-vuotiaita. Tutustuttiin kun oltiin samalla luokalla, paitsi mä oon tuntenu Tuomaksen natiaisesta asti. Ville oli harrastellut kitaran soittelua jo hetken aikaa ja opetti mut kuuntelemaan Metallicaa. Niiden biisejä sitten alettiin veivaamaan Tuomaksen porukoiden kellarissa ja siitä sitten pikkuhiljaa tuli omat biisit kuvioihin ja rankempi musa alkoi kiinnostaa. Marcus tuli mukaan soittelemaan kitaraa kun perustettiin Devia Crucis. Nyt nimi on vaihtunut, etsimme uutta kitaristia ja äänitämme tällä hetkellä uutta EP:tä, joka julkaistaan tässä alkuvuodesta.

Miten kuvailisitte Path of Minen ilmaisua? Mitä soundiinne vaikuttaneita bändejä haluaisitte nostaa esille?

Mitään bändejä en lähde erikseen mainitsemaan. Monet vanhan liiton death/black metal -hemmot ovat ihmeissään kun kerron että yritämme viedä hommaa kaupallisempaan suuntaan. Tämä tulee enemmän esille seuraavalla levyllä joka onkin melodisempi ja yritämme saada äänimaailmasta sellaisen joka on mahdollisimman helppo kuunnella.

Onko tyylinne tietoinen valinta vai muodostuiko linja ihan luonnostaan? Entä millä tavoin pyritte erottumaan muista, samankaltaista tyyliä suosivista bändeistä?

Tyyli on tullut kuin itsestään, erottuminen taas tulee jos on tullakseen. Biisit on tällä hetkellä sellaisia mitä itse haluaisin kuunnella eikä mitään pakollista erottumisen tarvetta ole. Toki tähtäimet ovat korkealla, joten jossakin vaiheessa täytyy kiinnittää enemmän huomiota erottumiseenkin. Sävellän periaatteessa yksin biisit, joten keskityn nyt vain saamaan aikaiseksi toimivia ja vähän enemmän tarttuvia biisejä.

Miten sitten biisit syntyvät? Onko niiden säveltäminen tuottanut hankaluuksia?

Tavallisen kitaratreenin yhteydessä sitä vain lähtee kokeilemaan erilaisia juttuja ja siitä sitten syntyy rytmityksiä ja riffejä. Äänitän biisit suoraan koneelle sitä mukaa kun tulee visioita, sitten yhdistelen vain palaset kohdalleen. Ohjelmoin myös rummut koneella ja kehittelen syntikalla taustoja, joten aina kun uusi biisi tulee, niin siitä on jo jonkinlainen valmis demoäänite.

Millainen sanoma Path of Minella on? Millaisia aiheita haluatte musiikillanne ja lyriikoillanne käsitellä?

Seuraavan demon lyriikoihin on panostettu enemmän. Edellisellä levyllä ei ollut oikeastaan mitään syvällisempää. Mutta nyt pyrin tulevaisuudessa kirjoittamaan tästä maailmasta, ihmisistä ja asioista jotka minua koskettaa. Jokaisen biisin lyriikoilla on tärkeä merkitys jonka kyllä hoksaa jos hieman lukee ja pohtii. Olen ateisti joten käsittelen asiat myös siltä kantilta jolta itse ne näen.

Miten porukka on ottanut Path of Minen vastaan? Onko Devia Crusis -menneisyys helpottanut keikkojen saamisessa?

Nimen vaihdon ja edellisen demon jälkeen ei ole tullut mitään suurempaa negatiivista palautetta. Erityisesti keikkojen jälkeen ihmiset ovat tulleet ostamaan demoja ja jotkut jopa ovat maksaneet pientä tippiäkin demoista. Hyviä arvosteluita on myös tullut eri tahoilta joten uskon että seuraava EP saattaa saada jo hieman enemmän arvostusta. Devia Crusiksen kanssa keikkailtiin melko vähän eikä demotkaan päätyneet kunnolla levitykseen, joten eipä keikkojen saannin kannalta ole ollut mitään erityistä helpotusta sen suhteen. Tämän genren musiikilla on yllättävän vaikea saada keikkoja, tai sitten keikkamyyntitaitoihin pitäisi hieman panostaa…

Millaisena kaupunkina näette Hämeenlinnan? Entä paikallisen skenen, miten koette sopivanne kokonaiskuvaan?

Paikalliset musiikkipiirit ovat suurehkot vaikka kaupunki ei olekaan mikään kauhean iso, bändejä on paljon ja musiikin opetustakin löytyy reilusti joten täältä on hyvä ponnistaa. Täältä löytyy myös Suisto-klubi, joka järjestää bändeille paljon keikkoja ja muuta tapahtumaa, baarien pitäisikin panostaa mielestäni Suisto-klubin tavoin esiintymistekniikkaan.

Minkälaisena näette Path of Minen lähitulevaisuuden? Onko päämääriä?

Uusin EP valmistuu tässä lähipäivinä ja sillä aiomme promota bändiä seuraavan kesän ja yritämme saada mahdollisimman paljon keikkaa. Tavoitteena on myös myydä levyjä sen verran että pystymme rahoittamaan sillä seuraavan studiosession. Noin vuoden päästä olisi suunnitelmissa alkaa tekemään ensimmäistä pitkäsoittoa. Haaveena olisi myös päästä pidemmälle kiertueelle ulkomaille asti, mutta se ei taida vielä ihan lähitulevaisuudessa onnistua.

Onko tarkoituksenne mennä puhtaasti DIY-pohjalla ja tehdä omakustanne vai metsästättekö levydiiliä?

Jos vastaan tulee hyvä diili niin mikäs siinä, mutta vielä emme ole suunnitellut minkäänlaista toimintaa asian suhteen. Parempi vaihtoehto ehkä olisi kuitenkin saada ensin joku ohjelmatoimisto hoitamaan keikkamyyntiä.

Toivotetaan siis onnea siihen! Onko vielä jotain, jota haluaisitte sanoa?

