Tämä mies ei esittelyjä luulisi kaipaavan. P. Paul Fenech on nimittäin psychobillyn isä, poika ja pyhä henki – kirjaimellisesti. M3t3orsin riveissä koko tyylilajin luonut miekkonen on jo keski-iän huonommalla puolella, mutta billy ja pillu vetää yhä puoleensa vastustamattomasti. Toisaalta mitä muuta voi odottaa mieheltä, jonka ammattinimike on “guitar slinger and demigod”.

Viime vuonna julkaistu M3t3orsin ties kuinka mones albumi oli taattua meteori-laatua, mutta kynän tylsistymisestä ja tietynlaisesta leipääntymisestä oli havaittavissa selviä merkkejä. Myös ikä alkaa painaa jäsenistön hartioita ja sen huomaa varsinkin tämän Fenechin seitsemännen sooloalbumin kohdalla; mestarista on tullut oppipoika.

Yleensähän soololevyjen tarkoitus on julkaista materiaalia, joka ei sovi emobändin kontekstiin. P. Paulin tapauksessa asia ei kuitenkaan ole näin, sillä miltei jokainen näistä neljästätoista kappaleesta voisi kuulua M3t3orsin repertuaariin. Tosin Fenechin karhean epävireinen laulutyöskentely on sen verran tunnistettavaa, että sekin varmasti edesauttaa M3t3ors-assosiaatioiden syntymistä – Serj Tankian, anyone? Myös paikallisia humppa-honky tonk-country-osioita on havaittavissa, mutta kyllä tässä loppujen lopuksi kuitenkin melko perus billy-julkaisusta puhutaan.

Kuten aiemmilla sooloillaan, myös Skitzofenechilla P. Paul on pyytänyt taustatuekseen melkoisen kattauksen vierailijoita. Harmi vain, ettei vierailevien tähtien listaa tahdo löytyä mistään, joten hämärän peittoon saavat jäädä nuo tähtöset tuikkimaan. Miellyttävä-ääniselle neidolle iso plussa – kuka ikinä lienetkään. Samankokoinen miinus lähtee taasen vähintäänkin kliseisestä cover-valinnasta; Ring of Fire kun ei enää ole kovinkaan oivaltava coveroinnin kohde.