Kuva: Versus All – Black vs White

Versus All
Black vs White
 (2CD)

Levyarviot · Lisännyt Lauri Lehikoinen ·

4/5 (Julkaistu: 31.3.2010)
Kuuntele: MySpace

Versus All on syntynyt erilaisten mutkien kautta, sillä saatekirjeen mukaan yhtyeen jäsenet ovat soittaneet 90-luvun lopulta asti eri projekteissa. “Black vs White” on Versus All –yhtyeen debyyttialbumi. Koko levy on kaikin puolin bändin jäsenten työstämä ja jakelusta huolehtii bändin kanssa turkulainen Räkälevyt. Mitään genreä ei tunnusteta, kukaan jäsenistä ei ole julkkis ja kukaan heistä ei tunnusta mitään puoluetta tai poliittista ideologiaa. Hyvä niin sillä genrepoliiseja ei kukaan kaipaa ja julkkiksia saa katsella Seiskan kannesta. Eikä politiikkaa pidä sotkea musiikin kanssa, koska musiikki rupeaa silloin kuulostamaan tylsältä voivottelulta ja iskulauseiden hokemiselta.

“Black vs White” on mielenkiintoinen kokonaisuus. Levy on jaettu teemoittain kahdelle levylle, joilla hyvä ja paha vuorottelevat. Näistä kahdesta voi sitten valita mielentilan mukaan omansa. Ideana “Black vs White” on ollut varmasti järkevä ratkaisu, mutta käytännössä toteutus ei välttämättä ole täysin onnistunut. Levyt eivät poikkea millään tavalla toisistaan, eikä kappaleiden maailma tarjoa sellaisia mielikuvia, jotka erottaisivat hyvän pahasta ja päinvastoin.

Toisaalta Versus All on mielestäni hyvä bändi ja debyyttialbumi “Black vs White” lupaa jatkoa ajatellen pelkkää hyvää. Äänitys ja tuotanto ovat onnistuneet ja soundipolitiikka on kunnossa. Vokalistin laulu on tylyä ja aggressiivista eikä levyltä kuule koomista tankeroenglantia. Suomen kieltäkin on laitettu mukaan soppaan. Kappaleet eivät ole pelkkää sata lasissa kaahaamista alusta loppuun, vaan niiden rakenteissa on ideaa. Tämä levyllinen kestää vielä monta kuuntelukertaa ja omaan korvaani se mustakantinen levy taitaa olla astetta parempi kuuntelukokemus. Versus All –yhtyeen mustaa ja valkoista kuunnellessa olo on kuin rokkijuhlien jälkeen. Pari ensimmäistä päivää ahdistaa, mutta sitten valkeus voittaa.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: