Kuva: 53 Stabwounds

53 Stabwounds

Lappeenrannasta lähtöisin oleva 53 Stabwounds on ollut olemassa jo pitkälti toista vuotta, mutta treenikseltä lavalle bändi uskaltautui vasta kuluneena kesänä. Hyvä tuli jälleen hiljaa, sillä kasaan on saatu erittäin valmiin kuuloinen soppa metallista hardcorea. Bändin laulaja Ulla, kitaristi Visa ja basisti Niko istahtivat piinattavaksi Lucky Monkeysin alakerrassa juuri ennen kolmatta keikkaansa.

Olette melko tuore bändi, milloin bändi on perustettu?

Visa: Täähän ei sinällään edes ole kovin tuore bändi. Eli ollaankos myö tätä 53 Stabwounds -kokoonpanoa ja tyyliä väännetty noin puolitoista vuotta.

Mikä ”tää tyyli” sitten on?

Visa: Vähän raskaampaa. Ei kai siitä muuta voi sanoa, jos vertaa edelliseen bändiin. Se oli vähän enemmin krustia, ei niin metallista. Nyt on vähän metallisempi soundi.
Ulla: Kyllä se silti hardcorea on.
Visa: Niin on!
Niko: Siis metallia, jossa on vähän hardcorea! (naurua)

Mainitsit, että teillä oli aikaisempi bändi. Onko teillä tällä hetkellä muita bändi-proggiksia menossa?

Niko: Jaakolla on joku rokkibändi?
Visa: Memphis 77 on meidän rumpalilla Jaakolla. Miulla on None Would Remain, sellainen 6 vuotta vanha projekti.
Niko: Mä soitan Eye For Allissa. Muita ei varmaan ole.

Onko tämä bändi teille ykkösbändi vai sivuprojekti? Vai pystyykö sitä määrittelemään?

Ulla: Itselleni tää on ainut bändi ja sen takia tosi tärkeä.
Visa: Miulle taas sen takia, kun teen itse tätä musiikkia.
Niko: Visa tekee siis kaikki biisit.
Visa: Niin, ehkä sen takia tää on ykkösbändi.
Niko: On tää myös ehkä siistein bändi missä itse oon ollut. Ollaan kuitenkin soitettu eri bändeissä tällä porukalla jostain vuodesta 2004 asti, yksi tyyppi on vaan vaihtunut. Muuten täysin sama porukka, joten meillä on pitkä tausta ja tunnetaan toisemme hyvin.
Ulla: Niin, ehkä se on just se ystävyys mikä tekee tästä merkittävän bändin.
Niko: Ei tää varmasti mikään sivuprojekti ole kenellekään, kyllä tässä on kaikki ihan täydellä sydämellä mukana.

Visa siis tekee teidän biisit. Mistä otat vaikutteet biiseihin?

Visa: Sieltähän ne lähtee niistä metallisemmista bändeistä mitä oon joskus nuorempana alkanut kuuntelemaa. Ja myöhemmin oon tutustunut hardcoren puitteissa siihen raskaampaan puoleen. Earth Crisis, All Out War, 25 Ta Life, jne.
Niko: Ollaan soitettu coverina mm. All Out Waria ja Arkangelia, ja kyllä ne kuuluu myös meidän soundissa.

Entä lyriikat? Kuka ne kirjottaa ja mistä niihin tulee inspiraatio?

Ulla: Mie oon kirjoittanut kaikki lyriikat. Niko kirjoitti aluksi jotain, mutta tämä nykyinen tapa huomattiin toimivan paremmin. Biisit kertovat henkilökohtaisista kokemuksista.
Niko: Pääsin pari viikkoa sitten lukemaan noita lyriikoita ensimmäistä kertaa oikein ajatuksen kanssa, ja ne on tietysti todella hyvin kirjoitettu. Olin myös positiivisesti yllättynyt, sillä kun ollaan tällä porukalla niin pitkään soitettu, niin meillä oli jossain vaiheessa myös sellainen aika militantti mouhoamis-meininki. Näillä lyriikoilla Ulla pystyy mun mielestä sanomaan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Niissä on toistuvia teemoja, esimerkiksi siitä miten tämä yhteiskunta on todella välinpitämätön, ja miten me voidaan hyvällä kaveriporukalla tavallaan pitää toistemme puolia. Sellanen pikkujuttu teki muhun todella suuren vaikutuksen, koska me ollaan kuitenkin edelleen pienempien puolella, vaikkei siitä enää mouhotakaan yhtä väkivaltaisesti kuin aikaisemmin. En tiedä osaanko selittää sitä mitenkään järkevästi. Tuli vaan todella hyvä fiilis ja on tavallaan vielä astetta siistimpi soittaa tässä bändissä kun luin ne lyriikat.
Visa: Vaikka ne onkin henkilökohtaisia ja koskettaa Ullaa, niin ne on silti tosi yhteiskunnallisia aiheita, jotka koskettaa myös itseäni.
Niko: Ne on tavallaan poliittisia, mutta sopivan henkilökohtaisia. Useasti, jos sanotaan että on henkilökohtaisia lyriikoita, niin se meinaa että sulla on paska päivä ja kerrot siitä kun sua ahdistaa.
Ulla: Eikä ne kerro rakkaudesta. (naurua)
Niko: Niin, totta kai sellaisetkin lyriikat voi olla hyviä, mutta jotenkin näihin pystyy samaistumaan. Meillä saattaa monella olla samanlaisia elämänvaiheita, joita ollaan koettu, ja niiden kautta pystyy samaistumaan. On ollut ehkä vähän vaikeampaa jossain vaiheessa, mutta ollaan selvitty ja kasvettu.

