(Ei-niin-yllättäen) Ruotsista ponnistava Meleeh julkaisi jokunen vuosi sitten Lampaassakin arvostelussa olleen ”Heartland”-albumin, joka oli korkeintaan ”ihan [...]
Snipe Drive
At the Night Sky (CD)
Onko Snipe Drive oppinut virheistään? Kaksi vuotta sitten ”Cablesillaan” debytoinut tuusulalaisviisikko kuulosti jo tuolloin varsin lupaavalta tulokkaalta, mutta liiat vierailut mm. Disco Ensemblen ja System of a Downin pöytälaatikoilla muovasivat ”Kaapeleista” liian pastissinomaisen.
Kyllähän ”At the Night Skylta” vielä rippeitä DE:stä ja SOAD:sta löytyy, mutta siinä missä esikoinen kuulosti paikoin ylijäämä-Discolta, niin uutukainen on levy, josta nyky-Ensemble ei voi kuin haaveilla. Kurpantien kvintetti kumartaa yhä enenevissä määrin Pohjois-Amerikan suuntaan, mutta tunteettoman metal/emocoren sijaan Snipe Driven post-hardcore liikuskelee Billy Talentin ja Thursdayn päällystämillä maisemareiteillä – vokalisti Antin toimiessa kartanlukijana. Ja jottei matkan teko kävisi tylsäksi, on viisikko uskaltautunut leikittelemään myös vähän vieraampien elementtien kanssa; livingendimäistä billya ja jopa queenimaista itämaasekoilua on varattu ajanvietteeksi – bon voyage.
”At the Night Sylla” Snipe Drive ottaa aimo harppauksen kohti progressiivisemman post-hardcoren eturintamaa, ja vaikka albumi hieman liian pitkäksi venähtääkin (kuten myös levyn saapuminen allekirjoittaneelle), niin kyllä Disco Ensemble joutuu viimeistään nyt riisumaan suomalaisen ”listacoren” kruunun päästään.