Kuva: Old Man's Child - Vermin

Old Man’s Child – Vermin

Norjametallin monilahjakkuus, herra nimeltään Galder on tällä kertaa saanut aikaiseksi tekeleen nimeltä Vermin. Yli kymmenen vuotta OMC:tä takana ja tähän on tultu.

Old Man’s Child ei koskaan ole ollut suosikkinorjabändejäni, mutta ihan mielenkiinnolla tätä lähdin kyllä kuuntelemaan. Tarjolla on yhdeksän biisin verran tanakasti ja tarkasti soitettua blackmetallia, jossa rullataan eteenpäin tasaisen varmasti ja synamatto huutaa tälläkin levyllä hoosiannaa. Lyriikoita ei taaskaan ollut mukana, mutta biisien nimien perusteella sanoitusmaailma saattaa olla itse asiassa lähempänä perusheviä ja death metallia kuin ehta bläkkiä. Mainittakoon mm. As Evil Descents, Enslaved And Condemned ja In Torment’s Orbit. Onkohan tässäkin nyt sitten yritetty saada bläkistä vähän enemmän kuluttajaystävällistä jättämällä kaikenmaailman lastenuhraus/naisten silvontajutut nattefrostille sun muille huurupäille.

Soitto on siis hallussa mutta vokalisointi on jonkin verran tylsän ja monotonisen oloista ja sen takia hautautuukin muun musiikin sekaan yhdeksi soittimista. Levyllä muuten vierailee Testasmentistakin tuttu Eric Peterson, jos se nyt jonkun ihmisen ostopäätökseen jotenkin vaikuttaa.

Old Man’s Childin Vermin on liian mainstreamin ja kiltin kuuloinen levy sytyttääkseen meikäläisessä mitään suurensuuria tuntemuksia, kyllä tämä baarissa taustamusana menee mutta en laittaisi kotona soimaan. Levy-yhtiö kehuu että Vermin tuo yhtyeen uudelle raakuuden tasolle ja että tätä kuunnellessaan voi todella huomata diggailevansa laatubläkkistä, olen kyllä hieman erimieltä. Munat puuttu!