Scorpions on – kuten kaikki tiedämme – saksalainen pitkänlinjan hard rock -bändi, joka on piirtänyt kalapuikkoviiksihevin suuntaviivat, suosinut nahkahousuja ja Flying V -kitaroita. Se on myös esiintynyt jokaisessa Miljoonarockissa ja Kummeli on tehnyt siitä sketsin. Ennen kaikkea Scorpions muistetaan kuitenkin Klaus Meinen äänestä (ja nykyään myös kulahtaneesta aurinkolasit + nahkalätsä-lookista) ja hittibiiseistään, jotka ovat jakautuneet rokkianthemeihin ja veteliin balladeihin. Kovin usein vaan unohtuu, että Scorpions teki aikoinaan myös ihan oikeasti laadukasta heviä jo 70-luvulla, vaikka suuruudenpäivät koittivatkin vasta 80-luvulla. Jotta totuus ei unohtuisi, niin tässä pikainen kertauskurssi Scorpionsin laatulevyistä. Unohtakaa Wind of Change!

Scorpions-albumisuosikit (kronologisessa järjestyksessä)

In Trance (1975)

Bändin kolmas studiolevy ”In Trance” on monen mielestä se ensimmäinen oikea Scorpions-levy. Nyt palaset olivat loksahdelleet kohdilleen, aina tunnusomaista logoa myöten. Levy on tosin samalla niitä harvoja Scorppari-levyjä, joissa on esillä myös skorppioonien kokeilevampikin tatsi. Tämä johtui kitaristi Uli Jon Rothin tuomista psykedeliavaikutteista, jotka hän vei mukanaan lähtiessään bändistä vuonna 1979. Siltikin ”In Trance” oli selkeä askel kohti kaupallisempaa ilmaisua, ja yhtye pyrki toistamaan ”In Trancen” menestyksen seuraavan vuoden albumilla ”Virgin Killer”, jonka alkuperäispainoksessa on se pikkutyttökansi.

Tokyo Tapes (1978)

”Tokyo Tapesin” julkaisun aikoihin Scorpions oli todella kuumaa valuttaa Japanissa, joten ensimmäisen livelevyn äänittäminen oli loogista toteuttaa nousevan auringon maassa. Scorpionsilla oli 70-luvulla aivan tolkuttoman huonoja kansia, mutta keikkafiiliksissä riekkuva Rudolf ”Lederhosen” Schenker ylittää jo kaikki eeppisyyden rajat. Sekä yleisö että bändi ovat aivan liekeissä ja mikä ihmekään, kun settilista pursuilee hittejä? Tästä kannattaa aloittaa.

Lovedrive (1979)

Jokseenkin arveluttavien kansien sarja jatkui ”Lovedrivella”. Uli Jon Roth päätti lähteä lätkimään, jolloin ”Lovedrivesta” tuli klassisen Meine/Schenker/Jabs/Rarebell/Bucholz-kokoonpanon ensiesiintyminen. Vanha tuittupää, vielä bändin ensimmäisellä studioplatalla ”Lonesome Crowlla” (1972) soittanut Michael Schenker tosin fiittasi levyllä soittamalla parin kappaleen liidikitarat. Instrumentaalinen Coast to Coast on huikea!

Blackout (1982)

Ehkä tämän levyn kannen takia Scorpionsia on pidettykin kalapuikkoviiksihevin tärkeimpänä bändinä, vaikka kannessa ei olekaan yksikään bändin jäsenistä, joista vain kitaristi Rudolf Schenkerillä oli kunnon päällikköpuikot ylähuulessaan. Levyllä on tosin ylisoitettu No One Like You, eli rajallisella kielitaidolla käännettynä ”Kukaan ei pidä sinusta”.

Love at First Sting (1984)

Albumina ”Love at First Sting” on ehkä hieman yliarvostettu, mutta sillä on toki muitakin hyviä biisejä kuin iänikuiset Rock You Like a Hurricanet, Still Loving Yout ja Big City Nightsit. Esimerkiksi jylhä Coming Home. Allekirjoittaneen mielestä tämä on myös viimeinen kova Scorpions-levy. Muutaman vuoden kestäneen megakiertueen jälkeen Scorpionsin musiikki muuttui entistä kaupallisemmaksi ja kevyemmäksi. Allekirjoittaneen mielestä yhtye onnistui hyvän studiolevyn tekemisessä seuraavan kerran vasta 2000-luvulla.

Kymmenen kovinta Scorpions-biisiä (ei järjestyksessä)

Dynamite (Blackout, 1982)
Alien Nation (Face the Heat, 1993)
Speedy’s Coming (Fly to the Rainbow, 1974)
Polar Nights (Virgin Killer, 1976)
In Trance (In Trance, 1976)
Coast to Coast (1979)
Steamrock Fever (Taken By Force, 1978)
The Zoo (Animal Magnetism, 1980)
Love ‘em or Leave ‘em (Unbreakable, 2004)
Raised On Rock (Sting in the Tail, 2010)