Kaikki kirjoittajan Kimmo Kotro artikkelit

Uniikin hardcoren metsästäjät – Hero Dishonest

Oli lämmin kesäilta Herramme Seitanin armosta vuonna 2002 ja Lappeenrannan 53 Summer Slamsit olivat täydessä vauhdissa. Lavalle asteli taas uusi joukkio punkkarin retkuja. Hero Dishonest ei ollut tuolloin allekirjoittaneelle tuttu muutoin kuin nimeltään, mutta heti ensimmäisestä runttauksesta lähtien tajusin valaistuneena, että nyt on biisit ja meininki kohdillaan! Tuon jälkeen Herot on tullut nähtyä lukemattomia kertoja livenä ja vaikka miehistö on vuosien varrella osittain vaihtunut ja vähentynytkin – hikoilu ja äkkiväärä tulitus on jatkunut katkeamatta jo 14 vuotta. Hetki sitten ilmestynyt kuudes pitkäsoitto Alle Lujaa iskee taas kuin miljoona Colttia ja on nelikon ensimmäinen kokonaan suomenkielinen levy. Basisti Lasse ja rumpali Jussi avaavat seuraavassa sanaisia arkkujaan.

Mikä sai tekemään kokonaan suomenkielisen levyn ja miltä uutukainen kuulostaa omaan korvaan? Mitä muut ovat tykänneet?

Lasse: Vellu kirjoitti biisejä alussa sekä suomeksi että englanniksi, ja todettiin ettemme halua tehdä sekakielistä levyä. Suomenkieliset biisit tuntuivat toimivan parhaiten, joten Vellu päätti keskittyä siihen. Omasta mielestäni ratkaisu oli oikea, uusi levy kuulostaa ton kielenvaihdoksenkin takia hyvältä omaan korvaan, biiseistä tuli suomeksi jotenkin suoraviivaisempia ja hyökkäävämpiä. Positiivista palautetta on tullut sekä arvioissa että henkilökohtaisesti.
Jussi: Bändillä on taas jotain uutta annettavaa kielenvaihdon sekä tuotannonkin kehittymisen puolesta. Saundi on kahteen edelliseen levyyn verrattuna raaempaa, mitä haettiinkin. Ollaan onnistuttu jotenkin vetämään koko konsepti entistä omaleimaisempaan suuntaan, ja Vellun laulusuoritukset ovat sellaista hetkeen heittäytymistä, että oksat pois ja hattu kouraan. Lopputuloksessa onnistuttiin paremmin kuin osattiin odottaa! Ei toista samanlaista bändiä löydy ainakaan tältä planeetalta.

Kahdella viimeisimmällä pitkäsoitolla ei enää kaahata pelkästään tuhatta ja sataa vaan vaikutteita löytyy monistakin musiikkityyleistä. Onko musiikillisessa mielessä tapahtunut jonkinlaista kasvua vai miten paljon ylipäätään mietitte minkä tyylisiä biisejä teette? Kuka muuten tekee biisit ja miten kauan levyntekoprosessi yleensä kestää?

L: Lähinnä levynteon loppuvaiheessa saattaa käydä vihdoin mielessä sekin, millainen kokonaisuus biiseistä syntyy. Siinä vaiheessa aikaisintaan tulee kelattua, että ”tähän sopis nyt semmoinen ja semmoinen biisi”, mutta 90% ajasta emme mieti asiaa lainkaan. Tulee semmoisia biisejä kuin tulee. Mikko ja Vellu tekevät biisien rungot, ja ne sovitetaan yhdessä. Vellu tuo yleensä biisinsä treeneihin melko vapaamuotoisina, Mikon ovat enemmän valmiiksi mietittyjä. Tekstit ovat Vellun, ja mulla on niissä loppuvaiheessa ollut tapana vähän myös jeesata. Levyjen välissä meillä on yleensä mennyt pari vuotta, mistä ekat puoli vuotta on yleensä tiiviimpää keikkailua, sitten vajaa vuosi biisien teossa, ja loput äänityksiin ja julkaisuhässäkkään.
J: Kuunnellaan aika monipuolisesti musiikkia laidasta toiseen, mutta kyllä ne samat vaikutteet siellä pääosin kummittelevat mitkä alkuaikoinakin. Uuden levyn biisien projektinimistä käy selväksi paljon: D.R.I., Uus Annihaltion Time, Ramones, Anarkometallica, Flintstones, Vitunnopee, Eeppinen, Sludge jne.

Teitte tänä keväänä taas pitkästä aikaa jenkkirundin – missä kävitte ja mitä tapahtui? Kertokaa kaikki! Onko lähitulevaisuudessa tulossa uusia ulkomaan rundeja?

L: Käytiin USA:n koillisosissa kymmenen päivän rundilla. Kiertue sujui hyvin, ja mitään erityistä kerrottavaa ei oikeastaan ole, heh! Mitään ei mennyt totaalisen absurdilla tavalla vituiksi, ja sellaisista tapauksistahan ne parhaat kiertuetarinat syntyvät. Nyt soitimme vain hyviä keikkoja pienehköissä mestoissa, homma oli hyvin järjestetty, ja aiomme mennä piakkoin takaisin. Venäjällä olemme tykänneet myös käydä, ja käymme siellä varmaankin lyhyellä rundilla vielä tänä vuonna.
J: Löydettiin USA:n reissun myötä luottokaksikko, joiden kanssa suunnitellaan jo seuraavaa Yhdysvaltainreissua syksyllä 2014. Julkaisijamme Matto Peterwalkee Recordsista, joka buukkas kiertueen ja oli messissä distroilemassa sekä mouhoilemassa, sekä kuskimme Biff, joka on maailman komein ja lepposin straight edge crusti. Oli kyllä sellaset ”bondaukset” ja ”bromancet” kehissä, että hirvittää mennä tarkempiin yksityiskohtiin, ettei vallitsevat ihmissuhteet ja yhteiskuntajärjestys horju. Brasseista ja Balkanin alueelta on tullut jatkuvaa painetta kiertuehom…miin!

Miltä Suomen nykyinen punkkimeininki vaikuttaa? Mikä saa jatkamaan bänditoimintaa vuosi toisensa jälkeen, mikä on parasta ja mikä vituttaa eniten? Mikä on homelandin suosikkimesta soittaa?

L: Suomessa on mun mielestä ihan rikas ja eläväinen punk-skene. Just soitettiin kuuden keikan levynjulkkarikiertue, ja keikkapaikat vaihtelivat baareista pikku klubeihin, punkkarien pyörittämän taidegallerian kautta diy-festareihin. Ensi viikolla soitamme Helsingin Kalasataman konttiaukiolla jonkun fillaritapahtuman yhteydessä. Eli keikkapaikkoja löytyy joka lähtöön, samoin hyviä bändejä ja yleisöä riittää. Tää bändi jatkuu niin kauan kuin meillä on hauskaa, ja itse en ole ainakaan päässyt kyllästymään. Parasta bändihommissa on levynteko, keikkailu ja treenailu eli kaikki, eniten vituttaa se etten ole enää kaksikymppinen, ja pitäis nukkuakin välillä. En osaa sanoa, missä Suomessa olis kivointa soittaa. Kaikki ne on aika jees.
J: Suomessa tämä touhu on hyvissä kantimissa: hyviä bändejä, porukkaa ja meininkiä, mutta toiminta ja keikat edelleen liian baarikeskeistä. Pitäisi löytyä enemmän vapaita tiloja, joita pyörittävät tarpeeksi innokkaat ja organisoidut tyypit. Suunta on parempaan päin, mistä esimerkkinä mm. Kalasataman ja Suvilahden touhut Helsingissä sekä Galleria Hoi Sie Lappeenrannassa. Eli lisää tällaista kiskuribaarien sijaan!
Tässä bändissähän soittaminen on meille kaikille elinehto. Kuvittele nyt kuinka kireitä ja vittumaisia jätkiä me oltais, jos ei päästäis purkamaan kaikkea tällaiseen sekoilumusiikkiin ja hallittuun kaaokseen! Nurkkakuntaisuus ja niissä kyräily vituttaa eniten punkissa, sekä mielikuvituksettomat ja tylsät bändit. Maailman suunta ja markkinatalouden olemassaolo punkin ulkopuolella.

Onko jäsenistöllä I Walk The Linen, The Heartburnsin ja Echo Is Your Loven lisäksi muita bändejä tai projekteja?

