Kaikki kirjoittajan Marko Kivihalme artikkelit

Paint It Black – New Lexicon

Täytyypi myöntää, että tätä levyä on tullut odoteltua ilmestyväksi siitä lähtien kun bändin näin reilu vuosi sitten Kingstonissa keikalla New Mexican Disasterin ja Stealin kera. Oli kyllä niin mahtava keikka, että ei voinut kuin ihmetellä.

Ja levy vastasi odotuksiin. Aggressiivista perinteitä kunnioittavaa puhtoista hardcore-punkkia on luvassa 15 kappaleen ja 30 minuutin ajan. Levy on nauhoitettu tuottaja J. Robbinsin avustuksella. Niille jolle bändi on uusi tuttavuus, niin kyseessähän on Kid Dynamiten, Lifetimen, Hope Conspiracyn ja None More Blackin entisten jäsenien yhteenliittymä, joten kokemusta alalta löytyy vaikka muille jakaa.

Levylle on saatu raivokkaiden, vihaisten hardcore-vetojen sekaan upotettua kuin huomaamatta varsin nykyaikaiselta kuulostavia äänimaailmoja, joten mistään varsinaisesta lo-fi hardcoresta ei todellakaan ole kyse, vaan soittimet kuuluu niin kuin pitää ja kaikkea energiaa ei ole lähdettykään hakemaan voimakkaiden kitaravallien avustuksella, vaan koko paketti lyö vasten kasvoja, kuin metrinen halko. Yksi kevään kovimmista julkaisuista ehdottomasti.

The Loved Ones – Build & Burn

The Loved Ones koki kovia muutoksia parin viime vuoden aikana julkaistessaan ensin debyyttitäysipitkän levyn ”Keep Your Heart” (2006), ja tämän jälkeisen kiertueen aikana, kun bändistä lähti kävelemään ensin kitaristi ja perään basisti. No ei hätää, kiertueelle basistiksi lupautunut Chris Gonzalez The Explosionista ja saman bändin kitaristi Dave Walsh tulivat sen verran hyvin juttuun bändin poikien kanssa, että nämä kiinnitettiin välittömästi porukkaan, ja samoilla vauhdeilla sitten hypättiin studioon. Sen tuloksena, kahden vuoden kiertuelämän ja elämänmuutosten, syntyi aika osuvasti nimetty ”Build & Burn”.

Kyllä täytyy heti kärkeen myöntää että kyseessä on lyhyen kevään yksi ehdottomasti parhaista julkaisuista. Massiivisia pop-punk melodioita ryyditettynä upeilla soundeilla ja tarttuvilla sanoituksilla. Voisi puhua jopa jonkinlaisesta merkkiteoksesta tällä saralla. Bändi lähestyy toisaalta kappaleillaan suuria stadionorkestereita kuten vaikka Bruce Springsteeniä, pitäen silti jalat maassa varsin koskettavilla sanoituksillaan. Upea balladi I Swear lähentää countryrockia ja punkkia toisiinsa. Mukana mausteena myös hiukan jopa negrospirituaalihenkinen Louisiana, josta voi saada mielleyhtymiä Johnny Cashin ja Bruce Springsteenin yhteismeiningistä.

Ei voisi orkesteri kyllä korkeampaa korotella kerralla, mutta voin uskoa että tuleva Euroopan-kiertue tulee olemaan kyllä suunnannäyttäjä tämän bändin kohdalla.

Dynamite 8 – The Medicine

San Franciscon auringossa kypsyneitä punkrokkareita olisi tarjolla 11 biisin voimalla. Pääosin naislaulajan voimin mennään eteenpäin. Ja syy siihen, miksi tämä omakustanne Lahden kautta käsiini eksyi on se, että bändissä soitteleepi pari hyvää keikkaa Suomessa heittäneen Fabulous Disasterin Squeky. No eipä ole kyllä loppupeleissä mikään kovinkaan kummoinen tuotos.

