Kaikki kirjoittajan Olli Herranen artikkelit

www.myspace.com/remissionshardcore

Ydin – Verityöt

Ylivieskalainen Ydin kurnuttaa suomenkielistä deathmetallia ekalla demollaan viiden rajun rallin verran. Bändi on saanut alkunsa syyskuussa 2003, joten ihan perinteisessä aikataulussa jotakuinkin ollaan. Homman nimihän on siis kuolema ja vaikka Rytmihäiriöllä ei mitään tekemistä asian kanssa olekaan, niin aika perinteisillä linjoilla ja soundeilla mennään. Porukka kunnostautuu tekemällä perusdeathia, eikä lähdekään sekoittelemaan paljoa ylimääräistä soppaansa.
Kohtuu nopeatempoinen vääntö alkaa piiskaamaan kuulijaa ekan biisin alusta ja mielikuvat mm. Morbid Angelin hieman hätäisempiin paloihin muodostuu. Riffit tasapainottelevat hieman selkeämpien ja rauhallisempien kohtien ja nopeampien ja puuroisempien kohtien välillä. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien muodostuukin sääntö Ydin-ryhmälle: läpi demon orkesteri on parhaimmillaan hieman rauhallisempien myllytysten kanssa ja nopea rifffittely meinaa mennä puuroksi sekä hieman mielenkiinnottoman kuuloiseksi. Ehkä myös hieman vaihtelevampi örinä nopeissa kohdissa olisi nostanut kiinnostuspisteitä korkeammalle. Ajoittain myös mukavan kuuloisilla pikku meloriffeillä hemmotellaan kuulijaa ja nämä ovatkin oikeastaan poikkeuksetta onnistuneita valintoja. Kysymys siis tosiaan on vain pienistä paloista sen kaiken myllytyksen keskellä, eikä todellakaan mihinkään isompaan melodiointiin tai tilutteluun ryhdytä. Kappalerakenteet ovat moniosaisia ja siinä toisaalta vaihtelua biiseihin tuovia mutta toisaalta jättävät ajoittain sekavan jälkimaun. Idea siis hyvä mutta lisää ajatusta sovitukseen, ettei tule liian pakotetun kuuloisia ratkaisuja.
Suosikiksi muodostui demolta …Tuhkaksi -niminen kappale, jonka sopiva kappaleenpituus ja nopeissakin kohdissa toimivat riffit tekivät äärimmäisen positiivisen vaikutuksen. Blackmetal henkiset revittelyt toimivat piinaavuudessaan nopeita deathmetal-riffejä paremmin tässä tapauksessa, koska ratkaisu toi selkeyttä ja hyvää tunnelmaa biisiin. Myös vikassa biisissä, Kylmäverinen, on hieman poikkeavaa tunnelmaa enemmän räkäisen vokaaliräksytyksen ja rytminvaihteluidensa takia, hyvä kappale sekin.
Kokonaisuutena demo on kyllä ihan hyvän kuuloinen paketti mutta hieman ehkä orkesterin pitäisi tiukentaa otettaan soiton suhteen. Deathmetal on tyylilajina kuitenkin sen verran vaikeaa kauraa, että sen soiton soisi olevan tiukkaa. Ei tässä nytkään mitään varsinaisesti huonoja suorituksia kuulla mutta erityisesti laulajalla toivoisi olevan aavistuksen jämäkämpi ote paikka paikoin. Myös rummuissa kuuluu pientä pykimistä mutta rieskan autenttinen ja soitettu meininki antavat moisen helposti anteeksi. Tämän kyseisen autenttisuuden toivoisi ryhmällä säilyvän jatkossakin mutta hieman tiukkuutta soittoon ja biisirakenteet ja pituudet kuntoon niin hyvä tulee.

