The Devil’s Bloodin parin vuoden takainen ensilevy ”The Time of No Time Evermore” ei lähtenyt kunnolla käyntiin, ennen kuin sille antoi vähän aikaa, vaikka paperilla yhtyeen menneille vuosikymmenille kumarteleva okkultistinen ja psykedeelinen hard rock kuulostikin äärimmäisen hyvältä. ”The Time of No Time Evermore” oli kuitenkin pitkässä juoksussa palkitseva levy, ja bändin toinen studioalbumi ”The Thousandfold Epicentren” onnistuu kaatamaan bensaa liekkeihin.

Suitsukkeet palavat entistä kitkerämpinä ja tunnelma on jossakin määrin raskaampi, vaikkakin ”The Thousandfold Epicentre” on edeltäjäänsä (välillä jopa hard) rokkaavampi, välttäen kuitenkin lokeroitumisen metallibändiksi. Vaikka osa kappaleista rokkaakin aiempaa enemmän, päätyy The Devil’s Blood olemaan silti hyvinkin mystinen. Toisaalta ”The Thousandfold Epicentre” on myös monipuolisempi levynä. Kappaleet ovat riittävän erilaisia keskenään, että ne erottaa toisistaan jo muutaman kuuntelukerran jälkeen.

En kylläkään ollut levyä kuunnellessani kertaakaan niin korkeissa sfääreissä, etteikö suurin osa sen kappaleista olisi tuntunut venytetyiltä. Ns. vanhaan hyvään aikaan ”The Thousandfold Epicentre” olisi ollut korkeintaan 45 minuuttia pitkä, vaikka albumin parissa vietetyt 74 minuuttia hujahtavat yllättävänkin kivuttomasti ilman minkäänlaisia tajuntaa laajentavia kemikaaleja. Johtuu varmasti myös siitäkin, ettei The Devil’s Blood lähde viemään musiikkiaan missään vaiheissa sellaisille huuruisille poluille, ettei Gerhardt Rihmakallokaan ymmärrä siitä enää mitään. Jossain näiden hollantilaisten on siis täytynyt onnistua, ja sainkin lopulta ”The Thousandfold Epicentresta” enemmän kicksejä kuin edeltäjästään, vaikka levy aukeaakin hitaammin.