Ei tässä sen kummempaa, kiitos arvostelusta ja haastattelusta. Kohta saattekin sitten luultavasti arvostella seuraavankin demon!

www.myspace.com/pathofmine

Bob Malmströmin uudenvuoden tervehdys

Jokaisen itseään kunnioittavan porvarin tulisi esittää jonkinlainen uudenvuoden tervehdys. Lammas Zine on antanut vuoden 2011 kunniaksi puheenvuoron Bob Malmströmille, noille porvaricoren sanansaattajille. Tarkoituksena oli alunperin tehdä tavallinen, bändiprofiilimainen haastattelu, mutta Bob Malmströmin kohteliaan herrasmiesbasisti Carl Johan Langenskiöldin vastaukset olivat sen verran täydellisiä, että lopputuloksesta tulikin jotain aivan toisenlaista. Pidemmittä puheitta, annetaanpa herralle puheenvuoro:

Bob Malmströmin ajatus sai alkunsa 2009 loppumetreillä yhtenä krapulaisena sunnuntaina. Aminoffilla [Carolus, vokaalit] oli jo pidempään ollut visio porvariystävällisestä punkbändistä, jossa ei toistettaisi samoja, kuluneita itkuvirsiä kuin ne tuhannet ja taas tuhannet vasuripunkkarit ennen meitä. Matkalla kotiin turmion syövereistä sovimme autokyydin aikana Bob Malmströmin synnystä ja siitä perusteesistä, että laulamme ruotsiksi hienosta elämästä, porvariyhteiskunnasta, virkavallan puolesta ja ennen kaikkea omasta ylivertaisuudestamme. Tämähän sopii meille suomenruotsalaisille kuin Dom Perignon nieluun.

Mitä tulee soittajiin, näihin porvaricoren paroneihin, voimme lyhykäisyydessään kertoa hieman soitto- ja vitsiniekkojen taustoista. Vokaalipuolta hoitava Carolus Aminoff on tuoreempi kasvo kentällä, eikä ainakaan toistaiseksi ole muissa bändeissä mukana. Metalliyleisö tosin tuntee hänet Yle x3m:in Metallrepubliken -ohjelmasta ja menneestä Metallväktarna -eepoksesta. Kitaravelho Olof Palmén tunnetaan Erwin Prestonin tiluttelijana sekä Bengalin nokkamiehenä. Rumpupallia kuluttava Wilhelm Wahlroos on soittanut kitaraa mm. Tridentissä ja Tribal Warissa sekä lukuisissa muissa tuntemattomaksi jääneissä suuruuksissa. Basisti Carl Johan Langenskiöldin bändi-CV noudattaa aika pitkälti samaa kaavaa kuin Wahlroosin portfolio, mutta vyön alla on näiden lisäksi miljoona proggista joista ehkä joku toteutuu tulevaisuudessa. Bändi itsessään kasaantui melkein itsekseen kun Carolus, Wilhelm ja Carl Johan sopivat perusraamit kuosiin jo hyvissä ajoin. Samantien oli myös selvää, että Olof liittyy vahvuuteen. Kaikki tuntevat toisensa jo melkein lasten Lacosteista asti ja samoissa bändeissä on tullut soiteltua aiemminkin.

Musiikillisesti pelin henki on d-beat, punk, hardcore, crust ja aimo annos metallia sekaan. Sanoitukselliset teemat taas liikkuvat yllä mainituilla aaltopituuksilla. Täten olisikin hienoa jos olisimme itse huomanneet tehdä 2003 julkaistun Brahe Djäknarin albumin ”Goda råd till dem som lever ett dåligt liv”, mutta d-beat, d-vire ja dis-tatsi kohdillaan. Siinä olisi täydellinen Bob-julkaisu lähellä. Siinä kohtaavat oikeat lähtökohdat, oikea fiilis ja hyvä elämä tavalla, joka meidän on helppo allekirjoittaa.

Vuosien 2009-2010 taitteessa sovimme myös ensimmäisen keikkamme Talvitörttöilyyn, joten rupesimme hyvissä ajoin eli kaksi kuukautta ennen keikkaa säveltämään ja sanoittamaan kappaleita. Siinä samassa rytäkässä HBL:ssä oli koko sivun juttu Bob Malmströmistä ruotsinkielisen musiikin artikkelin yhteydessä. Myös muu ruotsinkielinen media on ottanut meidät vastaan erittäin hyvin ja HBL:n lisäksi Aminoff kävi Robban -nimisessä talk showssa kertomassa Bobista. Lisäksi kaikki rannikon lehdet ovat kirjoittaneet meistä, joten mediapuoli on toiminut toistaiseksi niin rasvaisen lahjotusti, että ihan hirvittää.

Näissä merkeissä homma räjähtikin rytinällä käyntiin ja soitimme syksyllä 2010 viisitoista keikkaa debyytti-EP:n ”Vi är bättre än ni” tiimoilta. Palaute jonka olemme saaneet keikoista on ollut pääosin hyvinkin positiivista. Yleisö katsoo ensiksi kieroon meitä pukupellejä, jotka tulevat skumpan kanssa kuorolaulamaan. Keikan pärähtäessä käyntiin ja yleisön saadessa oman annoksensa ansaittua vittuilua, mielipiteet ovat yleensä vaihtuneet suotuisiksi. Kaikki eivät tietenkään ruotsinkieltä sulata, mutta se ei ole meidän murheemme. Moni on tullut keikan jälkeen kertomaan kuinka he pitävät Bobia tuoreena tuulahduksena ummehtuneessa skenessä, mutta mene ja tiedä, purjeveneet ja hyvät kuubalaiset sikarit kiinnostavat meitä enemmän kuin skeneily.

Levyllä vierainamme olivat Bengt-Daniel Cronehielm Finntrollista sekä Birger von Mattheiszen Cavuksesta. Jatkossa tulemme jatkamaan aloitettua perinnettä laulamalla hyvässä suomenruotsalaisessa hengessä yhteislauluja muiden ruotsinkielisten ystäviemme kanssa. Kuriositeettina mainittakoon myös, että ”Vi är bättre än ni” -nauhoituksissa oli paikalla maailman suurin suomenruotsalainen mullikuoro. Siitä ei meno parane ja tulot suurene, ei sitten mitenkään.

