Tankard
Thirst (CD)
Uuden rässiaallon myötä myös vanhemmat rymyryhmät ovat päässeet kultapäiviensä vauhtiin. Vuonna 2007 25-vuotista taivaltaan juhlinut saksalainen Tankard julkaisi viime joulukuussa 14. pitkäsoittonsa “Thirst”, eikä meininki osoita hiipumisen merkkejä.
Nykypäivänä kaikki bändit tykkäävät nimeensä thrash-liitteen ympätä, mutta hyvin harvalla niistä on mitään tekemistä esimerkiksi Tankardin soundimaailman kanssa. Olkoonkin se kuinka vanhan toistoa tahansa, jotenkin se piristää. Tiedä sitten mitä tosi-rässärit näin hyväsoundisesta tuotoksesta ajattelevat, mutta oma korva ei mitään autenttista kasarikasiraitasoundia kaipaa musiikista nauttiakseen. Biiseistä hieman modernimmat ja muista erottuvat Stay Thirsty! ja Echoes Of Fear ovat edukseen, mutta myös perinteisemmät rallit, kuten Deposit Pirates ja Sexy Feet Under, toimivat mukavasti.
Albumin titteli “Thirst” tuskin viittaa mihinkään syvällisempään filosofiaan, sillä sanoitukset pyörivät tuttujen aiheiden – kaljanjuonnin, piereskelyn ja saunomisen – ympärillä, mutta on mukana painavampaakin sanomaa mm. öljykriisistä ja lasten hyväksikäytöstä. Aiheiden esiintuomisella pyritään varmasti lieventämään krapulan mukanaan tuomaa syyllisyydentuntoa.
Ei muuta kuin farkkurotsit niskaan ja tsekkaamaan bändi livenä, jos Helsingin tai Kouvolan suunnalla tänä viikonloppuna liikuskelet.
Keskustelua aiheesta