Tuoni - Kuolonpyörä

Tuoni – Kuolonpyörä

Industrialmetalpunk-ryhmittymä Tuoni on väsännyt kolmannen täyspitkän albuminsa muutaman vuoden inspiraatiotauon jälkeen. Itse en ole bändiin aikaisemmin tutustunut paria kappaletta lukuun ottamatta, mutta uskallan väittää ”Kuolonpyörän” olevan hyvinkin vahva levytys yhtyeen historiassa.

Paketin avaa lujaa tykittävä S.A.N.O. S.E. antaen ehkä odottaa kovempaa paahtoa mitä oikeasti tuleman pitää. Kriitikon filosofoinneista huolimatta kappale on pätevä avausraita, vokalistien erilaiset laulutyylit soljuvat yhteen sopivasti eikä biisi veny liian pitkäksi vaikka kestoa löytyy viitisen minuuttia. Kertosäe on mukavaa jumitusta, ja kappaleen kehtaa soittaa uudelleen ennen kuin siirtyy seuraavaan.

Ensimmäistä viimeistä päivää on edellistä monimutkaisempi kipale, kuulija saa vaikutelman, että yritys on mennyt uudelle tasolle ja lopulta toteutus on sössitty täysin. Sanoitukset rokkaavat, mutta sovitus kurvailee jossain aivan muualla.

Raja on samaa kastia, raskasmelodinen ja hidas kappale ei vain sovi kokonaisuuteen: vaihtelu virkistää, mutta levyn kuudes kappale jää auttamatta sinkkulohkaisun Hiljaisuus tappaa rauhan peittoon. Pyörii mielessä viisi sanaa: levyn todellinen kultakimpale on löytynyt. Sovituspuolella ei syyllistytä fiilistelyyn, soolo on lyhyt ja ytimekäs. Juna kulkee eteenpäin helvetin lujaa. Melodisuus ja nopeahko, raskas tempo yhdistyy kappaleessa nautinnollisen onnistuneesti.

Epäilemättä levyn jo tunnetuin kappale Räsänen risti on huudatuksestaan huolimatta teemaan sopiva vetäisy. Pieni miinus jää kirjaan, sillä varsinkin kappaleen loppu on yhtä toistoa, puuduttavaa sellaista. Homma tulee selväksi jo kolmen minuutin kohdalla. Piina (tietämättömille Prodigyn ”Breathe”-kappaleen käännösversio) jättää viileän fiiliksen, vaikka onkin parempi kuin alkuperäinen.

Erityismaininnan arvoinen nimikappale Kuolonpyörä on törkeän hyvä, niin sanoituksiltaan kuin sovitukseltaankin. Uudelleenkuunteluja ei voi välttää ensimmäisen annoksen jälkeen.

Jos ovat kappaleet hieman venytettyjä, on tämä arvostelukin. Lyhyestä virsi kaunis: ”Kuolonpyörä” on erittäin onnistunut albumi, pieniä likatahroja lukuun ottamatta. Päässä soiviin kertosäkeisiin ja neuroottisesti pöytää naputtaviin sormiin sopii varautua levyn läpikuunneltuaan.

[youtube url=pi6boeMjZ34]