Kun yleensä kysytään, miksi bändi ansaitsisi levytyssopimuksen, meidän kohdallamme se on täysin päivänselvä asia. Me olemme oman arvomme tietäviä, lahjakkaita, komeita ja vaatimattomia muusikoita. Meidät on seksikästä työntää mediaan, meitä on helppo ihailla tai vihata lavan edustalla, musiikkimme ja sanomamme kaikessa yksinkertaisuudessaan helppo sisäistää ja ennen kaikkea olisi parempi julkaista levymme ennen kuin päätämme ostaa koko julkaisijan sopimuksineen kuljeksimasta.

Meno jatkuu vahvana ja vuosi 2011 näyttäisi kuluvan ahkeran keikkailun, purjehtimisen, vaalisinglen tekemisen, golfin pelaamisen ja musiikkivideon teon parissa. Pari mielenkiintoista lämppärivetoa on jo sovittu alkuvuoteen ja huhtikuussa vaalien yhteydessä suunnitelmissa on vaalisinglen julkaisu, jonka yhteydessä kierrämme rannikon iloisella mielellä viihdyttäen rantaruotsalaisia, porvareita, kiljupunkkareita ja vegaaneja. Keikkamme eivät ole valmiiksi pureksittua perusvääntöä, vaan hymyillen annamme yleisölle omalaatuisen shown. Miksi emme hymyilisi? Olemmehan rikkaita, komeita ja oikeastaan kaikessa yksinkertaisuudessamme parhaita.

Lisää itsestämme, filosofiastamme ja mahtavuudestamme voi lukea kotisivuiltamme www.bobmalmstrom.com, jonne pyrimme sisällyttämään kaiken oleellisen maailmastamme. Loppukaneettina kiitämme Teitä, arvon lukija mielenkiinnostanne meitä kohtaan ja toivommekin tapaavamme tien päällä, golf-kentillä, maamme parhailla estradeilla, pienvenesatamissa ja muissa porvarillisen elämän pesäkkeissä.

Skål!

53 Stabwounds

Lappeenrannasta lähtöisin oleva 53 Stabwounds on ollut olemassa jo pitkälti toista vuotta, mutta treenikseltä lavalle bändi uskaltautui vasta kuluneena kesänä. Hyvä tuli jälleen hiljaa, sillä kasaan on saatu erittäin valmiin kuuloinen soppa metallista hardcorea. Bändin laulaja Ulla, kitaristi Visa ja basisti Niko istahtivat piinattavaksi Lucky Monkeysin alakerrassa juuri ennen kolmatta keikkaansa.

Olette melko tuore bändi, milloin bändi on perustettu?

Visa: Täähän ei sinällään edes ole kovin tuore bändi. Eli ollaankos myö tätä 53 Stabwounds -kokoonpanoa ja tyyliä väännetty noin puolitoista vuotta.

Mikä ”tää tyyli” sitten on?

Visa: Vähän raskaampaa. Ei kai siitä muuta voi sanoa, jos vertaa edelliseen bändiin. Se oli vähän enemmin krustia, ei niin metallista. Nyt on vähän metallisempi soundi.
Ulla: Kyllä se silti hardcorea on.
Visa: Niin on!
Niko: Siis metallia, jossa on vähän hardcorea! (naurua)

Mainitsit, että teillä oli aikaisempi bändi. Onko teillä tällä hetkellä muita bändi-proggiksia menossa?

Niko: Jaakolla on joku rokkibändi?
Visa: Memphis 77 on meidän rumpalilla Jaakolla. Miulla on None Would Remain, sellainen 6 vuotta vanha projekti.
Niko: Mä soitan Eye For Allissa. Muita ei varmaan ole.

Onko tämä bändi teille ykkösbändi vai sivuprojekti? Vai pystyykö sitä määrittelemään?

Ulla: Itselleni tää on ainut bändi ja sen takia tosi tärkeä.
Visa: Miulle taas sen takia, kun teen itse tätä musiikkia.
Niko: Visa tekee siis kaikki biisit.
Visa: Niin, ehkä sen takia tää on ykkösbändi.
Niko: On tää myös ehkä siistein bändi missä itse oon ollut. Ollaan kuitenkin soitettu eri bändeissä tällä porukalla jostain vuodesta 2004 asti, yksi tyyppi on vaan vaihtunut. Muuten täysin sama porukka, joten meillä on pitkä tausta ja tunnetaan toisemme hyvin.
Ulla: Niin, ehkä se on just se ystävyys mikä tekee tästä merkittävän bändin.
Niko: Ei tää varmasti mikään sivuprojekti ole kenellekään, kyllä tässä on kaikki ihan täydellä sydämellä mukana.

Visa siis tekee teidän biisit. Mistä otat vaikutteet biiseihin?

Visa: Sieltähän ne lähtee niistä metallisemmista bändeistä mitä oon joskus nuorempana alkanut kuuntelemaa. Ja myöhemmin oon tutustunut hardcoren puitteissa siihen raskaampaan puoleen. Earth Crisis, All Out War, 25 Ta Life, jne.
Niko: Ollaan soitettu coverina mm. All Out Waria ja Arkangelia, ja kyllä ne kuuluu myös meidän soundissa.

Entä lyriikat? Kuka ne kirjottaa ja mistä niihin tulee inspiraatio?

