Ja taas on aika uuden Victoryn poppisjulkaisun. Aika perushutulta kuulostava Spitalfield tarjoaa nyt jo kolmannen levyllisen suht samasta puusta vedettyä perusindiepoprockiaan. 12 biisiä joita ei äkkinäinen erota juuri toisistaan. Tai onhan joukossa tietty vähän (hyvin vähän) rankemmalla otteella vedettyä jopa kivasti rokkaavaa biisiä, mutta lopputulos on kuitenkin suhteellisen tasapaksua.

Jos edellinen levy oli vielä lähempänä rankkaa Foo Fightersia niin nyt ollaan rauhoituttu ehkä hiukan ja ollaan jossain 3 Colours Red -meiningin suunnalla. Kyllä tästä Victory taas sievoiset rahat repii itselleen levymyynnillä, muttei mitään kulttuuritekoa olla tekemässä. Edelliset pari levyä ovat myyneet jo yli 100 000 kappaletta, laskekaa siitä. Laulun sanoitukset liittyvät yllättäin sydänsurujen ympärillä, eikä maailmaa olla edes yritetty lähteä parantamaan. No ei kaikkien tarvitsekaan tietysti olla mitään poliittisesti julistavia orkestereita, johan sitä tarjontaa on nytkin liikaa.

Ei tästä massasta oikein osaa yksittäistä veisua kaivamallakaan kaivaa, kun ei noista mikään jää juuri päähän pyörimään. Ei huono, mutta ei mitenkään erityisesti mielenpainuva levy. Helppo kuunnella, hissimusiikkia.