Kuva: Twilight Ophera - The End of Halcyon Age

Twilight Ophera – The End of Halcyon Age

Twilight Ophera on julkaissut sitten jo kolmannen levynsä ”The End of Halcyon Age”. Tästä huolimatta tämä oli ensikosketukseni bändiin *häpeää ja pistää pään peiton alle*. Suurin syy tälle todennäköisesti on bändin edustama musiikkityyli, kun tämä sattuu olemaan näin helposti kuvailtuna sellaista sinfoniallista bläkkistä. Bläkkiksellä siis tarkoitan selkeästi kiltimmän osaston meisinkiä enkä sitä ilkiää juttua.
Eli jotain mustan metallin musiikillista tyylisuuntaa tässä haetaan. Paljon on vaikutteita myös heavy- ja powermetallista. Käytännössä tämä paketti tarkoittaa nopeaa rummutusta ja rääkyviä vokaaleja. Riffit on näiden edellä mainittujen tyylien sekametelisoppaa. Synaa pimputetaan niin kuin asiaan kuuluu, ja itse asiassa se sana ”sinfoniaalinen” ei kovin kauaksi totuudesta jää. Enimmäkseen syna on mattoa mutta joissain tapauksissa on lähdetty sekaan säveltämään orkesterisovituksia syntikan voimin. Lopputuloksena on niin teennäinen soundi, että tässä meinataan jo mennä hieman metsään. Kyllä tällä tehokeinolla on mahtipontisuutta saatu mutta mielestäni nämä osuudet eivät vain kuulosta hyviltä. Kliinejä vokaalejakin kuullaan hieman, mutta ne eivät myöskään minua lämmittäneet. Puhtaiden ja räkäisten vokaalien sekoitus ei ole koskaan ole ollut lempiruokaani, oli ne tehty kuinka hyvin tahansa. Itse biisit on kyllä todella taidokkaasti kirjoitettu ja soitettu, siitä ei pääse mihinkään. Soitto kulkee saatanan tiukasti ja biisiessä on pituutta ja osioita aika paljon. Kappaleissa on paljon hyviä osuuksia, jotka lämmittävät minua vaikken mikään tällaisen musiikin suurkuluttaja olekaan. Silti se kaikki mahtipontisuus ja orkestraalinen sävellystekniikka muodostavat ainakin itselleni suurimman esteen eheälle kuuntelunautinnolle. Liikaa tavaraa samassa paketissa ainakin yhdelle kuuntelukerralle.
Twilight Ophera vaikuttaa olevan omassa sarjassaan selkeästi raskaan sarjan painija. Osaset on kunnossa ja homma toimii kokonaisuutena hyvin. En oikein osannut verrata bändiä mihinkään koska genre on minulle vieras, siitä miinus arvostelijalle. Jälkimaku lätystä on kuitenkin seuraavanlainen: Yhdeksään biisiin mahtui hitosti minuutteja kappaleen keskiarvon pyöriessä viiden minuutin paremmalla puolella. Tavaraa oli käsiteltäväksi vaikka kuinka monelle kuuntelukerralle, mutta perusidea selvisi muutamalla. Soittotaitoa löytyy ja biisintekotaitoa, mutta jos kaiken höysteen karsii pois, jää jäljelle kuitenkin aika tutut sointukuviot. Toisaalta oli hyvä, että mukana oli joku peruselementti joka piti homman kasassa. Ei mikään järisyttävä kokemus minulle mutta vaikutuksen teki silti. Suosittelen alan harrastajille.