Ulla: Mie oon kirjoittanut kaikki lyriikat. Niko kirjoitti aluksi jotain, mutta tämä nykyinen tapa huomattiin toimivan paremmin. Biisit kertovat henkilökohtaisista kokemuksista.
Niko: Pääsin pari viikkoa sitten lukemaan noita lyriikoita ensimmäistä kertaa oikein ajatuksen kanssa, ja ne on tietysti todella hyvin kirjoitettu. Olin myös positiivisesti yllättynyt, sillä kun ollaan tällä porukalla niin pitkään soitettu, niin meillä oli jossain vaiheessa myös sellainen aika militantti mouhoamis-meininki. Näillä lyriikoilla Ulla pystyy mun mielestä sanomaan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Niissä on toistuvia teemoja, esimerkiksi siitä miten tämä yhteiskunta on todella välinpitämätön, ja miten me voidaan hyvällä kaveriporukalla tavallaan pitää toistemme puolia. Sellanen pikkujuttu teki muhun todella suuren vaikutuksen, koska me ollaan kuitenkin edelleen pienempien puolella, vaikkei siitä enää mouhotakaan yhtä väkivaltaisesti kuin aikaisemmin. En tiedä osaanko selittää sitä mitenkään järkevästi. Tuli vaan todella hyvä fiilis ja on tavallaan vielä astetta siistimpi soittaa tässä bändissä kun luin ne lyriikat.
Visa: Vaikka ne onkin henkilökohtaisia ja koskettaa Ullaa, niin ne on silti tosi yhteiskunnallisia aiheita, jotka koskettaa myös itseäni.
Niko: Ne on tavallaan poliittisia, mutta sopivan henkilökohtaisia. Useasti, jos sanotaan että on henkilökohtaisia lyriikoita, niin se meinaa että sulla on paska päivä ja kerrot siitä kun sua ahdistaa.
Ulla: Eikä ne kerro rakkaudesta. (naurua)
Niko: Niin, totta kai sellaisetkin lyriikat voi olla hyviä, mutta jotenkin näihin pystyy samaistumaan. Meillä saattaa monella olla samanlaisia elämänvaiheita, joita ollaan koettu, ja niiden kautta pystyy samaistumaan. On ollut ehkä vähän vaikeampaa jossain vaiheessa, mutta ollaan selvitty ja kasvettu.

Mitenkäs sitten, kun Ullahan on nainen?

Niko: Ei saatana!? (naurua)

Niin, kun tämä hardcore on perinteisesti poikien leikkikenttä, niin miten ihmeessä nainen voi laulaa hardcore-bändissä!?

Ulla: Onhan se totta, että suurin osa ihmisistä, joita hardcore-piireissä pyörii, bändeissä nimenomaan, on miehiä. Varmasti kuitenkin monet naiset, jotka hardcoressa on mukana, haluaisi soittaa bändeissä, mutta monilla ei ehkä ole sellaista omistautumista, että jaksaisi esimerkiksi opetella soittamaan kitaraa. En kyllä itsekään opetellut, vaan rupesin laulamaan. (naurua) Mutta en todellakaan sano, että hardcore on jotenkin miesten juttu. On paljon naisiakin, mutta ne ei ehkä näy niin paljon siinä skenessä just sen takia, että kaikki miehet soittaa bändeissä. On se nyt yleistynyt, että naiset soittaa bändeissä ja on paljon rohkeampi, joka on tosia hyvä juttu.
Visa: Niin, varsinkin globaalisti. Ei ehkä Suomen tasolla niinkään.

Niin, Suomessa ei ehkä tässä ”skenessä” hirveästi vielä ole naisia bändeissä. On punkimpaa ja krustimpaa osastoa, jossa soittaa enemmin tyttöjä bändeissä.

Visa: Mutta se on yleensä aikamoista skeidaa… (naurua)

Äläs nyt! Khatarina esimerkiksi on aivan saatanan kova bändi! Confusa…

Niko: Spoiled Betty! Ja Ydinperheessä on puolet naisia, se on todella kova. Parhaita suomalaisia hardcore-bändejä! Mut jos palataan aiheeseen, niin meillehän tämä ei ole mikään uusi juttu, kun Ulla on laulanut näissä meidän jutuissa jostain vuodesta -04 lähtien, niin ei se tunnu mitenkään kummalliselta.
Ulla: Ja kun oon itse käynyt keikoilla pienestä pitäen ja ollut sitä kautta mukana hardcoressa, niin ei se miulle ole mikään miesten maailma.
Visa: Soitin myös aikaisemmin Crime Against -nimisessä hardcore-bändissä, jossa oli naislaulaja. Eli ihan tuttua touhua.

Entä oletteko huomannut, että suhtaudutaanko bändiin eri tavalla kun siinä on nainen mukana?

Ulla: Huomaa, että jengi tulee usein keikalle katsomaan, jos ne kuulee että siellä on mimmi soittamassa tai laulamassa. ”Mennäänpäs katsomaan miten se siellä vetää.”

Että osaako se mitään?

Ulla: (naurua) Niin just! Se on siistiä, että keikkojen jälkeen tytöt tulee usein juttelemaan, ja on mukavaa saada niiltä palautetta. Jos keikalla soittaa bändi, missä on pelkkiä miehiä, niin ei ne tytöt varmaan mene keikan jälkeen sanomaan, että ”olipa hyvä keikka”. Että ehkä naista on helpompi lähestyä.
Visa: Ulla on tollanen profeetta. (naurua)

Teillä on keikkoja nyt muutama alla, niin onko tulevaisuudelle millaisia suunnitelmia? Onko levyä tulossa?

Ulla: Keikkoja on tarjottu kiitettävästi, mikä on tietysti hienoa. Ja demoahan tässä ollaan suunniteltu, että aletaan syksyn mittaan nauhoittamaan.
Visa: Demon nauhoittamisessa on hankalaa se, että biisit on koko ajan toinen toistaan parempia, niin ei haluaisi nauhoittaa niitä vanhoja paskoja biisejä. (naurua) Monta valmista biisiä on hylätty.
Ulla: Ehkä sen takia tän bändin kanssa on kestänytkin niin kauan.
Visa: Olin nyt pari viikkoa reissussa ja eilen kun tulin Suomeen kuulin Nikolta, että soitetaankin yksi coveri mitä en ole ikinä treenannut sekä yksi uusi oma biisi, jota ei olla vielä keikoilla soitettu. Että aika kova nälkä näillä muilla on ollut treenata tässä parin viikon aikana, vaikka Niko asuu Helsingissä ja Käry Lahdessa.
Niko: Tässä bändissä on myös se, että kun ollaan niin pitkään tunnettu ja soitettu yhdessä, niin ollaan myös kasvettu yhdessä tän musiikin tekemisen kanssa. Kun ollaan lähdetty sieltä, että hirveellä säröllä soitetaan jotain kännissä akustisella tehtyjä paskariffejä. Nyt on niin siistiä, kun voi nauttia näistä työn hedelmistä ja tehdä musiikkia hyvässä porukassa. Toivottavasti tulee lisää keikkoja ja saadaan paljon aikaiseksi.