Mitenkäs sitten, kun Ullahan on nainen?

Niko: Ei saatana!? (naurua)

Niin, kun tämä hardcore on perinteisesti poikien leikkikenttä, niin miten ihmeessä nainen voi laulaa hardcore-bändissä!?

Ulla: Onhan se totta, että suurin osa ihmisistä, joita hardcore-piireissä pyörii, bändeissä nimenomaan, on miehiä. Varmasti kuitenkin monet naiset, jotka hardcoressa on mukana, haluaisi soittaa bändeissä, mutta monilla ei ehkä ole sellaista omistautumista, että jaksaisi esimerkiksi opetella soittamaan kitaraa. En kyllä itsekään opetellut, vaan rupesin laulamaan. (naurua) Mutta en todellakaan sano, että hardcore on jotenkin miesten juttu. On paljon naisiakin, mutta ne ei ehkä näy niin paljon siinä skenessä just sen takia, että kaikki miehet soittaa bändeissä. On se nyt yleistynyt, että naiset soittaa bändeissä ja on paljon rohkeampi, joka on tosia hyvä juttu.
Visa: Niin, varsinkin globaalisti. Ei ehkä Suomen tasolla niinkään.

Niin, Suomessa ei ehkä tässä ”skenessä” hirveästi vielä ole naisia bändeissä. On punkimpaa ja krustimpaa osastoa, jossa soittaa enemmin tyttöjä bändeissä.

Visa: Mutta se on yleensä aikamoista skeidaa… (naurua)

Äläs nyt! Khatarina esimerkiksi on aivan saatanan kova bändi! Confusa…

Niko: Spoiled Betty! Ja Ydinperheessä on puolet naisia, se on todella kova. Parhaita suomalaisia hardcore-bändejä! Mut jos palataan aiheeseen, niin meillehän tämä ei ole mikään uusi juttu, kun Ulla on laulanut näissä meidän jutuissa jostain vuodesta -04 lähtien, niin ei se tunnu mitenkään kummalliselta.
Ulla: Ja kun oon itse käynyt keikoilla pienestä pitäen ja ollut sitä kautta mukana hardcoressa, niin ei se miulle ole mikään miesten maailma.
Visa: Soitin myös aikaisemmin Crime Against -nimisessä hardcore-bändissä, jossa oli naislaulaja. Eli ihan tuttua touhua.

Entä oletteko huomannut, että suhtaudutaanko bändiin eri tavalla kun siinä on nainen mukana?

Ulla: Huomaa, että jengi tulee usein keikalle katsomaan, jos ne kuulee että siellä on mimmi soittamassa tai laulamassa. ”Mennäänpäs katsomaan miten se siellä vetää.”

Että osaako se mitään?

Ulla: (naurua) Niin just! Se on siistiä, että keikkojen jälkeen tytöt tulee usein juttelemaan, ja on mukavaa saada niiltä palautetta. Jos keikalla soittaa bändi, missä on pelkkiä miehiä, niin ei ne tytöt varmaan mene keikan jälkeen sanomaan, että ”olipa hyvä keikka”. Että ehkä naista on helpompi lähestyä.
Visa: Ulla on tollanen profeetta. (naurua)

Teillä on keikkoja nyt muutama alla, niin onko tulevaisuudelle millaisia suunnitelmia? Onko levyä tulossa?

Ulla: Keikkoja on tarjottu kiitettävästi, mikä on tietysti hienoa. Ja demoahan tässä ollaan suunniteltu, että aletaan syksyn mittaan nauhoittamaan.
Visa: Demon nauhoittamisessa on hankalaa se, että biisit on koko ajan toinen toistaan parempia, niin ei haluaisi nauhoittaa niitä vanhoja paskoja biisejä. (naurua) Monta valmista biisiä on hylätty.
Ulla: Ehkä sen takia tän bändin kanssa on kestänytkin niin kauan.
Visa: Olin nyt pari viikkoa reissussa ja eilen kun tulin Suomeen kuulin Nikolta, että soitetaankin yksi coveri mitä en ole ikinä treenannut sekä yksi uusi oma biisi, jota ei olla vielä keikoilla soitettu. Että aika kova nälkä näillä muilla on ollut treenata tässä parin viikon aikana, vaikka Niko asuu Helsingissä ja Käry Lahdessa.
Niko: Tässä bändissä on myös se, että kun ollaan niin pitkään tunnettu ja soitettu yhdessä, niin ollaan myös kasvettu yhdessä tän musiikin tekemisen kanssa. Kun ollaan lähdetty sieltä, että hirveellä säröllä soitetaan jotain kännissä akustisella tehtyjä paskariffejä. Nyt on niin siistiä, kun voi nauttia näistä työn hedelmistä ja tehdä musiikkia hyvässä porukassa. Toivottavasti tulee lisää keikkoja ja saadaan paljon aikaiseksi.

Ok, ei  kai tässä muuta. Kiitos haastattelusta ja hyvää keikkaa!