Suoraviivaista, mutta moniulotteista rock ‘n rollia. Tämä lause tulee vääjäämättä omaan mieleeni kun kuuntelen oululaisen The Driven Dynamon toista albumia. Kappalerakenteet levyllä ovat simppeleitä, mutta silti erittäin toimivia. Jani Erkkilän lauluääni lisää erityisen soundin bändille, ja taustalaulut irtoavat hyvin. Kappaleiden pituudet ovat ns. hittibiisiluokkaa, jääden keskipituudeltaan vain noin kolmen minuutin pituisiksi.

Soundit ovat perusrock-luokkaa, josta tulee ensimmäiseksi mieleen australialainen Wolfmother. Soundi sopii erittäin hyvin musiikkiin; ne eivät ole mitkään The Rasmukset eivätkä mitkään lo-fi punkkisoundit, mutta silti erinomaiset. Soitannollisesti musiikissa päästään nopeutettuun Thin Lizzyn ja perusrockin sekoitukseen.

Vaikka parin kuuntelukerran jälkeen kappaleita ei erota toisistaan, levyn nimikko- ja lopetuskappale In the Arms of Lucifer jää hyvällä tavalla helpostikin junnaamaan päähän pitkäksi ajaksi. Yksi levyn tärkeimmistä painopisteistä onkin juuri melodioissa. Pähkinänkuoressa levy on toimivaa perusrokkia hyvällä melodialla ja soundeilla.

Tagit: The Driven Dynamo