L: Itse soittelen kitaraa The Heartburnsissa ja Confusassa, sekä bassoa Melmac-nimisessä noiserock-bändissä. Kaikki nuo keikkailevat nykyään melko harvakseltaan, mutta studiossa olis tarkoitus käydä kaikilla. Ainakin Heartburnsin uusi seiskatuumainen äänitetään tässä kesäkuun aikana.
J: IWTL on tällä hetkellä määrittelemättömällä tauolla, jonka myötä liityin vanhojen kavereitteni No Shame -yhtyeeseen rumpaliksi. Eka keikka pitäis olla näillä näkymin heinäkuun loppupuolella, mutta ei siitä sen enempää. Soittelen keikkarumpalina myös Arkhamin Kirjastossa, minkä takia se bändi potkii livenä ku hirvi. Propsit myös livekokoonpanossa soittavalle Valavuon Villelle, joka on Suomen toiseksi kovin kitaristi!

Mitä Herskan Deen tulevaisuus tuo tullessaan?

L: Eiköhän tää tule ihan samalla tavalla jatkumaan. Me ollaan siitä mukavassa tilanteessa, että meillä on voimassaolevia kutsuja soittamaan melkein minne tahansa päin maailmaa, ja teemme juuri riittävästi rahaa, ettei tarvitse omasta taskusta reissata. Joten kun työ- ja perhekiireet laskee pois, on meillä aikaa käydä pikku kiertueilla pari kertaa vuodessa, keikkailla jonkin verran Suomessa, ja julkaista uusi levy parin vuoden välein. Tällä musiikilla en todellakaan usko että saavuttaisimme koskaan minkäänlaista kaupallista menestystä, ja emme pääse kiertämään niin paljon, että voisimme puskea itseämme enempää esiin maailmalla punkskenessä. Se vaatisi meinaan kiertämistä ainakin puolet vuodesta, ja siihen meillä ei ole mahdollisuutta, varsinkin kun ollaan suomalaisena bändinä maantieteellisesti melko eristyksissä muusta maailmasta.
J: Lisää reenejä, keikkoja, kiertueita, uusia biisejä, julkaisuja, kiertueita… tällä syklillä pusketaan kunnes loppuu annettava, eikä homma enää kiinnosta. Kiertueet ovat mitä mainioin tapa matkustaa ja tutustua paikallisiin oloihin ja ihmisiin. Poikkeavat jutut, kuten parin vuoden takainen akustinen Off The Record -sessio Ylen uima-altaalla ovat erittäin piristäviä, ja sellaista sekoilua toivois tekevän jatkossa enemmänkin.

Keksikää joku loistava kysymys ja vastatkaa siihen mitä mainioimmalla tavalla, kiitos!

L: ”Onko teillä vielä jotain lisättävää Lammaszinen lukijoille?” -”Eipä tässä.” Ja kiitos itsellesi!
J: ”Mistä uuden levyn nimi ’Alle lujaa’ tulee?” -”Simo Salmisen samannimisestä, ihan spaskasta kappaleesta, jossa on kuitenkin vähän yritystä.”

[youtube url=wBCn2K8j2YM]

Weekend Nachos julkaisee uuden albumin

Chicagolainen hardcoren, grindin ja sludgen pyhään kolminaisuuteen vannova Weekend Nachos julkaiseen neljännen albuminsa ”Still” marraskuun alussa. Albumin CD- ja digiversion julkaisee Relapse Records, vinyylin Deep Six Records ja kasettiversion Toxicbreed’s Funhouse. Lammas Zine sai huutaja John Hoffmanilta muutaman sanasen tulevaan levyyn liittyen.

”Ihmiset ovat väittäneet, että tämä on paras levymme. Alan vähitellen itsekin kallistua samalle kannalle. Kaikki ne elementit joista ihmiset pitävät Weekend Nachosissa ovat entisellä mallillaan. Mielestäni olemme kuitenkin onnistuneet viemään musiikkia pidemmälle joka julkaisulla siten, että ihmisillä olisi ENEMMÄN juttuja joista he pitävät biiseissämme. Teimme levyä pitempään kuin koskaan aiemmin sekä kirjoittamisen osalta että studiossa, ja uskon että se myös kuuluu!”

Päätä itse, tässä esimakua:

[youtube url=eyu0Aw856Nc]

EyeHateGodin rumpali Joey LaCaze kuollut

Pari viikkoa sitten Helsingissä kaksi keikkaa soittaneen EyeHateGodin rumpali Joey LaCaze menehtyi viime perjantaina (23.8.). Bändi päätti kolmisenkymmentä keikkaa sisältäneen 25-vuotisjuhlakiertueensa Euroopassa viime tiistana (20.8.) Ranskassa. Miestä jäävät kaipaamaan tuhansien fanien lisäksi vaimo ja tytär.

Joey LaCaze perusti EyeHateGodin Jimmy Bowerin kanssa vuonna 1988. Lisäksi hän soitti EHG-sivuprojekteissa Outlaw Orderissa (ilman Jimmy Boweria) ja The Mystick Krewe of Clearlightissa (Bowerin kanssa). 42-vuotiaana kuollut muusikko on merkittävä tekijä varsinkin sludge-genren bändeille erityisesti soittotyylin ja rumpusaundiensa ansiosta. R.I.P. Joey LaCaze

eyehategod.ee

From Ashes Rise – Tilannepäivitys

fromashesriseViime vuodet enemmän ja vähemmän hiljaiseloa viettänyt Portlandin From Ashes Rise tekee hiljalleen uutta tuloaan. 2000-luvun alku oli d-beatin kulta-aikaa ja FAR oli, ja on toki vieläkin yksi tuon genren tärkeimmistä bändeistä. Brad Boatright, toinen bändin kitaristi-huutajista, kertoili sähköpostin välityksellä muutaman sanasen tulevaisuudesta, nykyisestä ja menneestä.

Mitä olette tehneet viime aikoina FARin kanssa? Viime vuonna julkaisitte Rejoice the End – seiskan Southern Lordin kautta. Onko uutta materiaalia ja kiertueita luvassa?

Kirjoitamme parhaillaan tulevaa pitkäsoittoa ja kerromme kyllä yksityiskohdista tarkemmin sitten kun alamme nauhoittamaan levyä. Emme ole suunnitelleet kiertueita vaan olemme keskittyneet uuden musiikin kirjoittamiseen. Toki soittelemme silloin tällöin pistokeikkoja.

FAR hajosi vuonna 2005 ja palasi yhteen 2009. Kysymys on varmaan kysytty sinulta liian monta kertaa, mutta kerrotko vielä mitä tapahtui? Saitteko muuten paljon paskaa niskaan uugee-punkkareilta kun teitte aikanaan levydiilin Jade Treen kanssa?

Me keikkailtiin noina aikoina todella paljon ja jossain kohdassa huomasimme, että olemme menossa eri suuntiin ihmisinä, joten kaikki vain luhistui yhtäkkiä. Meininki ei ollut enää kivaa ja noissa olosuhteissa uuden musiikin tekeminen oli todella haasteellista. Joo, paskaa tuli tosiaan jonkin verran niskaan tuosta Jade Tree – diilistä, mutta ei kuitenkaan kasoittain. Jade Tree ei ole ikinä ollut suuri levy-yhtiö tai mitään sellaista, ja lafkaa pyörittävät ihmiset kunnioittivat meitä siinä kuin mekin heitä, joten levydiili oli ihan luonnollinen juttu. Luulen, että suurin asia joka ei mennyt ihmisten jakeluun oli Jade Treen musiikillinen diversiteetti.

Minkälainen on Portlandin skene nykyisin? Onko sinulla muita bändejä FARin ja Lebanonin lisäksi ja mitä musiikkia diggaat kuunnella?

Portlandissa on uskomattoman laaja valikoima musiikkia tarjolla tänä päivänä. Meillä on mahtavat punkki-, metalli- ja rokkiskenet. Tarjontaa löytyy todella paljon ja meillä on täällä erittäin tiivis yhteisö jonka olemme rakentaneet vuosien varrella. Lebanon hajosi viime vuonna joten FAR on ainoa bändi jossa soitan nykyisin. Minulla on aina ollut hyvin laaja musiikkimaku, eikä se ole muuttunut vuosien varrella. Elämme hienoa aikaa mitä tulee itsenäiseen musiikkiin, ja pidän melko vaikeana pysytellä jatkuvasti ajan hermolla. Onnekseni työskentelen musiikin parissa, joten voin kuitenkin kohtuullisen helposti löytää uusiä bändejä.

