Kuva: The Blackout Argument - Decisions

The Blackout Argument
Decisions
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

3/5 (Julkaistu: 10.9.2007)

Kaksi sanaa: Evergreen Terrace. Ja jos ette vielä ole saaneet tarpeeksenne, pistetään vielä pari lisää: Comeback Kid ja Atreuy. Ei kuulosta ihan pahalta, mutta vähän kuitenkin? Aivan!

“Decisions” jatkaa parin minin viitoittamaa, epäjohdonmukaista kehityskäyrää, joka sojottaa paikoin erinomaiseen ja toisaalla naurettavaan. Muhkealla köörikertsillä vahvistettu The Used and the Dead on loistava kappale, kun taas myötähäpeinen slovari Glassbead Game pistää ihmettelemään, mitä bändille voi yhden biisin aikana tapahtua. Laulajalle toki pisteet, että kehtaa moista lauluääntä esitellä pelkän kitaran säestyksellä…

Samanlaista jahkaamista tuntuu koko levy olevan, hyvien biisien vastapainoksi tuntuu aina löytyvän heikkoja täytebiisejä, eikä bändi näytä vielä muutaman vuoden yhteiselon jälkeenkään löytäneen samaa säveltä. Yhtyeen kahden viimeisen tuotoksen parhaista paloista saisi kasattua mielenkiintoisen, synkän ja melodisen hardcore-rykäyksen, tällainen joka genreä kosiskeleva sekasikiö aiheuttaa turhan paljon hämmennystä. Toivottavasti pojat tajuavat tämän jo seuraavaa levyä tehdessään.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: