Tämä onkin taas niitä levyjä, joista ei tiedä mistä alkaisi. Musiikki ei ole valmiiksi jauhettua peruskauraa, vaikka sen hardcorepunkiksi tunnistaakin. Sanoitukset ovat varsin absurdeja. Soitto ei laahaa pätkääkään. Kaksi laulajaa tuovat nyansseja verbaaliseen ilmaisuun. Vertailukohtia on vaikea keksiä, sillä niitä tuskin onkaan. Huumoria on mukana, mutta Pirkka-Pekka Peteliuksen ystävillä ei välttämättä ole aihetta riemunkiljahduksiin.

”Madon luku” on hyvä levy, ehkä jopa tulevaisuuden klassikko. Se ei aukea kerralla, eikä se vielä tätä kirjoittaessakaan ole täysin auennut. Jos tämä levy olisi mielentila se olisi varmastikkin jonkinasteinen neuroottinen mielenhäiriö, johon liityy kipu, pakkoliike ja kova ääni. Vaikka tatuoidut punttisali-coristit levyn todennäköisesti kaupan hyllyyn jättävätkin, meille kieroutunueen huumorintajun omaaville muka-intellektuelleille kelpaa kyllä Madon luvun kaltaiset julkaisut.