Kaikki kirjoittajan Veli-Matti Viitala artikkelit

Dear Superstar – Heartless

Röyhkeällä rock ’n roll -asenteella (viinaa ja naisia) maailmaa valloittamassa olevan Dear Superstarin syntysanat on lausuttu neljä vuotta sitten, vuonna 2004. Biografian mukaan yhtye on perustamisestaan lähtien tuhonnut lavoja ympäri Englantia ja muuta Eurooppaa periksi antamattomalla asenteellaan ja sydänpysähdyksiä aiheuttavilla keikoillaan. Yhtye on kiertänyt ja jakanut lavoja mm. Bullet For My Valentinen, Wednesday13:n ja Hanoi Rocksin kanssa. Edellä mainittujen toveriyhtyeiden kuvitellusta sulautumasta voikin jonkin verran saada käsitystä siitä mitä Dear Superstarilla on tarjottavana. Tämän vuoden kesäkuussa yhtye solmi maailmanlaajuisen levytyssopimuksen legendaarisen Demolition Recordsin kanssa, jonka rosterista myös osa edellä mainituista toveriyhtyeistä löytyy.

Lokakuun lopulla julkaistu ”Heartless”-kakkosalbumi on rakennettu Cardiffissa sijaitsevalla Longwave Recording Studiolla. Yhtye sai tuottajan pallille itsensä Romesh Dodangodan, jonka nimi on koristanut mm. Funeral For A Friendin ja Bullet For My Valentinen levyjen kansivihkosia. ”Heartlessin” soundimaailma onkin mielenkiintoinen yhdistelmä hard/glam rockia sekä alternativea ja emoa. Albumin kappaleiden ollessa kuitenkin pääosin 80-luvun suuruuksille kumartavia tykityksiä, joihin on tuotu omaa näkemystä edellä mainituista 2000-luvun ”suosikki”-genreistä. Yhtyeen soundissa ja esityksissä on kuitenkin päällimmäisenä röyhkeä rock-asenne, eikä levyltä todellakaan kannata odottaa löytävänsä siloteltua radiorockia. Levyn soundipoliittisesta tuotannosta on kuitenkin myös pakko antaa negatiivista palautetta, sillä vallalla olevan buumin mukaisesti levy on masteroitu soimaan niin kovaa (lue: ruvelle), että levyltä on kuultavissa digitaalisärinää rankimmissa kohdissa.

”Heartless” ei sisällä nk. kertakäyttö-rockia, vaan kappaleet tarvitsevat (ja ansaitsevat) useamman kuuntelukerran auetakseen kunnolla. Albumin vahvuus ja kenties heikkouskin on orjallinen linjakkuus. Tyylillisiä muutoksia ja vaihteluita ei albumilta juurikaan löydy, joten tarjolla ei ole jokaiselle jotakin, vaan se kenelle tämäntyylinen meininki kolahtaa, saa kolistella ja kovaa. Itselleni rehellinen rock ’n roll -mentaliteetti toimii lähes poikkeuksetta, eikä ”Heartless” tee asiassa poikkeusta. Mieleenpainuvimpia hetkiä albumilla tarjoilee tarttuvat kertosäkeet sisältävät Anytime Anyplace sekä Rock Bottom ja provosoivilla lyriikoilla kruunattu (vaiko mustamaalattu) Hollywood Whore.

Valu – Hetki

Valu-yhtyeen demo sisältää kolme kappaletta suomenkielistä alakuloviritteistä metallia. Kappaleet ovat raskassoutuisia ja hidastempoisia. Säkeistöissä luotetaan puhtaisiin vokaaleihin ja kertosäkeet pistetään menemään murinalla. Valu tarpoo musiikissaan samantyylisissä maisemissa kuin kuluvana vuonna debyyttinsä julkaissut Riihimäeltä ponnistava Saattue. Tarkasteltavana oleva demo ei kyllä yllä sävellyksellisesti eikä varsinkaan soundillisesti lähellekään em. yhtyeen tasoa.

Demolta löytyvät sävellykset ovat kaikki varsin mitäänsanomattomia, vaikka yritettäisiin jättää huomiotta demon riittämättömät soundit. Kappaleet ovat keskenään hyvinkin samanlaisia sävellyksiltään sekä vokaaliselta anniltaan. Ylipitkät sävellykset ovat tylsää kuunneltavaa, eikä yhtye ole saanut kappalerakenteisiin yhtään tarttumapintaa. Vokalisti Paavolan tulkinta on sekä puhtaana että murinana aivan yhdentekevää, eikä laulumelodioissakaan juuri juhlimista ole. Yhtyeen tulevaisuuden näkymiin kuuluu toivottavasti runsaasti aikaa treenikämpällä.

Solnic – The Great Magnolia

Solnic yhdistelee musiikissaan ennakkoluulottomasti useita eri metallin tyylilajeja, joten helpoimmalla pääsee, kun kuvailee yhtyeen metelöintiä vaihtoehto-metalliksi. Pääosassa yhtyeen aggressiivista sointia on trash-tyylinen jyystö ja metalcore, mutta sekaan heitetään myös melodisempia säkeitä tyyliin System Of A Down. Demon soundimaailma jää hieman heiveröiseksi otettuna huomioon sävellysten rankkuuden. Myöskään vokalisti ei onnistu vakuuttamaan monenlaista ääntelyä yrittävällä tyylillään, uskottavuuteen saattaa tosin vaikuttaa kappaleiden ”humoristiset” lyriikat. Brutaali ilmaisu on kohdallaan, mutta Serj Tankian -imitaatiot menevät metsään ja rytinällä.

Kappaleista Weak For Meat ja Q–Samo II ovat nopeampia ja aggressiivisempia rymistelyjä, jotka toimivat tyydyttävästi jos jätetään epävarmat puhtaat vokaalit ja sekoilevat lyriikat huomiotta. Fingerfucker on hidastempoisempi ja rauhallisempi esitys runsaampine puhtaine vokaaleineen, jotka tällä kertaa onnistuvat kuulostamaan vähemmän korneilta. Demon äkkiväärät sovitusratkaisut ja muka humoristiset lyriikat tekevät valitettavasti pelkkää hallaa, eikä kuuntelukokemus pääse ”sekoilu-trippiä” pidemmälle.

Takorauta – Pala todellisuutta

Takorauta veivaa ”Yö kohtaa Niskalaukauksen kohtaa Nightwishin” -tyylistä suomenkielistä raskasrockia. Kuvailuni yhtyeen tyylilajista kuulostaa melkoisen epäilyttävältä, mutta kyseiset yhtyeet demon esityksistä tulevat mieleen. ”Pala todellisuutta” on soundillisesti pätevästi toteutettu ja kappaleet uivat sopivan lämpöisissä vesissä. Myös demon sävellykset (kaikki kuusi) ovat erittäin onnistuneita ja valmiita esityksiä. Yhtye on löytänyt selkeästi oman linjansa ja osoittaa demollaan, että levytyskelpoista kappalemateriaalia löytyy runsaasti.

Vaikka Takorauta soittaa selkeästi raskaampaa rockia, yhtyeen yllä leijuu tietynlainen ”iskelmällinen” varjo, joten on helppoa kuvitella yhtyeellä olevan potentiaalia nousta suuremman yleisön tietoisuuteen. Yhtyeen perisuomalainen mollivoittoisuus ja lyriikoiden surumielinen katsantokanta osuvat maaliinsa ainakin arvostelijan kohdalla. Negatiivisena huomautuksena mainittakoon kuitenkin, että yhtyeen sävellyksistä tulee lähes poikkeuksetta mieleen joku ns. alkuperäinen esitys.

Kolonna – Pako todellisuudesta

”Pako todellisuudesta” sisältää kolme raskailla kitaroilla kuorrutettua suomirock-kappaletta. Sävellykset ovat melko simppeleitä, mutta ihan toimivia, ja julkaisun soundit särisevine kitaroineen tukevat hyvin kappaleiden grunge-vivahteisia tunnelmia. Vokalisti Juha-Pekka Vanhatalon vokaalisuoritus on persoonallinen omalla tavallaan Kolonnan vahvuus ja omaleimaisuuden takuu. Etenkin persoonallinen artikulointi on suomenkielisessä materiaalissa massasta erottava tekijä. Vokalistin suoritukseen jään kaipaamaan ainoastaan jonkinlaista revittelyä painottamaan kertosäkeiden tunnelmia. Vokaalipuolen lisäksi yhtyeen vahvuudeksi on luettava myös julkaisun lyyrinen sisältö. Lyriikoiden tietynasteinen ajoittainen naiivius ja asioiden erilainen lähestymistapa saavat myöskin yhtyettä erottumaan massasta edukseen. Kolonna ei vielä tällä julkaisulla onnistu täysin vakuuttamaan arvostelijaa, mutta sanoituksista ja sävellyksistä vastaava laulaja/kitaristi Juha-Pekka Vanhatalo omaa selkeästi suurempaa taiteellista potentiaalia. Parannusehdotuksena toivoisin yhtyeen rakentavan vokaalien ja lyriikoiden ympärille paremmin tunnelataukseltaan istuvia sävellyksiä. Demon kappaleista parhaiten paikkaansa puolustelee tarttuvalla kertosäkeellä siunattu Aurinkoon, joka olisi ollut paras vaihtoehto demon avaukseksi.

