No Turning Back on kyllä pyörinyt studiossa varsin ahkerasti, sillä reilun vuoden sisään on ruodittavana ollut niin edellinen täyspitkä “Revenge Is A Right” kuin splitti The Dealin kanssa. No, mikäs tällaista keskitasoista old school/nyhc settiä on vääntäessä, arvostelijan kannalta vaan ikävämpi asia. Miten arvon toimittajan kuvitaan uudistuvan kerran vuodessa, jos ei bändikään sitä tee? Debyyttialbumin ja tämän seuraajan välille voisi laittaa vaikka yhtäläisyysmerkit, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Tue Madsen on taas kerran tehnyt huipputyötä studiossaan, vaikka kitarasaundi epäilyttää edelleen. Ei se huipputuotanto kuitenkaan yksin auta, sillä No Turning Back kuuluu ikävä kyllä siihen alati kasvavaan tusinakatraaseen, joka pukkaa levyä kerran vuodessa saamatta kuitenkaan koskaan ulos sitä täysosumaa. Lisäksi sanoitukset ovat niin totaalista soopaa, ehdottaisinkin kovanlinjan klisepoliisin hankkimista sceneen räikeimpien rikkomusten välttämiseksi.

Kuulemistani kolmesta nauhoitteesta saisi huoletta yhden mainion täyspitkän, tälläkin levyllä on hienot hetkensä, esimerkiksi biiseissä “Take Control” ja “Mentally Ill”, mutta kuten aina, nekin tuhrataan turhaan hosumiseen ja liian itsestään selviin ratkaisuihin. Voimakas keikkailu ja tunnetun levymerkin panostus takaavat kuitenkin bändin uran jatkumisen ongelmitta, mutta suomalaisia kehottaisin kuitenkin tukemaan mieluummin kotimaista laatua kuin mannereurooppalaista tusinatavaraa.