Mikä on oma suosikkilevysi FARin tuotannosta?

Todennäköisesti Nightmares – pitkäsoitto, koska sen aikaansaamiseksi teimme niin kovasti töitä ja levyntekoprosessi toi mukanaan paljon kokemusta.

Mitä kitarakamoja käytät ja onko huutotyylisi muuttunut vuosien mittaan? Kuka tekee biisit ja mitkä on parhaat mestat soittaa keikkoja?



Minulla on Gibsonin Les Paul Studio Lite, Edwards Les Paul, Epiphone Explorer ja tappavasaundinen Tokai Explorer. Kaikki kitarani on varustettu kasalla Lacen mikkejä ja soitan Mesa DC-10 nupeilla Marshallin kaappien läpi. Huutotyylini on pysynyt ajan mittaan melko samana, mutta vaihtelen mikkejä välillä. Tykkään myös käyttää 1176 kompressoria. Minä ja John teemme biisit. Portlandin Satyricon oli minulle rakas paikka soittaa livenä, mutta valitettavasti tuota paikkaa ei ole enää. Vaikea sanoa muista paikoista koska niitä on vuosien varrella kertynyt niin paljon.

Sinulla on oma firma Audiosiege Media. Minkälaista työtä teet puljussa ja mitä muuta hommailet, vieläkö ajat prätkällä?

Audiosiege Media on masterointistudioni ja se työllistää minut kokopäiväisesti. Levylafkan osuus puljusta vastaa Moshpit Tragedyn verkkopalveluista ja digitaalisista julkaisuista. Prätkällä en ole ajellut juurikaan sen jälkeen kun jouduin aika pahaan liikenneonnettomuuteen pari vuotta sitten. Tajusin vastikään, etten pysty luottamaan itseeni pyörän päällä. Yritän omistaa perheelleni niin paljon aikaa kuin mahdollista, joten terveenä pysyminen on tärkeää.

Keksi kysymys jonka haluaisit sinulta kysyttävän ja vastaa siihen, kiitos.

Ok, mikä on mielestäsi parasta bisseä?

West coastin IPA.

[youtube url=uiRma6CE3SY]

Better Not Born ei skeneilyistä piittaa



Kotimaan punk/hardcore – kuviot ovat mainiolla tolalla ja pinnan alla kytee useita piinkovia bändejä. Yksi niistä on vastikään hyväksi havaittu ja kovaksi live-bändiksi todistettu helsinkiläinen Better Not Born.





Kertokaa ketä olette, mistä tulette ja milloin bändi on perustettu?

Sampo: Better Not Born, Helsinki. Meitä on viisi kundia: minä (vokaalit), Sami (basso ja vokaalit), Mikko (kitara), Petteri (kitara) ja Tommi (rummut). Homma pistettiin tulille vuonna 2010.

Miten määrittelette musiikkityylinne vai tarvitseeko sitä määritellä? Kertokaa suurimmat vaikuttimet bändin perustamiseen ja musiikkiin?

Sampo: Konala Hevimetal! Ei vaan, oman bändin genreä on aina aika vaikea määritellä, koska vaikutelistahan on ääretön. Parissa ekan seiskatuumaisen arvosteluista oli kuitenkin maininta ”crustahtavaa hardcorea” ja kaipa se pitää aika hyvin kutinsa.
Bändin alkuaikoina Sami, ex-kitaristimme Jere ja allekirjoittanut haikaili yhteisestä projektia, joka olisi sopivan ”omasoundinen ja röyhkeä”. Mottona oli, Jereä lainatakseni, ”maailma on tyhmä paikka”. Näillä eväillä on jatkettu siitä asti, vaikka materiaali sinänsä onkin muuttunut matkan varrella raskaammaksi. Vitutus maailman epäkohtia kohtaan toimii virtalähteenä hamaan loppuun asti.

Petteri: Musiikkiin nyt vaikuttaa kaikki ympärillä tapahtuvat asiat ja sisällä kiehuvat henkiset taistot. BNB on sellainen ahdistuskuonan viemäri. Kurkkua puristava tuskainen itkupotkuraivari tiivistettynä kiukkuisiin riffeihin.

Olette julkaisseet pari seiskaa (jos olen ymmärtänyt oikein), kertokaa niistä, missä tehty, kuka julkaissut, miten otettu vastaan?

Sampo: Juu, itseasiassa meiltä on demokassun/cd-r:n lisäksi tullut Downfall-nimeä kantava seiska ja nyt tuloillaan on Cause A Riotin kanssa tehty splittiseiska.

Demon julkaisun ja miehistön vaihdoksen jälkeen (Jere lähti, Mikko tilalle) alettiin siirtymään selkeästi raskaampaan ja kiukkusempaan materiaaliin. Se tuntui luonnolliselta kehitykseltä, kun suurin biisintekovastuu ei ollut enää Jeren harteilla. Alettiin löytämään sitä omaa juttua ja oltiin hyvillä fiiliksillä Downfallille päätyineistä biiseistä. Harmi vain, että monen tekijän summana lopputulos ei kyseisellä seiskalla ollut ihan sitä mitä haettiin, mutta oppia ikä kaikki. Nauhoitettiin biisit treeniksellä itse ja Santtu Rosen miksasi sekä masteroi. Kustiin homma jo nauhoitusvaiheessa, eikä annettu Santulle kovinkaan priimaa jälkeä miksattavaksi, mutta virheistä oppii. Saatiin kuitenkin yllättävänkin positiivista palautetta seiskasta ja päätettiin tehdä mahdollisimman nopeasti uusi julkaisu.

Splitti oli meille ja Cause A Riotille fiksu ratkaisu tähän väliin, kun molemmilta löytyi pari varastoon jäänyttä biisiä ja tietysti taloudellisestikin tämä oli järkevää. Tällä kertaa saatiin apua oikealta taholta, kun Tammisen Saku (Unkind/Sink) nauhoitti biisit Causareiden treeniksellä. Saku vastasi myös miksaamisesta ja masteroinnista ja täytyy kyllä heittää suuret kiitokset siihen suuntaan. Nyt ollaan todella tyytyväisiä ja innolla venttaillaan miten jengi ottaa uudet biisit vastaan. Toivottavasti palaute on vielä parempaa kuin edeltävästä julkaisusta!

Petteri: Kustannukset hoidettiin luonnollisesti omasta pussista ja oiva tekosyy pistää Filthy Rat Records levymerkki pystyyn jolla nyt hoidetaan hommat niin kauan kuin tarve. Vaikka eipä tässä kovinkaan aktiivisesti julkaisijaa ollakaan haeskeltu, kun kerran homman voi pitää omissakin käsissä, niin olisihan se helpottavampaa jos apukäsiä löytyisi lähinnä jakelukanavien muodossa.

Oletteko soittaneet paljonkin keikkoja, miltä keikkailu ylipäätään maistuu ja missä on paras meininki?

Sampo: Keikkoja taitaa olla plakkarissa joku parikymmentä. Mihinkään hillittömään keikkailutahtiin ei olla kyetty, kun jengillä on perheet ja duunit ja muut epäolennaiset jutut sotkemassa sitä tärkeintä.. Ei vaan, sen mukaan isketään keikkaa kun aikataulut antaa myöten ja miten/mikä on ylipäätään järkevää.
Keikkailuhan on parasta tässä touhussa ilman muuta ja meidän vahvuutena onkin hyvä livemeininki. Sitä pyritään luonnollisesti kokoajan kehittämään ja parantamaan. Pidetään siitä ajatuksesta kiinni, että vaikka mestoilla olisi vain pari ihmistä, niin niille annetaan lavalla joka tapauksessa kaikkemme sen parinkymmen minuutin ajan ja toivotaan, että edes toinen tykkäsi näkemästään ja kuulemastaan ja haluaa ehkä joskus vielä nähdä meidät uudestaan.
Viime joulukuussa käytiin Cause A Riotin ja NHL 95:n kanssa Tallinnassa Ülase 12:sta ja pakko nostaa hattua sille meiningille. Porukka pisti haisemaan pienessä tilassa ihan tosissaan ja kaikilla oli aivan helvetin hauskaa! Tiivistunnelmaiset keikat ylipäätään on niitä parhaita.