Afubad – Settled Mind

Kysymyksiä herättävällä ja hieman luotaantyöntävällä nimellä siunattu Afubad on äänittänyt viisi kappaletta sisältävän ”Settled Mind” -demonsa Arttu Sarvanteen johdolla. Satsaaminen nimimiehen ”poppakonsteihin” osoittautuu jälleen kerran hyväksi vedoksi, sillä julkaisun soundit sopivat kuin sormi sieraimeen yhtyeen Dream Theaterin suuntaan kumartavan progekikkailun kanssa.

Soittajien ja vokalistin nuoresta iästä huolimatta esityksien osa-alueet hoidetaan taidolla ja vakuuttavasti. Nuoresta iästä kertova vokalistin pehmeä ja poikamainen soundikin on omalla tavallaan miellyttävää kuunneltavaa. Kappaleet ovat rakenteeltaan niin progea kuin olla ja voi, sisältäen kikkailuosioita enemmän kuin suu hampaita. Monimutkaisista kappalerakenteista huolimatta yhtye on saanut sovitettua kappaleet etenemään jouhevasti.

Yhtyeellä on siis kaikki palikat kasassa, progediggareiden kannattaa tarkastaa progepaistos à la Afubad.

Mikko Heino – Map3

Mikko Heinon ”Map3”:ksi nimetty julkaisu sisältää pakahduttavan kauniita ja koskettavia semi-akustisia esityksiä. Heinolla on loisteliasta biisintekijäpotentiaalia, ja ”Map3”:n sävellykset ovat oivaltavia ja mielenkiintoisia.

Esitykset koostuvat biisintekijä/laulaja Mikko Heinon pääosin korkealta kulkevista herkähköistä lauluista sekä Jukka Vehkalan kitaroinnista ja Tommi Vehmaksen bassottelusta. Heinon vokaaleista mainitaan positiivisena seikkana myös herran taidokas artikulointi, sillä minkäänlaisesta rallienglannista ei julkaisulla ole tietoakaan. Kappaleissa pääosaa näyttelevä kitara puikkelehtii läpi esityksien tyylilajista toiseen, soittaen välillä popmelodioita ja toisena hetkenä luoden lattarifiiliksiä. Kappaleet kulkevat selvästi sävellyksien johdolla ja instrumentit, laulu mukaan lukien, ovat vain työvälineitä esityksien tunnelman luomisessa.

”Map3” on ehdottomasti esityksen tunnelman kannalta eheänä kuunneltava kokonaisuus, mutta sävellysten omaksuttavuuden ja tarttuvuuden perusteella arvostelija vakuuttui eniten Map3 Pt. 1 ja Big Releif -titteleitä kantavista raidoista.

Dark The Suns – The Dead End

Vokalisti Mikko Ojalan vuonna 2005 perustama Dark the Suns aloitti yhden miehen sooloprojektina. Omin voimin tehty ensimmäinen demo onnistui jo herättämään kiinnostusta ja valittiin mm. Inferno Magazinen kuukauden demoksi. Ennen toisen demon julkaisua yhtye kasvoi projektista oikeaksi bändiksi, ja kokonaisen yhtyeen voimin tehty uusi demo kirvoitti levytyssopimuksen kotimaisen Firebox Recordsin kanssa. Yhtyeen ”In Darkness Comes Beauty” -debyyttialbumi sai julkaisunsa vuonna 2007. Kuluvan vuoden kesällä yhtyeessä tapahtui miehistönvaihdoksia ja yhtye julkaisi tarkastelun alla olevan ”The Dead End” MCD:n eräänlaisena välitilinpäätöksen ennen ensi vuonna julkaistavaa kakkosalbumia.

”The Dead End” sisältää kaksi yhtyeen omaa sävellystä ja kaksi lainattua. Ensimmäinen yhtyeen oma kappale, MCD:n nimiraita The Dead End on melko yllätyksetön ja hajuton esitys. Kappaleessa ei ole juurikaan tarttumapintaa, mutta raidan kohokohdiksi nousevat koskettimet ja naisvokaalit ovat kieltämättä tyylikästä kuunneltavaa. Levyn kakkosraita, yhtyeen toinen oma sävellys, Take This Pain ei myöskään saa liikautettua kuuntelijaa suuntaan tai toiseen. Kappaleessa mainitsemisen arvoista ovat taaskin ainoastaan vain koskettimet ja naisvokaalit. Ensimmäinen lainakappale Episode 666” feat. Tuomas Saukkonen on allekirjoittaneelle hieman hankalampi pala purtavaksi, sillä In Flames -yhtyeen alkuperäinen esitys on kuulematta. Verrattuna yhtyeen kahteen omaan sävellykseen, on In Flames -coveri nopeampi ja kahdella vokalistilla varustettuna brutaalimpi esitys. Kappaleesta ei kuitenkaan jää erityisesti mieleen muuta kuin basisti Inka Tuomaalan säveltämät ylimääräiset kosketinmelodiat. Minilevyn päättää erittäin huonoa harkintakykyä osoittava raiskaus HIM-orkesterin When Love And Death Embrace -kappaleesta. Musiikillisesti kappale noudattaa melko orjallisesti alkuperäisesitystä, mutta vokaalit suoritetaan kuiskaamalla ja ärisemällä. On hyvin hankala kuvitella kenenkään Ville Valon vokaalisuorituksia tuntevan pitävän yhtyeen versiosta.