exilia – unleashed

Pompoti pompoti pomp pomp pomp. Mukavasti pompottaa Exilia, pomppuhevibändi Italiasta. Naislaulajalla höystetty kvartetti on hyvinkin tutun kuuloisissa tunnelmissa kokopitkällään ”Unleashed”. Jos pistettäisiin samaan aikaan soimaan Guano Apes ja tämä tekele, niin tuskin kukaan voisi kertoa kumpi on kumpi ellei sattuisi laulajan äänestä tunnistamaan. Tällä levyllä on nimittäin omaperäisyyttä ja syvyyttä tasan tarkkaan paskan verran.
13 raitaa samaa kaavaa kohtaa kuulijan sen jälkeen kun levy laitetaan soittimeen. Biisi biisin jälkeen toteutetaan samaa sovitusideaa ja periaatteessa samaa sävellysideaakin. Kipaleet alkaa aina joko kitaravallilla tai delaynäppäilyllä, josta siirrytään säkeistöön. Säkkärissä naislaulaja lauleskelee rumpubasson päälle ja sitten onkin jo kertosäkeen vuoro, jossa kitaravalli on taattu.
Ei vaan, kyllä sieltä nyt joukosta pari ihan ok biisiäkin löytyy jos oikein käydään etsimään mutta enemmän nekin sitten sinne radion iltapäivään taustamusiikiksi sopii. Tuotanto on ameriiikan meininkiä ja soitto on protoolsin tarkkaa kellotyötä. Biiseistä on todella vaikea syttyä millään tasolla. Tasapaksua tuubaa ja varmasti väärille korville, ei hyvä.

Nailed Coil – Embodiment of Unconsciousness

Heti vähän triviaa alkuun: kuka tietää missä on Rusutjärvi? Niin, en ollut minäkään kuullut paikasta vaikka se sijaitsee jossain Tuusulassa. Sieltä kuitenkin tulee Nailed Coil, suomalaista modernia metallia vääntävä orkesteri. Nailed Coilin vaikutteet tuntuvat olevan monenmoiset ja niitä sekoitellaan surutta keskenään läpi viiden biisin kestävän demon/EP:n. Mittaa onkin äänitteelle kertynyt päälle 25 minuuttia, jossa on ehkä jopa hieman liikaa.
Paketti alkaa selvästi parhaalla biisillä, mikä edustaa hidasta ja raskasta vääntöä sekoitettuna Korn-vaikutteisiin ja vieläpä on hieman polyrytmiikka kikkailua heitetty mausteeksi. Tästä eteenpäin sitten harhaillaan vähän joka suunnassa välillä ollen enemmän melodisia ja välillä enemmän polyrytmisiä. Selvää linjaa ei oikein tunnu löytyvän ja melodisen ja nopeamman biisin jälkeen saattaa tulla Meshuggah-tyylistä nytkytystä rikkoen kokonaisuutta aika lailla. Vaikutteita sotketaan myös biisien sisällä ja siinä välillä onnistutaan ihan hyvin mutta kokonaisvaikutelma on joka tapauksessa sekava. Lätyllä on myös mittaa aika lailla ja tekeleen loppuakin on venytetty aika turhalla akustisella fiilistelyllä, puhumattakaan [q]bonuksesta[q], joka odottaa vikan biisin jälkeen. Soundit demolla ovat ihan hyvää demotasoa ja kaikesta saa kyllä hyvin selvää. Soittokin kulkee hyvin vaikka pari kertaa rummut vähän pykivätkin mutta tästä tietää ettei ProToolsilla ole varmaan pahemmin leikitty. Laulaja rääkyy tyyliin sopivasti ja tuo omalta osaltaan bändiin jämäkkyyttä hyvin huudetulla tulkinnallaan.
Embodiment of unconsciousness on hieman kokoon kursitun ja sekavan oloinen paketti, jossa on ehkä yritetty liikaa. Hyviä yksittäsiä riffejä ja juttuja on siellä täällä mutta kokonaisuutena niitä ei oikein ole saatu toimimaan. Bändin kannattaisi harkita aluksi koko homman yksinkertaistamista ja sitten lähteä ajan kuluttua ja kokemuksen kartuttua hakemaan persoonallisempaa ja monimuotoisempaa otetta tulkintaan.

Torture Killer

Suomen deathmetallin ykkösjyrä, eli Torture Killer, käväisi jonkin aikaa sitten Lahdessa keikalla. Loistavasta keikasta innostuneena päätin kysäistä ukoilta, liikenisikö Samperille pientä haastista. Äijien tähän suostuttua tein pienen listan kysymyksiä koskien Torttua ja Suomen death metallin tilaa yleensä. Kysymyksiin vastaili kitaristi Laine ja tässä tulevat vastaukset.

