Kuva: Silentium - Seducia

Silentium – Seducia

Tätä levyä olen joutunut kuuntelemaan kuin Iisakin kirkkoa. Monet ovat sitä minulle kehuneet ja siksi itsekin ajattelin levyn aukenevan kaikessa kauneudessaan muutamien kuuntelukertojen jälkeen.

”Seducia” on mahtipointinen, komeista äänimaisemista rakennuttu, hienosti soitettu kokonaisuus, joka ei missään vaiheessa häpeile tai jää kakkoseksi kaiken maailman ulkomaanyrittäjien rinnalla. Tyylikkäät sellosovitukset luovat oman hienon lisänsä tähän muodikkaan synkkään hevisoppaan, tehden keitoksesta hieman (spinen)peruskouluruokaa maittavampaa. Uutuudenkarhea vokalisti Riina Rinkinen hoitaa tonttinsa ihan mallikkaasti sortumatta kliseiden puolelle ja kuulostamatta muilta kuin omalta itseltään. Ehkä juuri tässä piileekin se syy, minkä takia itse en tästä levystä suuremmin pidä. Levy on hiottu kokonaisuus ja Silentium kuulostaa itseltään, mutta sitä identiteettiä vatvottaessa on unohduttu liiaksi fiilistelyn puolelle.

Vannoutuneemmalle diggarille levy on varmasti mahtavaa kuultavaa, mutta tavan soppakorvalle tämä kiekko tarjoaa vain pitkiä biisejä, jotka menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hittibiisit sinänsä puuttuvat, vaikka potentiaalia on. Parempaa kuin perusspinehuttu, mutta kuitenkin jäädään ”ihan kiva” -tasolle.