Kuva: No Shame - White of Hope - Turning Black

No Shame – White of Hope – Turning Black

Kun biossa on otsikkona ”kaikkien aikojen suomalainen punk-albumi?”, täytyy odotusten silloin olla korkealla. En nyt kuitenkaan ihan noin lähtisi julistamaan, vaikkei tämä paska levy ole missään nimessä. Mielestäni parhaimmat soundit omaava ja monipuolisin No Shame levy tähän mennessä. Reilu vuosi sitten Salokosken jätettyä kitaristin paikan Tiaiselle, tapahtui sillä saralla ehkä yllättäenkin parannusta. Kitaroinnissa on nyt enempi jämäkkyyttä ja särmää. Kaikki kunnia Salokoskelle omasta osuudestaan bändin historiassa, mutta kyllä nyt kuulostaa meininki isommalta.

Levy lähteen reippaasti käyntiin Distorted-kappaleella, jonka jälkeen tunnelmaa luo sinkkuna jo julkaistu Take the Money and Run. Loppulevy jatkaa tasalaatuisesti samoilla linjoilla. Oikeastaan se onkin levyn pulmakohtia, niin kuin No Shamella monella muulla pidemmällä julkaisulla. Kappaleet ovat aika samasta puusta veistetty, ja yllätysmomentti orkesterilla on aika pieni. Tosin tällekin levylle on saatu muutama aivan mahtava helmi, kuten omakohtainen lempikappaleeni tältä levyltä, monesti keikoillakin kuultu Armageddon now!. Siinä on sitä perus No Shamea parhaimmillaan, ja kumminkin jotain pientä uutta. Muuten olen enempi mieltynyt ”nyky” NS tuotannossa noihin rankempiin vetoihin.

Yllättävää kyllä, levylle ei ole laitettu kuin 11 kappaletta. Monet varmaan muistanevat edellisen täyspitkän ”Rebound for Gloryn”, jolla oli kaksi kokonaista levyllistä musaa. Tämä on kyllä hyvä asia, sillä nyt on turhat täytebiisit jääneet minimiin. Muuten No Shame onnistuu kuulostamaan samaan aikaan niin melankoliselta ja toisaalta taas niin ylipirteältä, että ihmetyttää miten tuossa sitten kestää järjissään.

Ei tässä turhaan ole veivattu kymmentä vuotta treenikämpillä harjoittelemassa livevetoja, joissa bändi kuulostaa kumminkin himpun verran paremmalta kuin levyllä koskaan, niin se vaan menee. Saa nähdä montako vuotta on vielä edessä. Toivotaan, että ei ihan heti olisi loppua näköpiirissä, vaan saisimme nauttia tästä Suomessa niin omanlaisestaan punk-orkesteristaan. Levyn julkaisua juhlitaan muuten 12.1 Tavastialla tammikuiseksi perinteeksi muodostuneella R’n’p-festivaalilla, jossa esiintyy läjä muita Suomen punkparhaimmistoon kuuluvia bändejä.