Kuva: Trauma Field - Mercy

Trauma Field
Mercy
 (EP)

Levyarviot · Lisännyt ·

Omakustanne (Julkaistu: 4.4.2009)

Lappeenrantalaisen Trauma Fieldin kolmenbiisin minilevyksi uumoiltu “Mercy” osoittautuukin ihan täysiveriseksi eepokseksi. Kunnianhimoa ei viisikolta ainakaan puutu, sillä yhden demon jälkeen ollaan lähdetty tekemään EP:tä, joiden biisien keskimääräinen kesto on kymmenen minuutin hujakoilla.

Vaikka bändi väittää EP:n vievän materiaalia omaperäisempään suuntaan, kauemmas alkuperäisistä vaikuttajista, kyllähän tässä Opeth haisee Imatralle asti. Tunnelmakohdat etenevät ihan mukavasti, mutta laulajan vokaalit tuntuvat olevan väärässä paikassa kautta linjan. Vaikka osa tästä voitaisiinkin laittaa diskanttisten ja tuhnuisten soundien piikkiin, on laulujen yleisilme vielä hyvin raakilemainen. Soundien ansiosta myös vaihtelut tunnelmien välillä menettävät tehoaan, kun himmailun jälkeen kunnon kitaravallin sijasta kuullaankin heveröistä säröpihinää.

Maratoonin mittaisista biiseistä huolimatta kappaleet pysyvät suht mielenkiintoisina koko mittansa ajan, jos siis otetaan huomioon että kyseessä on bändin toinen nauhoite. Paljon on bändillä kuitenkin vielä suota tarvottavana päästäkseen progekuninkaiden kantaan niin sävellys-, sovitus- kuin laulupuolellakin, ja kun levyn tuotantokin jää perusdemon tasolle, voitaneen todeta yhtyeen olevan toistaiseksi vielä melko heppoisin eväin liikenteessä.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: