Terveet Kädet - Ugh!!!

Terveet Kädet – Ugh!!!

”Ugh!!!” sanoi Läjä Äijälä, kun elävän yleisön eteen joutui. Terveet Kädet ei esittelyjä kaipaa, se on vissi. Liveäänityksensä lähinnä seiskatuumaisina aiemmin julkistanut Terveet Kädet iski Longplay Musicin kautta pihalle ensimmäisen live-ceedeensä, jonka anti koostuu kahdesta erillisestä keikasta.

Ensimmäinen keikoista on äänitetty Kouvolan House of Rockissa toukokuussa 2011. Tämän dokumentin perusteella tämä Suomen ainoa TK-lyhenteeseen oikeutettu hardcore-legenda soitti itselleen melko tavanomaisen keikan, jolla kitara surisee ja Äijälän välispiikeistä ei saa helposti selvää. Tahti on kiivasta, mutta soundit ehkä hieman ohuet. Ihan ei välity Terveiden Käsien keikkojen käsittämätön ja pitelemätön raivo samalla tavalla kuin oikeassa tilanteessa, mutta joukossa on klassikkobiisejä ja uudempaakin matskua. Ei tällä metsään voi mennä.

Hieman erikoisemman setin tarjoaa Porin Café Jazzissa Porisperen jatkokinkereillä soitettu akustinen keikka, joka totta tosiaan onkin ainutlaatuista spesiaalisettiä. Neljästä Terveestä Kädestä kolme oli soittamassa ja iski biisit samalla uuteen, lähes tunnistamattomaan uskoon. Eipä olisi uskonut, että TK olisi koskaan näin rauhalliseksi mennyt, vaikka tietty jännite säilyykin. Keikka on soitettu ja äänitetty itse asiassa jo silloin, kun TK:n vielä silloinen kokoonpano oli soittanut viimeisen varsinaisen keikkansa edellisenä päivänä. Samalla ”Ugh!!!” jää Äijälä/Ilari/Lene/Peedro-lineupin testamentiksi. Nyt Terveissä Käsissä ovat Läjän ja Ilarin lisäksi uudet ukot, joka on onneksi päässyt sekin jo hyvään keikkaiskuun. ”UGH!!!”