Orne - The Conjuration by the Fire

Orne
The Conjuration by the Fire
 (2LP)

Levyarviot · Lisännyt ·

4/5
Julkaisija: (julkaistu: 31.5.2013)

Trendiprogea ajalta ennen trendiä.

”The Conjuration by the Fire” ei ole mikään ihan tuore levytys, onhan tämä Ornen debyyttialbumi jo vuodelta 2006. Kimi Kärjen projektina liikkeelle lähteneessä Ornessahan vaikutti koko Reverend Bizarren kokoonpano, tosin vokalistin hommat suvereenisti hoidellut Hynninen oli vain sessiojäsenenä. Puheet Reverend Bizarresta kannattaa tosin jättää tähän, koska doom metallin kanssa Ornella ei ole paljoakaan tekemistä. Mutta kuten maineikkaammalla isoveljellään, on Ornenkin musiikilliset juuret 70-luvulla ja 60-luvun lopussa, mutta progressiivisessa rockissa.

Ornen proge ei ota suoraan vaikutteitaan Pink Floydin tai King Crimsonin kaltaisista perusnimistä, vaan lainailee enemmänkin Van Der Graaf Generatorilta, Jethro Tull kuuluu monesti läpi jo pelkkien soitonvalintojen myötä. Vaikka levyllä musisoi teknisesti pätevää väkeä, on turha kikkailu ja rimpuilu pidetty poissa Ornen herkästä ja maanläheisestä soundista. Siihen päälle Hynnisen laulut ovat vain kruunu, saksofoni on myös erittäin olennainen soittopeli ”The Conjuration By The Firella”. Kaiken kaikkiaan levyn soundi pysyy rikkaana, mutta kuitenkin kaikesta ylimääräisestä riisuttuna, ja sävellystenkin tarjotessa syvyyttä on kyse todella hienosta albumista.

Tämänkaltaista kamaa tuupataan nykyään pihalle joltain Rise Aboveltakin lähes viikottain, mutta vuonna 2006 tämänkaltaiset levytykset olivat harvinaisempia. Jos tämä julkaistaisiin nyt ensimmäistä kertaa, olisi Ornen kohtalona todennäköisesti leimaantua yhdeksi retrobandwagonin vapaamatkustajaksi, mutta vuonna 2006 tämä levy tuntui jääneen kovin vähälle huomiolle. Hyvä, että se on jälleen paremmin saatavilla. Svart Recordin pistämässä uusintajulkaisussa on alkuperäisen albumin lisäksi demobiisejä, joita ilmankin olisi pärjätty ja pidetty albumi samalla alkuperäisessä yhden LP:n mitassaan tuplavinyylin sijasta. Mutta tämä nyt on näitä ensimmäisen maailman ongelmia…

Katso myös nämä