Ok, kertokaa alkuun miten bändi sai alkunsa ja mikä ajaa miehiä vääntämään vanhaa kunnon keskitempo deathmetallia?

Tossa 2002 alussa alettiin hengailemaan meidän yhteisellä treeniksellä viikonloppuisin lähinnä aikaa tappaen, kaljaa hörppien ja omia vanhoja SFU ja Obituary suosikkeja soitellen. Kaikki meidän muut sen aikaiset bändit pitivät jonkinsortin hiljaiseloa siihen aikaan joten aikaa jäi tälläiselle hauskanpidolle. Joka viikonlopuksi opeteltiin pari uutta biisiä ja aika pian me osattiin soittaa suurin osa noista meidän suosikkibiiseistä. Kesällä 2002 eräs meidän tuttu järjesti Kaaos 3 -tapahtuman täällä turussa ja pyysi meitä sinne soittamaan juuri noita covereita, silloin valittiin luontevasti Torture Killer nimeksi – SFU:n biisejä kun siellä soitettiin. Deathmetal on mulle täysin ylivoimainen tyylilaji josta nautin eniten ja sen takiahan me tätä tehdään.

Ensimmäinen lätty on nyt ollut jo jonkun aikaa pihalla ja toinen pitkälle valmisteltu. Kuinka levytyssopimus alun perin syntyi ja millaista on ollut ekan lätyn palaute?

Edellä mainitsemani cover keikan jälkeen päätettiin tehdä muutama oma biisi ja kun meillä oli siinä 4-5 omaa biisiä valmiina ehdotin että kirjoitetaan levyllinen biisejä jotka julkaistaan oman levy-yhtiöni, Severe Musicin kautta. Tammikuussa 2003 käytiin studiolla ja muutama viikko sen jälkeen ja biisejä kuunneltuamme päätettiin koittaa onnea muutamalla promolla. Karmageddon Media hollannista innostui biiseistä sen verran että sopimus niitten kanssa tehtiin. Levy tuli ulos 2003/2004 vaihteessa ja tässä sitä nyt ollaan. Palautehan nyt on ollut ihan laidasta laitaan, välillä lytätty paskaksi kuin ruotsalaisten sotasaavutukset – välillä hehkutettu laajakaista pornon jälkeen parhaimmaksi ajanvietteeksi.

Millainen tokasta kokopitkästä tulee ja mikä on laulajan vaihtumisen vaikutus sillä?

Siitä tulee erittäin hyvä. Ekan levyn biisit kirjoitettiin aika nopeassa ajassa lähes spontaanisti turhia miettimättä, kun nyt taas lähes kaikkeen on uhrattu aikaa ihan eritavalla. Jonkin aikaa tätä tyyliä nyt tehneenä luonnollisesti oppii uutta vaikkei tässä mitään pyörää ollakaan uudestaan keksimässä. Eka levy on mun mielestä edelleen hyvä – siinä on paljon hyviä ideoita mukana. Ollaan sitten niitä yritetty jalostaa/parannella ja omasta mielestä siinä ollaan onnistuttu. Laulajan vaihdokset ei meidän tyyliin ole vaikuttanut pätkääkään, enemmän sillä oli vaikutusta uuden levyn nauhoitus aikatauluun.

Voitaisiinko jonkun verran ruotia laulajan vaihdosta? Miksi moinen tapahtui ja mikä on uuden laulajan vaikutus bändiin?

Tämä asia on meidän kohdalta nyt ruodittu loppuun, mutta lyhyesti sanottuna: yksi ihminen ei tullut toimeen neljän kanssa, eikä neljä tullut toimeen yhden. Tämä oli täysin väistämätön tilanne joka olisi ollut joka tapauksessa edessä ennemmin tai myöhemmin ja voin vain vakuuttaa etteivät asiat ole koskaan olleet paremmin Torture Killerin leirissä. Uusi laulaja tulee vaikuttamaan bändiin todella paljon. Eiköhän se asia selvinne muillekin tässä ensivuoden kuluessa.

Mikä on mielestänne deathmetallin tila Suomessa tällä hetkellä ja kuinka mielekkääksi itse koette rehellisen deathin soittamisen?

