Kuva: The Man-Eating Tree – Vine

The Man-Eating Tree – Vine

Kielipoliisien uusi suosikkiyhtye The Man-Eating Tree on todennäköisesti myös tunnelmametallin ystävien uusi suosikki. Tällä monitulkintaisella mutta typerällä nimellä kulkeva yhtye on todennäköisesti saanut jo runsaasti ystäviä jäsentensä ansioluetteloiden takia, jonka sivuja koristavat esimerkiksi nimet Sentenced ja Sacred Crucifix. Mitähän tästäkin sitten tulee?

Kaikeksi onneksi The Man-Eating Tree ei ole yksi niistä lukuisista persoonattomista goottihevijyristä, vaan väistelee pahimmat karikot onnistuneesti. Yhtye luottaa maalailevaan ja tunnelmalliseen lähestymistapaan radiokelpoisten rokkihittien sijaan. Debyyttialbumi ”Vine” on selkeästi sen tekemiseen osallistuneiden henkilöiden kädenjälkeä, tällä bändillähän on ihan oma äänensäkin! No, se johtuu osittain vokalistista: Tuomas Tuominen on kyllä tulkitsijana herkkä, mutta valitettavasti myös hieman jollottava. Hemmon ääni saa pahimmillaan otsasuonen tykyttämään, mutta parhaimmillaan näitä biisejä ei voisi oikeastaan enää kuvitellakaan muiden laulamiksi. Äijästä siis joko pitää tai sitten häntä inhoaa.

Debyyttinä ”Vine” on sangen lupaava, mutta jättää ilmaan toiveet vieläkin paremmasta levystä. ”Vine” nimittäin soljuu ohi ehkä turhankin huomaamattomasti ja kärsii siinä samassa lievästä tasapaksuudesta. Kappalemateriaali on tasaisen hyvää, mutta tunnelmannostatuksessa liian usein jäädään pelkän esileikin tasolle. Siitä huolimatta tällä albumilla pelastetaan monen tunnelmointihevin ystävän loppuvuosi.