HIM-cover paljastaakin selkeästi yhtyeen heikoimman osa-alueen, vokaalit. Sävellyksellisesti yhtyeellä on pullat tyydyttävällä tavalla uunissa, mutta vokaaleiksi kutsuttavat puuroutuvat murinat ja ärinät kaipaavat kipeästi parannusta. Toivottavasti vokalisti Ojala onnistuu petraamaan suoritustaan yhtyeen tulevalle pitkäsoitolle.

Less Than Me – Crawl, Walk, Party

Vuonna 2006 vokalisti Martin Crockerin ja kitaristi/pianisti Shay Hunnin toimesta Englannin Plymouthissa perustettu Less Than Me liittyi lokakuun lopussa alati kasvavaan levyttävien alternative rock -yhtyeiden joukkoon. Yhtye on muulle maailmalle vielä melko tuntematon, mutta Englannin maaperällä yhtye ehti saavuttamaan mainetta energisten livevetojensa ansiosta jo ennen debyyttialbuminsa julkaisua. Hetki sitten julkaistu pelinavaus ”Crawl, Walk, Party” edustaa alternative rockia genren popimmasta päästä.

”Crawl, Walk, Party”:n kappaleet on rakennettu pop-muottia vahvasti mukaillen, jonka ansiosta albumin yleisväri on vahvasti melodinen ja sisältää useisiin lajitovereihinsa verrattuna enemmän softimpaa tunnelatausta. Albumin kappaleissa pääosissa loistavat laulaja Martin Crockerin kuulaat ja tunteikkaat vokaalisuoritukset sekä tarttuvat kitara- ja kosketinmelodiat. Berkshiren Readingissa sijaitsevalla Outhouse Studiolla nauhoitetun albumin äänimaailma on jätetty kevyeksi ja kirkkaaksi, joka ratkaisuna tukee erinomaisesti kappaleiden ilmavia sovituksia.

”Crawl, Walk, Party” on esikoisalbumiksi uskomattoman laadukasta tavaraa biisitarjonnan osalta, eikä julkaisu sisällä lainkaan nk. täytebiisejä. Harvoin tulee vastaan näin eheää albumia, jonka kuuntelun aikana ei tulisi kertaakaan mieleen ajatusta ”seuraava raita on parempi”, vaan levyn tahtoo kerta toisensa jälkeen kuunnella eheänä kokonaisuutena. Henkilökohtaisella tasolla tärkeimmäksi osa-alueeksi yhtyeen esityksissä nousee laulumelodiat, joten eniten arvostusta osaltani saavat singer/songwriter –henkiset Out of Love ja Streamlined and Open Wide sekä disco- ja poikabändiyhtyeiden suuntaan flirttaileva We Tried To Give It Up.

Emotionaalisesta popmusiikista nauttivien kannattaa ehdottomasti tarkastaa tämä nuoren englantilaisyhtyeen pysäyttävän kaunis esikoinen.

Cerebro – Between The Lines

Cerebron demo on kokonaisuudessaan valmista tavaraa sisältävä paketti. Yhtye paiskoo metalcoren suunnalla liikuskelevaa aggressiivista ja tiukkaa turpaanvetoa.

Demon soundit ovat tarpeeksi laadukkaat tukemaan yhtyeen raskasta, mutta melodistakin murjontaa. Vokalisti Jarkko Korhonen ärjyy ja raivoaa vakuuttavasti, sekä onnistuu tulkitsemaan myös melodiset osiot uskottavasti. Yhtye on pitänyt biisirakenteet miellyttävän yksinkertaisina; turpaan takovat säkeistöt, pääosin melodiset kertosäkeet sekä maltillisesti toteutetut väliosat siellä täällä. Kappaleet ovat rakenteensa vuoksi helposti omaksuttavia ja tarttuvia.

Demon jokainen raita on paikkansa ansainnut, mutta eniten arvostelijaan tarttuvimmaksi raidaksi osoittautuu demon päättävä The Dead Recognition. Suosittelen Cerebron meiningin tsekkaamista mm. niille metallipäille, jotka eivät ole vielä toipuneet Misery Incin lopettamispäätöksestä. Cerebro on kuin Myrskyläläisten vihaisempi velipoika.