Kuva: Security Threat - The Order

Security Threat – The Order

Tussit esiin, äksät käsiin, Security Threat lavalle ja turpajuhla alkakoon!

Tku-Tre-Jkl akselilta miehistönsä saava Security Threat on ollut monien huulilla pitkään jo ennen reilu kuukausi sitten ilmestynyttä The Order debyyttilevyn julkistamistakin. Muutamien loistavien keikkojen ansiosta bändi sai suurta hypeä aikaiseksi, ja parasta tietenkin kaikessa hehkutuksessa oli se, että levy yllätti aivan helvetin positiivisesti ja ylitti kaikki odotukset.

Ennakkomaistiaisina jaettu Refusal edustaa levyn ykkösbiisinä ja iskee jo yksinäänkin niin vihaisesti päin naamaa että huh. Meininki jatkuu koko kuuden biisin setin ajan yhtä intensiivisenä tiukkojen riffien ja jämerän laulajan johdolla. Hienoa vivahdetta murhameininkiin tuo To Remind Us -kappaleessa vierailevan On A Solid Rock -vokalisti Tumen puhtaat laulut. Hikihän tässä tulee jo pelkän levyn kuuntelusta. Livenä homma vasta sitten alkaakin toimia, sillä jos paikka on oikea ja jengi on meesissä, niin johan irtoaa ja erittäin kunnolla.

Sanoituspuoli on mainiota ja orkesterit kuten Earth Crisis ja Liar tulevat mieleen, kun taas musiikin puolelta mielikuvat vaeltavat Cro-Magsin ja Judgen kautta Integrityyn. Brutaalia hardcorea vegan straight edge meiningeissä siis tarjolla. Tämä olisi todellakin jokaisen hardcoreihmisen syytä tarkistaa ulos. ”I refuse to live in filth!”