destructors_111111

The Destructors – 11.11.11 – In Memoriam

The Destructors ei ole Lampaan toimituksella ennestään tuttu nimi, vaikka yhtyeen diskografiatietoja vilkuilemalla saa sen käsityksen että yhtyeen kaiketi pitäisi olla tuttuakin tutumpi. The Destructorseilla on julkaisuja plakkarissa jo aivan järjettömästi, joista vanhimmat ovat jo 80-luvun alusta. Yhtye on jo näemmä vuodesta 2006 lähtien julkaissut ”päivämäärä”-EP:itä, joita ”11.11.11 In Memoriam” myös edustaa. Lienee selvää, että ”11.11.11” on sarjassaan toiseksi viimeinen.

Karseat kannet eivät lupaa hyvää. Kun levyä sitten kuuntelee, on todella helppo ymmärtää minkä takia The Destructorsien diskografialla on pituutta yhtä paljon kuin ensimmäisellä maailmansodalla. Yhtyeen sävellysten taso ei ole nimittäin kovinkaan korkealla. Toinen pitkän elämäntyön selittävä tekijä on myös aika ilmiselvä: The Destructors suosii myös lainakappaleita, ja tällä levyskällä on tulkittu G.B.H.:n Generals. Kyseessä on sikäli tyypillinen cover, että sillä ei ole mitään jakoa alkuperäiselle.

”11.11.11”:llä on tosin kyllä hetkensä. The Destructors handlaa punkkinsa soittamisen ja toki We Need You’n kaltaiset kappaleet ovat kaikkein tyypillisintä brittipunkkia. Body Bags taipuu jopa apokalyptisempaan muottiin, mutta epätasaiseksi levytykseksi ”11.11.11” jää siitäkin huolimatta.