Aika latteaksi jää ulosanti, jotenkin vaan toistellaan peruspunkin kliseitä ja kuvioita. Kyllähän tätä taustamusana kuuntelee ihan kivasti, muttei kyllä jää päähän soimaan juuri mitään. Ei tässä silleen mitään huonoa oikeastaan ole, muttei mitään mikä tekisi levystä loistavaakaan. Vaikuttimina ollaan mainittu Descendents, Iron Maiden, Bronx, Hot Water Music ja Jawbreaker, muttei nuo tässä nyt niin kauhean selkeästi tule esiin. Ehkä selkeimmin olen kuulevinani vaikutteet Descendentsin tyyppisestä suorasta koreilemattomasta pelkistetystä tyylistä, kuten myös ehkä Jawbreakerin. Että sellanen tapaus.

Mojo Swing – Half full of Piss

Jaahas, taas yksi Mojo Swing tuotos lisää. Onkohan tämä nyt kolmas vai neljäs, mennyt jo laskuissa sekaisin. Varsin samalla tapaa eteenpäin rullailevaa kuin aiemmatkin. Soundipolitiikka on edelleen hiukan tunkkaista. Tällaista kalianjuonti musiikkiahan tämä on. Ei tämä kauheammin nyt työn lomassa jaksa lämmittää, mutta ehkä joskus viikonloppuna voisi pari biisiä jossain kuppilassa mennäkin.

Neljä biisiä tälle demolle on saatu ahdettua, joka onkin varsin sopiva kerta-annos meikäläiselle tällä hetkellä. Mukavasti nuo urut tuolla taustalla tuovat lisäfiilistä tähän muuten tasapaksuhkoon kappalemateriaaliin. Laulaja on kyllä parasta antia tällä orkesterilla. Eipä tässä mitään hävettävää ole kyllä.

Crime In Stereo – Crime In Stereo Is Dead

Tätä levyä tuli kyllä loppuvuodesta odotettua suurella mielenkiinnolla. Olihan bändin edelliset tuotokset todella kovia melodisen hardcoren saralla. Kylläpä leuka loksahti lattiaan kun ensi kerran levyä pääsin sitten kuuntelemaan. Ensi reaktio oli, että Crime In Stereo on todellakin kuollut, ja jotain uutta on syntynyt.

No niinhän tässä todella on käynyt. Entisestä melodista hardcorea vetävästä orkesterista syntyi hiukan emohtava Taking Back Sundayn aika paljon mieleen tuova poporkesteri. Ehkä bändi on halunnut todellakin lähteä etsimään suurempaa yleisöä, unohtaen samalla vanhat faninsa. Loppupeleissä kumminkin kun tätä oikein kuuntelee ajatuksella ja syventyy, niin löytyyhän sieltä niitä vanhojakin tuttua kappalerakenteita ja melodioita, mitä vaikka edeltävällä Troubled Statesidella kuultiin. Ei kumminkaan aivan niin hyvä osuma orkesterilta lähteä näin suuresti muuttamaan omaa hyväksi havaittua juttuaan. Nähtäväksi jää jääkö tämän yhden levyn mittaiseksi kokeiluksi, vai palaako bändi seuraavalla levyllään takaisin kovempaan menoon.

Onneksi levy sentään ei ole aivan pelkästään hitaita melodisia kappaleita täynnä vaan mukaan on jätetty ikään kuin muistoksi muutama nopeampi ja räyhäkkäämpi veto. Kokonaiskuva kumminkin jää jotenkin vieraaksi. Ehkä tämä vaatii vieläkin enemmän paneutumista aiheeseen. Vajaa pari kuukautta ei vielä ole täysin avannut levyä.

Fuel From Hell – Fill You Up With Five Star Gasoline

Ei helvetti ei tätä voi nauramatta kuunnella. Äijät soittaa jotain kasariheviä. Onko nämä tosissaan vai onko tämä joku vitsi?