Ok, ei  kai tässä muuta. Kiitos haastattelusta ja hyvää keikkaa!

Madred

Lappeenrannan musiikkiskene on varmasti monille lukijoille tuttu metallisesta hardcoresta ja melodisesta punkista. Madred on neljästä miehenalusta koostuvat bändi, joka aavistuksen poikkeaa totutuista kaavoista äärimmäisen vilpittömällä ja energisellä thrash/punk-sopallaan. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa näkemään bändin livenä, ja keikasta toivuttuani uskalsin pyytää hieman juopuneita ja väsyneitä poikia lyhyeen haastatteluun…

Teillä oli äsken keikka Lucky Monkeysissa. Mikä fiilis jäi keikasta?

Aapo: Keikka oli ihan hyvä, mutta aina pystyy parempaan.
Osku: Samaa mieltä. Ollaan myö parempaan pystytty ennenkin. Jengi oli helvetin hyvin messissä ja niillä oli hauskaa. Se on parasta, ja sitähän myö tehdään. Se on tärkeintä, että jengillä on hauskaa.

En ollut nähnytkään teitä aikaisemmin livenä. Olette ihan helvetin nuoria! Minkä ikäisiä olette?

Osku: Ollaan kaikki 18, eli -92 syntyneitä.

Ei saatana… nuoria, mutta lahjakkaita. Miten kauan olette soittanut tällä kokoonpanolla?

Aapo: Ehkä vuosi ja pari kuukautta.
Osku: Joo, alle puolitoista vuotta.

Jees. Pisti myös silmään, että teillä on vähän erikoinen kokoonpano. Bändissä ei ole varsinaisesti basistia. Onko tuo kolmas kitara baritonikitara vai mitä?

Osku: Kitara, jossa on baritonikielet, ja sitä soitetaan bassokaapin läpi. Siitä tulee se basso meidän soundiin. Ennen oli bassokielet, mutta baritonikielet todettiin paremmaksi.

Mitkä ovat teidän bändin suurimmat vaikutteet ja miten teidän musiikkityyliä vois luokitella?

Osku: Musiikkityyliä on ehkä vähän vaikea luokitella, mutta thrash-metalliin se perustuu: Metallicaan, Slayeriin, Anthraxiin, näihin vanhoihin kunnon bändeihin…
Aapo: Äläs nyt! AC/DC.
Osku: Niin totta kai, AC/DC on kumminkin ihan kaiken pohjalla. Sit tietysti Motörhead. Eli nää maailman parhaat bändit. Mutta mitäs meidän musiikista voi sanoo…
Aapo: Sitä, että se on ihan kaiken sekoitus siitä mitä pitääkin. Kaikki hakee koko ajan jotain ihan uutta, mut pitää vaan soittaa sitä maailman parasta musiikkia silleen niinku se toimii.
Osku: Meitä on sanottu thrashiks, cross-overiks… sitten on punk-aineksia. Eli cross-overiahan se on, kun on thrashia ja punkia. Aika vaikeeta. Ei osaa itse luokitella, kun muutenkin luokittelu on ihan turhaa.

Miten olette alun perin innostunut näistä musajutuista? Mitkä bändit on saanut teidät itse soittamaan?

Aapo: AC/DC. Se on ollut aina.
Harri: Sama miulla.
Ville: Samahan se on ollut meillä kaikilla.
Osku: Miulla taisi lähtee ensin Deep Purplesta.

Entä kotimaisia bändejä, esim. mitkä on ollut ensimmäisiä bändejä mitä olette nähnyt livenä?

Harri: Varmaan Anal Thunder ja Rejected ja muut lappeenrantalaiset punk-bändit.
Ville: Ensimmäinen suomalainen taisi olla Sotajumala, kolme-neljä vuotta sitten.

Teistähän osa soittaakin punk-bändissä?

Harri: Joo, myö Oskun kanssa soitetaan Outsidersissa. Oon enemmin kitaristi, mutta soitan siinä rumpuja.

Miten teidän mielestä tämä metallisempi kama ja punkki sopii yhteen?

Osku: Miun mielestä aivan loistavasti ja tykkään kuunnella sekä punkkia että metallia.
Harri: Niin, ja miten meidänkin musiikkia kuvailtiin? Metallia punk-asenteella?
Osku: Varsinkin Madredissa se asenne tulee punkista ja musiikki on sitten enemmän metallia.
Ville: Ja maalaisjunttiudesta. Ainakin miulla.

Entä onko teillä mitään levyä tms. suunnitteilla?

Harri: Käytiin keväällä Music Bros Studiolla Imatralla nauhoittamassa kolme biisiä.
Osku: Ne on meidän MySpacessa kuultavana. Niitä ei olla vielä julkaistu, mutta käydään vielä nauhoittamassa lisää biisejä ja ne tulee sitten kaikki samalle levylle.
Harri: Tämän vuoden puolella tulee vielä. Älä sitten julkaise tätä missään, myö ollaan helvetin kännissä.

Totta helvetissä julkaisen. Kiitos haastiksesta ja keikasta!

www.myspace.com/imadred

The Enchained

The Enchained on jo yli 13 vuotta sitten Lohjalla perustettu bändi, mutta orkesterin keväällä ilmesynyt demo ”Crossing Highlights” tuli kuitenkin ihan puskista, sillä jostain kumman syystä bändi on aiemmin mennyt täysin ohi korvien. Mikä on siis miehiään tämä Lojon lahja maailman metalcore-skenelle?