No mennyt vuosihan piti sisällään kaksi valitettavaa tapausta, eli Deepredin ja Tornin hajoamiset ja kyllähän siinä lähti aikamoiset syömähampaat suomalaiselta death metallilta. Onhan meillä edelleen Sotajumala, Demigod, Slugathor ja Kataplexia pitämässä elämää yllä mutta suoraan sanoen mua ei haittaisi vaikka se vesuri heiluisi ihan jossain muualla kuin death metal bändien ympärillä. Onhan meillä siis muitakin bändejä noitten lisäksi, mutta itse pidän noita tällä hetkellä vahvimpina ja toimivimpina bändeinä. Ei mun mielestä suomessa ole ikinä ollut sen suurempaa nostetta tälle tyylille joskus 90 -luvun alun jälkeen joten kaitpa tämä tilanne on jo vakiintunut enkä mä nyt kauheasti vaivaa päätäni sillä. Niin kuin tossa aiemmin totesin, tämä on ainoa tyyli jota haluan soittaa eikä soittotaidot paljoon muuhun sitä paitsi riittäisikään.

Ymmärtääkseni Torture Killerin soittajilla on runsaasti muitakin bändejä. Kuinka tärkeä projekti TK on muiden joukossa teille?

No joo niitä on ollut, mutta ne muut bändit on tossa puolittunut juuri noitten Tornin ja Deepredin hajoamisten jälkeen jossa molemmat Latvala ja Karppinen soittivat. Samoin Adramelech jossa itse soitin taitaa olla menneen talven lumia ainakin omalta osaltani joten kyllä Torture Killer taitaa tällä hetkellä olla pääbändi kaikille. Latvala tosin soittaa vielä Demigodissa ja Karppinen Funeral Feastissa mutta koska noi sijaitsee muualla kuin turussa niin kaitpa tämä nyt sitten on se aktiivisin bändi meille.

Torture killerin terveiset Samperin lukijoille ja vapaa sana…?

Kuunnelkaa torttua.

Chaos Infinitum – First Blood

Pääkaupunkiseudulta tuleva Chaos Infinitum on perustettu vuonna 2002 ja rivistön nyt vakiinnuttua on saatu ensimmäinen demo pihalle. Bändin ikäjakauma on 16-21 vuotta, joten elinvuosia ei ole ehtinyt vielä nuorimmilla turhan paljon karttua. Tästä huolimatta äänite esittelee todella lupaavan bändin, josta löytyy potentiaalia, sekä biisien kirjoitus- ja soittotaitoa.
Bändi kertoo coveroineensa alkuaikoina Slayeria, Panteraa, Slipknotia ja Sepulturaa, mitkä eivät luonnollisestikaan ole mitään aivan surkeimpia lähtökohtia. Erityisesti sanoisin, että se kyseisten bändien raaempi puoli on jäänyt hyvin haaviin, johon sitten on saatu sotkettua omaa persoonallista otetta. Eka biisi, Immerse Hate, lähtee liikkeelle hyvällä Slayermaisella riffittelyllä liikkuen sitä kautta junttaavaan Panteramaiseen kertsiin. Huomiota kiinnittää myös hyvä laulaja, joka örisee suhteellisen matalalta antaen deathmetallista tuntua biisiin. Kipale on rakenteeltaan kypsä ja hyvä kokonaisuus, sisältäen vaihtelevia osioita ja jopa tavallisella äänellä puhutun osion. Toka biisi lähtee aika perusrässi-riffillä liikkeelle. Kyseinen riffi on selvästi mainriff, kuitenkin edustaen biisin heikointa antia. Muuten ralli on yhtä hyvä kuin edeltäjänsä kaikkine mielenkiintoisine osioineen ja ideoineen, mutta puolivillainen rässittely olisi saanut jäädä pois. Viimeinen runttaus on kierroksen syväkurkku-örinä pala. Uusilla bändeillä kuulisi mielellään enemmänkin kunnon tynnyriä sen nykyisen kirkumis- ja huutomeiningin sijaan ainakin vaihteluna. Tässä kipaleessa laulaja Oku hakee osittain melkoisen syviäkin mataluuksia tulkintaansa. Hyvältä tämäkin kaiken kaikkiaan kuulosti mutta kappale olisi voinut ehkä hieman hengittää jossain vaiheessa. Kokonaisuutena sanoisin, että demo edusti about keskitempoista modernia rässähtävää metallia, kuitenkin tarjoten mukavia vivahteita muualtakin.
Kuten jo mainittua, on bändi yllättävän kypsä ikäisekseen. Soitto on jo nyt hyvää ja biisien kirjoitustaito on pitkälle kehittynyttä pieniä lastentauteja lukuun ottamatta. Sounditkin demolla ovat oikein kuunneltavat ja tekevät biiseille ja musiikkityylille oikeutta. Bändi kuulostaa yllättävän rankalta sekä riffit ovat mukavan raakoja, eivätkä mitään hypistelyä. Tämä elementti tuo orkesteriin sellaisen särmän, minkä varaan on hyvä lähteä rakentamaan omaa soundia ja musiikillista juttua. Mielenkiinnolla jään odottamaan kuulevani Chaos Infinitumista jatkossa.