Petteri: Eihän keikkailussa muuta vikaa kuin se loputon venailu ja kun setti on se tiivis parikyt minuuttia, niin lämpenee vasta vikan piisin puolessa välissä. Vanha ihminen kun syttyy hitaasti, ehehe.. Mutta kyllä keikkailu maistuu. Sinänsä en osaa ite määritellä parasta meininkiä, tiivis meininki on paras meininki, Tallinnassahan se juurikin oli tiivistä. Mutta välillä se paras meininki on vain omakohtainen kokemus, toisinaan jengin aito läsnäolo. Paras meininki on kokonaisuus ja osiensa summa, jos yks kuuntelija tykkää tai vaikka bändikaveri on hyvillä fiiliksillä niin sekin jo lämmittää mieltä.

Mitä tykkäätte nykyisestä punk/hardcore-meiningistä?

Sampo: Punk/hardcorehan on helvetillisen laaja käsite, mutta kyllähän nykyään(kin) loistavia bändejä löytyy ympäri maailmaa todella paljon ja uusia syntyy kokoajan. Itselleni uppoaa suht laajalla rintamalla punk/hc-lokeroon mahtuvia bändejä ja kyllähän noita priimaluokan bändejä piisaa varsinkin Keski-Euroopassa ja Jenkeissä. Suomessakin mylvii kourallinen todella kovia tekijöitä, joista tosin vain pari hassua on oikeasti noteerattu. Täällä kotomaassa kun tuntuu tuo skeneily olevan suuressa huudossa. Ironiset läpät on parasta ikinä missään ja vakavammin agendaansa ajavat bändit jätetään noteeraamatta ”paskana hevinä”.
Keikkatarjontahan sinällään täällä on melko runsasta ja hyvinvoivaa näinä päivinä. Harva se viikko olisi, jos ei nyt jokaiselle, niin ainakin puolelle viikonpäivistä vähintäänkin snadisti kiinnostavia iltamia tarjolla. Valinnanvaikeus samana iltana olevista tapahtumista onkin sitten kaksiteräinen peitsi..

Petteri: Komppaan Sampoa. Kauheen tarkkaan en itse meininkiä seuraa, että tietäisin / haluaisin tietää mikä on ns. viimeisin villitys. Tietoista välimatkaa kaikenmaailman skeneraameihin ja muutenkin seuraan aika kapeaa rosvosektoria tuosta punk/hc osastosta tai kun genret nyt tuppaa menemään aika sekaisin omassa käytössä.. Kunhan on synkkää ja ikävää, ei leikitä! Hah!
Välillä vaan tuntuu että halpa kalja ja überkänni on meiningin peruspilari, ja sit tiukassa känässä ollaan poliittisia ja kantaaottavia… tai jos edes silloinkaan, ehkä jopa vielä vähemmän, hah! Liikaa välinpitämättömyyttä, tiedostamattomuutta ja perehtymistä asioihin, tai sitten juurikin päinvastoin ja heristellään sormea joka suuntaan tekemällä omasta fundamentalismista vain vaivaannuttavaa? Tokihan kaiken tiedostavaisuuden suostakin täytyy päästä välillä reunalle hengähtämään, sukeltaakseen takaisin syvemmälle ja nähdä asioita uudesta perspektiivistä… Noh nää on näitä ikuisuuspohdintoja jotka ulottuu laajemmalle kuin vain punkhc-piireihin.
Mutta joo hyviä bändejä ja keikkoja on paljon, mutta timanttisen tiukkoja taas yllättävänkin harvassa, mutta onneksi niitäkin löytyy ja tapahtuu, tai sit mä oon vaan vanha, väsynyt ja nirso..

Keksikää kysymys ja vastatkaa siihen, kiitos!

Kysymys: Hmm.. paha paha.. Mikä on Better Not Bornin seuraava etappi?
Vastaus: Kokopitkä ja ulkomaankiertue vuonna 2014!

betternotborn.bandcamp.com

Eyehategod

New Orleansin kulttibändi EYEHATEGOD ei juuri esittelyjä tai selittelyjä kaipaa. Tämä kuningasriffeillä, räällä ja päihteillä kyllästetty orkesteri on vaikuttanut raskaan musiikin ystäviin jo vuodesta 1988. Bändi on edelleen rakastunut Suomeen ja ehkäpä siksi herrat saapuvat tulevana suvena peräti kahdelle keikalle Helsinkiin. Viimeisimmän älpeen ilmestymisestä on vierähtänyt hulppeat 13 vuotta, mutta nyt bändi alkaa vihdoin olla valmis julkaisemaan uuden pitkäsoiton. Legendaarinen EHG-rääkyjä Mike IX Williams kertoo missä mennään juuri nyt.

Moi Mike! Mitä kuuluu ja miten on elämä rullannut viime aikoina?

Hyvää kuuluu ja hyvin menee! Päivä kerrallaan mennään ja meneillään on paljon eri juttuja.

Viime vuonna julkaisitte New Orleans is the New Vietnam -seiskan A389 Recordingsin kautta. Miltä mieltä olet julkaisusta ja onko uutta materiaalia luvassa lähiaikoina?

Rakastan tuota seiskaa. Vinyylijulkaisut ovat kingejä ja biisi on helvetin kova, joten sehän on silloin done deal! Uusi pitkäsoitto on melkein valmis. Meillä on 15 biisiä lähes valmiina erilaisia julkaisuja varten ja saatamme jopa tehdä kaksi pitkäsoittoa. Vokaalit on viimeistelyä vaille valmiina, Brianin täytyy lisätä vielä kitaroita ja sitten tehdä lopullinen miksaus. Uskokaa tai älkää kusipäät, uusi EHG-levy on tosiaankin tulossa seuraavan 15 – 39 vuoden aikana!

Miten on, maistuuko kiertue-elämä vielä yhtä hyvälle kuin aikoinaan? Teillähän on kesällä taas tulossa Euroopan kiertue joka pitää sisällään myös kaksi keikkaa Helsingissä. Onko sinulla joitain suosikki Suomi-bändejä?



Kyllä, kiertueet on edelleen mahtavia ja tulen aina rakastamaan Suomea. Kiertue-elämä ei käy koskaan pitkäveteiseksi. Matkustaminen ja soittaminen missä tahansa on loistavaa puuhaa. Mitä enemmän teen keikkoja, sitä enemmän pidän keikkailusta – se on elämäntapa, mutta toki tykkään myös palata kiertueen jälkeen kotiin ja nähdä perhettäni. Rakastan vanhoja suomalaisia punkkibändejä kuten Lama, Rattus ja Kaaos, joiden materiaalia minulta löytyy sekä vinyyleiltä että kokoelmakaseteilta. Uudemmista bändeistä tykkään eniten Kuolemasta, josta olen saanut tietää zineistä ja kavereilta. Suomessa tuntuu olevan aina hieno skene.

Tulen aina pitämään musiikista ja viinasta!
– Mike IX Williams

Minkälainen NOLA-skene on nykyään? Kerro jotain uusia hyviä bändejä? Sinullahan on ainakin kaksi muuta bändiä EHG:n lisäksi, Arson Anthem ja Outlaw Order. Onko sinulla projekteja enemmänkin ja onko muilla jäsenillä muita bändejä? Mitä diggaat nykyisestä sludge-skenestä?



Mitä on sludge? Vihaan tuota termiä! Se on niin typerä juttu – ihan samanlainen leima kuin vaikkapa grunge tai speed-metal. No joka tapauksessa, NOLA-skene on loistavalla mallilla ja täällä on paljon uusia bändejä. Tsekkaa noladiy.org tai paranoizenola.com. Minulla on myös pari muuta bändiä EHG:n, AA:n ja OO:n lisäksi, kuten Corrections House ja The Guilt Øf.. joka on jotain black/punk/noise/industrial-meininkiä. Molemmilta bändeiltä on tulossa uudet levyt ulos piakkoin. Gary soittaa Classholessa, Joeylla on Solemn Sickness Continuum, Brianilla The Jefferson Parish Spider Man ja Jimmyllä tietty Down ja Superjoint Ritual. Hyviä paikallisia bändejä New Orleansissa on ainakin The Pallbearers, Split Lips, Vapo-Rats, Ghostwood ja Classhole.

Mikä on suosikki EHG-levysi?

Ei ole yhtä suosikkia, rakastan niitä kaikkia. Tai no ehkä Take As Needed For Pain kolahtaa parhaiten, mutta niin kuin sanoin rakastan kaikkia levyjämme, varsinkin uusinta seiskaa.

