tk_pers

Turmion Kätilöt – Perstechnique

Muistan, kun Turmion Kätilöiden ensisinkku ”Teurastaja” ilmestyi. En ole yhtyeen uraa seurannut sitten mainitun singlen, mutta aina välillä sitä on päässyt lukemaan lehdistä kuinka Kätilöt ovat pahoittaneet jonkun mielen. Yhtye on vakiinnuttanut asemansa Suomen Rammsteinina, joka vie provosoimiset aivan uudelle levelille. Väistämättä tuntuu siltä, että yhtye pyrkii edelleen luovimaan niiden ulkomusiikillisten seikkojen turvin, kun uuden levynkin nimi on ”Perstechnique” ja kansilehdissä on kuvia… no, perseistä. Sanoitusliitteen kuvia katsellessa menee tovi, kun yrittää selvittää mitä missäkin kuvassa tapahtuu.

Toki yhtye on muutakin kuin pelkkää hanuria. ”Perstechnique” on Kätilöiden neljäs studiolevy, mutta meno on vähintään yhtä härskiä kuin ammoisinakin aikoina. Ellei peräti härskimpää, ja kyllähän hyvin lannoitettu huumorinkukka elää ja voi hyvin tässä dekadenssin puutarhassa. En ole koskaan ollut erityisen suuri industrialmetallin ystävä, joten en suorastaan ollut ejakulaationkaan partaalla kun laitoin ”Perstechniquen” soimaan.

Onhan tässä konemetallin ja teknojumputuksen yhdistelyssä tavallaan oma viehätyksensä, vaikka sitä ei aina voikaan onnistuneeksi luonnehtia. ”Perstechnique” on levynä parempi (tai oikeastaan vähemmän ärsyttävä) kuin mitä odotin. Diskoileva Hanska yllätti jopa positiivisesti! Ässiä löytyy hihoista ja ”Perstechnique” soi varsin luontevasti, mutta heikoimmillaan hieman epätasainen levy on melko väkinäistä vääntämistä. Siitä en tiedä onko ”Perstechnique” miten hyvä bändin muihin levyihin verrattuna, mutta on se vähintään kelvollinen pläjäys vaikka kestosuosikiksi siitä ei olekaan.