The Wake – Ode to My Misery

Karjaalainen The Wake on Spiken kautta julkaissut debyyttinsä Ode To My Miseryn jo jonkun aikaa sitten, mutta nyt vasta saatiin miesten kiekko arvosteluun. Levy edustaa aika pitkälle nykythrash-suuntausta mukavilla hevi-vaikutteilla maustettuna. Poikkeuksellisesti The Waken meininki on yllättävänkin rokkaavaa ja hyvällä meiningillä vedettyä tässä suhteellisen puhki kalutussa genressä.
Karjaan miehet eivät ole lähteneet soitellen sotaan, biisimateriaali on mietittyä ja soitto hyvin treenattua. Osa biiseistä on enemmän hevivaikutteista ja osa rässimpää kamaa, linjan kuitenkin säilyessä koko ajan selkeänä. Eräs levyn positiivisista puolista on tempo- ja komppivariaatioiden käyttö. Kaikkia rässimpiä biisejäkään ei kaahata läpi sillä perinteisella rässikompilla ja muutenkin temmot pysyvät aisoissa ja jättävät biiseihin ilmaa fiilistellä. Platalla suurta osaa näyttelee myös melodiat. Hyvinkin Diablo-henkiset lilutukset ovat läsnä jokaisessa kappaleessa, joka taas osittain myös huonontaa kokonaiskuvaa, sillä siinäkin pitäisi olla kohtuus. Periaatteessa biisien perusrakenne on aika klassinen ja noin joka raidassa asetelma toimii periaatteella riffittely taustoille mollivoittoista melodiaa. Laulu on kohtuu perinteistä deaththrash-raakuntaa ja on vedetty perusvarmasti, siitä ei voi sanoa oikein mitään erityisen hyvää eikä huonoa.
The Wake onnistuu esikoiskiekollaan hyvin mutta jättää miettimään mitä juonia orkka keksii tokalle levylle. On hämmästyttävää kuinka paljon toimivia melodioita on bändi kyennyt debyytilleen luomaan, mutta tämä juttu ei enää toisen levyn läpi tule kantamaan.

Calmsite

Riihimäkeläinen Calmsite ei varmaankaan ole vielä niitä kaikkein tutuimpia orkestereita Samperin lukijoille, joten yhtyeen itsensä aloitteesta päätettiin tutustuttaa teidät tähän rähinäryhmään. Harvasanaiset miehet päättivät pitää suoran ja selkeän linjan vastauksissa, joten tarinaa ei ole pituudella pilattu mutta sitäkin tiukempaa asia on. Poppoon eka kokopitkä onkin jo ehditty arvostella lehden sivuilla, joten muu taustatieto tulkoon näin hieman jälkikäteen…

Ok, kertokaahan kuinka Calmsite sai alkunsa ja mistä bändissä on ylipäätään kysymys?

No, Calmsite perustettiin tuossa vuoden 1998 tienoilla ja soitamme reippaanlaista melodista deathrockia. Tai ainakin noin muut ovat sitä luonnehtineet. Kokoonpano on ollut sama koko ajan.

Oak Knoll Productions julkaisi debyyttikokopitkänne nimeltään The Erector jokin aika sitten. Kuinka päädyitte yhteistyöhön heidän kanssaan ja mitä tämä yhteistyö pitää sisällään? Mitä olette muuten mieltä lafkasta?

Lähetettiin niille promolevy ja sieltä sitten ilmoittelivat, että olisivat kiinnostuneita yhteistyöstä. Ensin kirjoitettiin niiden kanssa yhden albumin sopimus ja sovittiin, että jos yhteistyö pelaa puolin ja toisin niin katsotaan sitten jatkoa. Lafkana Oak-Knoll on toiminut oikeastaan tähän mennessä tosi hyvin. Ne eivät ole puhuneet ainakaan läpiä päähänsä ja on tehnyt kaiken mitä on luvanneetkin.

Millaista on ollut The Erectorin palaute?

Palaute on tähän mennessä tosi hyvää. Kaikkiahan ei toki voi miellyttää eikä kyllä pidäkään.

Tiesittekö muuten muista OKP:n suomalaisbändeistä ja oletteko mahdollisesti vaihtaneet kokemuksia heidän kanssaan?

Joo, kyllä me tiedettiin. Ei me hirveästi olla vaihdeltu kokemuksia mutta voi olla, että joskus tulevaisuudessa.

Mikä on keikkatilanne tällä hetkellä? Onko toiveita tai suunnitelmia ulkomaille?

Keikkoja on suunnitteilla kokoajan ja ollaan tehty tasaisen varmasti. Toiveita ja suunnitelmia on ulkomaille. Ja ollaan niistä jo jotain puhuttukin, mutta ei tässä vaiheessa ole vielä mitään varmaa.

Entäs palautteet keikoilta…?

Mitä meille on suoraa palautetta tullut niin kovasti on ihmiset yleensä tykänneet.

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia Calmsitella on ja millä aikataululla?

Tällä hetkellä tehdään materiaalia meidän toiselle albumille, jonka pitäisi tulla ulos ensi kesänä. Oak-Knoll Productions julkaisee Jenkeissä ja Firebox Skandinaviassa/Euroopassa. Materiaali alkaa pikkuhiljaa olla kasassa ja studioon mennään huhtikuussa. Ja keikkoja on myös vireillä. Mutta siinähän sitä oleellisimmat suunnitelmat.

Terveisenne Samperin lukijoille ja mitä olisitte tässä haastiksessa halunneet vielä sanoa?

Terveisiä lukijoille ja haluaisimme vielä sanoa, että kiitoksia kaikille
kaikesta.

Pain Confessor – Turmoil

Hämeenlinnalainen Pain Confessor on saanut solmittua suomalaisen Megamanian kanssa kolme levyä käsittävän sopimuksen. Ensimmäinen näistä kantaa nimeä Turmoil. Turmoil sisältää melothrassia yksitoista kappaletta ja biiseistä kyllä kuulee ettei bändin jäsenistö ole todellakaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Ensimmäisenä levyä kuunnellessa pistää korvaan levyn soundit. Jostain syystä tunkkaiseksi jätetyt soundit tekevät heti hallaa kuuntelulle. Tietysti tähänkin levyn vanhetessa tottuu mutta on kuitenkin selvää, että paremmilla soundeilla varustettuna olisi platta kuulostanut tykimmältä. Itse musiikki on siis melodista rässiä koskettimilla höystettynä, monipuolisen laulun myös näytellessä tärkeätä osaa siinä. Biiseissä on paljon erilaisia osioita, painotuksien vaihdellessa tuplabassari pudotteluista rässikompin kautta kitara-arpeggio ja synafiilistely-painotteisiin rauhallisempiin kohtiin. Mielikuvitusta kyllä löytyy ja sävellykset ovat hyviä, mutta silti olisin vieläkin enemmän vaihtelua jäänyt kokonaisuuteen kaipaamaan. Jokin täysin uusi idea, kuten erikoisen raskas, tai muuten vaan poikkeuksellinen kappale tai pari levyn puoliväliin olisi nostanut kokonaisuuden astetta paremmaksi. Kyllä levyltä ne helmetkin löytyvät, kuten Hollow Souls, Waste of Good Suffering ja Just Names Remain nousevat levyltä erityisinä herkkuina. Mainittakoon myös heavyvaikutteet mitkä kuuluvat levyltä ja tuntuivat itsestäni oikein hyvältä. Itselleni olisi mieluista kuulla jatkossa, että joukkoon olisi eksynyt vaikka joku puolet tavallista hitaampi biisi jollain death-metal tyyppisillä riffeillä, tai jotain muuta mikä rikkoisi sitä levyn peruskaavaa.