Monet ihmiset, allekirjoittanut mukaan lukien, ovat ihastuneet brutaaliin huutoääneesi. Kerro meille miten teet tuon julmetun soundin?

Muchos gracias, meine freunde! En kyllä osaa tarkemmin kertoa mistä tuo ääni lähtee, muusta kuin vihasta ja kurjuudesta. Se vain tulee ulos luonnollisesti niin kuin tulee, mutta dokaaminen, polttaminen ja se että huutaa turhautumistaan päin ihmisten naamaa tuskin pahentaa asiaa.

Kuka tekee biisit ja lyriikat?

Jimmy, Brian, Gary ja Joey kirjoittavat kaikki riffejä. Minäkin teen välillä riffejä, mutta ne ovat pääasiassa Arson Anthemille ja The Guilt Øf.. – bändeille. Minä teen EHG:lle lyriikat, mutta kaikki jätkät ideoivat myös lyyristä aiheita.

Luin jostain että haluaisit kirjoittaa EHG:stä kirjan, pitääkö tämä paikkansa ja minkälainen siitä tulisi?

Kirja täytyy todellakin tehdä, mutta me tarvitsemme paljon apua sen kanssa. Sanoisin että siitä tulee kahvipöytähenkinen kirja – siis helppolukuinen, paljon kuvia, flaijereita, kertomuksia, salaisuuksia ja niin edelleen. Haluaako joku lukijoista auttaa minua? Tarvitsemme organisaattorin ja julkaisijan.

Mitenkäs toi juhlinta-osasto josta olette varsin kuuluisia, vieläkö lähtee vanhaan malliin?

Totta helvetissä, tulen aina pitämään musiikista ja viinasta! LxLxLx – Live Life Loaded / EHGF = FEHG.

Keksi oma kysymys ja vastaa siihen.

Ok. Kuulin että olet julkaissut kirjan ja sinulla on tappavan hyvä webbisivu?

Kyllä, kirjoittamani kirjan nimi on Cancer As a Social Activity ja sitä saa osoitteesta www.MikeIX.com. Tsekkaa myös www.eyehategod.ee. Kiitos haastattelusta ja nähdään Helsingissä!

Eyehategod Suomessa: 7.-8.8.2013 Kuudes Linja, Helsinki

[youtube url=BWkJtCgMbTQ]

Weekend Nachos

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan kiinnostua tai seurata uusia bändejä. Sattuma kuitenkin teki tepposet vajaa vuosi sitten kun työluureihini kajahti juutubessa surffaillessani Weekend Nachosin ”Unforgivable”-levy, ja olin samantien mennyttä miestä. Chicagosta käsin tulittava Weekend Nachos ei tosin ole aivan tuore bändi, mutta orkesterin parhaat julkaisut on mielestäni räkäisty ulos vasta viime vuosien aikana. Nachot eivät varmastikaan ole keksineet pyörää uudestaan, mutta niitä bändejä, jotka saavat tai edes haluavat saada ahdettua vaivattomasti reilun minuutin biisiin brutaalia ja väkivaltaista hardcorea ja grindiä sekä jumittavaa sludgea, tuskin on liiaksi asti. Kuluvan vuoden heinäkuussa Nachot raivosivat kolmisen viikkoa ympäri Eurooppaa ja sain onnekseni olla todistamassa kahta näistä tapauksista. Bändin vähintäänkin karismaattinen huutaja John Hoffman oli varsin innoissaan kun lähestyin häntä haastattelupyynnön merkeissä ja ilmoitti vastaavansa mihin tahansa kysymykseen erittäin mielellään, ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Otetaanpa nachoa suoraan sarvista ja selvitetään mistä oikein on kysymys.




Hei John, tämä on varmasti kysytty sinulta sen miljoona kertaa, mutta kerrotko vielä miten ja milloin Weekend Nachos syntyi, ja mistä keksitte itsellenne moisen nimen?



Weekend Nachos perustettiin syyskuussa 2004 Dekalbissa, Illinoisissa. Andy(kitaristi) ja minä olimme tuolloin collegessa ja olimme kämppiksiä, enkä rehellisesti sanoen edes muista miksi päätimme alkaa soittaa musiikkia yhdessä. Koska olimme soittaneet molemmat useissa bändeissä ennen tuota aikaa, luulen että yhtenä päivänä vain päätimme: ”koska asumme yhdessä ja olemme kyllästyneitä, joten mikä ettei!” Periaatteessa päätimme yhdessä yrittää perustaa bändin joka sekoittaisi Youth Of Todayn, Carcassin ja EYEHATEGODin musiikkia. Jos kuuntelet meidän ensimmäistä seiskatuumaista, niin about siltähän me kuulostimmekin! Bändin nimeksi piti alunperin tulla Slime. Sitten tajusimme, että Saksasta löytyi jo legendaarinen saman niminen punk-bändi, joten muutimme nimen. Weekend Nachos – nimellä halusimme vain kuulostaa typeriltä ja ei niin vakavilta. Nimellä halusimme myös hämmentää ihmisiä, koska musiikkimme on kuitenkin brutaalia ja vihaista.

Hardcore-musiikkiin taipuvaiset ihmiset eivät aina välttämättä ole ihan sitä joustavinta ihmistyyppiä – toiset vauhkoavat ties mistä ja toiset jostain ihan muusta, eikä siinä toki ole mitään pahaa. Teillä tuntuu kuitenkin panta kiristävän normaalia vähemmän. Ilmoitatte estottomasti pitävänne Taco Bellistä ja White Castlesta ja sanoituksissa annetaan isän kädestä vähän joka suuntaan. Onko tarkoituksenne vain provosoida ja herätellä ummehtunutta tai tekopyhää sceneä vai mistä edellä mainitun kaltaiset jutut johtuvat?

Mielestäni olet oikeassa siinä kun vihjaat, että haluamme herätellä tekopyhää sceneä. Monet ihmiset, niin punk/hardcore – scenessä kuin yhteiskunnassakin noin ylipäätään, eivät anna itsensä olla sitä mitä he oikeasti ovat. Usein ihmiset perustavat tekonsa ja sanansa ennemmin siihen mitä yhteisö heiltä odottaa, kuin siihen mitä he itse oikeasti haluaisivat olla. Ja tällä en missään nimessä tarkoita sitä, ettemmekö itse syylistyisi ajoittain tähän samaan. Yritämme vain olla mahdollisimman paljon sellaisina kuin olemme, vaikka se tekisi jonkun mielestä meistä jotenkin vähemmän brutaaleja ja vihaisia, tai miksi sitä sitten haluatkin kutsua. Mielestäni hardcore ja metalli – scenessä ihmiset ovat usein kykenemättömiä myöntämään, että heillä on heikompikin puoli itsessään. Me vain yritämme tuoda esiin kaikki puolemme, emmekä keskity vain ja ainoastaan vihaiseen puoleen. Hassusti tai oudosti käyttäytymisessä ei ole mitään hävettävää, varsinkin jos ihmiset odottavat jotain ihan muuta. Tarjoa aina ihmisille jotain muuta kuin he odottavat- muutenhan elämä on todella tylsää!

Mitä sanoituksiini tulee, niin kyllä, haluan rangaista kaikkia, koska kukaan ei ole turvassa kun kirjoitan niistä asioista joita vihaan maailmassa. Jokaisessa meissä on hyvä ja paha puolensa, mutta en halua kenenkään luulevan olevansa turvassa tai liian cool etteikö häntä voisi pilkata. Maailma on suurimmalta osin typerä paikka, joten teen sanoitukseni kenestä tahansa siinä kontekstissa. Maailma on pullollaan poppi-bändejä jotka kirjoittavat biisejä siitä miten kaikki ihmiset ovat pelkästään mahtavia ja mielestäni se on erittäin tylsää. Haluan että ihmiset tuntevat häpeää musiikkini kautta!

Olette julkaisseet levyjä omakustanteina sekä eri lafkoille, kuten isolle Relapselle Recordsille ja pienemmälle Deep Sixille. Onko tarkoituksenanne julkaista musiikkia mahdollisimman itsenäisesti tilanteen mukaan? Ymmärtääkseni olette aloittamassa kohtapuoliin uuden pitkäsoiton nauhoitukset. Mitä kautta seuraava levy tulee ulos ja onko teillä voimassaolevaa levytyssopimusta?

