“On The Run” ilmestyi muistaakseni jo joskus kevään lopussa tai kesän alussa. Ainakin saatekirjeessä toivotellaan hyvää kesää ja se onkin siitä asti pyörinyt työpöydällä, sisällön silloin tällöin soidessa, valmiina purkautumaan selkeänä tajunnan virtana virtuaalimaailmaamme eli tässä tapauksessa Chambersin nettisivuille. Vihdoinkin sain ajoitettua levyn kuuntelun ja näppäimistön koskettelun konkreettiseksi prosessiksi joka johti sanojen muodostumiseen, ja sitä kautta ymmärrettäviksi (?) lauseiksi, valmiina täyttämään musiikin tuottajien mielenkiinnon omaan työtään kohtaan ulkopuolisen arviona.

Parisen vuotta sitten ilmestynyt splitti-lp Burnpilen kanssa oli The Stakeoutin heiniä amerikkalaiskollegojensa jäädessä selvästi jalkoihin erikoisemman hardcorekonseptin takia. Eli heidän musiikkinsa jäi kovin etäiseksi The Stakeoutin esitellessä lennokkaampaa materiaalia. Mutta nyt jätetään Burnpile omaan arvoonsa ja keskitytään turkulaisten uusimpaan, jonka on julkaissut kanadalainen Deranged Records. Kyseinen lafka on julkaissut myös materiaalia sellaisilta bändeiltä kuten DS-13, Leatherface, Out Cold, E.T.A. jne, joten kovassa seurassa siis ollaan, vaikka se on meiltä monilta jäänyt huomaamatta. “On the Run” sisältää kuusitoista biisiä, joista yksi, Memories of Tomorrow on lainakappale, alkuperäisesittäjänä Suicial Tendencies. The Stakeout ei ole oikein koskaan sykäyttänyt täydeltä laidalta, jossei siis lasketa mukaan tuon aiemmin mainitun splitin lennokasta tulkintaa. Itse koen, että 80-luvulta lähtöisin oleva nopea hardcorepunk tarvitsee raivokkuutta, instrumentaalisen osuuden ja laulun yhteen liittynyttä vihanpurkamista positiivisin keinoin. Nyt raivo jää orastavaksi, vaikka sen silti aistii aidoksi.

The Stakeout hoitaa tonttinsa omalla tavallaan, hyvällä asenteella, mutta levyn edetessä en saa oikein mistään kiinni. Nopeatempoiset biisit kiitävät ohi, hengähdystaukojen jäädessä vähäisiksi. Tyylilleen tuttua vauhdikasta paahtoa, sillä kun stereoiden digitaalisen näytön näyttäessä aikaa 18.32, huoneen täyttää hiljaisuus. Se jo kertonnee levyn sisällöstä enemmän kuin tämä teksti. Laulu/huutotulkinta on perusvarmaa, herättämättä sen suurempaa ajatusta, istuen kokonaisuuteen huomaamattomasti. En yleensä jaksa avautua sanoituksista sen enempää, koska musiikki on pääasia sanoitusten ollessa lisämauste, tekijöidensä näkökulma, sen kauneudesta tai rumuudesta huolimatta. Mutta The Stakeout nostan esille siksi, että oivaltavuudestaan huolimatta bändi ei suostu esittelemään paskantärkeitä filosofiakäsitteitä, vaan maanläheistä kriittisyyttä, ahdistuksen purkamista ytimekkäästi, kääntymättä kuitenkaan kyynisyydeksi. Vähän kuin lukisi mielenkiintoisia kolumneja, asian tiivistyessä pieneen tilaan, mutta samalla huomaa oman ajattelun laajentuvan ja vieläpä ilman syksyisiä tatteja. Se on taitolaji, jolle täytyy nostaa hattua.

Levyn yksittäisistä kappaleista poimin muutaman hyvän esimerkin. Up to You, jossa on paljon yhdessä biisissä, vaikka kesto kipuaa vain hieman toiselle minuutille. Toinen biisi on tuskaisen ahdistuneesti esitetty Wait & See. Edellä mainitut kappaleet on kovin erilaisia, mutta thestakeoutmaisia, kertoo se yksinkertaisen musiikin hienoudesta: Se voi parhaimmillaan olla myös monitasoista. Koveristakin olisi kiva antaa kommenttia, mutta ei ole hajuakaan alkuperäisestä tulkinnasta, joten ei turhaan sörkitä sitä. Viisuhan julkaistaan myös ensimmäisellä Suicidal Tendencies tribuuttilevyllä ja lisäksi The Stakeout on kiinnitetty niinikään Negative FX:n tulevalle tribuuttijulkaisulle.

Minulle “On the Run” on vain yksi hyvä tuotos muiden joukossa, tietenkin Suomi-lisällä. Ehkä joku osaa arvostaa enemmän.