Kun tarkemmin tarkastelee bändin taustoja niin sieltähän löytyy Motley Crüe -tribuuttilevyä, kiertuetta L.A. Gunsin kanssa jne. Eli tämä Italian heviylpeys on aivan tosissaan. No siinäpä heille oiva euroviisuedustaja. Toisaalta tässä tulee kyllä aika nostalginen olo. Aivan kuin olisin taas ala-asteella farkkuliiveissäni kuuntemassa porukoiden kämäsillä stereoilla Motley crueta, Twisted Sisteriä tai Waspia.

Kyllähän tämä menee Keski-Euroopassa kaupaksi siinä missä Lordit ym paskat. Itse asiassa tämä kyllä päihittää monet tämän päivän hevi yritelmät kyllä 5-0. Että eihän tässä nyt loppupeleissä aivan metsässä olla. Tekee vaan pirun tiukkaa kuunnella levyä alusta loppuun ilman että pitää välillä laittaa jotain muuta välillä tai sitten itkeä tirauttaa.

Streetlight Manifesto – Somewhere In The Between

Jos joku sattuu muistamaan sellaisen loistavan ska-orkesterin kun Catch-22, niin tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen pumppu, koska puolet em. bändistä soittaa nykyisin tässä kokoonpanossa varsin miellyttävin seuraamuksin.

Upeaa ja iloista ska-punk poljentoa on tarjolla 10 biisin voimalla. Bändi julkaisi itse asiassa tuossa noin vuosi takaperin Catch-22 levyn ”Keasbey Nights” uudelleen soitettuna, ja nyt ollaan vaihteeksi liikenteessä tuoreella materiaalilla. Levy starttaa mukaansa tempaavasti We Will Fall Together -kappaleella, jonka alkuriffi on tuttu jonkun bändin jostain biisistä, mutten kyllä keksinyt kirveelläkään mistä. No eipä tuolla nyt niin väliä, hienolta se kuulostaa kumminkin. Levyllä on mukavasti harmoniassa niin rankempi kitaravetoinen punkpoljento kuin reipas ska-torvisektio meininkikin.

Kyllähän tätä olisi mukava ollut lähteä Tavastialle katsomaan kera parin muun mukavan skabändin, mutta yhtälö työt, ska-keikka viikolla ja aikainen herätys ei millään vaan natsaa meikälle. Mutta toivottavasti mahdollisimman moni menee paikan päälle katsomaan mistä se skapunk on oikein tehty. Ehdottomasti oman genrensä parhaimmistoa, jossei ykkönen. On todella mukava odotella kevätauringon saapumista ja sitä että pääsee kuuntelemaan tätä levyä ja nauttimaan kesästä. Sillä kesälevyhän tämä nimenomaan on. No kyllähän tämä tietty piristää kivasti näin räntäsateen keskelläkin, mutta ei kuitenkaan pääse aivan siihen oikeaan fiilikseen.

Flippin’ Beans / Decreto 77 – Anthems from the Cities

Lahtelaisen Flippin’ Beansin viimeiseksi julkaisuksi jäänyt splitti Decreto 77:n kanssa sisältää molemmilta orkestereilta 3 biisiä. Flipparit heittää jäähyväiset kappaleilla Die Die Die, You Are The One ja Wake Up. Jotenkin enteileviä kappaleiden nimet kun miettii, että bändi pisti rumpalin ja nimen vaihtoon. Onko kyseessä vain sattuma vai viesti entiselle rumpalille ja uudelle rumpalille? No enpä usko, että siinä mitään sen kummempaa dramatiikkaa on ollut, aika aikansa kutakin, ja kyllähän pojat meitä vuosiakausia jaksoivat keikoilla viihdyttää ja niin tuleevat vielä tekemään Part Time Killersilläänkin. Toivon mukaan ainakin.

Aapen kynästä on tullut taas kolme niin Flipparilta kuulostavaa biisiä että. Varsinkin You Are The One voisi olla millä tahansa bändin julkaisulla. Samalla perushittikaavalla biisit on väännetty ja se on toisaalta ihan hyvä asia. En odottaisikaan pojilta koskaan mitään suuria kokeellisia juttuja, koska se ei ko. orkesterin luonteeseen sopinut.