Kyllä, olet oikeassa. Olemme aina yrittäneet julkaista levyjä kenen tahansa kautta, jota olemme pitäneet luotettavana tahona, ilman mitään erityistä agendaa mielessämme. Olemme julkaisseet lyvyjä omalla lafkallani, Tooth Decay Rocordsilla, sekä DIY-hardcore lafkojen kuten Deep Six Recordsin ja A389 Recordingsin kautta ja olemmepa jopa ottaneet askeleen isommalle itsenäiselle metalli-lafkalle Relapse Recordsille. Miksikö? Siitä yksinkertaisesta syystä, että julkaisemme levymme lafkojen kautta joissa saamme todellista arvostusta ja joiden kanssa tunne on molemminpuolinen. Me arvostamme jokaista puljua, jonka kanssa olemme työskenneelleet ja olemme pitäneet tavasta jolla ne operoivat. Meillä ei ole voimassaolevaa levytyssopimusta minkään yhtiön kanssa, eikä meillä sellaista tule ikinä olemaankaan. Jokainen lafka jonka kanssa olemme olleet tekemisissä, myös Relapse, ovat suostuneet toimimaan meidän ehdoillamme. Tämä mahdollistaa sen, että voimme työskennellä kenen kanssa tahansa ja milloin haluamme. Seuraava julkaisu on neljäs pitkäsoittomme – nauhoituksia emme ole vielä aloittaneet, mutta olemme siitä erittäin innoissamme. Levy tulee todennäköisesti ulos vinyylinä Deep Sixin kautta ja CD-versiona Relapsen kautta.

Musiikkinne on melko cross-over-henkistä. Onko Weekend Nachosilla mitään tiettyä linjaa vai tehdäänkö musiikkia fiilispohjalta? Mitkä bändit ovat suurimmat vaikuttajanne ja suosikkinne, jos puhutaan hardcoresta, powerviolencesta/grindcoresta ja sludgesta?

Olemme aina miksanneet erilaisia tyylejä kun teemme biisejä. Olkoon se sitten punkkia, hardcorea, sludgea, doomia, grindcorea, powerviolencea tai mitä tahansa. Meillä ei ole genre-rajoja musiikkimme suhteen, ja uskon että juurikin tämä on bändimme vahvin osa-alue. Periaatteessa me kaikki teemme biisejä ja sen jälkeen vain katsomme mihin päädyimme. Jos pidämme lopputuloksesta, jatkamme siitä eteenpäin. Jos emme pidä lopputuloksesta, aloitamme biisinteon alusta. Tällä kaavalla olemme tehneet jokaisen levymme ja se on joka kerta tuottanut mielestäni loistavia tuloksia! Minulla itselläni on paljon suosikkibändejä, mutta suurimmat vaikuttajat Weekend Nachosille ovat Youth Of Today, EYEHATEGOD, Earth, Carcass, Napalm Death, Infest, Crossed Out, Jellyroll Rockheads ja Bastard.

Miten kesän Euroopan kiertue meni? Kerro missä oli parhaat meiningit ja tapahtuiko kiertueella jotain ikimuistoista?

Kesän kiertue Euroopassa oli aiwan loistava. Joukkoon kuului ehdottomasti parhaita keikkoja, joita olemme koskaan soittaneet- enkä rehellisesti sanoen voi edes uskoa sitä. Lähes jokainen keikka oli hauska ja antoisa, mutta parhaat keikat mielestäni olivat Bristolissa, Ipswichissä, Berliinissä, Hannoverissa ja Obscene Extreme Festival Tshekeissä. Niin kuin sanoin, kaikki keikat olivat hienoja, mutta nuo edellä mainitut ovat jääneet omassa mielessäni parhaimmiksi. Parhaiten mieleeni on myös jäänyt kaikki loistavat ruoat joita saimme syödä kiertueella. Skotlannissa söin uppopaistettua pizzaa… erittäin vaarallista!

Luin juuri jostain ennen tämän haastattelun tekemistä, että legendaariset Chris Dodge (Spazz, Dispise You, Lack Of Interest etc.) ja J.Randall (Agoraphopic Nosebleed) pitävät Weekend Nachosia yhtenä tämän hetken kovimmista bändeistä. Minkälaisia tunteita tämä sinussa herättää ja miltä tuntui tehdä viimeisin julkaisunne split-seiska Lack Of interestin kanssa?

Rehellisesti sanoen en edes ole ollut tietoinen, että Chris Dodge ja J.Randell ovat sanoneet meistä noin, mutta jos ovat, niin mikäpä sen coolimpaa! Molemmat noista jampoista ovat super-ystävällisiä ja tehneet mahtavaa musiikkia, joka on ollut suurena innoituksena Weekend Nachosin musiikille. Me olemme aloittaneet yli kymmenen vuotta noiden jätkien jälkeen ja he ovat inspiroineet meitä kun olimme skidejä. Luulen tosiaan sen olevan merkki siitä, että olemme tehneet oman duunimme hyvin! Haha. Split-seiska Lack Of Interestin kanssa on mahtava levy ja teimme sen vallan mielissämme. Bobista ja muista LOI:n tyypeistä on tullut hyviä ystäviä kanssamme soittaessamme yhteisiä keikkoja Los Angelesissa. Jossain vaiheessa vain tiesimme, että on järkevää tehdä levy yhdessä. Ja hyvähän siitä tuli!

Worthless-albumilla on Jockpowerviolence-nimenen biisi. Onko USAssa oikeasti jonkinlainen jock-powerviolence-scene? Onko biisi vain vitsi vai mistä on kysymys?

Biisi on silkkaa sarkasmia. Ei ole olemassa mitään jock-powerviolence-sceneä. ME olemme tämä ”jockpowerviolence-bändi”. Meillä ei ole mitään niitä ”jockeja” vastaan, jotka kuuntelevat powerviolencea. Kaikki voivat kuunnelle meidän puolestamme mitä lystäävät. Bändit kuten Weekend Nachos ja Mind Eraser on kategorioitu, tiettyjen ihmisten toimesta ja enimmäkseen netissä, osalliseksi ”tough guy” ja ”macho” – hardcore – sceneen kuuluviksi bändeiksi. Niinpä meitä onkin kutsuttu ”jockpowerviolenceksi”, joten kirjoitin biisin siitä. Näiden ihmisten mielestä powerviolence on lajityyppi jota ei pidä mennä muuttamaan. Heidän mielestään kaikkien pv-bändien pitäisi kuulostaa täsmälleen samalta kuin Infest tai Crossed Out, eikä ulkopuolisia vaikutteita, kuten Madball, Hatebreed, Cold As Life jne., saisi sotkea mukaan. Me olemme eri mieltä. Meistä on melkoisen typerää määrittää rajat sille miltä jokin musiikki saisi kuulostaa. Meistä on myös typerää tuomita ketkä saavat kuunnella powerviolencea tai mitä tahansa hardcoren alagenreä. Pohjimmiltaan biisin sanoma on: ”LOPETA MUIDEN TUOMITSEMINEN SEN PERUSTEELLA MILTÄ HE NÄYTTÄVÄT JA NAUTI JUURI SIITÄ MUSIIKISTA JOSTA HALUAT”. Niin kauan kuin todella haluat olla mukana hardcore-musiikissa ja tunnet olosi mukavaksi, niin minua ei kiinnosta oletko jock, punkkari tai vaikkapa pappi. Jokaisella on oikeus kuulua harcore-sceneen jos se on sitä mitä he ovat etsineet.

Olen ymmärtänyt, että itse pidät enemmän levyjen teosta kuin keikkailusta. Mistä tämä johtuu? Mikä keikoissa vituttaa tai on parasta? Kierrätte kuitenkin kohtuullisen paljon, ja eikös sinulla ja muillakin bändin jäsenille ole muitakin bändejä? 


Tämä on totta. Nautin enemmän musiikin tekemisestä ja nauhoittamisesta kuin keikoista, koska yksityisyys on minulle tärkeää. Tykkään viettää aikaa yksinäni, enkä halua aina olla ihmisten keskellä. Joka tapauksessa tiedän toki, että on paljon ihmisiä jotka haluavat nähdä Nachot livenä, ja rakastan todellakin jakaa musiikkiamme näiden ihmisten kanssa. Minä en missään tapauksessa vihaa keikkoja, mutta musiikin tekeminen on minulle ensisijaista. Olen iloinen kun ihmiset haluavat nähdä meidät livenä… minulle se tarkoittaa sitä, että olemme viihdyttävä lava-akti, ja myös sitä että on tasan yhtä tärkeää kuulostaa hyvältä livenä kuin levyilläkin. Me rakastamme kiertueita ja minulle on henkilökohtaisesti tarkeää kuulua hardcore-yhteisöön.

