Kuva: Total Devastation - Honour the Disorder

Total Devastation – Honour the Disorder

Epäjärjestyksen kunnioittaminen nousee karhulalaisryhmän järjestyksessään neljännen albumin aiheeksi, eikä bändiä voi ainakaan tietoisesta tahi tarkoitushaluisesta kaavamaisuudesta syyttää, koska kiekolla kyllä kunnioitetaan mutta epäjärjestelmällisen järjestelmällisesti.

Bändi on siis siirtynyt järjestelmällisesti epäjärjestelmällisempään suuntaan säilyttäen kuitenkin säntillisesti levyjen sisäisen järjestyksen, epäjärjestelmällisyyden esittäytyessä albumikronologian musiikillisessa epäjärjestyksessä. Tämä epäjärjestys voidaan todeta peilaten orkesterin tilannetta tyypilliseen bändien järjestelmälliseen siirtymiseen epäjärjestyksestä kohti järjestystä, tämän tarkoittaessa luonnollisesti ”kehitystä”, ”kypsymistä” tai muuta orkesterien itsestään käyttämää retoriikkaa kohti kaupallisempaa tai kaavamaisempaa materiaalia. Total Devastation kyllä kunnioittaa esikuviaan selvemmin kuin koskaan aiemmin tuomalla jopa erittäin vahvoja viitteitä mieltymyksistään esiin, mutta silti säilyttää omaleimaisen otteensa ja vieläpä myös siinä, ettei tämäkään levy muistuta kovinkaan paljoa orkesterin aiempia tuotoksia, ollen itse asiassa eniten linjasta poikkeava teos mutta silti tekijänsä näköinen.

Soundillisesti linja kulkee jälleen kerran järjestelmällisesti kohti suurempaa ja suurempaa epäjärjestystä, jonkun viimabläkkis-tyylisen nekrosoundin olematta silti itseisarvo, vaan soundi on voimakas eikä anna itsestään halpaa fiilistä rupisuudestaan huolimatta. Soitto on myös vahvassa järjestyksessä niin kuin olettaa saattaa, joten ainoaksi moitteen sanaksi nostettakoon bändissä vaikuttavat kaksi vokalistia, ketkä kuulostavat enimmäkseen erittäin hyviltä mutta myös enimmäkseen toisiltaan. Miksi näin?

Ken tästä väkinäisestä aivonyrjähdyksestä ei saa mitään irti, niin hälle todettakoon: jos nimet kuten Mastodon, Entombed ja vaikkapa High On Fire kolahtavat, niin tarkista tämä.