Kuva: NoFX - The War on Errorism

NoFX – The War on Errorism

Kyllä on valtakunnan tila huono, kun maailman epäkorrektimmatkin bändit alkaa ottamaan kantaa poliittisiin asioihin. Pelleksi meikattu presidentti uuden NoFX levyn kannessa on muun sisällön ohella hyvin provosoiva ja onkin herättänyt runsasta keskustelua medioissa. Bändi itsekin toteaa johdannossa, ettei ole ennen ollut pahemmin kiinnostunut maailman ongelmista, mutta että nyt olisi syytä alkaa jakamaan tietoa ja mielipiteitä. Levy onkin bonusmateriaalia myöten täynnä poliittista hapatusta. ”Teksasilainen Idiootti” ja hänen viime aikojen toimensa ovat muutenkin vahvasti esillä, unohtamatta bändille ominaista huumorilisää. Näinä aikoina on hyvä muunkin maailman nähdä, ettei se jenkkilä ole täynnä aivottomia bush-klovneja. Jotta tunnelma ei menisi liian vakavaksi, on mukana sitten biisejä raajattomasta rokkinaisesta, Miken kokemuksista punkkikeikoilla ja punkin muuttumisesta liian ”turvalliseksi”.

Bändin ensimmäinen täyspitkä julkaisu Fat Miken omistaman levy-yhtiön leivissä osoittaa NoFX:n muuttuneen musiikillisesti sitten edellisen kokonaan kuulemani varsinaisen täyspitkän (Heavy-Petting Zoo 1996) jälkeen, matkalle mahtuu toki joitain tuttuja biisejä, varsinkin mainio splitti Rancidin kanssa. Mukana on paljon jo etukäteen ilmestyneellä seiskalla kuultuja jippoja sovituksissa, ensimmäisenä tulee mieleen Franco Un-American, jossa Wheezer -tyyliset syntikat ja konerummut välikohdassa tuovat lisää syvyyttä skedepunkkipaahtoon. ”Pump Up The Valuum” -levyn aikoihin Fat Mike uhosi, ettei enää ikinä tee ska tai reggae biisejä. Mutta onpahan ne pakolliset renkutukset tälläkin levylä, ja hyvä niin! Kaikkiaan laajempi ja monipuolisempi, niin sanotusti ”kypsempi”, julkaisu kuin aiemmat levyt, vaikkei niitä aikasempiakaan tuotoksia voi ihan tylsiksikään haukkua. Mukana on tutut melodiat, mutta selvästi alakuloisempina ja synkeämpinä kuin aikaisemmin, mainioina esimerkkinä We Got Two Jealous Agains ja levyn päättävä Whoops, I OD’d ballaadinomainen kitararenkutus.

Eihän tämä nyt samalla lailla lyö jalkoja alta kuin Punk In Drublic aikoinaan, mutta onhan tässä aika monta vuottakin ehditty jo kasvaa sitten 90-luvun puolivälin. Sanoisin kuitenkin, että bändin toiseksi paras levy edellä mainitun jälkeen, mutta sehän onkin vain minun mielipiteeni. Pakko kuitenkin hommata, jos reipas skedepunkki tippuu.