Mitä tulee muihin bändeihimme: soitan itse rumpuja Spine-nimisessä bändissä, jonka suurimmat innoittajat ovat Impact Unit ja SSD – eli sellaista alkuaikojen Boston-hardcore kamaa. Spineltä on tulossa uusi seiskatuumainen Bad Teeth Recordingsin kautta, joka on uusi levy-lafkani. Andy soittaa bassoa Like Rats – nimisessä bändissä, jonka suurin innoittaja on Celtic Frost, ja heiltä on tulossa uusi albumi A389 Recordigsin kautta- kannattaa tsekata tuo bändi! Drew(basisti) soittaa rumpuja Nowhere-nimisessä bändissä ja heiltä on tulossa albumi ulos Panic Recordsin kautta. Brian(rumpali) soittaa traditionaalista kiinalaista kansanmusiikkia, mutta en nyt äkkiseltään muista orkesterin nimeä.

Musiikkinne ja sanoituksenne ovat hyvin agressiivisia ja pursuavat vihaa – vaikuttaa että et ole kovin innostunut ihmisistä ylipäätänsä?

Tämäkin on totta, suurimmilta osin. Tunnen todella syvää inhoa yhteiskuntaa ja ylipäätänsä ihmisiä kohtaan, mutta yritän kaikkeni ettei tämä sanelisi sitä kuinka kohtelen ihmisiä. Pidän itseäni kuitenkin ystävällisenä typpinä misantropiastani huolimatta. Välitän aidosti siitä, että olen hyvä muille ihmisille ja yritän saada ihmiset tuntemaan olonsa ookooksi missä tahansa he tapaavatkin minut. Yritän noudattaa mottoa: ”kohtele muita niin kuin haluaisit muiden kohtelevan sinua”. Ehkä jonain päivänä löydän rauhan maailman kanssa ja me kaikki voimme mennä yhdessä taivaaseen!

Onko teillä tarkoitus tulla joskus Pohjois-Eurooppaan kiertueelle ja tunnetko yhtään suomalaista bändiä?

Juuri nyt meillä ei ole suunnitelmia tulla Pohjois-Eurooppaan. MUTTA, seuraavaksi kun tulemme Eurooppaan, olemme sopineet, että yritämme tehdä täyden kiertueen Skandinaviassa ja Itä-Euroopassa. Joten se mahdollisuus että soitamme Suomessa jonain päivänä on todellakin olemassa. Meillä on kova halu tulla sinne ja todennäköisesti saamme sen toteutetuksi. Mitä tulee suomalaisiin bändeihin, en tiedä juurikaan muita kuin Selfishin, joka on yksi suosikkibändeistäni. Jos Weekend Nachos voisi soittaa joskus Suomessa Selfishin kanssa olisin hyvin hyvin onnellinen mies.

Ok, sitten viimeinen rutistus. Keksi joitain omia kysymyksiä joita haluaisit että sinulta kysytään ja vastaa niihin haluamallasi tavalla.

Haha, toki! Ok, ensimmäinen kysymys: Mitä mieltä olet poliiseista? Uskotko, että ”KAIKKI KYTÄT ON SIKOJA?”



Ei, en usko että ”kaikki kytät on sikoja”. Tosiasiallisesti minulla ei ole ongelmia poliisien suhteen. Tottakai jotkut heistä ovat väkivaltaisia ja pahoja ihmisiä. Mutta ihmiset usein unohtavat, että pahoja ihmisiä on joka puolella mihin katsot. Kaikki poliisit eivät tietenkään ole erityisen pahoja, vain jotkut heistä ovat kammottavia. Niin kuin jokaisessa ammatissa, on hyviä ja huonoja ihmisiä. En usko että on kovin ”punkkia” vihata kaikkia poliiseja. Mielestäni todellinen punkkari tajuaa, ettei kourallinen pahoja poliiseja (tai vaikka heitä olisi enemmistökin), tuhoa kaikkien poliisien mainetta. On paljonkin poliiseja jotka ovat hyviä ja pelastavat henkiä sekä auttavat ihmisiä silloin kuin he todella tarvitsevat sitä.

Toinen kysymys: Oletko vegaani tai vegetaristi? Ja miksi tai miksi et?

Ei, en ole vegaani tai vegetaristi. Miksikö? Koska se ei ole minulle tärkeää. Syön lihaa koska pidän lihasta. En usko että veganismi on todellinen ratkaisu minkäänlaisiin eläinoikeuskysymyksiin. Systeemi on rakennettu niin että kaikki tämänkaltaiset liikkeet on tuomittu epäonnistumaan. Jos oikeasti haluat lopettaa eläinten käytön, sinun täytyy ensin lopettaa suuryritykset, jotka pitävät systeemiä yllä. Tämän jälkeen olisi aloitettettava kaikki alusta ja luotava uusi systeemi. Näin ei todennäköisesti tule tapahtumaan minun elinaikanani.

Kolmas kysymys: Uskotko että uskonnolla on mitään sijaa punk/hardcore-scenessä?

Uskon, että uskonto on yksityisasia joka pitäisi pitää yksityisenä. Jos joku haluaa perustaa uskonnollisen punk-bändin, niin siitä vaan. Tämä on yhteisö, jonka ei pidä sulkea ulkopuolelleen ihmisiä heidän yksityisten uskomustensa takia. Niin kauan kuin arvostaa muita teoillaan ja sanoillaan on tervetullut hardcore-sceneen, ainakin minun mielestäni. Minä en henkilökohtaisesti tuomitse ketään joka on uskovainen ja toivon myös, ettei minua tuomita siksi että en itse ole uskossa.

[youtube url=6spcq2ZNzck]

Tragedy – kulttibändien kruunaamaton kuningas

Nyt seuraa harvinaista herkkua! Tässä kuussa Suomeen kolmelle keikalle saapuva maailman johtava alakulttuurin crust/hardcore-jyrä Tragedy suostui antamaan haastattelun nykymeiningistään. Niille jotka eivät tunne bändiä, kerrottakoon että USAn Portlandista ponnistava Tragedy on ollut alakulttuuripunkin yksi suurimmista kulttibändeistä jo yli kymmenen vuoden ajan. Se perustettiin legendaarisen His Hero Is Gone -yhtyeen raunioille vuonna 1999 ja se oli luomassa mm. From Ashes Risen kanssa 2000-luvun alussa suurta d-beatin uutta tulemista. Muutoin bändi on tunnettu siitä että se tekee kaiken järkähtämättömällä DIY-asenteella. Levyt julkaistaan omakustanteina, tyypit eivät tietääkseni pahemmin haastatteluja jakele eikä bändillä ole edes nettisivuja. Mutta nyt lässytykset sikseen ja annetaan suunvuoro bändin basisti-huutaja Billy Davisille, joka kertoili kuulumisia juuri ennen alkavaa Euroopan kiertuetta.

Tragedy on ollut nyt kasassa reilut kymmenen vuotta. Olette julkaisseet kolme albumia, muutaman seiskatuumaisen ja jos olen ymmärtänyt oikein, tänä vuonna on tulossa uusi albumi. Miltä menneet vuodet nyt tuntuvat ja miltä tulevaisuus näyttää? Sinulla taitaa olla myös muitakin bändejä?

Joo, me perustettiin Tragedy reilut yksitoista vuotta sitten muuttaessamme Portlandiin. Se miksi muutimme Portlandiin, johtui nimenomaan halusta perustaa Tragedy. Mitä bändiin tulee, luulenpa ettei mikään ole muuttunut kovinkaan oleellisesti kuluneiden vuosien aikana. Olemme edelleen melkoisia jääräpäitä, ajoittain ehkäpä jopa liiankin kanssa. Suurin muutos vuosien varrella on varmaankin se, että emme pysty enää tekemään yhtä paljon kiertueita kuin alkuaikoina, koska nykyisin kotirintamalta löytyy enemmän vastuuta ynnä muuta. Yritämme kyllä tehdä kiertueita niin paljon kuin mahdollista, mutta viimeisen kahden vuoden aikana olemme keskittyneet aika pitkälle tekemään uutta materiaalia. Se miltä Tragedyn tulevaisuus näyttää on vaikea sanoa. Luulenpa että ideaalitilanne on pysyä samoilla linjoilla kuin aiemminkin sekä että saamme julkaistua uuden albumin tänä vuonna ja tehdä pari kiertuetta. Musiikillisesti yritämme pitää bändin relevanttina ja keskittyä siihen mikä mielestämme on luonnollista ja tarkoituksenmukaista, niin kuin aina ennenkin. Uusi albumi voi joidenkin ihmisten mielestä kuulostaa hieman erilaiselta kuin aiemmat levyt, mutta minun korvaani uudet biisit kuulostavat nimenomaan Tragedyltä. Ja joo, soitan myös kitaristimme Toddin kanssa Trauma-nimisessä bändissä raakaa ja suoraviivaista HC-punkkia. Todd soittaa bändissä rumpuja ja minä kitaraa.