Turmoil on hyvä kokonaisuus jota hieman vaivaa tasapaksuus. Tämä ehkä loppujen lopuksi oli myös levyyn totuttautumisestakin kiinni oleva seikka, koska useammalla kuuntelulla ne vivahteet alkoivat kyllä löytymään. Ja kyllä bändi jo tässä vaiheessa osoittaa, että sävellystaito riittää niihin helmiäisiinkin kun niitä vain ruvetaan tekemään. Lisää vaan vaihtelua seuraavalle levylle niin saadaankin jo kiitettävää jälkeä.

Pain Confessor

Ajankohta on 21.10.2004 ja paikka on Torvi. Illan pää ja samalla ainoa esiintyjä on Pain Confessor, joka on saanut ensilevyn pihalle ja keikkaakin on sen tiimoilta tehty. Suht tiuha syksylle sijoittunut keikkarypäs on ollut bändille mieleen, koska yleisömäärät ovat olleet hyviä ja meininki kovaa. Tänä iltana onkin paikalle saapunut ainoastaan murto-osa totutusta yleisöstä, joten nyt miesten asenne ja keikkakunto punnitaan…
Bändi aloittaa ryykäämään heti täydellä höyryllä välittämättä lukumääräisesti pienehköstä yleisöstä. Kuusihenkinen orkesteri yrittää hyödyntää sangen pientä lavaa parhaansa mukaan, eikä annakkaan lavan koon olla heilumisen esteenä. Läpi keikan soitto on vauhdikasta ja todella tiukkaa, mikä miellyttää kuulijaa tietysti. Setti on musiikillisesti tasavahvaa puristusta, eikä suvantoa pääse syntymään missään vaiheessa.
Jossain vaiheessa huomaan, että miksaaja on onnistunut jonnekin kadottamaan lähestulkoon kaikki lead-kitarasta lähtevät melodiat. Tämä kuitenkin melko tärkeä elementti kyseisessä bändissä pitäisi mielumminkin tuoda esiin, eikä feidata, ottaen huomioon kappaleiden melodialähtöisen luonteen. Itselleni kohtalaisen tuntemattomat kappaleet siinä vaiheessa siis jäivät osittain hämärän peittoon mutta se ei ollut tietenkään bändin vika. Tätä yksityiskohtaa lukuunottamatta bändi jyräsi keikan tiukalla otteella alusta loppuun ja palasi vielä lavalle soittamaan muutaman ihmisen pyynnöstä encorenkin. Keikka oli vahvaa rässiveiviä hyvällä meiningillä vedettynä. Tällaisen soittoasenteen omaava bändi voi kevyesti luottaa kuntoonsa livetilanteessa soittopaikasta tai yleisömäärästä riippumatta.

Horricane

HorricaneHaastattelussa virolainen Horricane, joka on juuri pukannut ensituotoksensa ulos. Äänite kantaa nimeä ”The Lynch-Lawyers’ Death Squad”, ja on pari vuotta vanhan bändin viisi kipaletta sisältävä taidonnäyte. Taidonnäyte ilmaisuna ei takuulla ole liioittelua, koska minicd on niin audiollisesti kuin visuaalisestikin huipputasoa. Tähän yhdistettynä täydellinen tietämättömyyteni bändistä ja maan heviskenestä yleensä, herätti kiinnostukseni. En siis lainkaan kokenut liiotelluksi tehdä bändistä ja Viron heviskenestä yleensä pientä haastista. Kysymyksiin ystävällisesti vastasi Horricanen laulaja Erki Hirv.

Voisitko aluksi kertoa hieman Horricanesta, kuten kuinka päädyitte yhteen ja löysitte omaperäisen tyylinne? Löytyikö joitain yhteisiä vaikutteita esimerkiksi?

