tekniset

Tekniset
Teknical Problems
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

3,5/5 (Julkaistu: 16.9.2011)

Tämä levyarvioitsijamiehen homma pysyy mielenkiintoisena, kun massasta räikeästi erottuvia levykäisiä osuu kuunneltavaksi edes silloin tällöin. Tekniset-nimisen ryhmän kohdalla en tosin ensiksi ollut varma, oliko erottuminen hyvä vai paha juttu. Onko Tekniset nyt sitten uusi Uusi Fantasia, Ukkosmaine vai Elektroniikkabändi? Vai onko se mitään edellä mainituista?

Tekniset ovat käytännössä kourallinen menninkäisiä, joiden suoltama dääns on jo niin räikeää tanssisalimusiikkia, johon törmäämistä olen pyrkinyt välttämään lähes koko aikuisikäni. Massoille Teknisiä tuskin on kuitenkaan suunnattu, kun Tekniset eivät edes yritä pysyä vain yhdessä muotissa. Sieltä sun täältä kuulee vaikutteita elektronisen musiikin eri tyylilajeista, mutta myös ihan ehdasta folkista. Lopputulos on äärimmäisen moderni, mutta perinnemusiikin lippua pidetään silti salossa. Pajupilli soi, vaikkakin melko teknosti.

Yli 70 minuuttia Teknisiä kuulostaa paljolta, ja sitä se toden totta onkin. Hulvattomaan pituuteensa nähden ”Teknikal Problems” hujahtaa kuitenkin yllättävänkin kivuttomasti. Tai oikeammin kuuntelukokemus sattuu niin paljon, että sitä tarvitsee saada mitä pikimmiten lisää. Livenä Tekniset on kuulemma hyvä, mutten ole päässyt yhtyeen spektaakkelimaisia keikkoja vielä todistamaan, enkä voi siten kommentoida onko livefiilis välittynyt ihan levylle asti. Toivottavasti, kun ”Teknikal Problems” on ainakin erittäin hauska levy.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: