Eli kuukausi Deep Redin mukana Meksikossa ja Väli-Amerikassa
Osa 1/6:
“Tää on liian suuri city…”
“Brutal death metal beach party”
“Smoke crack and worship satan”

Loppuvuodesta 2002 soittelimme bändini Inferian kanssa muutaman keikan helsinkiläisen Deep Redin ja vaasalaisen Rotten Soundin kanssa. Tällöin tuli puheeksi, että Deep Red oli lähdössä Meksikoon ja Väli-Amerikkaan kiertämään kuukaudeksi kesällä 2003. Ainoa oikea johtopäätös oli siis yrittää päästä mukaan, tällaista mahdollisuutta ei voinut eikä saanut missata. Puolen vuoden järjestelyjen ja sähläyksen jälkeen reissu sitten lopulta toteutui, tässä siis jonkinlainen raportti reissupäiväkirjan mukaan.

Tiistai 8.7. Lahti – Helsinki

Lähdin Helsinkiin, en jaksanut odottaa enää sekuntiakaan kotona Lahdessa. Mennessäni asemalle törmäsin joka kulmassa johonkin tuttuun, jotka tietysti halusivat kuulla kaiken reissustani ja toivottaa onnea. Siis junaan ja ravintolavaunuun. Helsingin rautatieasemalla tapasin Deep Redin kitaristin Ilen ja vokalisti Rodrigon, sekä heidän kaverinsa, costaricalaisen Tyronin. Tyronin tulisimme tapaamaan myöhemmin Costa Ricassa. Jatkoimme Ilen kämpille, jonne myös rumpali Teemu – eli tästä lähtien Mummo – ilmaantui matkatavaroineen. Ilta meni reissua puidessa, fiilis oli innostunut ja jännittynyt samaan aikaan.

Keskiviikko 9.7. Helsinki – Lontoo – Mexico City

Huonosti nukutun yön jälkeen herääminen sohvalta klo 4:30 ja ei kun lentokentälle, siellä tapasin loput ryhmästämme eli basisti Antin ja kiertueen “virallisen” valokuvaajan V.P:n, eli Vepen. Lähtöselvityksen kautta koneeseen, kitaraa ja bassoa ei saanut ottaa mukaan matkustamoon, vaikka olisimme näin halunneet. Lento oli tylsä niin kuin lennot aina, Lontoossa vaihdettiin konetta ja jatkettiin kohti Mexico Cityä. Saimme kasan lippuja ja lappuja jotka meidän piti täyttää, ja osa papereista oli vain espanjaksi… No, ainakin saimme aikamme kulumaan. Lentokone alkoi lähestyä Mexico Cityä ja vasta silloin tajusin kuinka massiivinen paikka se on: Kaoottinen metropoli, jossa on 22 miljoonaa asukasta. Vuorten ympäröimä saasteinen kattila jossa aurinko paistaa, jos ei nyt satu olemaan savusumua. Koneen laskeuduttua ja normaalien passisähläysten jälkeen iski ensimmäinen vastoinkäyminen: Ilen kitara ei ollut tullut meidän koneessa! Kirosimme British Airwaysin alimpaan helvettiin. Kaikkia vitutti ankarasti. Myöhemmin kuulimme, ettei Finnair ollut saanut kitaraa edes Lontoon koneeseen, vaikka siihen laitettiin kaikki “very important” -tarrat. Ei voinut mitään, seuraava British Airwaysin kone tulisi Lontoosta vasta kahden päivän päästä. Kyrpiintyneinä marssimme kentän yleiselle puolelle, jossa tapasimme kiertueen järjestäneen Joelin ja hänen apurinsa Gerardon. Pienen häröilyn jälkeen pääsimme taksilla hotelliin ja sen jälkeen syömään tacoja, tietysti. Taksista katsottuna Mexico City näytti vaaralliselta paikalta ja sitä se olikin. Safkaamisen jälkeen palasimme hotelliin nukkumaan. Laskin, että tämä oli elämäni pisin vuorokausi, elin samaa päivää 32 tuntia. Menimme siis 8 aikavyöhykettä taaksepäin.

BRUTAL DEATH METAL BEACH PARTY

Torstai 10.7. Mexico City – Veracruz

Aikainen herätys ja ei kun saapastellen bussiasemalle, kohteena ensimmäinen keikkapaikka Veracruz. Rodrigo kävi vaihtamassa Meksikon pesoja, eli nyt päästiin törsäämään “turismoina”. Jouduimme menemään bussiin metallinpaljastimen läpi, joka tietysti hieman huvitti, mutta huomasimme sen olevan normaali käytäntö täälläpäin. Toisena yllätyksenä tuli se, että bussi oli modernimpi kuin suurin osa suomalaisista linja-autoista: löytyi TV, vessa ja ennen kaikkea hyvä ilmastointi! Vehreät viidakkomaisemat tekivät myös vaikutuksen, mutta myöhemmin niihinkin tottui, eikä niihin kiinnittänyt enää niin paljon huomiota. Noin 10 tunnin matkan jälkeen olimme perillä Veracruzissa, jossa ensimmäisen kerran Meksikon kuumuus kävi päälle: n. 35 astetta varjossa. Keikkapaikka oli snadi baari rannan tuntumassa, bändin pojat vertasivat sitä Helsingin Factoryyn. Saimme ruuaksi kanaa, josta melkein tapeltiin. Nopeimmat söivät, hitaammat eivät. Soundcheck tuntui kestävän tuntikausia, joten päätimme Vepen kanssa lähteä uimaan. Joel ja Gerardo lähtivät mukaan myös. Kivaa oli, kunnes astuin terävään kiveen ja sain ventin koipeeni. Jee. Ranta oli ihan hyvä muuten ja vesi oli lämmintä. Tulimme viinakaupan kautta takasin baarille. Suomipojat vaihtoivat uimahousut pois baarin takahuoneessa, josta baarin omistava vanha äijä ei tykännyt. Hänen tyttärensä kun olivat töissä samassa paikassa. Eka bändi oli aloittamassa: perus nu-metallia. Seuraavana oli vuorossa joku coverbändi ja kolmantena tuli kökköä black metallia, jolla oli ehkä huonoin nimi koskaan: Abysmal of Seth. Deep Red meni lauteille ja paikka räjähti, soittaminen oli vaikeaa kun yleisö vyöryi bändin päälle. Pari kertaa Ilen lainattu kitara katosi eetteristä, kun joku astui piuhan irti. Napalm Death ja Suffocation -coverit saivat ehkä parhaan vastaanoton. Slamdance oli todella intensiivistä koko keikan ajan. Keikan jälkeen oli vuorossa fanitusta ja nimmareiden jakamista, mikä yllätti ainakin minut. Mutta kun fanitusta oli joka keikalla, niin siihenkin tottui nopeasti. Myös minä jouduin jakamaan nimmareita, pokerissa oli siis pitelemistä. Joku Nightwish-paitainen tyttö sanoi minulle selvällä suomen kielellä, että “Minä rakastan sinua!” Kai se on pakko uskoa… Antti bongasi ulkona tapahtumasarjan, joka kuvaa hyvin meksikolaista meininkiä: Avolava-auto, jonka lava oli täynnä humalaisia metallipäitä peruutti jonkun tyypin päälle siten, että hän jäi pysäköidyn skootterin ja auton perän väliin. Pick-upin kuski olisi tuskin puhaltanut nollia. Tuloksena oli, että kaikki vain nauroivat, myös auton ja skootterin väliin jäänyt tyyppi sekä kolhitun skootterin omistaja. Minkäköhänlainen reaktio olisi tullut, jos tämä olisi tapahtunut Suomessa…? Parin tunnin hengailun jälkeen oli pakko lähteä bussiasemalle, vaikka kukaan ei olisi halunnut lähteä mihinkään. Suurin osa porukasta oli jurrissa, mutta pääsimme silti bussiin. Joel ja Geraldo jatkoivat kovaäänistä tenuttamista bussissa, kunnes kuski kävi läppäisemässä heitä. Muut nukahtivat heti.

SMOKE CRACK AND WORSHIP SATAN

11.7. Perjantai Veracruz – Campeche

Herääminen bussissa tuhtiin krapulaan… Enkä mä edes juonut paljon. Ainakaan kovinkaan paljon… Pysähdymme tunniksi paikkaan nimeltä Villahermosa, eli Kaunis Kylä. Paikka on todella nimensä veroinen. Olimme Tabascon osavaltiossa, fakta josta tietysti irtosi vitsiä pitkään. Erittäin hyvän ruuan jälkeen jatkamme matkaa Campecheen. Matkalla näimme varmaan yli sadan kilometrin pituisen hiekkarannan, eikä me voitu pysähtyä hetkeksikään. Harmi. Myös mangrovesuon näköistä rämeikköä näkyi paljon. Suolla näkyi myös hökkeleitä ja päätimme että muutamme sinne viimeistään eläkepäivillämme. Sotilaat pysäyttivät bussin ja penkoivat tavaratilaa, mutta mitään mielenkiintoista ei sitten kumminkaan löytynyt. 15 Tunnin ajamisen jälkeen olemme Campechessä, olo on turta. Paikallinen keikkajärkkääjä tuli hakemaan meidät bussiasemalta ja vei meidät bändinsä treenikämpälle, jonne jätimme ylimääräiset tavaramme. Siis kaiken muun paitsi soittimet ja merchandisen. Keikkapaikka näytti mukavalta, kunnon lavakin löytyy. Meille sanottiin, että tänään ei tule paljon yleisöä, koska yleisesti luullaan että keikka on peruttu hurrikaanivaroituksen takia. Myös seuraavan päivän keikka Meridassa, Jukatanilla on vaakalaudalla hurrikaanin takia, mutta myöhemmin illalla selvisi, että konsertti tullaan järjestämään. Hurrikaani ohitti lopulta koko Meksikon kokonaan. Tuntui, että Suomessa tiedettiin paremmin tämän myrskyn liikkeet, sen verran uutispimennossa me olimme. Keikka alkoi ja lämppärit olivat aika tasaista tuubaa. Ei jäänyt mitään mieleen. Deep Red otti homman haltuun ja minä pidin myyntipöytää heidän soittaessaan. Jengi diggasi, mutta meno ei ollut Veracruzin veroista. Vepellä oli synttärit, joten juhlia piti suomalaisittain (meksikolaisittain) eli pää täyteen tequilalla. Vepe heiluikin sitten lopun illan hyvässä laitamyötäisessä. Niin sitä pitää! Eräät paikalliset poltteli jotain pahanhajuista sontaa sätkässä minun myyntipöydän edessä. No, minä tietysti kysyin “What are you guys smokin?”, ja vastaus oli “Columbian”. Myöhemmin kuulin että kyse oli crackistä. Keikan jälkeen ryhmämme siirtyi nukkumaan treenikämpille, jossa löytyi jopa suihku. Vettä riittikin sitten vain kolmelle, muut joutuivat odottamaan suihkuaan aamuun. Treenikämpällä oli kolme isoa tuuletinta ja tuntui siltä kuin olisi nukkunut tuulitunnelissa.

Tagit: Brutales Masacres Tour