Kaukana on monilla nykyajan punk-yhtyeillä tie niihin tähtiin, minne monet suurista punk-yhtyeistä ovat tiensä onnistuneet raivaamaan, niin on myös Strawberry Blondes -yhtyeellä. Tämän Rancidia, Bad Brainsia, UK Subsia, Anti-Flagia ja Stiff Little Fingersiä viime aikoina lämmittelemään päässeen englantilaisyhtyeen toinen pitkäsoitto ”Fight Back” on kylläkin tasainen, mutta samalla sitä leimaa myös tietynlainen tasapaksuus.

”Fight Back” –levyn tarjoamiin pettymyksiin lukeutunee eittämättä omaperäisyyden puuttuminen, ja etenkin albumin Rancid-vaikutteet kaikuvat kaiuttimien syvistä syövereistä pihalle yhtä varmasti kuin Yleisradion uutiset joka ilta puoli yhdeksän aikaan. Asia sinänsä, jos laulaja Mickie Stabbsin vokalisointi onnistuu brittiaksentin siivittämänä kuulostamaan erehdyttävästi Tim Armstrongilta, mutta takakannesta laulajan päältä löytyvän mustan pipon ja Lars Frederiksen -paidan esilletuonti on jo liikaa kertomaan levyn musiikillisesta linjasta. Esikuvalleen uskollisena Strawberry Blondes onnistuu kuitenkin hyvin hyödyntämään annetut raamit ujuttaen kelvollisia pop-melodioita kelvollisten punkrock-sävellysten sekaan, eikä musiikillinen ulosanti kuulosta lainkaan miltä tahansa autotallibändiltä, vaikka brittihoilauksen mukaiset taustalaulut eivät allekirjoittaneeseen kovin suurta vaikutusta teekään. Albumin teemoina ovat pitkälti tutuksi tulleita aiheita kuten epäoikeudenmukaisuuden vastustaminen ja kovien olosuhteiden ruotiminen, ja myös lajille ominaisen ska-hengen löytää esimerkiksi raidalta 007/Rudi, joka on osittainen cover The Specialsin tunnetuksi tekemästä A Message To You, Rudy –laulusta. Myös MySpace-sivustolla yhdeksi innoittajaksi mainitun The Pogues –yhtyeen hengen pystynee helposti löytämään, kunhan vain levyä soittimessaan jaksaa pyörittää.

Ylitse kaiken Strawberry Blondesin kohdalla nousee esiin juuri monta kertaa äsken kynästäni tähän pieneen avautumiseeni kirjoitetut Rancid-vaikutteet ja sen siivellä matkustava omaperäisyyden puute. Omassa lajissaan levy on kuitenkin jokseenkin kelvollinen tai tilaisuuden ansainnut, mutta aivan esikuviensa tasolle yhtye ei tällä tuotoksella pysty nousemaan.