Kuva: So Bored Society – Summer Forever

So Bored Society – Summer Forever

Kesä on kääntynyt jo syksyksi, mutta So Bored Societyn viidennellä pitkäsoitolla kesä jatkuu vain! ”Summer Forever” hämää jo heti alkuun kannellaan. Ei, kyseessä ei ole Phil Collinsin uusin sooloalbumi, vaan puolituntinen popahtavaa skeittipunkkia, keskinkertaisesti kirjoitettuna mutta tarttuvasti ja omaperäisesti toteutettuna.

Kuten kesään kuuluukin, niin välillä bailataan kuin viimeistä päivää ja välillä herkistellään. Albumi on jaettu kahteen osaan, tosin kuulija ei tuota huomaa, ellei sitä sitten erikseen kansista käy tarkistamassa. En itse huomannut puoliskojen välillä kovin dramaattisia muutoksia, molemmille mahtuivat hyvät että huonot hetkensä. Kuten Suomen kesäkin, niin on myös ”Summer Forever” lyhyt.

Albumilla on puutteensa, esimerkiksi kieli poskessa tehty vokalisointi, joka huonoimmillaan vaihtelee jollottelun ja Hessu Hopo -äänen välillä. Mutta rento ja välitön hilpeys paistavat levystä kuin Naantalin aurinko, joiden ansiosta albumia jaksaa kuunnellakin, tosin vain tietyissä mielentiloissa. Parhaimmillaan So Bored Societyn musiikki on sellaista, jonka innoittamana tekee mieli lähteä ostamaan skeittilauta ja aurinkolasit. Mutta jos tämä tapahtuu kauppojen aukioloaikojen ulkopuolella, niin ihan vielä näillä eväillä ei tee mieli paiskata tiiliskiveä lähimmän skeittilautoja ja kakkuloita myyvän liikkeen ikkunasta sisälle. Eivät nämä biisit niin kovia ole.