Bändi on perustettu 1997 Lohjalla, tosin yhdessä opeteltiin soittamaan jo hieman aiemmin, mutta ensimmäinen keikka oli keväällä -97 paikallisella nuorisotalolla ja siitä katsomme bändin lähteneen. Ensimmäinen keikka soitettiin kokoonpanolla Saku Poikonen ja Petri Muukkonen (laulut ja kitarat), Ville Telen (basso) ja Lassi Kerttula (rummut). Bändin perustamiseen ei kai ollut sen kummempaa jumalaista innoittajaa, olimme samalla luokalla koulussa ja vain päädyimme soittamaan yhdessä. Musiikillinen linja haki tietysti aluksi, mutta hyvin nopeasti päädyttiin metallisemman musiikin pariin. Kokoonpano on hieman vaihdellut vuosien varrella, mutta uusinkin jäsen Anssi Virtanen (kitara), on soittanut jo vuodesta 2000. Viimeisin muutos kokoonpanoon oli pari vuotta sitten perustajajäsen Petrin paluu toiseen kitaraan kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tällä hetkellä kokoonpano on Saku Poikonen (laulu), Anssi Virtanen (kitara), Petri Muukkonen (kitara) Ville Telen (basso) ja Lassi Kerttula (rummut).

Promokirjeen mukaan bändi on perustettu jo 1997, mutta itse kuulin yhtyeestä ensimmäisen kerran tänä keväänä. Oletteko tarkoituksella pitäneet kynttilää vakan alla, vai onko kyse vain toimittajan huolimattomuudesta?

Tarkoituksellisesti ei kynttilää ole pidetty vakan alla, itseasiassa 2000-luvun alkupuolella bändillä oli pienoista hypeäkin ilmoilla, mutta homma kaatui pitkälti silloisten jäsenten maanpuollustuksellisiin tehtäviin. Tätä seurasi osalle porukasta muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, Aasiassa matkustelua ynnä muuta vastaavaa, jonka seurauksena bändi toiminta oli useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllista. Pari vuotta sitten saatiin kuitenkin uutta vettä myllyyn ja siitä on pikkuhiljaa lähdetty uudestaan rakentamaan. Tällä hetkellä paletti on hyvin kasassa, bändi toimii, uusia biisejä tulee kokoajan ja keikkoja on syksyllekin kertynyt jo ihan mukavasti.

Miten kuvailisit musiikkityyliänne? Suurimmat vaikutteet?

Musiikillinen linja on hyvinkin pitkälti metallista hardcorea, tosin koemme välillä suuria hankaluuksia ahtautua yhteen lokeroon, bändillä kun on aina ollut taipumusta crossover-henkisyyteen. Tämä tosin on myös bändin vahvuus.

Varsinaista yhtä musiikillista vaikuttajaa on hankala sanoa, kaikki jäsenet kuuntelevat musiikkia lähes laidasta laitaan. Jos muutamia nuoruusvuosien vaikuttajia tähän heitän niin varmaan Pantera-Sepultura-Entombed-Rage Against the Machine -akselilla mennään. Ja tietysti legendaarinen Käsi.

Onko tyylinne tietoinen valinta ja miten pyritte erottumaan musiikillisesti samantyylisistä bändeistä ja onko se teille tärkeää?

Tyyli on osittain tietoinen valinta, mutta mitään tarkoin mietittyä suunnitelmaa ei ole, soittaminen on kaikille pääasia. Emme juurikaan mieti kuulostammeko joltain tietyltä vai emme, bändi on osiensa summa ja sillä mennään. Eli ns. ei yritetä keksiä pyörää uudestaan.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

Saku tekee pääasiallisesti biisit, tosin joukossa on myös Petrin tekeleitä. Yleensä treenikämpälle tuodaan muutama riffi ja jonkinnäköinen rakenne, joka käydään läpi. Jos homma ei ala muutamien treenien jälkeen toimimaan, unohdetaan koko homma, riffit ideahautomoon ja uusi projekti kehiin.

Minkälaista palautetta on tullut demoista, keikoista jne?

Kaikista lähetetyistä levyistä on tullut erittäin hyvää palautetta. Bändi on tunnettu energisista keikoista ja suorastaan räjähtävästä livemeiningistä, eli myös palaute keikoista on ollut positiivista. Ei kannata missata!

Millaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle? Päämääriä/tavoitteita?

Meillä on vielä julkaisematonta materiaalia edellisistä nauhoitussessioista, joten syksyllä olisi tarkoitus pistää sinkku pihalle. Keväällä ja kesällä on pari keikkaa, syksyllä sitten enemmän keikkoja ja uutta materiaalia olisi tarkoitus saada julkaisun muotoon ennen vuoden vaihdetta. Ja Levytyssopimushan se mielessä siintää, kenelläpä rokkibändissä soittavalla ei. :)

Jos saisitte valita yhden albumin ja kretitoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

Luulen että tähän kysymykseen vastaaminen demokraattisesti bändin kesken on sula mahdottomuus.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

HELL YEAH!

Lopuksi sana on vapaa!

Seuraava keikka 21.5. Lohjan partiniemessä Tuntuma Goes HC III: the Summer Campissä. Luvassa varmasti aivan mielettömät bileet ja oiva tilaisuus tarkistaa bändin tämän hetkinen timantinkova livekunto. Jos kiinnostusta löytyy, levyjä saa tilattua bändiltä sähköpostilla osoitteesta band@theenchained.com tai vaihtoehtoisesti ostettua keikoilta. Hyvä kesää kaikille, nähdään festareilla!

www.myspace.com/theenchained

Forced Kill

Jos pitää mainita yksi viime vuoden kovimmista bändeistä ja julkaisuista, niin sanoisin yhtyeen nimeltä Forced Kill ja heidän ensidemonsa ”Speeding Death Velocity”. Jyväskylästä ponnistava thrash/speed metal -yhtye Forced Kill on saanut jo todella paljon ylistävää huomiota osakseen, niin erinäisissä metallimedioissa, kuten metalliaiheisilla keskustelupalstoilla. Sain osan yhtyeen jäsenistä vastailemaan pienimuotoiseen haastetteluun ja tässä se seisoo.

Jäsenet Forced Killin takana ja kuinka yhtye sai alkunsa?

Loco: Yhtyeen kokoonpano haastatteluhetkellä: Esa – vokaalit, Markus – rummut, Jari – bassokitara, Kode – kitara ja Loco – kitara. Tosiaan, parisen vuotta sitten alkoi thrash-bändin perustaminen kutkuttaa yhä enemmän ja Armageddal Agesta tutun Koden kanssa päätettiin laittaa pumppu pyörimään, tarkoituksena soittaa vanhanmallista perseelle potkivaa kovatempoista rytkettä. Puolisen vuotta vierähti rumpalia etsiessä ja epätoivon iskiessä lopulta tultiin siihen tulokseen, että käytetään sessiomiehiä demon äänityksiä varten. Aktiivisena bändi- ja keikkamiehenä Jyväskylän metalliporukoista tunnettu Esa napattiin vokaaleihin. Homma toimi sen verran mallikkaasti ja tehokkaasti, että päätettiin kosiskella ukkoja jäämään bändiin päätoimisiksi jäseniksi. Syksyllä 2009 saatiin vielä ryyppyporukoista tuttu Jari bassonvarteen, ja Forced Killin eka varsinainen kokoonpano oli vihdoin kasassa.

Kode: ”Päätettiin” todellakin, enemmän tai vähemmän. Bändi eli ideatasolla melko kauan ennen kuin mitään rupesi oikeasti tapahtumaan. Nimikin tuli mukaan vasta varsin myöhäisessä vaiheessa. Meinasi jopa omalla kohdalla kiinnostus raskaamman musiikin soitteluun vähän lopahtaa tuossa välissä. Onneksi kuitenkin loppujen lopuksi oikeat miehet löytyivät hommaan eikä tarvinnut wimpata, heh heh!

Forced Kill on saanut muutamilla metallimusiikkiin keskittyneillä keskustelupalstoilla hyvää huomiota. Onko positiivinen palaute tullut täytenä yllätyksenä, vai oliko se odotettavissa?

Esa: Rehellisesti sanottuna yllätti täysin. Mulla on ollu kyllä ennestään haisu siitä, että FK:n kaltaiselle konseptille löytyy tietyissä piireissä aina kysyntää, mutta en olisi kyllä uskonut suosiota tässä mittakaavassa. En väheksy biisejä, mutta pakko se on vaan todeta, että se mitä thrash parhaimmillaan edustaa meikälle on ehkä hieman marginaalikamaa.

Loco: Puskista tuli kyllä Esaa kompaten. Toki demon valmistuttua tuli pidettyä sitä varsin jäpäkkänä tekeleenä kaikkine aloittelevan bändin heikkouksineen ja kämmeineen, mutta tosiaan tuon mittaluokan suoranaista hehkuttelua ei todellakaan olis osannut edes toivoa.

Kode: Eipä tainnut mitään odotuksia olla vastaanoton suhteen. Enemmänkin varmaan olimme semmoisella ”katsotaan nyt” – mielialalla. Eikä sitä kerinnyt paljoa omalla kohdalla miettimäänkään, kun oli liian kiire sykähdellä Kainuun kivisissä metsissä telamiina kainalossa. Hauskahan se oli sitten kuulla, että vastaanotto on ollut hyvä.

”Speeding Death Velocity” -demo on saanut myös paljon hehkutusta osakseen. Mitä mieltä itse olette demosta? Onko kappaleiden sävellys ollut helppoa, ja onko kappaleiden kirjoittamisen takana yksi vai useampi jäsen? Miten Forced Killin kappaleet pääasiassa syntyvät? Kuinka paljon teillä on uutta materiaalia valmiina? Mitä pidätte Forced Killin vahvimpina osa-alueina?

Esa: Mielestäni Speeding Death Velocity on kyllä helkkarin hyvä demo. Kehtaa kuunnella itekki. Saa veren kiertämään ja pitää lääkärin loitolla. Sävellyksestä turha puhua mitään kun en siihen osallistu. Locon holvista saattaa pari biisiä jo löytyä.

Loco: Kappaleiden teosta ollaan tosiaan Koden kanssa oltu päävastuussa tähän asti. Itse säveltäminen itelle saattaa toisinaan olla todella hidasta ja tuskallista, ja valmiin kappaleen saaminen tiskiin ei kyllä tuosta vaan synny. Renegadestakin taisi olla liki kymmenkunta eri versiota ennen kuin kelpuutin lopputuloksen (josta voi toki olla montaa mieltä…). Eniten päänvaivaa kyllä tuottaa juuri riffien niputtaminen toimivaksi yksiköksi ja tietyn palapelimäisyyden välttäminen, joka sinänsä on jo lievä paradoksi tän tyyppisessä riff-o-rama -kamassa. Lopputulokseen olen kyllä ollut melko tyytyväinen. Uusia biisejä ja ideoita alkaa olla kyllä onneksi vihdoin aika mukavasti kasassa seuraavaa hyökkäystä varten.

Kode: Nyt tietysti demoa reilusti kuulleena voisi sitä vähän viilailla sieltä sun täältä, mutta aika pienistä jutuista on kyse. Itse materiaaliin olen kyllä ihan tyytyväinen. Reenejä ei ollut ennen nauhoituksia! Siitä huolimatta lopputulosta ei ole tarvinnut pahemmin häpeillä. Mainittakoon, että Esa käveli aikalailla suoraan nauhoituksiin, lyötiin vaan sanat eteen ja ei muuta kuin rec päälle! Tämä valitettava kiirehtiminen johtui lähinnä siitä, että nauhoituksia piti hieman aikaistaa, kun meikäläisen täytyikin lähteä heinäkuussa inttiin tammikuun sijasta eikä sen takia huvittanut lykätä hommia entisestään. Onneksi pääsin sieltä sitten melkein yhtä nopeasti pois kuin olin mennytkin. Aivan kuten Locollakin niin sävellystyö on täälläkin päässä melkoisen raastavaa ja hidasta hommaa. Armoton itsekritiikki ja jatkuvasti kummitteleva perfektionismin poikanen eivät oikein natsaa. Mutta joo. FK:n vahvin osa-alue? Helvetin komea vokalisti!