Horricane läjättiin vuoden 2002 lopulla muista bändeistä jääneen luppoajan täytteeksi. Olimme tunteneet toisemme jo pitkään ja saimme vain mahtavan ajatuksen kasata bändi tällä miehistöllä. Alusta asti kaikki ovat olleet todella innoissaan tästä, koska emme ole aiemmin soittaneet tällaista musiikkia bändeissämme. Musiikilliset taustamme ovat kovin erilaisia, sisältäen melodista ja raakaa black-metallia, progressiivista-metallia, nu-metallia ja doomia. On vaikea kuvailla Horricanen musiikkia useiden vaikutteiden vuoksi, mutta jos näin tekisin, kuvailisin sitä moderniksi keskitempo death-metalliksi ”kauhistuttavilla” koskettimilla maustettuna.

Vaikuttaa selvältä, että suunnitelmissanne on muutakin kuin jäädä treenikämpälle nysväämään. Huimaava panostus näkyy jo ulkoisissakin seikoissa, puhumattakaan bändin keikkatilanteesta ja bändeistä, joiden kanssa lava on jaettu. Mitkä ovat bändin suunnitelmat nyt ja jatkossa?

Olet päätelmässäsi täydellisen oikeassa! Huima määrä vaivaa on nähty jokaisen visuaalisen ja musiikillisen yksityiskohdan eteen. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että tämä kaikki on ollut hyvin luonnollista bändille. Olemme kiireisiä sen kanssa ja se on meille ok. Lyhyestä aktiivisuudesta huolimatta olemme ansainneet paikallisten promoottorien suosion. Olemme soittaneet useiden huippunimien kanssa, kuten: Fear Factory, Vader, Behemoth, Mortiis, Susperia jne. Keikat ovat myös olleet joka suhteessa odotukset täyttäviä, bändi on esitellyt itsensä suuremmalle yleisölle. Tällä hetkellä viimeistelemme kokopitkää albumia ja muutamia keikkoja on suunnitelmissa.

Millaista palautetta olette saaneet demostanne? Onko esim. levy-yhtiöiltä tullut yhteydenottoja?

Palaute on ollut melko epätavallista rehellisesti sanoen mutta enimmäkseen positiivista. Etsimme parasta aikaa keikkoja Viron ulkopuolelta ja ehkä meillä on onni tämän äänitteen avulla päästä siihen tavoitteeseen. Jotkut makeat festarit esim. Skandinaviassa olisivat mieluisia. Epätavallista palautetta on myös tullut levy-yhtiöiltä, mutta silti olemme saaneet joitain mielenkiintoisia kontakteja. Tällä hetkellä en voi paljastaa yksityiskohtia, mutta toivotaan tältä suunnalta hyviä uutisia lähitulevaisuudessa.

Entä millainen on Viron metalliskene tänä päivänä? Onko siellä millainen keikka- ja keikkapaikkatilanne?

Erki: Skene voi paremmin kuin koskaan! Ammattiasenteella toimivia bändejä on paljon, näistä joitain mainitakseni Forgotten Sunrise, Loits, Manatark, Loom, Recycle Bin, Solwaig ja monia muita! Pikkuhiljaa nämä bändit taistelevat tiensä suuremman yleisön tietoisuuteen, kukin ainutlaatuisella tavallaan. Valitettavasti tätä toimintaa ei oikein ole täällä minkäänlaista tahoa tukemassa, kuten ymmärtääkseni Suomessa on. Kuitenkin asiat ovat täällä paranemaan päin ja täältä löytyy jo useita ”alan” klubeja ja kommuuneja. Suurin näistä on HRC (Hard Rock Club), ja se on parasta mitä Viron heviskenelle on tapahtunut moneen vuoteen. Heidän vaikutuksensa on valtava, suurimmat festarit ja länsimaiset esiintyjät jne.

Jotain mitä vielä haluat sanoa Suomalaisille lukijoille…?

Uskon, että vuonna 2005 teillä on mahdollisuus nähdä Horricane Suomessa joten pysykää kuulolla! Sillä aikaa tutustukaa Viron metallin menneeseen ja nykypäivään osoitteessa www.estonianmetal.com. Pitäkää huolta!