Monia ihmisiä varmasti kiinnostaa mistä Tragedyyn liittyvä mystisyys johtuu. Tarkoitan tällä sitä että koska teillä ei ole nettisivuja ja haastatteluja ei liiemmin jaella, seuraa tästä luonnollisesti se että käytännössä minkäänlaisen informaation saaminen bändistä on kohtuullisen hankalaa. Haluatteko vain pysytellä niin DIY-henkisinä kuin mahdollista?

En ole itseasiassa varma mistä tämä ”mystisyys” johtaa juurensa. Ironisesti ajattelen, että koko idea kumpuaa internetistä itsestään. Ne jotka tuntevat meidät henkilökohtaisesti tietävät että olemme kaikkea muuta kuin mystisiä. Luulen, että syynä tähän on koska olemme epäorganisoituja, epäkäytännöllisiä ja ehkä siksi että emme keskity asioihin tarpeeksi. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä että ensimmäiseen albumiimme unohdimme laittaa osoitetiedot takakanteen ja olimme käytännössä vailla vakinaisia asuntoja noihin aikoihin. Lisäksi samoihin aikoihin meillä ei edes ollut e-mail-osoitetta. Niin kuin sanoin, olemme todella epäorganisoituja emmekä halunneet saada postia ympäri maailmaa koska emme olisi kyenneet vastaamaan niihin samalla kun rundasimme kuusi kuukautta vuodesta. Se on vain tapa miten toimimme bändinä, eikä se ole mitenkään tarkoituksellista, se vain tuntuu meistä normaalilta. Emme ole juurikaan mainostaneet koskaan levyjämme ja muuta sellaista. Puoliksi tämä johtunee myös laiskuudesta ja epäorganisoitumisesta sekä puoliksi jääräpäisyydestä. On itseasiassa aika absurdia ajatella miten bändimme toimii, jos pysähtyy ajattelemaan sitä. DIY-juttu juontuu luonnollisesti siitä että olemme jo vuosikausia ennen Tragedyäkin tehneet kaiken itse. Siinä on täysin oma viehätyksensä kun julkaisee levyt itse ja voi kontrolloida kaikkea bändiin liittyvää. Välillä se on hyvin hankalaa ja turhauttavaa, mutta loppupeleissä hyvin palkitsevaa. Lopulta sinulla on kädessäsi jotain mistä voit olla ylpeä ja jonka olet tehnyt itse kovalla työllä ja omistautumisella. Koko DIY-juttu ei ole meille mikään puritaaninen asia, tai että tuomitsisimme muita bändejä jotka tekevät asiat toisin, se on vain meidän tapamme tehdä asiat ja se on toiminut kohdallamme. Joskus on turhauttavaa kun ihmiset tulevat kertomaan että he eivät löydä levyjämme mistään, mutta totuudenmukaisesti, kun minä olin nuori, asumani kaupungin liepeillä ei ollut yhtään levykauppaa ja meidän täytyi tehdä paljon töitä musiikin ja inspiraation löytämisen eteen. Hyvät asiat eivät vain yleensä tipu syliimme. Ihmiset ovat vain laiskoja ja internet tietenkin mahdollistaa sen.

Mitä ajattelet tulevasta Euroopan kiertueesta joka sisältää suunnilleen 30 keikkaa ilman välipäiviä? Ja mitä pidät ylipäätänsä rundaamisesta nykyisin, tehän teitte juuri Etelä-Euroopan kiertueenkin? Miten pidät itsesi järjissäsi kiertueilla?

Suoraan sanottuna olen aina rakastanut kiertueita. Kiertueet voittavat nyt ja aina kaksi paskaduuniani Portlandissa. Olen juuri Amsterdamissa kun kirjoitan tätä haastattelua ja kiertueesta tulee varmasti todella siistiä. Meillä on joka päivä keikka eri kaupungissa joissa soitimme viime kiertueella ja soitammepa jopa muutamissa kokonaan uusissakin kaupungeissa, joka on tietenkin aina jännittävää ja hauskaa.

Niin, teiltä on siis tulossa uusi albumi tänä vuonna. Minkälainen nauhoitussessio on kysessä ja milta levy tulee kuulostamaan? Miksi julkaisette levyjä niin harvoin, viimeisestä Nerve Damage -levyn julkaisusta on tainnut kulua jo viitisen vuotta?

Kyllä, alamme nauhoittaa uutta levyä heti kiertueen jälkeen. Studio on jo varattu ja levyn tuottaa Billy Anderson (toim.huom. mies on tuottanut mm. Eyehategodia ja Neurosista). Niin kuin aiemmin mainitsin, levystä tulee hieman erilainen kuin aiemmista. Tämä on ensimmäinen kerta kun työskentelemme Andersonin kanssa ja luulen että siitä tulee vallan mukavaa, koska diggaan itse monista hänen tuottamistaan levyistä. Levy olisi tarkoitus saada pihalle joskus syksyllä, tai mistä näistä tietää, kun joudumme tietenkin maksamaan kaiken itse ja joskus nämä julkaisuhommat vievät aikaa. Me emme tarkoituksellisesti julkaise levyjä harvoin. Se vain vie aikaa ennen kuin saamme kasaan läjän biisejä jotka tyydyttävät meitä. Olemme tarkoituksella erittäin nirsoja biisien suhteen, mutta toivottavasti tämä kuuluu myös levyiltä.

Miltä tuntuu olla yli kolmekymppinen ja elää edelleen punk-elämäntyyliä? Mitkä asiat kiehtovat eniten koko hommassa ja mitä se merkitsee sinulle nykyisin? Mitäs tykkäät politiikasta nykyisin, erityisesti omassa maassasi?

Jaa että miltä tuntuu olla yli kolmekymppinen punkkari? No kuuleppa ihan samalta kuin silloin kun olin 20-vuotias, ainoana erona se, että nykyisin katkon itseltäni enemmän luita ja ruumiinkuntoni romahtaa vuosia kestäneiden laiminlyöntien ja dokaamisen seurauksena. Hah! No mutta, jos ollaan tosissaan, niin mitä vanhemmaksi tulet, sen enemmän pystyt laittamaan asioita uuteen perspektiiviin. Omalla tavallaan Tragedy on meille tärkeämpi kuin koskaan. Se on pakollista minulle. Se on sekä puhdistavaa että terapeuttista. Niin, mitä ajattelen politiikasta nykyisin? Ihan samaa kuin aina ennenkin. Politiikka on pelkkä savuverho ja poliitikot pelkkiä nukkeja. Sitäpaitsi pidän itseasiassa politiikkaa tylsänä.

Ok. Viimeinen kysymys. Tietääkseni diggailet monia Suomi-bändejä? Mitkä ovat suomalaiset suosikkiorkesterisi.

Noh, kuka tahansa joka tuntee meidän bändin, tietää että olemme musiikkifanaatikkoja ja levykeräilijöitä. Joten tottakai tykkäämme klassisesta Suomi-punkista seitkytluvulta asti. Hmm…listasta tulisi liian pitkä ja koska tässä alkaa pukkaamaan kiirettä päälle niin vanhoista bändeistä sanoisin Terveet Kädet, Lama, Appendix, Riistetyt, Mellakka ja niin edelleen. Nykyisiä bändejä joita diggailen ovat mm. Selfish, Kieltolaki, Kylmä Sota ja monet muut.

Tragedy (USA) Suomessa:

12.5. Helsinki, Bar Loose /w Ydinperhe (loppuunmyyty)
13.5. Tampere, Klubi /w Lapinpolthajat ja Sokea Piste (liput Tiketistä)
14.5. Turku, Yksityistilaisuus /w Kylmä Sota ja Species Traitor (loppuunmyyty)

[youtube url=pk1OiIbr8Qo]