Decreto 77 on taas muuten meikällä täysin tuntematon orkesteri, joka varmaan olisi tuntemattomaksi ilman tätä julkaisua jäänytkin. Varsin keskinkertaista punkrokkia vähän tunkkaisilla soundeilla. Tosin laulajalla on varsin kiva ääni, josta aina bonusta. Ehkä tästä vielä kuullaan joskus jotain lisää paremmin tuotettuna. Ihan mukiinmeneviä kappaleita, mutta se jokin puuttuu, jos vertaa vaikka vastaaviin Flippareiden vetoihin.

The Casualties – Made In NYC

Varsin lyhyeen aikaväliin (pariin vuoteen) jo toinen Casualties DVD-julkaisu. Edellinen ”Under Attack” keskittyi bändin Mexicon ja Japanin kiertueisiin, ja nyt ollaan sitten palattu kotiin ja esitellään kotikaupungin keikkameininkiä.

Ihan mielenkiintoinen jatkumo, mutta pieni rahastuksen maku tulee. Ei viitsitä tehdä uutta levyä, mutta massia tartteis kiljun keittoon saada. No onneksi Side One Dummy on yhtä ahne ja on antanut pojille videokameran lainaksi. Keikka on tosin kuvattu ihan useamman laatukameran voimin, ja äänipuolikin on taidettu DVD:lle fiksailla studiossa. Tai sitten kyseessä yksi maailman skarpeimmin soittavista katupunk-orkestereista. Ja kun nyt mistään selväpäisten kekkereistä ei ole kyse niin tuota sahtia on bändikin keikalle maistellut. Mikäs siinä, kuka sitä jaksaisikaan enää kankkusessa kuunnella sitä epävireistä kännisoitantaa.

Live-DVD:llä on siis mukana dokumenttipätkää New Yorkin meiningeistä, ja ”tuolla me hengailtiin junnuina ja saatiin pataan” -tarinoita. Esitellään myös loistokuntoinen keikkabussi. Tai siis matkailuauto. CD:lle on sitten ängetty keikka koko pituudessaan. Tollaiset reilut 22 biisiä katurämistelyä on aika pitkä setti, joka alkoi itseä puuduttamaan aika pahasti puolen tunnin jälkeen.

Kyllähän tämä kokonaisuutena on selkeästi parempi kuin se paskalaatuinen Mexicon kiertue DVD. Bonusta vielä Ramones-coverista.

Orange – Escape From L.A.

Muistan vieläkin Orangen edellisen levyn, ikävä kyllä. Siispä tämä tuotos ei päässyt pahasti yllättämään, kun sen soittimeen tökkäsin. Samaa kuraa sieltä edelleenkin tulee.

Ihan jonninjoutavan kuuloista vittuimaisella määkivällä muka punkilla sex pistols imitoidulla äänellä laulettua poppunkkia tämä tuntuu olevan. Mukana tulleessa biossa tosin bändiä kehutaan nimenomaan juuri tuon laulun osalta. Ja jostain kumman syystä tämä on päässyt keikoille kiertelemään niinkin kovaan seuraan kuin Rancid, Agent Orange, Adicts, Nekromantix, Time Again… Ehkä osa syynsä tähän keikkaseuraan on voinut olla että edellä mainittuja orkestereita yhdistää sama levy-yhtiö ja ilmeisesti tämä poppoo on onnistunut jotenkin vakuuttamaan Tim Armstrongin ja pääsemään samaiselle lafkalle. Ei tässä kyllä paljoa yhtymäkohtia ole muuten noihin orkestereihin. Ainoa jopa hauska juttu levyllä oli kasari renkutus ”Karma Chameleon” -coverointi levyn päätösraitana.

Ei uppoa meikäläiselle ei sitten millään. Soundeissa ei sinänsä ole mitään moitittavaa. Ehkä se on juuri tuo laulu mikä tässä tökkii, biiseistä voisi muuten saadakin jotain irti. Mukavia kitaramelodioita itse asiassa löytyy useastakin vedosta.