Mitä mieltä olette nykypäivän muista thrash metal bändeistä? Löytyykö seasta helmiä vai luotatteko täysin vanhoihin legendoihin? Otatteko mitään vaikutteita uusilta bändeiltä? Mitkä ovat suurimmat vaikuttajat Forced Killin musiikkiin? Mitä yhtyeen jäsenten levysoittimissa pyörii tällä hetkellä?

Loco: Jenkeissä tuo uuden aallon thrash alkaa jo hieman räjähtämään käsiin, ei oikein jaksa juurikaan kiinnostaa. Sacrificen uusin oli paha pettymys, odotin paljon enemmän. Toki silloin tällöin putkahtaa esiin toimivia 00-bändejä kuten vaikkapa Funerot ja Evil Army, kannattaapa tsekkailla. Täytyy nostaa hattua Koden valveutuneelle silmälle ja hyvälle vainulle metallibändien suhteen. Vaikutteita otetaan vähän sieltä täältä, enimmäkseen kyllä 80-luvun speed, thrash ja death/thrash vaikuttaa omiin juttuihin. Viime aikoina oman levylautasen on varannut (kappas kappas) klassikko-osasto: Slaughter – Strappado, Deicide – S/t, Dark Angel – Leave Scars, Pentagram (kolme ekaa täyspitkää) jne. Wigwamin Nuclear Nightclub hyvänä vastapainona tykityslevyille.

Esa: Kai sieltä ihan hyviä orkestereita löytyisi jos vaan kerkeisi tarkistelemaan, ehkä enimmäkseen tulee vanhoja kuunneltua. Kestosuosikit: Wishbone Ash – Argus, Suicidal Tendencies – The Art of Rebellion, Muse – The Resistance, Sólstafir – Köld

Kode: Itse olen kauhea natsi uusien (ja oikeastaan vanhojenkin) bändien suhteen siinä missä Antti taas on huomattavasti suopeampi. Uusista bändeistä ehdottomasti mainitsemisen arvoisia ovat Chörnyj Woron (taisivat tosin jäädä tauolle/lopettaa?) Saksasta sekä Antichrist Ruotsista. Sitten hetken pidempään porskuttaneet, jo mainitut Funerot ja Evil Army sekä Fastkill ja Terror Squad toimivat täällä päässä ihan täysillä. Näistä etenkin Funerot ja Terror Squad vetävät niin raikkaalla otteella silti kuulostamatta mitenkään turhan ”modernilta”, että ei voi kuin ihailla. Paskaksi vaan kaikki raja-aidat! Vaikuttavat kyllä omaan tulkintaan ihan siinä missä vanhatkin bändit. Meidän suurimmat vaikutteet kuuluvat varmasti musiikissa sen verran hyvin, että mitään listaa ei nyt tarvitse kirjoittaa. Viime aikoina omassa soittimessa on soinut jotain aivan muuta kuin kovaa heviä Vomitorin ja Garden Of Wormin uutukaisia lukuun ottamatta.

Oletteko saaneet levylafkoilta yhteydenottoja, tai oletteko itse yrittäneet lähestyä levy-yhtiötä? Olisitteko valmiita tekemään täyspitkän?

Esa: Tietääkseni ei oo kuulunu eikä oo ittekkää vaivaannuttu lähestymään. Voishan ton riipasta.

Loco: Itseasiassa jotain pientä säätöä on jo mielessä tulevien settien varalta, vaan eipä viitsi huudella vielä kun ei ole täysin ajankohtaista. Täyspitkän teko kyllä ei oo ihan tän päivän juttu, todennäköisesti jotain minijulkaisua pistetään pihalle ennen sitä. Paljon on kuitenki vielä varaa tiivistää ja tiukentaa sekä soittoa että biisimateriaalia ennen kuin lähdetään LP:llistä hutkimaan…

Kode: Sanan ”minijulkaisu” muuttaisin kyllä monikkoon, muuten ei lisättävää.

Mitä Forced Killin keikkarintamalla tapahtuu? Millaiseksi liveyhtyeeksi kuvailisitte itseänne?

Esa: Just soitettiin Lutakossa ja vastaanotto yllätti kyllä todella positiivisesti. Vähän on hiljaista, aihetta ihmettelyyn mielestäni. Venomin Cronosta lainatakseni ”I would love to be in the crowd!”

Loco: Keikkaa pitäs saada enempi kyllä heitettyä että sais hapuilua minimoitua. Kesälle onkin jotain pientä jo luvassa. Lutakossa oli kyllä todella hyvä vastaanotto, oli helvetin siistiä soittaa.

Kode: Lutakon visiitti oli kyllä totaalinen unelmien täyttymys, eikä paljoa parempaa keikkapaikkaa olisi osannut toivoa ensiesiintymiselle. Kokemusta olisi kova hinku päästä kartuttamaan niin pian kuin suinkin.

Jos Forced Kill olisi alkoholijuoma, niin mikä se olisi ja miksi?

Esa: Long Island Ice Tea. Hyvin maukas ja kesäinen, mutta silti petollinen.

Loco: Perusaineksista loihdittu kilju. Kiristää naaman ja kirkastaa mielen.

Kode: En oo juonut tarpeeksi kauaa enkä tarpeeksi paljoa että osaisin letkauttaa tähän jotain nerokasta.

Tässä kohtaa haluan kiittää Forced Killin jäseniä tästä vaatimattomasta haastattelusta ja toivottaa bändille menestystä. Thrash till the death!