Ohnou!

Älkää säikähtäkö, mutta huomasitteko että tää on jo kolmastoista blogi! Kolmastoista?!!? Eikös se just oo sellanen epäonnen lukema? Mitä lie epäonnista luvassa tässä luvussa? Sehän riippuu tietenkin lukijasta, sillä itse olen tälläinen Mr. Fortum, joka kiemurtelee vaikeuksista kuiville, kuin öljytty sisilisko. Tietenkin monia takaiskujakin oon kokenu, oon vähän tällänen elämänheppu. Monet ihmiset on ollu kovin epäonnekkaita mun kohdalla ja sitten mäkin joudun kärsimään niitten toilailuista, vaikka mulla ei olis osaa eikä arpaa koko keissii. Tärkeintä on selviytyä, varsinkin jos ongelmat aiheutuu muiden typeryydestä. Mulla on ihan tosi oikeita esimerkkejä toisten tyhmyydestä. Kerron yhdestä päivästä mun elämästä, jossa mun elämää yritettiin kovasti hankaloittaa.

Se päivä oli tarkoitus pyhittää metsäretkelle. Äiti oli tehny laukkuun eväät ja laittanu mukaan myös puhtaan vaatekerran sekä muita tarpeellisia tavaroita, johon palaan myöhemmin. Isä heitti taksillaan mut 10 km päähän meijän talolta. Kun oli matkan maksun aika, mä en löytäny mun lompakkoa ja se kuski ootteli rahojaan. Äiti oli unohtanu pakata lompakon mukaan! Mitä se kuvitteli? Että mä lähtisin metsäretkelle ilman rahaa? Entäs jos alkaa tekee mieli olutta? Raha olis ollu myös taksinmaksussa aika kätevää, mutsi! Henkkareitahan mä en tarvii kun mut tunnetaa muutenki. No, sain jotenkin selvitettyä kuskin kanssa että maksan sitte kun palaan illalla kotii. Tai äiti maksaa. Taksi lähti ja mä jäin seisoo metsäreunalle kun saaliin haistanu hyeena: nälkäsenä mutta ylväänä. Tästä päivästä tulisi luonnon uusi herääminen, aattelin. Mä herättäisin koko luonnon olemassaolollani kukoistukseen. Puhdistaisin kaikki ne saasteet ja jätteet herkästi vahingoittuvasta ympäristöstä. Metsästä. En tietenkää oikeesti, mutta sillee henkisesti. Mulla ei jäis yhtäkään kiveä kääntämättä, kun tutkisin mun merkitystä metsän uuteen heräämiseen. Olisin vähän sellanen metsän kuningas, joka istui iltaisin kannolla ja metsän eläimet ja muut kodittomat kerääntyis mun ympärille kuuntelee että mitähän tärkeetä sillä kunkulla on taas sanottavaa. Ei olis juurikaan poissaoloja, paitsi jos karhun pentu sairastais tai jonkun oravan nahka taas joutunut kaupankäynnin uhriksi. Eläimet tois mulle lahjoja siitä hyvästä että mä kerron luontodokumentteja, siitä miten luonnossa pitää käyttäytyä.

Seisoin siis metsän reunalla, mutta mut ja metsän erotti syvä oja eikä siinä kohdalla näyttäny olevan minkäänlaista siltaa. Katoin laukkuun mutta sieltä ei löytyny lankkua tai köyttä, minkä avulla pääsisin ojan yli. Kukas taas olikaan pakannut laukkuni? Aivan! No, päätin sitten edetä tietä pitkin niin pitkälle kunnes oja loppuisi tai tulis silta. Kävelykenkäni ei oikein soveltunut kävelemiseen. Miksi ihmeessä joku haluaa myydä kengät jos niillä ei pysty kunnolla kävelee metsässä? Kenkäkauppias oli johtanut mua harhaan. Ihmiset mokailee ihan hirveesti eikä ne edes tajuu sitä. Mussa on ehkä se vika että mä luotan siihen että ihmiset on samanlaisia kun mä, että ne ei tee virheitä. Mutta kai se on joillekin ihmisille luontasta mokailla? Mun pitäs vaan enemmän painottaa näissä mun blogeissa että ihmiset ei tekis virheitä. Maailma olis paljon kauniinpi kun ei tarvis siivota muitten sotkua. Siispä pitää jatkaa matkaa kohti lopullista luonnon puhdistusta. Tie oli yllättävän pitkä, ainakin 200 m, eikä mulla ollu edes karttaa mukana. Miksei? Kuka pakkasi laukkuni? Arvaatte kyllä! Vaikken eksynyt, matka oli sen verran raskas että päätin levähtää hetkeksi kivelle. Kylmä kun kivi… vanha suomalainen sananparsi. Se tulee Kalevalasta ja tarkottaa Aleksis Kiveä. Tästä mun pitää kertoa vähän enemmän että tietäsitte miten homma meni.

Kirjailija/keräilijä Aleksis Kivi oli ollut opetusmatkalla keräämässä tietoja Ahti Karjalaisesta, tuosta itä-suomalaisesta veden kuninkaasta. Kustantaja oli sanonu sille Kivelle että seuraavan kirjan on pakko olla hyvä, muuten tulee potkut. Niinpä Aleksis otti vinkistä vaarin ja päätti kirjottaa kirjan kuninkaasta: Ne kirjat myy! Se Kivi siis lähti Itä-Suomeen tapaamaan mystistä ja palvottua Ahtia. No, Kiven äiti laittoi sille eväät mukaan, ihan niinkun mun äiti mulle. Sitten Kivi lähti rämpimään kohti sitä vesialuetta missä se Ahti asu. Viikkoja metsässä rämmittyään Aleksis huomasi olevansa noin 50 metrin päästä kotoa. Sille oli jäänyt köysi jalan ympärille, mitä se ei ollu huomannu, joka esti etenemästä pitemmälle. Aleksis yöpy kuitenkin vielä yhden yön siinä paikassa ja aamulla se kävi hakee kirveen vajasta ja pisti sen köyden poikki. Vahingossa se kuitenkin löi sillä kirveellä omaan jalkaan. Se Kivi meni shokkiin ja lähti hoipertelemaan syvemmellä mettään. Hoiperteltuaan useita viikkoja se saapu nääntyneenä ja verenhukasta kärsineenä meren rannalle. Viimeisillä voimilla Kivi konttasi sinne vesirajaan, johon hänen koko elämän matka päätty. Tuli yö, joka oli kylmä, joten sen Kiven ruumis kylmetty. Sitten tuli nousuvesi, joka vei sen kylmän ruumiin ulapalle ja lopulta syvyyksiin. Siksi sen meren nimeks tuli Jäämeri. Toinen, valheellinen tarina kertoo, että joku Jaakko olis heittäny sen Kiven sinne mereen, mutta se lienee keksittyä koska sittehän se “Jaska” olis pitäny tuomita kuolemantuottamisesta. Ja koska me elätään oikeassa maailmassa, kuolemantuottajapersoonat ei voi jäädä ilman vankilatuomiota. Eikö olekin loogista? Tätä asiaa ei kaikki historioitsijat ymmärrä.

Oho! Menin taas vähän oikopoluille, kun vähän tässä samalla opetan Suomen historiaa mun oman jännittävän reissutarinan ohessa. Ei se tarkota että kun mä kerron mukavia tarinoita, ettei ne vois olla historiallisesti opettaviakin. Täytyy viihdettä tehdessä ottaa huomioon, että kansaa pitää myös sivistää. Se on mun teesien kulmakivi. Ei sentää kylmä kivi. Heh! Mun oman reissutarina päätty siihen, että mä tajusin että mun on kerrottava tää tarina koko kansalle, eikä kansa voi odottaa pitempää. Muuten ne hermostuu ja alkaa mellakoimaan ja vaatimaan historian totuuksia. Jos mä olisin vaikka kirjottanut tän mun jutun seuraavana päivänä, jokuhan olis sitä ennen voinut vaikka kertoo sen valheellisen tarinan Kivestä. Ja sekös vasta olis vahingollista, oikeita historiankirjoja ajatellen.