Kuva: Blog'n'roll 11

Blog’n’roll 11

Heipodei!!

Hälytys takasi. Ei sitä hoitotaloa rakennetakaan siihen mun kuopan viereen. Se oli vaan joku törkee huhu, joten nyt voin taas keskittyä musahommiin. Jotenkin tuntuu että nykyään mikään ei oo enää pyhää. Jouruja levitellään, pahojakin, muttei mistään oteta vastuuta. Lehdistö kertoo mitä sattuu, eikä ole valmis korvaamaan tuhoja joita uutinen aiheuttaa. Haastoin melkein sen lehden oikeuteen. Mä marssin sinne toimitukseen ja sanoin että nyt saa valheet riittää. Siinä toimituksen palvelutiskillä oli sellanen sivari-tyyppinen hintelö ja mä päätin vähän kovistella sitä luikkunaamaa. Sanoin sille että niillä siellä lehdessä on oikeus pysyä vaiti ja oikeus yhteen puheluun. Se soitti poliisit. Mikä nynny! Vasta myöhemmin kuulin että ei siitä hoitolan rakentamisesta ollut mitään juttua ollu lehdessä. Mä olin kuulemma keksiny sen jutun ihan omasta päästäni. Miks mä sellasia juttuja keksisin? Saadakseni huomiota? Tuskin. Eiköhän sitä mulle siunaannu ihan tarpeeks. Eihän tällästä monilahjakkuutta kukaan unohtais? Eihän?!?

Tänään mä voisin kertoo vähän johtajuudesta ja vastuusta. Ne molemmat on mulle luontaisia, mä oon niin kun syntyny ne molemmat kädessä ja ne on käsi kädessä, eli oon henkisesti nelikätinen. Muut lahjat mä oon joutunu ansaitsee kovalla työllä. Että arvaa kuinka paljon mä oon paiskinu töitä, että mä saisin valtavasti lahjoja, että mä voisin palvella maailmaa ja että maailma ottais mut vastaan sellasena kun mä oon? Mä oon kyllä monesti miettiny että kelpaanks mä tälläsenä? Toisaalta, mitä mä oikein mietin tollasia? Kun kattelee kaiken maailman keskinkertaisuuksia, niin kelpaaks ne muka johonkin? Tuskin, mutta ne vaan on olemassa. Ehkä tulevaisuudessa mun kaltaset ihmiset jää jäljelle pitää tätä maapalloa pystyssä. Tosin, voi joitain vähämpiarvosiakin jäädä kanssa tänne. Niille voi telegoida puhelimitse kaikenmaailman paskahommia ja pitäähän sitä antaa muittenkin vähän yrittää. Mitä siitä tulis jos mun pitäs tehdä kaikki? No ehkä parempi maailma, mutta se olis tylsä maailma. Jos muutkin vähän yrittäs tehdä jotain, mulle jäis aikaa miettiä, miten voisin parantaa maailmaa entisestään. Mulla olis sellanen valtava huone, jossa olis mun kirjottamia kirjoja (nää blogitkin, sitten kun näistäkin tulee kirja), josta mä voisin ottaa jonkun mun kirjottaman viisauden, jonka laitan vaikka internettiin. Sieltä ne mun alamaiset vois käydä kattoo, että mitä mieltä mä oon taas, että ne vois yrittää tehdä joitain asioita oikein. No, oikeestaan nyt ollaan aika lähellä sitä mun tavotetta: Mä ideoin siellä mun kuopassa ja kirjottelen blogeja. Tosin mun kuopassa ei oo kultasia kirjahyllyjä eikä runsaasti vaatekaappitilaa mun rokkikledjuille

Johtajan hommat ei oo helppoja, koko ajan pitää olla ajanhermolla ja pitää tietää missä mennään. Mullakin on alaisina monta ihmistä jotka ei tiedä mistään mitään, mutta silti mä tuun niitten kanssa toimeen. Mä vaan sanon mitä tehdään koska ne luottaa muhun: Mun kokemukseen, mun tietotaitoon. Ne tietää että kun mä alan tekee hommia, siitä tulee selvää jälkeä. Yks päivä mä vein roskat, haravoin hiekkaa, söin, nukuin ja mitä kaikkee mä teinkään! Mun työryhmä oli että, täh?!? Miten sun aika riittää tohon kaikkee?!?! Mä en oikein osannu vastata, koska mun elämäni on vaan tällänen: Mä oon oma itteni ja asiat hoituu. Mä oon vähän kun joku arvokas kasvi, joka on alkanut itää arvokkaasta siemenestä. En tarkota että mä olisin joku heinähattu vaan ehkä enemmän sellanen itumaan tietäjä.

Tulevaisuuden maailmanjohtajan kyvykkyys perustuu siihen että mä saan kaikki kansat yhdistymään yhteisen tavoitteen taakse. Meijän maailmankansalaisten yhteinen vihollinen on tavallisuus. Se nakertaa luovuutta. Ei sairaanhoitajatkaan ja puistotyöntekijätkään pääse tekemään ihan mitä tahansa. Esimerkiksi ei sairaanhoitaja voi aatella että, laitampas tänään ton yhden potilaan eri asentoon kun mitä se oli eilen. Siellä pitää tehdä asiat kaavojen mukaan ja kaavathan ne just kangistaa. Sitä potilastakin. Sitä varmaan harmittaa kun se on vaan yks tavis-potilas, aina samassa asennossa. Pitäis päästä eroo kaikista tavallisuuden kiroista. Mä luulen että mulla olis siinä tekemistä. Ihmiset alkais ajattelee itestään että mä voin tehdä niikun mä haluan. Sillee luovasti. Sairaatkin olis ilosempia jos yht’äkkiä joku lääkäri ehdottais potilaille jotain sirkustemppuja tai huviajelua. Mutta sen lääkärin kannattaa olla sillee luova, ettei se huviajelun reitti menis läheltä hautausmaata. Se vois masentaa.

Mullon niin hyvä itsetunto että mä en ala pelkää jos ihmiset kasvaa eheiks, että niistä poistuu se tavismaisuus. Mä kestän että monet muutkin ihmiset voi olla luovia, koska mä luulen että mä oon siellä omassa luokassaan, eikä kukaan pääse heiluttaa mun ideoitten valtaistuinta. Mun tehtävänä on johdattaa tavikset pois niitä tavallisista kuopista, lähelle mun omaperäisyyden kuoppaa. Se ei ole tän päivän tehtävä, vaan se on koko elämän kestävä työsuhde. Eikä siitä välttämättä makseta palkkaa, mikä näkys heti mun pankkitilillä, ehkä se näkyy mun sivistyksen pankkitilillä. Oon vähän tällänen pienen riskin luovuusrahasto, jossa mä oon jakanu riskit pieniin osiin. Että jos joku tavis mokaa, joku toinen voi onnistua ja kokonaisuus on pelkällä plussalla. Mutta turha tulla tulla mulle huutaa, jos on tuhlannu mun myöntämän luovuudenlainan johonkin turhanpäiväisyyksiin. Tavis-koulutukseen tai vastaavaan.

Onpas taas paatosta! Tuntuu vaan niin hyvältä kertoo näitä asioita teille. Osaatte sitten rakentaa oman elämänne kuntoon.