Jos Death With a Daggerin debyytti oli Motörhead-corea, niin Scarecrow’n kakkoslevyn kohdalla voidaan puhua Misfits-coresta. Syy miksi vertaan Dark Alleysia ja The Terroria on se, että molempien kohdalla on mainittu termi punk metal, genre joka ei ihan täysin ole yllekirjoittaneelle vielä auennut. Mutta oli lajityyppi sitten mikä tahansa, niin Dark Alleys oli ilmestymisvuotensa parhaimmistoa, eikä The Terrorkaan hirveän kauas jää.

Vaikka tuossa Danzigin ryhmittymän mainitsinkin, niin melodista kööripunkkia on turha odottaa, sillä hyvinkääläiskvartetin gramofoneissa on soinut enempi “We Bite” kuin “Hybrid Moments”. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää, eikä kusitaukoja pidetä kuin hieman “altsumman” Hanging Dead Bodiesin kohdalla. The Terrorin parhaat hetket koetaan jo heti kättelyssä; avauskaksikko Go to Hell! ja Morgue Wedding potkivat ruumiitkin hereille “crustahtavia” sävyjä sisältävällä horror punkillaan. Muutenkin variksenpelättimet ovat parhaimmillaan pitäessään kaasujalan pohjassa ja antaessaan Jack13:n huutaa. Herra omaa miellyttävän huutoäänen, mutta “puhtaammat” osuudet tiputtavat Jaakon pisteitä, eikä niille ole mielestäni tarvetta – ainakaan jos tempo pysyy näillä kierrosluvuilla.

Kauhukuvastoa ja raskaalla kädellä veivattua vauhtirokkia – combo jolla harvoin mennään metsään. Muutama instant-hitti vielä seuraavalle tuotokselle ja “kliinit” minimiin, niin alkaa arkku olemaan viimeistä naulaa myöten sinetöity.

Tagit: horror punk punk metal Scarecrow