Yrityksen puutteesta ei voi ainakaan syyttää tätä ruotsalaista ”dark rock” -pumppua. Vuodesta 1995 veivanneen Outshinen musiikista pursuaa trendikkäät rockmetalli-vaikutteet, jotka kiteytyvät hyvin potenttiaalisimmassa hittibiisissä Love For The Musicissa; kuullaan goottipimputtelua, post-grungahtavaa vokalisointia ja kevyempää britti-indie-siltaa, kertosäkeen ollessa kappaleen mieleenpainumattominta ainesta. Osaamista löytyy ja kliseitä kierrätetään suht sulavasti, mutta kliimaksit lässähtävät ikävästi.

Outshinen kantavana voimana on selvästi laulaja E.J, jonka hieman Brian Molkoa (Placebo) ja Ian Astburya (The Cult) muistuttavasta äänestä löytyy sopivasti tuttua ja sopivasti omaa erottuakseen massasta. Tällainen rokkikukkoilumusiikki ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole lähellä sydäntä, eikä tämäkään onnistu sitä valloittamaan, vaikka ajoittaisia valonpilkahduksia tarjoaakin.

Jollain julkaisuversiolla kuultava Billy Idol -koveri White Wedding tuntuu turhan jäykältä, aivan kuin kitaraa dempattaisiin hampaat irveessä jotta kuulostettaisiin mahdollisimman raskailta. Tämä kuvastaa koko albumia paitsi mielenkiinnon ja omaparäisyyden saralla, myös yleistunnelman osalta. Vaikka näennäisen rennosti lauletaan juomisesta ja musiikista, ei meininki tunnu yhtään niin rennolta, kuin vilpittömän hauskanpidon pitäisi.