Sugarcult-nimi herättää henkiin joitain kaukaisia kauhukuvia, mutta mitään varsinaista käsitystä bändin urasta tai musiikista ei pääse syntymään. Epäilyttäviin vaatteisiin pukeutuneet kaverit eivät ainakaan hälvennä ennakkoluuloja. Kannen vaatekappaleissa täytyy kuitenkin olla jotain elämää suurempaa, sillä ainakin laulaja Tim Pagnotta seikkailee kireässä satiinitakissaan koko dokumentin ajan. Enpä haluaisi joutua tunnustamaan stailanneeni nämä poitsut.

Ilmeisesti jonkinasteista suosiota nauttivasta bändistä on kuitenkin kyse, sillä sen verran iso kuva bändin toiminnasta halutaan antaa. Dvd:llä nähdään uuvuttavan pitkä dokumentti, jossa ruoditaan yhtyeen uraa teinien kirkuessa taustalla, musiikkivideoita, runsaasti behind the scenes –materiaalia parilta kiertueelta ja pätkiä livekeikoilta. Draamaa ja rokkitähtiuskottavuutta on yritetty lisätä tuomalla vanha alkoholistirumpali tilittämään, kuinka kiertue-elämä oli viedä miehen turmioon. Sitten käydään Green Dayn kanssa Japanissa villitsemässä paikallista nuorisoa. Meistä naiivimmat saattaisivat viimeistään tässä vaiheessa erehtyä luulemaan bändiä isommaksikin tekijäksi, mutta tosia on se, että japanilaisten pökerryksiin saattamiseksi riittää että näyttää valkoista naamaansa hotellin ikkunasta, olit sitten bändissä tai et. Minä tiedän tämän, vaikken oli ikinä Japanissa käynytkään!

Materiaalia on runsaasti, ja bändin fanit saavat tästä sontakasasta tongittavaa hyväksi aikaa. Toinen asia on se, kuinka moni bändin urasta, jäsenten laimeasta hulluttelusta tai kuivista haastatteluista jaksaisi innostua. Paremman tekemisen puutteessa jaksoin reilusti yli tunnin mittaisen dokumentaarin katsoa melkein kokonaan, mutta toistamiseen sitä tuskin tulee tehtyä.

Kylkiäisinä tuleva audio-cd tarjoilee yhdeksän livevetoa, joista muutamat kuulostavat hyvinkin tutuille. Vielä en ole keksinyt, onko biisit itsessään tuttuja vai vaan sataan kertaan kuultuja, mutta kyllä ne päähän jää soimaan. She’s The Blade ja Memory toimivat taustamusiikkina kakomatta.